Jäsentiedote 3-2003
Kuvassa "karkulainen" Saimaalla
Kuvassa "karkulainen" Saimaalla
Mennyt kesä 2003 oli ehkä Mallasveden Melojien lyhyen historian vilkkain kesä, jos asiaa tarkastellaan nimenomaan retkeilyn näkökulmasta. Retkiä järjestettiin sekä lähivesistöön, että myös kauemmaksi, mm. Wanhan Witosen reitti Petäjävedeltä Jämsänkoskelle tuli bongattua isohkolla joukolla innokkaita seuralaisia. Tainion Taival akselilla Hartola – Sysmä oli menneen kesän retkistä viimeinen seuran järjestämä retki, missä sielläkin oli mukana koko joukko syksyn säitä pelkäämättömiä melan heiluttajia. Vielä tuonkin retken jälkeen aktiivisimmat MalMe:sta kävivät perinteisellä meriretkellä Merimelojien kanssa.
Syynä seuran järjestämien melontaretkien lisääntymiseen on ennen kaikkea johtokunnan viime vuonna nimeämä retkitoimikunta, joka on ollut aktiivinen sekä retkikohteiden valinnan, että itse retkien järjestämisen suhteen. Kiitos siitä heille. Toivotaan, että ensi kesänä saamme jälleen uusia melontakokemuksia uusien, ennen kokemattomien retkikohteiden muodossa. Unohtaa ei sovi myöskään viime talvena hankittua kaluston kuljetuskärryä, joka on osoittautunut kelpo peliksi ja mahdollistanut isonkin joukon kaluston kuljettamisen retkikohteisiin.
MalMe ry:n huolenaihe koko seuran olemassaolon ajan on ollut jäsenistön suuri vaihtuvuus. Siinä missä noin puolet jäsenistä pysyy seurassa vuodesta toiseen ollen aktiivisesti mukana toiminnassa, toinen puoli on lähestulkoon kokonaan heitä, jotka melontakoulun maksettuaan ja suoritettuaan ovat seuran jäsenrekisterissä vain kyseisen vuoden. Asiaa on pohdittu johtokunnassa erittäinkin kriittisesti ja tultu siihen tulokseen, että seuran pitää tarjota jäsenille jäsenmaksulla muutakin kuin oikeuden osallistua seuran järjestämille retkille sekä keskiviikkomelontoihin. Muutosta on suunniteltu jäsenmaksu/kalustomaksu järjestelmään. Tämä kiperä asia on käsittelyssä syyskokouksessa, jonne toivotaan taas tänäkin vuonna runsasta osanottoa. Tervetuloa siis syyskokoukseen tiistaina 11.11. klo 18.00 liikuntatoimiston kokoushuoneeseen.
Timo Toivonen
Melontakoulut onnistuivat hyvin. Veimme läpi kolme koulua. Oppilaita oli yhteensä 27 melontaa oppimassa. Vetäjinä melontakouluissa olivat: Timo Forsström, Petri Harju, Pälvi Linna ja Pirkko-Liisa Rautalin.
"No niin, huomio kaikki, mela veteen! Mela pysyy tiukasti oikeassa kädessä, vasen pyörii varren ympärillä! Liike lähtee vyötäröltä, älä käytä pelkästään käsiä! Lapa oikeassa kulmassa veteen, käsivarret melkein suorina! Oikea ranne tekee liikkeen!"
Apua! Mihin oikein olin pääni pistänyt! Sotilaallisella kurilla ja komennoilla ohjaaja sai meidät pyörittämään melaa kuivaharjoitellessamme Kirjaslammen lavalla. "Hyvin sujuu, voitte lopettaa!" Tervetullut komento, hartioita kivistää! Olin siis ryhtynyt siihen hommaan mistä olin pienen ikäni haaveillut, olin melontakoulussa!
Pari viikkoa aiemmin Mallasveden Melojat oli esittelemässä kalustoansa osana Aten järjestämää tapahtumaa ja pitkällisen haaveen kannustamana olin suunnannut tossuni kohden Kirjaslammen tanssilavaa. Aikani kiertelin, kaartelin ja juttelin niitä näitä ja pääsin jopa kokeilemaan kajakilla melontaa Apian rantaan ja takaisin. Vihdoin viimein sain kysytyksi mieltäni poltelleen kysymyksen; Miten tätä pääsee harrastamaan?
Ja tässä sitä nyt oltiin. Mielessäni kangasteli jo Lapin koskemattomat erävedet, joissa meloisin hiljalleen saattajana vain lintujen laulu ja aaltojen hiljainen tarinointi kajakin kylkiin. Tai aaltoileva merenranta autioine luotoineen, jossa meloisin eteenpäin suolanmaku huulillani kuunnellen lokkien huutoja.
Unelmointini sai hyvin äkillisen lopun ainakin puoli(toista) metristen pikaveneen peräaaltojen aiheuttaessa hallitsemattoman keinumisen kajakkiin. Sydän kurkussa sain vihdoin keinumisen hallintaani ( minulle oli varmaankin annettu seuran kiikkerin kajakki! ) ja selvisin kokeilemasta miltä tuntuu hyinen toukokuinen järvivesi (oli varmastikin alle 5 asteista ). Eskimokäännösten aika tulisi myöhemmin!
