Riikka Kerttula

Mallasveden Melojat muutti Apianlahden toiselle puolelle leirintäaluaan naapuriksi vuonna 2005. Seuran vajan rannasta on mukava lähteä pienelle ja pitkille retkille Valkeakosken vesille. Riikka Kerttula nautiin luonnosta täysin siemauksin.

Melo, souda, suppaile ja nauti

Valkeakosken molemmin puolin on upeita järvireittejä ja maisemia lähteä liikkumaan vesillä. Melonta kasvattaan jatkuvasti suosiotaan.

Mallasveden Melojilla on menossa juhlavuosi. Nyt on kulunut jo 20 vuotta siitä, kun MalMe perustettiin. Aluksi välineitä säilytettiin Kiraslammen tanssilavalla, missä melojat siirtyivät Apianlahden toiselle puolelle leirintäalueen naapuriksi 14 vuotta sitten. Vajan laiturista on kätevä lähteä lyhyelle päivälenkille tai yön ylikin kestävälle retkelle - yksin, kaksin tai porukalla
  Onko kevät melojan parasta aikaa, seuran hallituksen jäsen Riikka Kerttula? - Kevät on innostavinta aikaa, kun pääsee vesille pitkän tauon jälkeen. Parasta aikaa oikeastaan on syksyyn saakka, Kerttula Hymyilee.
  Vajassa säilytetään seuran omia kajakkeja, joita on 32. Yksityisiä kajakkeja on lähes yhtä paljon. Vapaita paikkoja ei tällä hetkellä ole. - Kun seuralla on paljon kajakkeja, kaikkien ei tarvitse ostaa omaa, vaan näitä voivat jäset vuokrata, vajan ja varusteiden kunnossapidosta huolehtiva Kalle Koenkytö sanoo. - Vuokrat ovat niin edullisia, että melontaa voi pitää malatan kynnyksen harrastuksena, Kerttula lisää. Seuran ulkopuolisille Melojat ei kajakkejaan vuokraa.

Melonnnan suosio jatkaa kasvuaan, sillä Riikka Kerttulan vetämään melontakouluun tuli 17 opinhaluista. Paikat täyttyivät ilman mainostusta. - Näin on käynyt jo useana vuonna. Naisia on tullut enemmän kuin miehiä. Pääasiassa seuran jäsenet ova aikuisia. Meillä ei ole kilpailutoimintaa, joten tämä on keikille hyvä harrastus. Kaikenlainen luontoliikunta ja luonnossa oleilu on selvästi kasvussa. Se näkyy myös melontaharrastuksessa, Riikka Kerttula sanoo.

Melontakouluun Pääsyvaatimuksena on uimataito. Vesillä ollaan kahdessa ryhmässä. - Kyllä me suosittelemme seuraan haluaville, että se tapahtuisi melontakoulun kautta, joko meillä tai muualla. Sen jälkeen on turvallista lähteä toimintaan. kun kaikilla on sama perustaso ja seuran säännöt opeteltuna, Kerttula ja Koenkytö kertovat.
  Juuri melontakoulun käyneille suositellaan, että ei heti lähe yksin järvelle. - Meillä on kaksi kertaa viikossa yhteinen melonta, johon pääsee jäsenmaksuhintaan. Samalla tulevat vedet ja käyttöstavat tutuiksi ja taidot kehittyvät. Lajin oppii melomalla, Kerttula huomauttaa.
  Ilman uitataitoa vesille ei ole asiaa. Seuran sääntöihin kuuluu sekin, että melomaan ei lähdetä ilman kelluntaliivejä, vaikka ne olisivat kovin hiostavat hienolla kesäsäällä. - Aina on muistettava ennen kaikkea turvallisuus, Koenkytö naurahtaa.
  Melojat ovat järjestäneet myös muille valkeakoskelaisille yhdistyksille ja seuroille tutustumismelontoja. - Valkeakosken Lintuharrastajat ovat pitäneet meille koulutusta järviemme linnuista, ja nyt he tulevat melomaan järvelle kaksikoilla ja opastamaan meitä edelleen lintuasioissa, Kerttula iloitsee.
  Melojien vajalta löytyy myös kaksi seuran omaa suppilautaa. - Isolla porukalla ei päästä suppailemaan, mutta pääsee ainakin kokeilemaan. Pitkälle näillä ei ole lähdetty, vaan suppailu on ollut hellepäivien hommia ja lähinnä nuorten suosiossa.

Lähde: Valkeakosken Sanomat: Kesä 2019.
Teksti ja kuva: Alpo Eerola.