Malmelainen
1- 2009

Hei Meloja

Syyskokouksessa 26.11.08 melojien johtokuntaan valittiin uusina Raija Laakkonen, Pirjo Kuittinen, Kalle Koenkytö ja Hannu Teronen. Johtokunnassa jatkavat Matti Kalliomäki, Timo Virta ja Susanna Järvinen. Kiitokset osoitamme johtokunnasta pois jääneille Susanna Viitaniemelle, Ulla Salolle ja Ari Pirttilälle. Seuralle puheenjohtajaksi valittiin Matti Kalliomäki.

Keväällä jatkamamme uimahalliharjoitteluja omalla vuorolla joka toinen lauantai. Keskusteluiltoja jatketaan huhtikuulle saakka ja niissä vanhojen tapojen mukaan keskustellaan tulevasta melontakaudesta ja suunnitellaan retkiä lähialueille ja miksei kauemmaksikin. Suomi Meloo tapahtumaakin olisi tarjolla jos porukka saadaan kasaan. Pistäthän korvan taakse. Tule kertomaan omat toiveesi ja mielipiteesi seuran retkistä ja muusta toiminnasta.

Kauden aloitus tapahtuu olosuhteiden salliessa taas toukokuun alussa vappupäivänä. Vajalla siis tavataan!

HYVÄÄ MELONTAVUOTTA 2009 toivottaa MalMe Ry hallitus

MALME RY HALLITUS KAUDELLA 2009 ja VASTUUALUEET

Matti Kalliomäki – – PUHEENJOHTAJA
hallituksen jäsen 040-718 6083 tai matti.kalliomaki(a)metso.com
Kalle Koenkytö – VARAPUHEENJOHTAJA vastuualueena VAJA
hallituksen jäsen 040 512 5171 kalle.koenkyo(a)pp.inet.fi
Raija Laakkonen – SIHTEERI
hallituksen jäsen 040 511 9908 RLaakkonen(a)Bemis.com
Pirjo Kuittinen TALOUDENHOITAJA ja JÄSENSIHTEERI
hallituksen jäsen 0400 911 008 pirjo.kuittinen(a)vlk.fi
Timo Virta – vastuualueena KOULUTUS, ESITTELYT, UIMAHALLIVUOROT
hallituksen jäsen 050 405 3498 tai timo_.virta@elisanet.fi
Hannu Teronen vastuualueena VAJA ja AVAIMET
hallituksen varajäsen 040 071 9776 hannu.teronen(a)pp.inet.fi
Susanna Järvinen – vastuualueena VIRKISTYS
hallituksen varajäsen 040 593 9145 tai katisusanna@luukku.com

MALME RY TOIMIHENKILÖT JA JAOSTOT KAUDELLA 2009

Sisko Virtanen Varasto, lippalakit, kirjat, kirppispöytä 050 543 0899
Kari Paunasalo Internet-sivut, kari.paunasalo(a)gmail.com
Katja Sippola Tiedottaminen / sähköpostilista 040 584 1008 katja.sippola(a)pp1.inet.fi

TIEDOTTAMINEN 2009

Tiedotuksessa keskitymme sähköpostiin, Valkeakosken Sanomien Urheiluseurat -palstaan sekä internet-sivuihimme http://kotisivu.dnainternet.fi/kpaunasa/melojat/. Postitse saapuu vain tämä kirje. Sähköpostilistalle tai pois listalta voit ilmoittautua Katjalle – katja.sippola(a)pp1.inet.fi.

TONNARIT 2008

Tonnarisaldomme vuodelta 2008 oli jälleen aivan loistava. Seuran jäsenistä 6 henkilöä ylitti tonnari rajan (vajakirjamme mukaan – ilmoitathan jos tietosi uupuvat tästä!) ja kilometreinä yhteensä heidän osaltaan 17 074 km. Kuningasosan näistä kilometreistä jälleen kerran on melonut Kari Paunasalo; hurjat 10 200 km! Onneksi olkoon kaikille tonnareille ja erityisonnittelut huiman suorituksen jälleen tehneelle Karille, joka sai viime kesänä täyteen 100000 melontakilometriä. Tässä vielä kertauksena kaikki tonnarit:

Kari Paunasalo 		10200 km	Raimo Luoto		1152 km
Seppo Kopra 		2351 km		Linna Pälvi 		1111
Pirkko-Liisa Rautalin 	1180 km 	Tuula Johansson-Kangas	1058 km

Maksut 2009

Maksut ovat säilyneet ennallaan viime vuodesta... Tässä kertauksena...

Mallasveden Melojat ry maksut vuodelle 2009
LM Liittymismaksu 15 € (ei peritä melontakoululaisilta)
JM1 Jäsenmaksu 1. 30 € (kuuluu Meloja-lehti, oikeuttaa ti ja ke-melontoihin seuran kalustolla)
JM 2 Jäsenmaksu 2. 22 € (talouden seuraavat jäsenet, ei Meloja-lehteä, oikeuttaa ti ja ke-mel.)
KJM Kannatusjäsenmaksu 25 € (ei sisällä jäsenen oikeuksia, kannatusmaksu)
KKM Kaluston käyttömaksu 30 € (oikeuttaa seuran kajakkien käyttöön koko kesän annetuin ohjein)
TM Talkoomaksu 20 € (mikäli et ehdi talkoisiin tai seuratoimintaan voit suorittaa)
VP Kaluston vuosipaikka 40 € (sopimus tulee olla tehtynä – paikat numeroitu) Kaluston säilytyksestä on laadittava aina sopimus, joka on paikkakohtainen (paikat numeroitu).
AV Avainpantti 20 € (jos hallitset kajakkipaikkaa tai olet maksanut KKM, olet oikeutettu avaimen hallintaan, maksetaan vain kerran ja se palautetaan ilmoittamallesi tilille kun palautat avaimen. Huom! Olet velvollinen joko maksamaan maksut tai sopimaan avaimen palautuksesta vuosittain helmikuun loppuun mennessä)