Nyt siis olin askelen lähempänä unelmaani. Minulla oli melontakoulun "todistus" kädessäni (hyväksytty melaa hipoen), kun väsyneenä ja märkänä, mutta niin onnellisena kotiuduin melontakoulun päätösretkeltä, jolla luonto oli onnistuneesti vilauttanut meille niin parhaimpia kuin pahimpiakin puoliaan. Alkukesän ukkosmyrskyä seuranneessa kuulaassa tyvenessä oli nautinto meloa kotiinpäin. Huomenna kehystäisin kallisarvoisen todistukseni mutta sitä ennen saisi sateen ropina tuudittaa minut uniin yöttömän yön maasta ja runsaista erämaa vesistöistä!
Outi Kiviaho
Minä, siskoni ja äitini olimme ilmoittautuneet Mallasveden Melojien kolmannelle melontakurssille. Minulla oli jonkin verran kokemusta kajakkimelonnasta, mutta siskoni ja äitini eivät olleet kertaakaan kokeilleet kajakkeja. Inkkarikanootti oli sitten sitäkin tutunpi meille.
Ensimmäinen kokoontuminen tapahtui Kirjaslammen lavalla kesäisenä maanantaina. Ilma oli kylläkin hieman viileä, sillä oli kova tuuli, mutta aurinko paistoi. Kun kaikki kurssilaiset olivat saapuneet paikalle ryhdyimme tuumasta toimeen. Kaikki esittelivät ensin itsensä, jonka jälkeen vetäjät, eli Pirkko-Liisa Rautalin, Pälvi Linna Timo Forsström alkoivat kertoa meille kaikenlaista melonnasta ja esitellä erilaisia kajakkeja. Tämän jälkeen oli kuivaharjoittelun vuoro. Ensin opeteltiin melaote ja sen jälkeen saatiin kokeilla kajakkiin menemistä ja poistumista "laiturina" toimivalta lavalle nousevalta luiskalta. Kaikkien alkujärjestelyiden päätteeksi valitsimme kajakit, asensimme esim. jalkatuet sopiviksi ja pääsimme vesille. Meloskellessamme Apianlahdella ohjaajat tarkkailivat melontaamme ja korjasivat jos virheitä sattui. Ensimmäinen kerta sujui mainiosti, eikä kukaan edes kaatunut!
Seuraavana päivänä tapasimme jälleen samaan aikaan ja samassa paikassa. Kun pääasiat oli jo eilen opittu, ohjaajat kertoivat meille seuraavaksi pelastautumisesta. Jälleen teorian jälkeen pääsimme valitsemaan kajakit ja vesille. Aluksi harjoittelimme Apian leirialueen rannassa erilaisia melontajuttuja, kuten takaperin melontaa, äkkijarrutusta ynnä muuta.. Sitten lähdimme hiukan kauemmaksi melomaan ja pääsimme myös menemään Apian kanavasta. Matkaa retkeltämme kertyi noin kuusi kilometriä.
Viikon kuluttua oli vielä kaksi kertaa jäljellä. Maanantaina tarkoituksenamme oli tehdä pieni retki Huhtasaareen, joten kaikki olivat ottaneet mukaan vaihtovaatteet sekä evästä. Kun saavuimme saareen, saimme kokeilla rantautumista kiville, jotkut rantautuivat myös veteen. Saaressa pidimme paitsi evästauon, myös opetustuokion. Yksi vetäjistä, eli Petri Harju kertoi melonnan vaaroista kaatumisesta paleltumiseeen. Sitten meloimme takaisin ja toiseksi viimeinen kurssipäivä oli ohi.
Viimeisenä päivänä kokoonnuimme leirintäalueella, sillä ohjelmassa oli pelastautumista. Ensin kaksi vetäjää näyttivät pelastautumisen toisen melojan avulla. Sitten toinen vetäjä näytti normaalin yksinpelastautumisen ja toinen saman, mutta melakellukkeen kanssa. Sen jälkeen oli kurssilaisten vuoro kokeilla, minä tosin en kokeillut, mutta katselin tarkkana toisten harjoittelua.
Niin tuli kurssi käytyä ja liityttyä Mallasveden Melojiin. Kurssi oli todella hyvä ja tehokas ja minusta tuntuukin, että tiedän nyt kaiken, tai no.. ainakin puolet melonnasta!
Kiitokset ohjaajille ja mukavaa melontakesää kaikille! Liisa Petäjistö
Kiitos viimeisestä! Vesillä ollaan Pälkänevedellä kahdella keltaisella Carolinella! Hienoa. t. Arja & Jorma (15.6.2003 klo 11.25 Pälvi ja Pirkko-Liisa vesillä Vanajalla)
Hei! Kuinka melonnat ovat sujuneet? Missä päin menet? Otimme mekin hiukan vaativamman haasteen eilen aamulla ja tänään. Tämä haaste 50 km melalla. Pälkänevedeltä Koskiin, kanavasulusta alas, Lotilansalmen kautta Lotilanjärvelle ja tänäpäivänä takaisin Pälkänevedelle. Matka on voitettu ja nyt relataan. Hauskoja matkoja. Arja & Jorma(19.7.2003 klo 14.26 olin Hirvonselällä, Pirkko-Liisa)
Liisa Petäjistön juttu melotuksesta:
Melontaopetusta koululaisille Meille, Naakan seitsemäs-luokkalaisille oli viimeisellä kouluviikolla järjestetty päivä joko kalastuksen tai liikunnan parissa. Minä valitsin oitis liikunnan huomattuani sen sisältävän muun muassa melontaa! Niinpä minä ja muut liikunnan valinneet kokoonnuimme keskiviikko-aamuna Apian uimarannassa, jossa meidät jaettiin kolmeen ryhmääm. Kohteita oli myös kolme, melonnan lisäksi rantalentopallo ja riippusiltojen kävelylenkki.
