Kalle Koenkytö tietää, että alun huonojen kokemusten jälkeen melonta ei välttämättä kiinnosta. Tärkeää olisikin oppia melomaan keskivartaloa käyttäen, ei vain käsiä. Niska- ja hartiakipukin hellittää ajan myötä, todelisuudessa melonta on toimistotyöläisen unelmajumpaa.

Vesillä vapaus liikkua

Eskimokäännös on puoleen väliin asti helppo, mutta kokonaan sitä ei monikaan osaa.

Melonta edustaa vesillä liikkumisen yhtä ääripäätä, vesijetit toista, ajattelee Mallasveden Melojien Kalle Koenkytö. Meloessa on vapaus liikkua. Kajakilla voi mennä sellaisiin paikkoihin, joihin ei patikoiden pääse, mies tunnelmoi.

Kymmenen vuotta sitten Koenkytö meni melontakurssille. 60-vuotislahjaksi hän osti itselleen kajakin. Kipinän melonnasta oli sytyttänyt vaimovainaan taiteilijaystävä Päivi Lämsä, joka on yksi MalMen perustajajäsenistä. Kun kajakkiin menee ensimmäistä kertaa, niin se tuntuu kaatuvan varmasti. Tosiasiassa se on kelluntasäilioineen turvallisempi kuin soutuvene, Koenkytö lohduttaa aloittelijoita. Toinen haastava asia melontauraansa aloittaville on sivuaallokko. Kajakki kääntää keulaa vasta-aallokkoon ja eteneminen tuntuu mahdottomalta. Silloin tulee itsekseen puhuttua tuhmia. Eskimokäännös on yksi melonnan legendoista, joilla miehisyyttä mitataan. Koenkydön mukaan MalMen noin sadasta harrastajasta kymmmenen osaa sen kokonaan puoleenväliin, moni selviää harjoittelemalla. Kajakki ei kaadu helposti. Jos kaatuu, kyydistä putoaa pois. Jos ei putoa, niin aukkopeitteessä on kauhukahva, josta nykäisemällä vapautuu. Melontakursseilla opetellaan pelastautumista.

Melontaseuran jäsenmäärä vaihtelee sadan molemmin puolin: kurssien jälkeen lukema on yli sadan, mutta kevääksi se taas putoaa. Kursseille oli tulijoita enemmän kuin vetäjiä. Vetäjän pitää olla koulutettu ohjaaja. Seurassa heitä on montakin, mutta jokainen heistä on oman osansa aikanaan tehnyt. Liikoja ei voi vaatia, Koenkytö toteaa. Yhteisillä retkillä seuralaiset käyvät säännöllisesti: tiistaisin melovat aloittelijat, torstaisin melovat vähän kokeneemmat. Näille reissuille osallistuminen maksaa kolmekymppiä vuodessa, ja samaan hintaan käytössä on seuran kalusto. Useammat melontakerrat, kaluston säilytys MalMen vajalla ja avain vajaan kohottavat harrastuksen hintaa, mutta pilviin se ei nouse, Edullisuus ei kuitenkaan vedä nuoria lajin pariin.
  Meidän pitäisi saada nättejä tyttöjä tai rivakoita nuoria miehiä, niin saisimme ehkä niitä toisiakin, Koenkytö nauraa, mutta vakavoituu: Koskimelonta voisi vetää nuoria, nuoret kun tarvitsevat haasteita. Isossa naapuriseurassa Kangasalla nuorisotoiminta on voimakasta.

Mallasveden Melojat ovat keskittyneet retki- ja porukkamelontaan. Kilpailuissa seuran edustajia ei näy. Koenkytö vetää itse joitakin retkiä, mutta aikataulujen sopiminen hankaloittaa yhteisretkien tekemistä. Saimaan retkelle lähti alkukesästä kolme melojaa. Tarpianjoella oli viime viikonloppuna kymmenen. On sanomattakin selvä, että ne olivat hienoja reissuja, Koenkytö sanoo.
  Vesireittejä MalMella riittää: Vanajan puolelta pääsee kajakista nousematta Puujaalle, saavutettavissa ovat myös Tuuloksen Suolijärvi ja Länkipohja 9-tien varressa. Seura haaveilee retkestä Inarinjärvelle, mutta pelkkä menomatka kestää kaksi päivää. Isolla järvellä pitää käydä tuuri, että kelit ovat kohdallaan. Vastatuuli syö voimia niin, että matka Pälkäneellekin on kova urakka, Koenkytö tietää.

Lähde: Valkeakosken Sanomat 14.8.2014.
Teksti ja kuvat: Katja Sirviö.