MAKSAMINEN

Jäsenkirjeen mukana sait maksulomakkeen jolla voit maksaa jäsenmaksusi –ja samalla kertaa myös kalustonkäyttömaksusi ja/tai vuosipaikkamaksusi. Kirjoita viestikenttään lyhennyksin mitä maksuja maksoit, esim. Jäsenmaksu 1 ja Kalustonkäyttömaksu (30,-+30,-=60,-), kirjoita JM 1 + KKM. Mikäli viitenumero katoaa – sillä ei ole väliä kunhan maksaja on sama kuin jäsen (muutoin kirjoita viestikenttään kenen maksusta on kysymys!). Mikäli epäselvää – otahan yhteyden taloudenhoitajaamme – Pirjo Kuittinen – 0400-911 008 – pirjo.kuittinen(a)vlk.fi.

AVAINTEN HALTIJAT – TÄRKEÄÄ !!!

Avainten hallintaan oikeuttavien maksujen tulee olla suoritettu 28.2. mennessä (=jäsenmaksu + vuosipaikka tai kaluston käyttömaksu). Mikäli luovut vuosipaikastasi tai et aio maksaa kaluston käyttömaksua tänä vuonna – ilmoita asiasta taloudenhoitajalle ja sovi avaimen palautuksesta avainvastaavan kanssa helmikuun loppuun mennessä. Avainvastaava Hannu Teronen gsm iltaisin 040 071 9776, e-mail hannu.teronen(a)pp.inet.fi. Kiitos että hoidat oman osuutesi.

KUTSU KEVÄTKOKOUKSEEN 2009 – LAITATHAN KALENTERIISI YLÖS

Aika: maanantai 9.3.2008 klo 18:00
Paikka:Apian Urheilutalon kokoustila
Aihe:MalMe ry Kevätkokous, esillä sääntömääräiset asiat
Kutsuttu: Malme ry:n jäsenet jäsenkirjeessä 2009
Tarjolla kahvia ja pullaa - Tervetuloa! MalMe ry johtokunta

KEVÄÄN KESKUSTELUILLAT, KEVÄTKOKOUS JA KAUDEN AVAUS

ma 2.3. klo 18-20:30 urheilutalon kokoustila
ke 9.3. KEVÄTKOKOUS Apian urheilutalon kokoustila klo 18:00 alkaen
ma 6.4. klo 18 – 20.30, urheilutalon kokoustila
ti 1.5. KAUDEN AVAUSMELONTA VAJALTA KLO 12:00 Vapputeema!

UIMAHALLIHARJOITUKSET

21.2., 7.3... Uimahalliharjoitukset kahden viikon välein lauantaisin
Halliaika klo 10 - 11.30 (ei saunaa), portista pääsee pukukopeille klo 9.45 ja pois tarvitsisi tulla 11.45 maissa (klo 12 alkaa yleisövuorot).
Halliharjoitukset sisältyvät jäsenhintaan, mutta allasharjoituksiin tarvitset kortin, jonka voit lunastaa uimahallin kassalta sen aukioloaikoina (pääsääntöisesti ark.8-19.30, vkl 9-16). Pyydä kassalla MalMen korttia ja maksa 5 euroa. Kortti on henkilökohtaista omaisuuttasi ja voit ladata/päivittää siihen MalMen vuorot. Yhteen korttiin mahtuu kahdet tiedot. Korttia ei lunasteta takaisin.

SEURALIPPIKSET JA KARI ELON KIRJA 360 ASTETTA MELONTAA

Siskolta voit kysäistä seuralippiksiä ja Kari Elon kirjaa … Lippiksiä on kahta mallia : Legionary joka suojaa kesähelteellä niskan (13,-) ja Stop&Go joka on varustettu heijastimin (11,-). Kari Elon kirjaa saimme vielä yhden edullisen erän – 360 astetta merimelontaa sisältää hyvää oppia melontaretkelle osallistujalle ja myös retken vetäjälle – hintaan 12,-! Siskon tavoitat numerosta 050 543 0899.

MERJAN KIRPPIKSELLE VIPINÄÄ – KEVÄTSIIVOUKSESTA APUA

Kirpputoripöytämme Merjan Kirppiksellä Koskikaran 3.kerroksessa kaipaisi vipinää. Merja on ystävällisesti antanut pöydän nro 77 melojien myyntiä varten. Nyt voit hyödyntää melojien toimintaa tuomalla itsellesi tarpeettomat (kohtuullisen siistit) tavarat myyntiin pöytäämme. Hinnoittele itse tuotteet – lappuja saat vajalta lokerikosta tai tai otat yhteyttä sihteeriimme...

MUISTATHAN MAKSAA JÄSENMAKSUSI , VUOSIPAIKKASI JA KALUSTON KÄYTTÖMAKSUSI 28.2. MENNESSÄ !!!
Näin varmistat saavasi Meloja-lehden kaikki numerot ja helpotat taloudenhoitajamme arvokasta työtä. Ilmoita osoitteenmuutoksesta ja seurasta eroamisesta taloudenhoitajallemme. Kiitos että hoidat oman osuutesi ?.