Minun ryhmäni pääsi viimeisenä melomaan ja niinpä ruokailun jälkeen läksimme Apian leirintäalueen rantaan. Siellä meitä odotti Mallasveden Melojiin kuuluvat vetäjät Pälvi Linna ja Pirkko-Liisa Rautalin, sekä värikkäät kajakit. Ensin vetäjät pitivät pienen pikakurssin melonnasta ja opettivat melaotteen, sekä kajakkiin menemisen ja poistumisen. Kun kaikki ainakin tuntui olevan selvää, vetäjät auttoivat meidät yksitellen vesille. Kaikki eivät päässeet samaan aikaan .sillä kajakkeja oli liian vähän ja myös minä sain odotella tuokion vuoroani. Lopulta odotus palkittiin ja minäkin pääsin koettamaan. Meloskelimme tietysti ihan rannan lähellä vähän aikaa, mutta kuitenkin sen verran että kaikki saivat tuntumaa melontaan.
Minulle melonta ei ollut aivan uusi kokemus, sillä olin saanut edelliskesänä tilaisuuden kokeilla sekä kahden-, että yhden hengen kajakkia. Inkkarikanootti perheelläni oli ollut jo kymmenisen vuotta ja se olikin hyvä pohja kajakkimelonnalle. Koulumme järjestämä melontahetki oli tietysti todella hieno kokemus niille, jotka eivät ennen olleet kokeilleet lajia, mutta myös minulla mukava kertaus parin päivän päästä tapahtuvalle mukavalle sattumalle. Äitini nimittäin oli ilmoittanut itsensä, minut sekä siskoni Mallasveden Melojien melontakursseille! Tapaisin siis pian uudelleen nuo värikkäät kapistukset!
Liisa Petäjistö
Timo Toivonen melotti partureita
Päivi Lämsä ja Pälvi Linna melotti Hotelli Waltikan asiakkaita
Päivi Lämsä melotti yrityksen henkilökuntaa
Pirkko-Liisa Rautalin melotti lukiolaisia
Pääsimme Pälvi Linnan kanssa Helsingin Merimelojien mukaan melomaan Suomen suurinta saarta ympäri. Saimaalla on kaksi järviluontoa suojelevaa kansallispuistoa: Kolovesi ja Linnansaari. Molempiin puistoihin pääsimme tutustumaan.
Matkamme alkoi 27.6. Porosalmen Lomakylästä Rantasalmelta. Merimelojat saapuivat illalla kymmenen aikaan ja matkaan lähdimme puoli kaksitoista yöllä. Pertti Rajala toimi retkenjohtajana. Hannu Pesonen oli miltei koko ajan vetohommissa hyvällä suunnistustaidolla. Alussa matkaan meitä lähti 11, mutta reitin varrelta tuli neljä Merimelojaa lisää, joten meitä oli lopulta 15 melojaa.
Matkareitti oli seuraava:
Retkiporukka otti meidät hyvin mukaansa, tosin eivät tienneet meidän tulostamme. Tietysti Pertti retkenvetäjä tiesi. Kyselivät olimmeko nettisivuilta huomanneet heidän retkensä. Kerroimme, että saimme Johanilta kutsun tulla. Kaikki olivat hyviä melojia. Porukka pysyi hyvin kasassa. Päivällä oli aina kahden tunnin ruokatauko. Monet keittelivät ruoan vasta illalla. Kelluntataukoja oli useita. Peralla oli itse kankaasta tehty kajakki ja puusta tehty pitkälapainen mela. Tosin aikapian hän
vaihtoi melansa Hannulla olleeseen varamelaan. Matka sujui sillä joutuisammin.
Alussa kolmena päivänä satoi ja oli aika kylmää, yöllä ainakin. Vehmersalmelle saapuessamme satoi kaatamalla, pidimme pienen tauon sillan alla. Kajakin hieman ajauduttua sillan sivuun tuli sillalta aimo annos vettä kajakin sisään, kun jostain syystä tuli sieltä jotain otettua. Menetin äänenikin tän kolmen päivän aikana. Nuotiolta tultua ja nukkuun mennessä alkoi kova kuiva yskä. Tunti pari yskittyäni ja tietysti pidettyäni koko telttakuntaa hereillä kuului ääni, ota sisu. Kuka siellä on? Hannu. Ei mulla ole sisua. Hänellä on, anna kätesi teltan aukosta. Hän kaatoi kourallisen sisuja käteeni ja pärjäsin sen yön hyvin. Kuopiosta ostin sitten sisuja takaisin ym. hyvää. Huomasin, että minulta puuttui kunnon melonta- anorakki. Nyt sekin on korjattu. Merimelojilla oli esim. saappaat miltei jokaisella. Alussa varsinkin ne olivat hyvinkin tarpeelliset. Minä kuljin kyllä paljonkin paljain jaloin metsässäkin. Sateenpitävät asutkin heillä oli paremmat kuin meillä. Jollain oli tämänlaisia asuja parikin. Sukkia olisi saanut olla muutama pari lisää. Oli jonkinverran hyttysiä ja muita mäkäräisiä, jotka söivät palan pois jaloista. Jalat turposivat miltei jokaisella. Samoja puremia sai raapia monena päivänä.
