10/9-10   9/5   taulu 6-1

Kymmenes sukupolvi

Mikko Matinpoika Rauma ( Vanhemmat - taulu ) s. Veteli 7.2.1686, h. siellä 19.8.1750. - Vetelin Kaustisten Salonkylän Salon eli Rauman talon isäntä 1730-50. Asuivat aluksi yhdessä veljensä Heikin kanssa kotitaloaan, mutta tulivat huonosti keskenään toimeen. Sen vuoksi Mikko rakensi oman talon noin 1730 kosken rannalle, mistä se sai nimen Rauma. Viralliseen käyttöön nimi tuli vasta sata vuotta myöhemmin, mutta Mikon kuollessa 1750 hänen sukunimekseen on merkitty Rauma. Samoin kuin myöhemmin lasten nimet.
    Jakamattoman talon omistuksista syntyi jatkuvia kahnauksia, jopa ilmitappeluita, joita sitten moneen otteeseen jouduttiin selvittämään käräjillä. Tämän vuoksi 1746 talo jaettiin virallisestikin. Epävirallinen jako oli toteutettu toistakymmentä vuotta aikaisemmin. Käräjäkäyntejä sekään ei vielä lopettanut. Pääasiallisen tarmonsa veljekset silti puskivat maahan. Viljelykset laajenivat nopeasti. Jo 1750-luvulla Rauma oli kylän suurin talo.
    Pojista vanhin, Matti tuli isänsä jälkeen Rauman isännäksi, mutta talo jaettiin pian kahtia Erkki-veljen kanssa. Heikki Mikonpoika sen sijaan lähti vävyksi Teerijärven Emetiin, ja siirtyi sieltä lopulta Himangan Pöyhtärille.
    Puoliso Veteli 3.11.1707
Riitta Heikintytär Savo ( Vanhemmat - taulu ) s. Veteli 24.1.1686, k. siellä 18.1.1757.

IX Lapsia:

  1. Anna Salo s. Veteli 30.11.1708, h. siellä 9.6.1709.
  2. Elisabet Salo s. Veteli 22.11.1710, k. Kaustinen 20.8.1786.
        Puoliso Veteli 28.10.1729 Juho Erkinpoika Nikula s. Veteli 12.1.1708, k. siellä 29.4.1777. - Vetelin Kaustisten Salonkylän Nikulan isäntä.
  3. Kuolleena syntynyt lapsi s. Veteli 28.12.1711.
  4. Matti Rauma s. Veteli 10.10.1712, k. siellä 23.12.1768. - Vetelin Kaustisten Salonkylän Salon eli Rauman talon isäntä isänsä jälkeen.
        Puoliso 1:o Veteli 5.11.1732 Anna Juhontytär Alber s. 15.12.1713, k. Veteli 10.3.1747.
        Puoliso 2:o Veteli 20.10.1751 Magdaleena Korpijärvi (hänen 1. aviossaan) s. Kälviä 4.8.1728, isä Kälviän Korpijärvellä Tuomas Tuomaanpoika.
        Magdaleenan 2. puoliso Veteli 5.6.1779 Antti Kustaanpoika Torppa (hänen 2. aviossaan) s. Veteli 6.12.1745. - Vetelin Vetelinkylän Torpan, sitten Holkerin isäntä.
        Antin 1. puoliso Veteli 19.10.1766 Elisabet Juhontytär s. 1745, k. Veteli 23.6.1772.
        Antin 2. puoliso Veteli 31.5.1773 Elisabet Juhontytär s. 8.2.1745, k. Veteli 20.10.1778.
  5. Maria Salo s. Veteli 24.4.1714, h. siellä 27.5.1717.
  6. Heikki Salo s. Veteli 23.2.1718, k. Lohtaja 9.3.1795. - Asui aluksi veljiensä kanssa kotilossa. Sitten vaimonsa kotitalossa Teerijärven Emetissä 1750-1782. - Lohtajan Kannuksen Pöyhtärin talon isäntä 1782-1795. Oli ostanut Himangan Pöyhtärin 27.5.1781. Joutui pyytämään maksulykkäystä 31.1.1782, koska Emet oli vielä myymättä. Haki 15.10.1782 lainhuudon ostolleen. Muuttivat 6.3.1782 jälkeen Teerijärveltä Pöyhtärille. Testamentissaan määräsi Pöyhtärin jaettavaksi kolmen poikansa kesken.
        Puoliso Teerijärvi 3.12.1746 Marketta Emet s. Teerij 4.12.1724, k. Lohtaja 31.1.1800, vanh Teerijärven Emetin isäntä Iisakki Kallenpoika Emet ja Helena Antintytär.
  7. Jaakko Salo s. Veteli 8.7.1720, h. siellä 1.5.1721.
  8. Erkki Rauma s. Veteli 20.3.1722, k. Kaustinen 10.3.1795.
  9. Maria Salo s. Veteli 24.5.1723. h. siellä 21.7.1723.
  10. Marketta Salo s. Veteli 12.5.1724, kuoli ilmeisesti lapsena.
  11. Antti Salo s. Veteli 11.11.1725, k. Kaustinen 24.7.1801.
  12. Riitta Salo s. Veteli 14.3.1727, k. siellä 25.8.1728.
  13. Maria Salo s. Veteli 14.3.1729, h. siellä 6.1.1730.

