Radioasema OH3AB kutsuu

Miten on mahdollista päästä pois kotoa lähtemättä kuitenkaan minnekään? Tämä käy helposti radion välityksellä. Valkeakoskella on näitä kipinän saaneita radioamatöörejä reilut kaksikymmentä, jotka metsästävät yhteyksiä eri maihin ja maanosiin. Paikallisen yhdistyksen toimintaedellytykset paranivat helmikuussa olennaisesti, kun ryhmä sai kaupungilta uudet tilat vanhan postitalon vintiltä.

Suomen nuorin radioamatööri on Jani Penttilä joka sai luvan viime kesänä ollessaan 12-vuotias. Tässä Jani yhdessä yhdistyksen Puheenjohtajan Tatu Sivulan kanssa työpöydän ääressä.

Olimme jo vuosikausia anoneet kaupungilta asianmukaista toimipaikkaa, kunnes vihdoin helmikuun alussa saimme Käyttöömme nämä tilat, jotka kaupunki kunnosti meitä varten vanhasta pesutuvasta. Parempaa paikkaa on vaikea kuvitellakaan. Antenniputken alapääkin on valmiiksi rakennettu seinän viereen: ei tarvitse muuta kuin liittää kaapelit kiinni, iloitsi Valkeakosken Radioamatöörien puheenjohtaja Tatu Sivula.

Tähän vuoteen saakka radioamatöörit ovat olleet huutolaispojan asemassa. Porukka on joutunut toimimaan milloin missäkin loukussa. Kaikkiin paikkoihin ei ole voitu rankentaa edes antennia, jolloin käytännön toimintaedellytyksiä ei ole ollut. Nyt lajin harrastajat ovat kaikin puolin tyytyväisiä.

Sivula on ollut mukana yhdistyksen toiminnassa alusta alkaen. Hänet valittiin Valkeakosken Radioamatöörien ensimmäiseksi puheenjohtajaksi perustamisvuonna 1953. Sivula on myös paikkakunnan kaikkien aikojen toinen radioamatööri. Häntä ennen oli ainoastaan Rauno Saresalo OH3QC.

- Välillä on ollut pahoja lamakausiakin, koska kunnollisten tilojen puute on estänyt täysipainoisen toiminnan. Kun ei ole ollut mahdollisuutta järjestää koulutusta, niin ei ole saatu mukaan myöskään uusia nuoria, pohti Sivula, joka on ollut kahta lyhyehköä tauko lukuun ottamatta koko ajan yhdistyksen puheenjohtajana.

Sivulan mukaan uusien tilojen positiivinen vaikutus on näkynyt välittömästi. Toiminta on vilkastunut ja paikalla on käynyt uusia kavereita Toijalasta ja Urjalasta saakka.

Radioamatöörit kokoontuvat keskiviikkoiltaisin yhteiseen kerhoiltaan vanhan postitalon vintille, missä näyttää kunnostustöiden jälkeen tältä. Edessä oikealla Seppo Nurmi, joka lähestyy maajahdissaan 200:n rajaa.

Maajahti käy kuumana

Maailmassa on kaikkiaan 350 radioamatöörimaata. Lajin harrastajien tavoittamaton unelma on yhteyden saaminen jokaiseen maahan. Käytännössä se on mahdotonta, koska kaikissa paikoissa ei ole ketään säännöllisesti radion ääressä. Muutaman kerran vuodessa asemat aktivoidaan, jolloin paikoille on todellinen yhteysruuhka.

Maajahti on aluksi helppoa, mutta mitä pitemmälle mennään, sen vaikeammaksi se käy. 200:n maan jälkeen alkaa olla vaikeata saada yhteyksiä uusiin paikkoihin, totesi yhdistyksen toiminnassa kymmenen vuotta ollut Seppo Nurmi, joka on henkilökohtaisesti saanut yhteyden yli 170:n maahan.

Nurmi on onnistunut saamaan yhteyden japanilaiseen retkikuntaan sen ollessa etelänavalla. Saavutusta pidetään radioamatööripiireissä hyvin harvinaisena.
Valkeakoskelaiset harrastajat ovat kartoittaneet yhteensä noin 250 eri radioamatöörimaata.

