Jäsentiedote 1-2001

Muistathan maksaa jäsenmaksusi 9.2. mennessä
niin varmistat saavasi kaikki Meloja-lehdet !

Syyskokouksen antia 28.11.2000

Syyskokouksessa 28.11 valittiin hallitukseen eroavien tilalle Raimo Luoto ja Hannu Ollikka. Hallituksessa jatkavat Mari Mäkelä ja Kari Paunasalo sekä vara-jäsenet Ilkka Kares ja Harri Korhonen. Puheen-johtajana jatkaa toisen vuoden Päivi Lämsä. Sihteeriksi hallitus valitsi Kari Paunasalon ja varapuheenjohtajaksi Mari Mäkelän. Seuralle valittiin myös logo, jota tosin on tarkoitus vielä hieman muokata.

Pikkujoulut 20.12

Illanvietto aloitettiin altaalla leikkimielisen kisailun merkeissä johdattajana Juha. Mies- ten sarjan ykköseksi kiri Tommi ajalla 2.35, hyvänä kakkosena Timo 2.39 ja kol- mantena Hannu 3.04. Naisten sarjan ykkönen oli Anna-Liisa 3.30 ja toisena Tuula 5.09. Ensimmäiseksi kerraksi tulokset olivat todella hyvät.... tosin Juha näytti lopuksi mallia kuinka rata mennään läpi ajassa 1.41... siinä muillekin tavoitetta tulevaa varten! Loppuiltaa vietettiin Waltikan Patruunassa syöden ja jutellen.

Jäsenmaksut vuodelle 2001

Jäsenmaksu on sama kuin edellisenä vuonna eli perheen 1. jäseneltä 150,- sisältäen Meloja-lehden ja seuraavilta saman talouden jäseniltä 100,-. Kaluston käyttömaksu kaudelta on 120,- jonka voit maksaa samalla pankkisiirrolla. Keskiviikkomelonnat ja retket ovat edellisvuoden tapaan seuran jäsenille ilmaisia. Ja uusi voi tulla ensimmäisen kerran maksutta kokeilemaan melontaa seuran jäsenen kanssa, jolloin luonnollisesti tuoja on vastuussa turvallisuudesta. Uusilta melojilta edellytämme uimataitoa ja melontakoulun käyntiä tai osoitusta riittävästä melontataidosta.
Tilinumerommehan oli:     Luopioisten Säästöpankki 451076-20020354.

