MALLASVEDEN MELOJAT RY

Valkeakoski
Vuosikertomus 2001
04.01.2002


1.   Yleistä

Yhdistyksen toinen toimintakausi on ollut melko vilkasta. Toimintaa järjestettäessä on pyritty huomioimaan sekä vasta-alkajat että pidemmälle ehtineet melonnan harrastajat. Jäsenmäärä on koko ajan kasvanut. Toimintavuoden päättyessä jäseniä oli 86. Kasvua edellisestä toimintavuodesta 38. Myös alueellinen tavoite on saavutettu hyvin. Valkeakosken ulkopuolelta jäseniä oli toimintakauden päättyessä kaksitoista. Heistä kolme on Espoosta, kaksi Hämeenlinnasta, yksi Iittalasta, Jyväskylästä, Kylmäkoskelta ja Mäntsälästä sekä kolme Toijalasta. Uusista jäsenistä pääosa on tullut Mallasveden Melojien järjestämien melontakurssien kautta.

Vuodelle 2001 hyväksytyt toimintasuunnitelman tavoitteet toteutuivat siten, ainakin jäsenmäärän kasvun osalta, oikein hyvin. Ristiriitaista, mutta monessa melontaseurassa mietitään nyt millä jäsenmäärää voisi rajoittaa. Kesän kauneimpina päivinä kalustoa ei riitä kaikille ja jos sitä hankitaan, pitäisi myös vajaa yhä uudelleen laajentaa. Se on oravanpyörä joka asettaa tuleville johtokunnille sopivasti haasteita.

2.   Johtokunta ja toimihenkilöt

Yhdistyksen johtokunta kokoontui toimintakauden aikana yhteensä 7 kertaa. Johtokunnan tehtävät ovat olleet etupäässä toimintaedellytyksien luomista ja toiminnan pääsuuntaviivojen määrittelyä sekä niihin liittyviä erilaisia tehtäviä. Tältä pohjalta johtokunnan jäsenet (Hannu Ollikka, Raimo Luoto, Päivi Lämsä, Kari Paunasalo) vierailivat mm. Vanajaveden vesikkojen luona Hämeenlinnassa 4.5.2001.
Johtokunnan puheenjohtajina ovat toimineet Päivi Lämsä 15.9. saakka ja Timo Toivonen 16.9. alkaen. Muina johtokunnan jäseninä olivat:

Yhdistyksen taloudenhoitajana on toiminut Pirjo Kuittinen. Varsinaisena tilintarkastajana Juhani Rekola ja varatilintarkastajana Oiva Sartamo. Jäsentiedotetta on toimittanut Petri Harju yhdessä toimivan puheenjohtajan kanssa.

3.   Jäsenyydet

Mallasveden Melojat ry on Suomen Kanoottiliitto ry:n ja Hämeen Liikunta- ja Urheilu ry:n jäsen.

4.   Kokoukset

Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset pidettiin Apian Urheilutalon kokoustiloissa 22. 2.2001 (kevätkokous) ja 15.9.2001 (syyskokous) Kevätkokouksessa oli läsnä 5 jäsentä ja syyskokouksessa 11 jäsentä.

5.   Keskusteluillat

Keskusteluiltoja pidettiin Apian urheilutalossa seuraavasti:

6.   Tilat

Yhdistykselle vuokrattiin kajakkien säilytykseen Kirjaslammen lava. Tilat tyhjennettiin tapahtumien ajaksi viisi kertaa. Toisin sanoen 16 kajakkia siirrettiin edes takaisin kymmenen kertaa. Kaupungilta anottiin vakituisia toimitiloja, joita ei kuitenkaan saatu.