Maita ei jaeta valtiollisten rajojen mukaan. Niinpä esimerkiksi Suomessa on kaikkiaan kolme eri aluetta eli Manner-Suomi, Ahvenanmaa ja Märketin saari. Märket on asuttumaton majakka, jonne radioamatöörit menevät ajoittain, jolloin seurauksena on todellinen yhteyssuma saarelle.

Radioamatöörit varmistavat pidetyt yhteydet QSL- korttijärjestelmällä. Toisin sanoen jokaisesta kahden aseman välillä pidetystä ensimmäisestä yhteydestä lähetetään varmistuskortti vasta-asemalle. Niinpä kaikilla radioamatööreillä onkin oma korttinsa, jossa on asematunnut sekä muita tietoja.

Sähkötys häviämässä

Sähkötyskieli on kaikissa maissa sama, koska siinä käytetään kansainvälisiä Morsen aakkosia.
Aikaisemmin sähkötys olikin ainoa varma tapa kommunikoida ymmärrettävällä tavalla joka paikkaan. Nykyiset puheradiot ovat kuitenkin kehittyneet niin hyviksi, että sähkötyksen osuus on pienentynyt vähitellen. Nurmi arvioi, että nykyään otetaan yhteyksistä 2/3 puheella ja 1/3 sähkötyksellä.

Valkeakosken radioasemalla (tunnus OH3AB) on kaksi lähetinvastaanotinta, joilla on periaatteessa mahdollisuus saada yhteys maailman jokaiseen kolkkaan. Lisäksi on oma radio paikalliseen liikenteeseen. Huoneesta löytyy myös tietokone näyttöruutuineen. Laitteen avulla yhteydenpito onnistuu helposti.

Yhteyksien kannalta olennaisin osa on kuitenkin kunnollinen antenni, jota ilman ei homma toimi. Valkeakoskelaiset ovat rakentaneet katolle lankadipolin.

Suurin osa aseman laitteistoista on yksityisomaisuutta, koska kerholla ei ole yksinkertaisesti varaa hankkia omaa kalustoa. Lähes jokaisella radioamatöörillä on lisäksi oma asema kotonaan. Kunnollisen lähetinvastaanottimen saa nykyään 2000 - 3000 markalla. Radion hankkimisen jälkeen harrastus ei tule maksamaan juuri mitään, totesi Nurmi.

Tauti pahenee vanhetessaan

Valkeakoskelaiset radioamatöörit pitävät harrastusta hyvin antoisana. Toiminta-alue on niin laaja, ettei kukaan ehdi käydä sitä läpi kokonaan. Aina tulee esille uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

Hyvin monia kiinnostaa juuri se, kun saa rakennella laitteita ja kokeilla niiden toimivuutta. Minua henkilökohtaisesti kiehtoo nimenomaan kansainvälisyys. Maapallotietous on kasvanut huomattavasti ja samalla on oppinut tuntemaan ja ymmärtämään muiden maiden olosuhteita ja elämää, arvioi Nurmi.
Kuultuaan hetken Nurmea, Sivulaa ja muita Valkeakosken radioamatöörejä, on helppoa uskoa toteamus "kerran radioamatööri - aina radioamatööri". Siksi innostuneita miehet ovat asiasta.

Harrastuksen sisälle pääsyyn vaaditaan runsaasti aikaa ja pitkää vieteriä. Sen jälkeen on kaikki yksinkertaista. Tauti vain pahenee vanhetessaan, kiteytti Nurmi.

Valkeakosken Radioamatöörien historiaan liittyy myös runsaasti nostalgiaa. Tässä kuva Tietolan ala-asteella pidetystä radioasema OH3AB:n ensimmäisestä näyttelystä. Potretissa Toivo Collin (vas), Rauno Saresalo, Vuokko Saresalo, Veikko Halme, Tatu Sivula, Heikki Isotalo ja Ossi Kekkonen.
Kuva on otettu 3.4.1960.