16/2171   15/1085   taulu 11-68

Kuudestoista sukupolvi

Henrik Martinpoika (Henricus Martini) ( Vanhemmat - taulu ) k. 1617. - Paimion kappalainen 1580, kirkkoherra isänsä jälkeen 1589-1613. Määrättiin 9.12.1589 maksamaan 12 taalaria raha-apua sotaväen palkkaukseen.
Allekirjoitti vuoden 1693 painetussa suomennoksessa Uppsalan kokouksen päätöksen Turussa 19.6.1593.
    Riiteli sekä pitäjän talonpoikien että aatelisten kanssa. Eräistä maa-alueista hän joutui Suomen käskynhaltijan, Kankaisten herran Henrik Claesson Hornin kanssa ankaraan riitaan, mikä ratkaistiin tankojaon toimittamiseen velvoittavalla tuomiolla 31.8.1594.
    Uppsalan kokouksen jälkeen tapahtunut jumalanpalvelusmenojen uudistaminen yhdessä monenlaisten taloudellisten vaikeuksien kanssa aiheutti kansassa turvattomuutta ja tyytymättömyyttä, mitä myös eräät aateliset lietsoivat. Paimiossa mellakoivat talonpojat suorittivat vanhaa kansantapaa noudattaen, todennäköisesti alkukesästä 1596, symbolisen papin virasta erottamisen käymällä käsiksi kirkkoherraan ja heittämällä hänet kirkon aidan ylitse. Piispalta paimiolaiset saivat niskuroinnistaan ankarat nuhteet, mutta katoliselle kuningas Sigismundille uskollinen, kirkonmenoja uudistavalle luterilaiselle papistolle nurjamielinen valtamarski Klaus Fleming löi asian leikiksi eikä pitänyt rangaistuksia tarpeellisina.
    Vuoden 1601 apuveroa perittäessä kirkkoherra Henricus Martinilla oli pitäjän suurin verotettava omaisuus. Kolme vuotta myöhemmin hän kuitenkin karjaruton takia menetti suurimman osan karjastaan ja sai tästä syystä 29.11.1604 vuoden verovapauden.
    Puoliso
Margareta Jaakontytär ( taulu ) - Asui leskenä kirkkoherranpappilassa vielä 1619; hän omisti Räpälässä ratsutilan ja asui leskenä Preitalassa vielä 1640.

XV Lapsia:

  1. Elisabet Henrikintytär
        Puoliso Mathaus Erici Florinus k. Paimiossa 27.2.1669 - Paimion kappalainen 1632, kirkkoherra 1659.
  2. Brita Henrikintytär.
  3. Malin Henrikintytär. - Hänellä ainakin kaksi tytärtä.
        Puoliso Reko Martinpoika
  4. Valborg Henrikintytär.
        Puoliso Tuomas Jaakonpoika Villis.
  5. Christina Henrikintytär.
        Puoliso Josef Isakinpoika, Ulnér, Ullner - Tenholasta.
  6. Iisakki Henrikinpoika k. 1638.

Lähteet:

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721: - Luettu 22.6.2012
Henricus Martin: http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/982
Åke Laurén: Kyrkoherdens i Pemar Martinus Johannis' efterkommande.: Genos 18(1947), s. 53-56
http://www.genealogia.fi/genos-old/18/18_53.htm
Eric Söderström: Genos 29 (1958) s. 29-45: En bortglömd gren Blom av stammen Blom - Florinus - Florin
http://www.genealogia.fi/genos-old/29/29_29.htm
Keskustelu Ichtydius-suvun juurista:
http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-11440.html Luettu 22.6.2012.