Alkoi sitten tosi kauniit ja lämpimät ilmat. Tuli uitua aamulla, pari kertaa päivän mittaan ja illalla. Marja-Liisa se hyppäsi kajakista noin vain uimaan takakannelta ja sieltä kiipesi myös ilman apuneuvoja ylös. Monesti hän kellutteli jalat vähän koukussa etukannella.
Kaitasaaressa pääsimme veneilijöiden paikkaan saunomaan ilmaiseksi. Siellä kuikat huutelivat. Kaitasaaressa saunan kanssa samassa rakennuksessa oli huone, jonka uunia puilla pystyi lämmittämään. Aluksi ajattelimme mennä Pälvin kanssa huoneeseen yöksi. Kaikilla oli märkiä vaatteita, joita pyysimme tuomaan huoneeseen kuivumaan. Huone haisi vähän kosteista vaatteista, joten pystytimme kuitenkin teltan. Pertti sanoi, että menetämme retkipisteitä jos menemme sisälle nukkuman. Sitä emme täysin ymmärtäneet, kenelle keräämme pisteet.
Saimaalla oli varmaan höyrylaivojen tapaaminen. Katselimme vierestä kun höyrylaivat menivät ja huutelivat ihanasti. Tuli mieleen Kuopioo, Kuopioo. Sinne myös menimme. Olimme siellä viisi tuntia. Söimme ensin torilla muurinpohjalettuja hillon ja kermavaahdon kanssa. Kävin ortodoksisessa museossa. Menimme kovin mainostettuun Sampo ravintolaan syömään aitoja muikkuja ja perunamuusia. Siellähän oli meidän joukkoa jo kokoontunut vaikkei meillä treffejä ollutkaan. Tänä päivänä meloimme vain 16 km. Jonain iltana nuotiolla pyysin jokaista vuorollaan kertomaan harrastuksistaan. Tutustuimme paremmin toisiimme. Joku jatkoi ja pyysi kertomaan musiikkimieltymyksistä. Oli mielenkiintoisia persoonia.
Oli myös upeaa katsoa tukinuittoa. Se ei ole ollenkaan harvinaista Saimaalla. Tukkinippuja tuli myös Karvion kanavasta. Kanavan ohitettuamme nippujonoja oli pitkät pätkät. Ohitimme rannan puolelta, joten jouduimme meneen kerran köyden alta ja vahvan rautavaijerin alta. Piti olla tarkkana ettei osunut kaulaan vaijeri. Yövyimme tällöinkin ihanassa kalliosaaressa. Aamulla katselimme kun hinaaja veti pitkiä tukkiletkoja. Hinaajan ja tukkien väliä oli miltei 200 metriä. Ainakin pitkältä se näytti. Menimme tosi monesti kanavasta. Yhtenä päivänä useammastakin. Kanavia oli Taipele, Konnus, Karvio, Pilppa, Kerma, Vihovuonne ja Väärän kanava. Yksi oli avokanava muistaakseni tuo viimeinen, siis vedimme köydestä ja luvan saatuamme annoimme virran viedä mutkaista reittiä. Reitin päättyessä oli oikealla vanha suuri ruskehtava puruläjä, josta lähti lentoon pesäkoloista paljon paljon pääskysiä.
Nautimme matkalla aina kun mahdollista kahvi, tee, munkkitarjoiluista. Wirran Wiemässä tarjoiltiin oikein ulos. Oravissa söimme hienosti pitsat vanhassa makasiiniravintolassa. Auliisti he antoivat foliota, jotta saimme viedä osan pitsasta mukanamme.
Kaiken matkaa yritimme tihrustella Saimaannorppia. Ei näkynyt Kolovedelläkään. Vesi oli myös Saimaalla alempana, joten jouduimme vetämään kajakit kapeaa uomaa pitkin Kolovedelle. Uomassa oli kuitenkin poikkipuita helpottamassa menoa. Silti kajakkeja olisi pitänyt kantaa niin kuin tullessa teimme.
Koloveden kansallispuisto suojelee Saimaan luonnontilaista saaristoluontoa ja saimaannorpan elinympäristöä sekä eteläsuomalaista metsäluontoa. Koloveden jylhä maisema on viimeisimmän jääkauden muovaamaa. Maisemaa hallitsevat vedestä pystysuoraan kohoavat kalliojyrkänteet. Puiston itäosassa on karunkaunis Ukonvuori, jonka kupeesta on aiemmin kaivettu sauvakvartsia koristeeksi. Koloveden alueella on liikkunut ihmisiä jo kivikauden aikana. Näistä muinaisista eränkävijöistä kertovat kalliopaasiin maalatut hirvi- ja ihmishahmot. Minun piti palata vähän takaisin ottamaan kuva sammaleesta muodostuneesta "kahdesta sydämestä" olivat rinnakkain kiinni toisissaan. Kallio oli puhdas, mutta sydänten reunat olivat muodostuneet vihertävänruskeasta sammaleesta. Joku näki kuvan perhosena kun ottamaani kuvaa katseli.