7.   Melontakalusto

Yhdistyksellä on yhteensä 8 kajakkia joista yksi kaksikko. Toimintavuoden aikana hankittiin neljä muovikajakkia: kaksi Navigator-merkkistä, yksi Carolina-merkkinen ja yksi Star 500 pe -merkkinen sekä kolmeen kajakkiin liivit melat ja aukkopeitteet. Vajakirjan merkintöjen perusteella Seayakilla oli melottu 67 kertaa, Marilla 66 kertaa, Star 500:la 47 kertaa, Carolinalla 42 kertaa, Mari kaksikolla 33 kertaa ja kahdella Navigaattorilla yhteensä 47 kertaa.

8.   Melontakoulutus

Kesän aikana järjestettiin 3 kajakkimelontakoulua joihin osallistui yhteensä 27 henkilöä. Melontakouluissa ohjaajina toimivat Päivi Lämsä ja Petri Harju. Apuohjaajina Juha Uhlenius ja Kari Paunasalo. Lisäksi uimahallissa oli 2.5. pelastusharjoitus ja Pälkäneen uimarannalla harjoiteltiin melontaretken yhteydessä 30 kesäkuuta tuentoja.

9.   Melonnat

Kauden aikana melottuja retki- ja kuntomelontakilometrejä kertyi vajakirjan mukaan 66 jäsenelle 13445 km ja 697 suoritusta. Ensimmäinen melontasuoritus oli 4 huhtikuuta ja viimeinen 31 joulukuuta. Vajakirjasta puuttui tiedot jäseniltä joiden "kotisatama" oli muu kuin Kirjaslammen lava. Lisäksi vajakirjan tiedot olivat osittain puutteellisia. Kanoottiliiton tonnarilistalle meloivat ainakin: Timo Forsström 1006 km, Pirkko-Liisa Rautalin 1093 km, Raimo Luoto 1152 km, Johan Holmberg 1310 km ja Kari Paunasalo 7300 km.

10.   Seuran retket

Keskiviikkoisin järjestettiin iltaretkiä lähivesille toukokuun alusta elokuun loppuun ja pidempiä retkiä seuraavasti:

Iltaretkiltä, keskusteluilloista ja monista muista tapahtumista löytyy tarkempaa tietoa mm. Raimo Luodon ansiokkaasti kuvittamasta seuran leikekirjasta sekä jäsentiedotteista.

11.   Talkoot

Kirjaslammen lavalla ja sen ympäristössä järjestettiin siivoustalkoot 22 ja 23 toukokuuta. Mukana seitsemän henkilöä. Kajakin siirtotalkoita oli kesän aikana kymmenen kertaa. Kajakkeja siirrettiin Kirjaslammen lavalta Kerhomajalle ja takaisin. Näiden talkoiden osallistujamäärät vaihtelivat 1-10.

12.   Jäsenten edut

Free Heels Kangasalta ja Welhonpesä Klaukkalasta antoi yhdistyksemme jäsenille noin 10% alennuksen. Jäsenet saivat varsin pientä kalustonkäyttömaksua (120 mk) vastaan käyttöönsä seuran kanootit melontakauden ajaksi.

13.   Tiedotus

Jäseniä informoitiin seuran toiminnasta jäsenkirjeellä, Valkeakosken Sanomien seuratoimintaa palstalla ja seuran internet sivuilla. Lisäksi Valkeakosken Sanomissa julkaistiin melontaa käsitteleviä juttuja.

14.   Melonta- ja kajakkiesittely

15.   Muut seurat

Toimintavuoden aikana toimittiin yhteistyössä Kangasalan Melojien, Vanajaveden Vesikoiden ja Merimelojien kanssa.

16.   Varainhankinta

Kerättiin varoja kirpputoripöydästä Merjan kirppikseltä 23.10.2001 saakka ja Löytölinna-nimiseltä kirppikseltä 23.10.2001 alkaen. Järjestettiin myyjäiset ja arpajaiset Koskikaran aulassa 18.5. sekä 14.12. Myytiin ilmoitustilaa jäsentiedotteessa ja anottiin avustuksia kaupungilta, firmoilta ja yhteisöiltä. Järjestettiin melontakoulutusta.

Kari Paunasalo