14/3-4   13/2   taulu 11/1

Neljästoista sukupolvi

Filip Ambrosiuksenpoika Hiipakka ( taulu ) s. noin 1570, k. luultavasti 1616. - Kenttäsaarnaaja, Isonkyrön kappalainen ja Ylistaron Hiipakkalan, eli Loukon isäntä. Ensin jakanut Loukon talon hoidon yhdessä yhtiössä Antti Jussinpojan kanssa 1600-1607. Viljeli taloa vielä 1614, mutta mainitaan 1615 asukkaana ja huonemiehenä.
    Valtionhoitaja Kaarle Herttua soi herra Filipille hänen isiensä taloon Hiipakkalaan verovapauden toistaiseksi kirjeellään, joka oli päivätty Turun linnassa 18.11.1599. Tosin verovapaus päättyi vuosien 1604-1605 taitteessa. Sai verovapauden, koska oli toiminut melko pitkään kenttäsaarnaajana Pelle Pederinpojan lippueessa ja toimi edelleenkin siinä tehtävässä.
    Lisäksi hän oli menettänyt irtaimen omaisuutensa aikana jolloin kapinalliset olivat hyökänneet hänenkin mailleen. Sen takia hän joutui suureen köyhyyteen. Nuijasota oli aiheuttanut vaurioita, joiden synty on ilmaistu herttuallisessa kirjeessa sangen kaksimielisesti. Filip oli myöhemmin varustanut ratsukon talonsa puolesta vuosina 1604-08 ja 1611.
    Puoliso
Brita Matintytär Reini ( Isä - taulu ) (hänen 1. aviossaan)
    Britan 2. puoliso noin 1617
Antti Pertunpoika Punkari, Reini (hänen 2. aviossaan) s. noin 1585, k. ilmeisesti 1656, isä Perttu Pertunpoika Punkari, k. 1626. - Ylistaron Topparlan Punkarin isäntä, Isonkyrön Palonkylän Reinilän isäntä ja vääpeli. Antti ja Brita asuivat ensin Hiipakkalan Loukossa, mutta muuttivat Reinilään 1627. Heistä on lähtöisin nykyinen Reinilän suku, joka jatkuu talossa enää vain naislinjaa. Reinilä oli Antti Pertunpojan tullessa 1 manttaalin suuruinen, mutta kun siihen yhdistettiin komppanian upseerin virkatalo Pulmunautio, se oli 1,5 manttaalia.
    Antin 1. puoliso noin 1613 poikapuolensa Simuna Eskonpojan äiti, jonka kanssa Antilla ei luultavasti ollut lapsia.

XIII Lapsia:

  1. Matti Hiipakka s. noin 1608. - Hiipakan eli Loukon talon isäntä 1627-.
  2. Elisabeth Hiipakka s. Isokyrö noin 1610, k. siellä 1683.
  3. Aune Filipintytär s. noin 1615. - Mahdollisesti Filip Ambrosiuksenpojan tytär.
        Puoliso 1:o Tuomas Antinpoika Marttala k. 1661.
        Puoliso 2:o 1662 Mikki Franssinpoika
  1. Heikki Antinpoika Punkari, Reini s. noin 1620, k. 1684. - Isonkyrön Reinilän isäntänä isänsä jälkeen. Hän oli mm. lautamiehenä 20-vuotta. Merenkulkijana esi-isiensä tapaan hän omalla aluksellaan kuljetti mm. 30-vuotisen sodan aikana sotilaita Saksaan. Liikemiehenä hän omisti rantapuodin Voutilan satamassa. Hänen aikanaan Reinilän viljelysmaat laajenivat suuresti.
        Puoliso 1:o noin 1644 Aune Penttala, k. ennen 1683, isä Kreki Arvinpoika Penttala.
  2. Katariina Reini, elossa vielä 1662.
        Puoliso luultavasti 1650-luvulla Sipi Matinpoika (hänen 3. aviossaa) k. 1661. - Perämies Vaasassa.
        Sipin 1. puoliso Ingell Knutinpojan tytär.

Lähteet:

Jaakko Laurila:
Minnin suku s.15. Jyväskylä 1939.
Välskärin kertomusten henkilökuvia s.157. - Kytösavut X. Seinäjoki 1966.
Kaarlo Kalliala:
Iso-Kurikat.
Eino Konstas:
Eräiden Kyrön talonpoikaissukujen vaiheita menneinä vuosisatoina; Hiipakan-Punkarin-Reinin suvut - Vaasa.
Matias Reinius (koonnut):
Reinius-suvusta. Hanko 1999. Sukumoniste.
Matti Lund: Herra Philippus Ambrosii, kenttäsaarnaajasta kappalaiseksi Ylistaron Hiipakkalassa
Eteläpohjalaiset Juuret 2/2018 s.37-51
Matti Lund: Oliko renki Heikki Antinpoika sama vai eri kuin Antti Pertunpoika Reinin poika Heikki
Eteläpohjalaiset Juuret 2/2018 s.14-17