Hannu opetti meitä kantamaan täysiä kajakkeja, niitähän piti välillä kantaa korkeammallekin kallioterassille. Kajakin molemmissa päissä kantaja ja molemmin puolin istuinaukkoa myös, aukosta yhdellä kädellä kantaen. Miesten painavia kajakkeja kannoimme kuudenkin hengen voimalla, niin että molemmin puolin istuinaukkoa oli kaksi kantajaa. Näppärästi se kävi, eikä tuntunut ylivoimaiselta. Näin kannoimme aina sen porukan lähistöllä olevat kajakin yhdessä vuoronperään. Hannu opetti myös meille kajakkiin menoa toisesta kajakista tuentaa ottaen. Paljon opimme. Piikkipussit kajakin kärkeen, joissa pidempi naru, josta pussin voi vetää pois. Opimme myös uimapötkylästä tehdyt telat, joilla sai hyvin vedettyä täyden kajakin hiekalle tai tasaiselle matalalle kalliolle. Uimapötkylä vain veitsellä kolmeen pätkään. Niitä heillä oli pari pätkää miltei jokaisen kajakin päällä. Pötkylä on sopivan luja ja pyörii eikä uppoa. Kerttu kyselikin sitten eräänä päivänä oletteko jotain oppinut tällä matkalla.
Linnasaaressa retken viimeisessä yöpaikassa saunoimme ja paistoimme lättyjä, söimme omena- tai mansikkahillon kanssa. Saimme myös juustolättyjä, niidenkin päällä maistui hillo. Aamulla lähtiessämme joimme myös munkkikahvit tai -teet.
Saimaan retkeä muisteli Pirkko-Liisa Rautalin (Tämä on myös tonnariesittely, sarjassamme tonnarimelojia)
"Pääseeköhän Valkeakoskelta vesistöjä pitkin merelle asti?" Tämä
kysymys tuli kerran mieleeni ja hetken GT-karttaa tutkittuani totesin,
että kyllähän täältä pääsee. Koska halusin viettää elokuun viimeisen viikon
lomailun merkeissä ja reitin pituus vaikutti sopivalta, niin siirryin
tuumasta toimeen ja aloin suunnitella pisintä melontaretkeäni tähän
mennessä.
Sunnuntaina 24.8 olin lähtövalmiina seuran vajalla. Vaikka koitin ottaa
retkelle mukaan ainoastaan välttämättömät tavarat, niin sitäkin kertyi
uskomaton määrä. Sain silti kaiken mahtumaan kajakkiini ja vieläpä niin
ettei mitään tarvinnut kuljettaa kannella. Matkaan pääsin viivästyksistä
johtuen vasta klo 16.15. Ensimmäisen melontapäivän määränpäänä oli
Majatalo Hiidenhelmi Lempäälässä. Sinne kertyi matkaa 31.5 km. Tämä oli
reissun ainoa yö sisätiloissa.
Toisen päivän aamuna oli havaittavissa selvää lihasjäykkyyttä. Olin
venytellyt jo ennen nukkumaanmenoa ja tein sen aamulla uudestaan. Söin
kunnon aamiaisen ja aloin lastaamaan kajakkia. Se ei mennyt vielä rutiinilla
ja pääsinkin liikkeelle vasta klo 12.20. Ensimmäiset kilometrit menivät
hieman jäykästi kunnes lihakset taas tottuivat melontaliikkeeseen.
Tämänkin päivän meloin nousematta kajakista kertaakaan. Perille Nokian
Viinikanniemen leirintäalueelle saavuin klo 18.00, kilometrejä kertyi 27.8.
Pizza ja olut leirintäalueen ravintolassa maistuivat taivaallisen hyviltä.
Kolmannen päivän tavoitteena oli päästä Vammalaan Tervakallion
leirintäalueelle. Päivästä tulisi pitkä. Matkaan pääsin jälleen vasta klo
12.10. Teltan purkaminen, aamiaisen laittaminen ja varusteiden
pakkaaminen kasseihin ja kajakkiin osoittautuivat hitaammiksi
prosesseiksi kuin olin osannut ennalta odottaa. Muutaman kilometrin
jälkeen saavuin Kokemäenjoen suulle. Samalla jouduin vaihtamaan
merikortit huomattavasti epätarkempaan GT-karttaan. Noin viisi
kilometriä joella melottuani tuli vastaan Melon voimalaitos. Sen
ohittaminen osoittautui vaikeaksi koska rinne voimalaitoksen alapuolella oli
erittäin jyrkkä ja kivinen. Ollikan Hannulta lainaamani kajakkikärry
osoittautui heti ensimmäisellä käyttökerralla korvaamattomaksi.
Retkilastissa oleva kajakkini painoi arviolta 60 kg. Loppumatka Vammalaan
oli tylsähköä. Joki oli niin leveä, että matkanteko muistutti enemmän
järvimelontaa. En noussut kajakista Melon voimalaitoksen jälkeen.
Leirintäalueelle saavuin klo 20, kilometrejä takana 44.5. Päivä oli ollut
kylmä ja edessä olisi vielä kylmempi yö.
Neljännen päivän aloitin kävelemällä lähelle Vammalan keskustaa pieneen
kyläkauppaan hakemaan täydennystä muonavaroihin. Liikkeelle pääsin klo
12. Vammalassa oli reitin viimeinen leirintäalue joten loput yöpymiset
tapahtuisivat ennaltamäärittelemättömissä paikoissa. Päivän tavoitteena
oli päästä Puurijärven Isonsuon kansallispuistoon, joka on suurin piirtein
puolessa matkassa Vammalasta Kokemäelle. En päässyt pitkällekään kun
vastaan tuli Tyrvään voimalaitos. Ohitin sen saamieni ohjeiden mukaisesti
oikealta. Voimalaitoksista ja koskista löytyy muuten loistavat kartat
Satakunnan Kansansoudun nettisivuilta. Nyt joki vihdoin kapeni tehden
melonnasta huomattavasti mielekkäämpää. Äetsän tärkeimmän
nähtävyyden – 1948 rakennetun Suomen pisimmän puisen riippusillan (228
m) – ali melottuani oli vuorossa jälleen voimalaitoksen ohitus. Kävelin
Äetsään etsimään pikaruokapaikkaa, mutta en löytänyt joten tyydyin
käymään kaupassa. Koko päivän puhaltanut kylmä pohjoistuuli voimistui
iltaa kohti mentäessä. Lisäksi koko illan satoi vettä. Kansallispuiston
rannat olivat niin ryteikköisiä, että en löytänyt muuta rantautumispaikkaa
kuin metsähallituksen laiturin. Siinä oli myös mukava pieni nuotiopaikka ja
aukea, jossa yövyin telttailun kieltävän merkin vieressä. Tälle päivälle
kertyi matkaa 33.7 km ja huolimatta kahdesta voimalaitoksesta saavutin
määränpääni klo 18.30.
