21/167355-167356   19/41839   taulu 16-5179

Kahdeskymmenes esimmäinen sukupolvi

Lauri Vitikanpoika Tholk ( taulu ) - Oli vaihtanut Sääksmäen Tarttilan kylästä jo varhain erotetun Solbergan rälssikartanon itselleen ja ostanut Liettulan tilan. Suvannon mukaan kyseessä lienee sama Laurens Tholk, jonka Uskelan käräjillä todettiin olevan 13.3.1405 Håkanin vaimon isä ja Suomen alilaamanni Mathias Koghin vävy, joka oli saanut Perniön Lupajan kuningas Magnus Eerikinpojalta ikuiseksi rälssiksi, josta Håkon sai kolmasosan.
    Sääksmäen Saarioispuolelle syntyi keskiajalla kolme rälssimiesten kartanoa, Lahinen, Jutikkala sekä Solberga. Nämä kolme kartanoa ovat samalla koko muinaisen suur-Sääksmäen ja sen kihlakunnan ainoat keskiaikaiset aateliskartanot, joista Solbergan on vanhin.
    Puoliso
N.N. Matiaantytär Kogh ( taulu ) isä Suomen alilaamanni Matias Kogh.

XX Lapsia:

  1. N.N. Laurintytär Tholk
  2. N.N. Laurintytär Tholk
        Puoliso Håkan Knutinpoika Djäkn - Sääksmäen ensimmäinen tunnettu kihlakunnantuomari. Omisti jo 1405 Sääksmäen Liettulan ja Solbergan, jonka sai omistukseensa appensa jälkeen. Solbergan kartano siirtyi myöhemmin Haakonin langolle, Hollolan kihlakunnan tuomari Niilo Tavast vanhemmalle. Tämä omisti tuolloin myös Lahisen.

Lähteet:

Antti Järvenpää - 26.07.11 - 29.07.11
http://suku.genealogia.fi/archive/index.php/t-14815.html
Seppo Suvanto:
Yksilö myöhäiskeskiajan talonpoikaisyhteiskunnassa, Sääksmäen kihlakunta 1400-luvun alusta 1570-luvulle.
- Suomen Historiallinen Seura 1995 s.45
Kari Rydman: Päivölä
http://kari.kotiseutuarkisto.fi/paivola.htm