Lähteet:

Kirkonkirjat:
Mikko Rauma ja Riitta Savo:
Veteli Kaustinen Salo - 1729-1736 s.3
Veteli Kaustinen Rauma - 1737-1742 s.47
Veteli Kaustinen Rauma - 1743-1748 s.6
Veteli Kaustinen Rauma - 1749-1754 s.4
Elisabet Salo ja Juho Nikula:
Veteli Kaustinen Nikula - 1729-1736 s.4
Veteli Kaustinen Nikula - 1737-1742 s.48
Veteli Kaustinen Nikula - 1743-1748 s.7
Veteli Kaustinen Nikula - 1749-1754 s.5
Veteli Kaustinen 1 Salo Glag Nikula - 1765-1774 s.104
Veteli Kaustinen 1 Salo Glag Nikula - 1775-1780 kuva 21
Kaustinen 1 Salo Glag Nikula - 1779-1786 jakso 15
Kaustinen 1 Salo Glag Nikula - 1789-1791 jakso 16
Matti Rauma, Anna Alber, Magdaleena Korpijärvi, Antti Torppa ja puolisot:
Veteli Kaustinen Salo - 1729-1736 s.3
Veteli Kaustinen Rauma - 1737-1742 s.47
Veteli Kaustinen Rauma - 1743-1748 s.6
Veteli Kaustinen Rauma - 1749-1754 s.4
Veteli Kaustinen Rauma - 1765-1774 s.101
Veteli Veteli 6 Glag Torpa - 1775-1780 kuva 88
Veteli Veteli 1 Glag Holgeri - 1781-1787 s.30
Veteli Veteli 2 Glag Holgeri - 1788-1794 s.25
Veteli Veteli 2 Glag Holgeri - 1795-1801 s.26
Veteli Veteli 2 Glag Holgeri - 1802-1808 s.34
Heikki Salo ja Marketta Emet:
Veteli Kaustinen Rauma - 1743-1748 s.6
Veteli Kaustinen Rauma - 1749-1754 s.4
Lohtaja Kannus Pöyhtäri - 1781-1795 s.237
Lohtaja Kannus Pöyhtäri - 1789-1795 s.30
Lohtaja Kannus Pöyhtäri - 1796-1802 s.40
Antti Salo:
Veteli Kaustinen Rauma - 1749-1754 s.4
Veteli Kaustinen Rauma - 1765-1774 s.102
Veteli Kaustinen 1 Glag itsellisiä - 1775-1780 kuva 26
Kaustinen Salo Glag itsellisiä - 1779-1786 jakso 21
Kaustinen Salo Glag itsellisiä - 1789-1791 s.20
Kaustinen Salo Glag itsellisiä - 1792-1800 s.18
Kaustinen Salo Glag itsellisiä - 1800-1806 s.20
Pöyhtärin sukuseura:
http://www.poyhtarit.fi