Viidentenä päivänä pääsin ensimmäistä kertaa ennen puoltapäivää
liikkeelle. Lähdin rannasta klo 11.00. En ollut varma missä seuraava yö
kannattaisi viettää ja lähdinkin liikkeelle periaatteella, että mennään niin
pitkälle kuin ehditään ja leiriydytään sopivan näköiseen paikkaan. Tuuli ei
ollut yön aikana tyyntynyt ja meloinkin koko päivän vastatuuleen. Joella
tuuli ei tietenkään haittaa yhtä paljon kuin järvellä eivätkä aallotkaan
pääse kasvamaan niin isoiksi, että niistä olisi haittaa. Matka Puurijärven
Isonsuon kansallispuistosta Kokemäelle oli ehdottomasti koko reitin
maisemallisesti hienoin. Joki oli paikoitellen hyvin kapea ja teki tiukkoja
mutkia. Lisäksi hyvissä ajoin ennen Kokemäelle saapumista joki alkoi
selvästi virrata. Pitäessäni kelluntataukoja kajakki lipui eteenpäin
nopeudella 1.3 km/h. Virtaus siis joudutti matkantekoa selvästi. Ennen
Kokemäkeä oli vielä ohitettava Kolsin voimalaitos, joka osoittautui erittäin
hankalaksi. Laitoksen yläpuolella ei ollut minkäänlaista rantaa vaan
ainoastaan veneiden nostoon tarkoitettu "rullasto", joka nousi ylöspäin
jyrkässä kulmassa. Rullia oli lisäksi niin harvassa, että kajakin koko paino
oli noston aikana ajoittain vain yhden tai kahden rullan varassa. Lasikuitu
taipui, mutta kesti. Kokemäelle saavuttuani kävin syömässä pizzan, jonka
jälkeen matka jatkui. Ilta alkoi pimentyä, mutta olin päättänyt, että
Harjavaltaan asti on tänään päästävä. Loppumatkan meninkin melkoista
kyytiä, etten joutuisi pystyttämään telttaa pilkkopimeässä. Leiripaikan
löysin aivan Harjavallan voimalaitoksen yläpuolella olevalta uimarannalta.
Kello oli tällöin 20.30 ja takana 43.2 km. Ennen nukkumaanmenoa kävin
vielä uimassa voimalaitoksen valojen valaistessa muuten pimeää maisemaa.
Kuudes eli viimeinen melontapäivä alkoi klo 11.00 voimalaitoksen
ohituksella. Harjavallan voimala on koko joen isoin. Siinä on pudotusta 26
metriä! Loppumatka Poriin sujui ilman suurempia yllätyksiä. Tultaessa
lähemmäksi merta vastatuuli senkun voimistui. Toisaalta koko retken ajan
piilossa pysytellyt aurinkokin paisteli ajoittain. Reitin varrella oli kaksi 1–
luokan koskea, jotka ainakin näin matalan veden aikaan olivat hädintuskin
mainitsemisen arvoisia. Tunnelma oli korkealla Porin viimein tullessa
näkyviin. Etsin sopivan rantautumispaikan Kirjurinluotoa vastapäätä ja
soitin autokyydin. Kello oli tällöin 16.00. Kilometrejä viimeiselle päivälle
kertyi 30.7.
Kokonaisuutena retki oli yllätyksetön, mutta antoisa. Lomareissuksi tämä
oli erittäin halpa kiitos telttamajoituksen ja Trangia-ruokailujen.
Varustautumisen suhteen onnistuin hyvin, mukanani ei ollut kuin muutama
tavara, jota en tarvinnut koko matkan aikana. Siihen en osannut ennalta
varautua, että yksin liikkuminen on näin hidasta. Vaikka heräsin aamulla
ajoissa, niin leirin purkaminen, aamiaisen tekeminen ja kajakin
pakkaaminen yksin veivät tuhottomasti aikaa. Toisaalta kompensoin tätä
sillä, etten pitänyt päivän aikana ollenkaan ruokataukoja ja söin seuraavan
aterian vasta illalla leiriydyttyäni. Maisemat olivat pääosin melko
yllätyksettömiä ja kosket helppoja. Voimalaitoksia reitin varrella oli viisi
ja matkaa kertyi yhteensä 211 km. Viikon reissuksi tämä on hyvä ja helppo
valinta.
Petri Harju
Ps. Valokuvat ovat Nokialta Melon voimalaitokselta.