Vesireittejä

Ja tapahtui niinä päivinä, että viikkoa ennen joulua Petri Harju Mallasveden Melojista ja Sakari Aalto Vanajaveden Vesikoista päättivät lähteä kauden ehdottomasti viimeiselle melontaretkelle aikeenaan meloa viikonlopun aikana Valkeakoskelta Hämeenlinnaan.
     Saimme joulua edeltävällä viikolla kuningasajatuksen hyödyntää syksyn ja alkutalven poikkeuksellisen lauhat säät tekemällä viikonlopun aikana sen kauden viimeisen reissun. Koulumme joululoman alkaessa saman viikon perjantaina päätimme lähteä matkaan lauantaina 16. joulukuuta. Koska päätös lähdöstä tehtiin vain pari päivää ennen määräaikaa oli valmisteluihin aikaa niukalti. Lisäksi varsinkin pukeutumisen suunnittelu oli tehtävä erityisellä huolella koska kummallakaan meistä ei ollut juuri aiempaa kokemusta melonnasta näin alhaisella lämpötilalla.
     Koska on viisasta varautua aina pahimpaan, eli tässä tapauksessa kaatumiseen jääkylmään veteen varasin mukaan reilusti lämpimiä vaatteita sekä 2 kpl hinausköysiä, yhden molemmille. Käsiini laitoin omien ohuiden neopreenihanskojeni lisäksi seuralta lainaamani kaksi paria norsurukkasia. Kajakin pohjalle levitin telttapatjan ja jalat pidin lämpiminä villasukilla joiden päälle laitoin vielä talvikumisaappaiden huopavuoret. Näin jälkeenpäin ajatellen vaatetukseni oli hyvä ja sillä varmasti pärjäisi vielä kylmemmissäkin lämpötiloissa, vaikka muutaman asteen pakkasessa.
     Lähtömme tapahtui lauantaiaamuna klo 9.15 Valkeakoskelta Yrjölän rannasta, joka sijaitsee vajaan kilometrin kanavan alapuolella. Sekä veden, että ilman lämpötila oli tällöin alle viiden asteen. Minä lähdin liikkeelle omalla Free Heels Aslakillani, Sakari taas Vesikoiden englantilaisella P & H:lla. Olimme molemmat intoa täynnä jo siitäkin syystä, että kumpikaan meistä ei ollut koskaan aiemmin melonut joulukuussa ja kokemus oli jo senkin takia ainutlaatuinen. Varusteiden paino tuntui kajakin uinnissa selvästi vaikkeivät ne vauhtia juuri hidastaneetkaan. Heti alkumatkasta Vuolteen sillalle tullessamme keräsimme autoilijoiden katseita, ilmeisesti ihmiset eivät odota näkevänsä melojia silloin kun joulukalenterissa on luukkuja jäljellä kahdeksan. Vähän yli puolentoista tunnin melonnan jälkeen saavuimme päivän ainoalle maataukopaikalle Sääksmäen Silta-kahvilaan. Matkanteko ei ollut yhtä nopeaa kuin kesällä, koska turvallisuussyistä välttelimme isoja selkiä ja kiertelimme rantoja pitkin.
     Reilun pituisen tauon jälkeen matkamme jatkui Vanajanselän lounaan puoleista rantaa seuraillen.
     Vauhtimme oli koko loppumatkan ajan melko kova ja kelluntataukoja pidimme niukasti. Vaikka aamupäivällä näimme jopa auringonkin pilkahtavan taivaalla, niin iltapäivällä sää muuttui todella synkäksi ja sateen uhka tuntui olevan koko ajan läsnä. Reippaan vauhtimme takia saavuimme lauantain tavoitteeseemme, Heinunlahden pohjukkaan Sakarin perheen mökille huomattavasti arvioitua saapumisaikaa ennen, eli jo klo 14.30. Meille jäi siis reilusti aikaa syömiseen saunomiseen ja illanviettoon. Tässä kohtaa tuli tehtyä yksi virhe. Nimittäin jätimme seuraavan päivän melontaurakan kannalta elintärkeän lihasvenyttelyn kokonaan tekemättä. Tämä kostautui illalla kun minun oikea käsivarteni kipeytyi ja sen suoraksi ojentamisesta tuli uskomattoman työlästä ja tuskallista. Tästä seurasi se, että seuraavana aamuna alkumatka oli hankalaa kunnes lihakset taas jonkin ajan päästä vertyivät.
     Sunnuntaiaamuna herätessämme huomasimme, että maahan oli yön aikana satanut ohut lumikerros. Lämpötilakin oli pakkasen puolella. Onneksi olimme illalla nostaneet kajakit maallevedetyn puisen laiturin päälle, muuten niitä olisi varmaan saanut kiskoa rautakangella irti maasta. Matkaan lähdimme vasta klo 10.45. Heinunlahdelta lähdimme koilliseen kohti Vanajaniemeä, josta alkoi matkamme maisemallisesti hienoin osuus, Hä-meenlinnaan vievä kapea, mutkitteleva joki. Matkalla oli muunmuassa Lepaan puutarhaopisto, joka on varsinkin kesällä upea näky kaikkine istutuksineen.
     Maatauon pidimme n. klo 14 Mierolan sillan kupeessa olevalla taukopaikalla. Tämän paikan valitsimme siksi, että ollessamme Sakarin kanssa kesällä 1999 armeijassa oli tämä nimenomainen taukopaikka yksi etappi PsRUK:n pahamaineisessa partiotaitokisassa. Nostalgiatuokion jälkeen painoimme loppumatkan miltei yhtä soittoa Hämeenlinnaan Vesiveikkojen vajalle pysähtyäksemme sitä ennen vain ottamaan kuvia mm. Hämeen linnasta ja Linnan kasarmin pihalla olevista panssarivaunuista. Vesiveikkojen vajalle saavuimme klo 16, jolloin oli jo aivan pimeätä. Pimeys oli oikeastaan vain hyvä asia koska Hämeenlinnan tuhannet valot näyttivät tyynellä järvenselällä todella upeilta.
     Nyt olikin jäljellä enää automatka kotiin ja varusteiden huolto. Venytteleminen unohtui luonnollisesti jälleen ja koska tyhmyydestä sakotetaan, niin kärsinkin seuraavat päivät lihaskivuista oikeassa kädessä.
     Kotiin palattuani luin lehdestä uutisen, joka alleviivaa riskien minimoimisen tärkeyttä kylmillä vesillä liikuttaessa. Lauantaina päivällä oli Hakalanrannasta lähtenyt liikkeelle kalastusvene kyydissään kaksi miestä, jotka olivat menossa kokemaan lähistöllä olevia verkkojaan. He olivat tunaroineet veneessä jotain, niin että vene oli kaatunut ja vanhempi miehistä, jolla ei muuten ollut edes pelastusliivejä päällään, oli hukkunut. Tämä siis tapahtui paikassa jonka ohi me meloimme vain muutama tunti ennen ko. tapahtumaa!

Sakari (vas.) ja Petri Yrjölän rannassa juuri ennen lähtöä.

Koska me pysyttelimme koko matkan ajan rannan lähistöllä olisimme kaatumistilantees-sa toimineet niin, että kaatunut meloja olisi uinut rantaan ja toinen olisi hinausköyden avulla hinannut hänen kajakkinsa sinne, jonka jälkeen olisimme välittömästi sytyttäneet nuotion ja vaihtaneet märät vaatteet kuiviin. Jos kaatunut ei olisi kyennyt uimaan rantaan olisi toinen voinut hinata hänet sinne. Kylmässä vedessä X-pelastusmenetelmällä kajakkiin nouseminen on epävarmaa lihasten koh-mettumisen takia ja vaarana on toisenkin me-lojan kaatuminen.

Melontakauden alkua odotellen, Petri Harju