Useat yhdistyksemmekin jäsenet retkeilevät mielellään vanhojen tuttujen melontakavereittensa kanssa. Ryhmän psykologia sanelee joskus aivan automaattisesti sen kuka retkeä tarvittaessa johtaa, mutta usein tilanne on myös se, ettei retkeä johda kukaan. Jokainen tietää työpaikaltaan, että johtaminen on monisyinen ja usein melko vaikeakin juttu. Tutut retkikaverit eivät usein edes halua keskustella retken johtamisesta, joko yksi pitää lankoja käsissään tai sitten tilanteet ratkotaan yhdessä ja vankka kokemus luo pohjaa tehdä oikeita ratkaisuja.
Olen osallistunut retkille, joissa retken vetäjä on taitavasti osannut luotsata joukkoaan "yhdessä johtaen". Olen osallistunut myös retkille, joilla kokenut meloja johtaa retkeä "yksin" jopa niin, etteivät ryhmän muut jäsenet oikein tiedä mitä reittiä mennään ja minkälaisella aikataululla. Kun kokeneet melojat, usein vanhat retkikaverit lähtevät yhdessä retkelle, on ryhmän vetäjästä päättäminen usein vaikeaa, eikä sitä välttämättä haluta tehdä lainkaan.
Jo 16 vuotta itsekin aktiivisesti melonut psykologi Mary McClintoc kirjoittaa johtamisesta vuoden viimeisessä Sea Kayakissa kymmeniin retkiin pohjautuvalla kokemuksella. Maryn pitkästä artikkelista olen poiminut vapaasti mukaan muutamia ajatuksia pohdittavaksi. Tyypillisin, tutuin ja ehkä vaikein tilanne on päättää kuinka kovaan keliin lähdetään, varsinkin jos retken päättyminen häämöttää jo avoimen selän toisella puolen. Kuka ottaa vastuun ryhmässä, jolla ei ole varsinaista maksettua tai sovittua johtajaa. Ryhmässä joka koostuu esimerkiksi yhdistyksemme jäsenkunnan kaltaisista, melko kokeneista, mutta usein kuitenkin jonkin verran eritasoisista melojista.
Mistä asioista melontaretkellä sitten joutuu päättämään? Retken päämäärästä, siitä mitä itse kukin retkeltä odottaa, turvallisuudesta ja riskeistä, reitistä, suunnistamisesta, aikatauluista, leiriytymisestä, ruokatarvikkeista, jne, jne.
Mary on löytänyt omilta retkiltään useampiakin johtamismalleja, mutta kaksi yleisintä tutussa porukassa ovat selvästi enemmistöpäätökset tai yhteisesti tehtävät päätökset. Enemmistöpäättämisessä ei ole varmaan mitään epäselvää, yksi meloja ja yksi ääni. Yhteispäätöksissä vaihtoehto pitää olla kaikkien melojien hyväksyttävissä.
Oli johtamistapa sitten enemmistö tai yhteispäätökset niin tasaveroisessa ryhmässä kannattaa valita yksi meloja ohjaamaan päätöksentekoa, käytetään hänestä jatkossa vaikkapa nimitystä "Kannustaja". Kannustaja ei johda retkeä, mutta hän tunnustelee päätöksenteon tarvetta, ohjaa prosessia, tukee kaikkia ilmaisemaan mielipiteensä. Koska ryhmällä ei ole varsinaista johtajaa kannattaa Kannustajankin roolia vaihtaa määräajoin, esimerkiksi päivittäin, osallistujien kesken.
Jotta päätöksenteko onnistuisi sujuvasti, pitäisi ryhmän jäsenillä olla yhteiset päämäärät ja odotukset retkelle. Ryhmän jäsenillä pitäisi olla myös halua osallistua päätöksentekoon sekä halua ja uskallusta keskustella yhteisistä asioista.
Jokainen meistä retkimelojista voi miettiä tykönään, onko retken tavoitteista ja odotuksista tullut oikeasti puhuttua, oletko kertonut melojakavereillesi, mitä yhteiseltä retkeltä todella odotat. Tai oletko tullut kysyneeksi kaveriltasi, mitä hän retkeltä odottaa. Uskallankin suositella meille vähäpuheisille suomalaisille hyvää ennakkosuunnitteluiltaa, ehkä useampaakin. Silloin retken aikana ei tarvitse enää kovin usein purra hammasta yhteen tai tuulettaa tuntojaan puolen kilometrin päässä muusta ryhmästä. On tärkeä tuntea omat vahvuutensa ja heikkoutensa, on uskallettava olla myös rehellinen ja osattava muotoilla ajatuksensa sanoiksi; on uskallettava puhua ryhmässä, on osattava kuunnella huolellisesti ja uskallettava myös kysyä epäselvistä asioista.
Kun asioista päätetään yhdessä, konsensuksella, Kannustaja nostaa esiin päätettävän asian, siitä tehdään selventäviä kysymyksiä, keskustellaan mahdollisista vaihtoehdoista ja lopuksi kokeillaan syntyykö asiasta päätös. Mitään lippuäänestyksiä retkillä tai vesillä ei tarvita, usein riittää peukalo ylös, alas tai vaakasuoraan. Jos ryhmän mietteet ovat kovin erilaiset, Kannustaja vie keskustelua eteenpäin ja hakee uusia ratkaisumalleja. Saattaa tuntua vähän teoreettiselta, mutta aivan tavallinen esimerkkitapaus kuvitellulta melontaretkeltä saattaa tehdä tästäkin yhdessä johtamisen tavasta vähän konkreettisemman...
Upea, sileäkallioinen leiripaikkamme on vapautunut teltoista, kuivumaan levitellyistä vaatteista, leiripatjoista, eväspusseista ja kaikesta siitä uskomattomasta tavarapaljoudesta, joka kajakkeihin saadaan sopimaan. Osa ryhmästämme istuskelee jo rantakalliolla karttojen ja kompassien kanssa, osa sulloo vielä viimeisiä kuivapusseja kajakkinsa uumeniin. Keskustelu päivän etapista käy vilkkaana, valittava on menemmekö sisä-vai ulkoreittiä. Kaksi haluaisi ulkokautta, kaksi toteaa, ettei heille reitillä ei ole mitään väliä, kolme haluaisi meloa sisäreittiä. "Kalle-Kannustaja" tajuaa tilanteen ja toteaa, että nyt meidän on mietittävä kummankin reitin hyvät ja huonot puolet. Ensiksi selvitetään sääennuste ja tuulen suunta, seuraavaksi mietitään reittien tarjoamat mahdollisuudet taukopaikkoihin ja kysellään kunkin melojan omat tuntemukset. Vaihtoehdoiksi muodostuu reitti ulkokautta, pari lyhyttä taukoa ja jo varhain iltapäivällä perustettava leiri tai sitten sisäreitti, jonka varrella on mahdollisuus lounastaukoon ja vasta illalla perustettavaan yöleiriin. Kaikki kertovat ääneen ovat mietteensä ja ajatuksensa eri vaihtoehdoista. Vastausten perusteella Kalle-Kannustaja tekee ehdotuksen reitistä ja pyytää peukaloilla näyttämään valitaanko eniten kannatusta saanut vaihtoehto. Koska joidenkin peukalot ovat vaakatasossa, kysellään heiltä vielä ehdotuksia miten he muuttaisivat ehdotettua reittiä tai päivän rytmiä. Uusista ehdotuksista keskustellaan ja tehdään uusi peukaloäänestys. Nyt kaikkien peukalot osoittavat ylöspäin, joten reitti ja rytmi on nyt kaikille mieluinen tai ainakin sopiva. Ei muuta kuin vesille!
Jos ryhmä ei pysty helposti sopimaan yhdessä päätettävistä asioista tarvitaan joskus oikean ja tyydyttävän ratkaisun synnyttämiseen enemmän aikaa keskusteluille. Prosessia jatketaan kunnes kaikkia tyydyttävä ratkaisu on löydetty. Menetelmän etu on siinä, ettei siinä ole voittajaa tai häviäjää vaan kaikkien mielipiteet tulevat kuulluksi. Silloin osallistujan on myös helpompi tehdä kompromisseja ja tyytyä omalta kannalta tyydyttävään ratkaisuun.
Tärkeintä on kuitenkin jo hyvä, yhdessä tehty ennakkosuunnittelu. Jos kaikkien osallistujien toiveet ja tavoitteet retken suhteen tulevat jo silloin puhutuksi, ei matkan aikana useimmiten tule enää mitään suuria yllätyksiä. Jos jo ennakkosuunnittelun aikana joku retkeläisistä huomaa, ettei suunniteltu retki vastaa hänen toiveitaan, on suunnitteluvaiheessa paljon helpompi vetäytyä kuin kärsiä viikko tai kaksi varsinaisella retkellä. Lomaviikot ja vapaapäivät ovat arvokkaita, niitä on turha kenenkään turhaan pilata.
Miten seuraavalla retkellä? Miten ryhmänne tekee päätökset? Uskallatteko kokeilla vaikkapa päivittäin vaihtuvaa "Kalle-Kannustajaa"? Yhtä tärkeää kuin navigoiminen, pelastautumistaidot ja aallokkomelontakokemus on opetella päätöksentekoon liittyviä tapoja ja kannustamista. Uskon Mary McClintocin tavoin, että näin retkistä tulee monin tavoin nautinnollisempia kaikille osallistujille.
Lähde: Retkimelojat r.y: Horisontti - Horisonten 3/2000 - Heikki Piuhola (katso myös artikkeli Mary McClintoc, Sea Kayaker December/2000)
Jutun lähetti moninkertainen tonnari Kari Paunasalo
Saimaalta Koloveden suulta. Vesi oli malalla. Piti kantaa tai vetää Kajakkeja.
Tuulan valmistamat tikkupullataikinat maistuivat makoisilta nuotiossa kepin nokassa paistaen. Nämäkin kuvat Pälkäneveden retkeltä.
| Puheenjohtaja: | ||
| Timo Toivonen | 584 1662 (040 584 1662) | tim_tee@hotmail.com |
| Jäsenet: | ||
| Timo Forsström, varap. | 584 2023 (045 674 2023) | bene@www.fi |
| Pirkko-Liisa Rautalin, sih. | 584 0956 (040 825 9313) | pirlittan@luukku.com |
| Ilkka Joukio | 584 0114 (040 582 8114) | ilkka.joukio@pp.inet.fi |
| Hannu Ollikka | 584 9696 | hannu.ollikka@upm-kymmene.com |
| Varalla: | ||
| Ilkka Kares | 584 2555 (050 586 3702) | |
| Raimo Luoto, leikekirja | 584 0271 (040 547 0386) | |
| ------------------------------------------------ | ||
| Pirjo Kuittinen, taloudenh. | 584 4321 (0400 911 008) | pirjo.kuittinen@vlk.fi |
| Kari Paunasalo, kotisivut | 584 6347 | OH3LP@sral.fi |
Mallasveden Melojien kotisivut: http://yhdistykset.vlk.fi/melojat
Luopioisten Säästöpankki, Valkeakoski 451076-20020354