Kettujahtia Kylmäkoskella

Suunnistajia ja yleisöa Saajanmajan edustalla ennen kilpailua Kylmäkosken Saajanmajalla järjestettiin lauantaina 16.6. radiosuunnistuksen SM-kilpailut ja Suomi-Viro-maaottelu. Otsikosta huolimatta oikeat ketut saivat Kylmäkosken radiosuunnistus- kilpailuissa olla rauhassa. Jahdin kohteina oli viisi radiolähetintä, joita kutsutaan leikkimielisesti ketuiksi. Kilpailun järjesti Valkeakosken Radioamatöörit ry. Kilpailuihin osallistui parisenkymmentä osallistujaa. Paikalla oli paljon yleisöä. Yleisömäärää lisäsi se, että Valkeakosken Radioamatööreillä oli Saajanmajalla kilpailun lisäksi koko viikonlopun kestävä kesäleiri. Saunomista, hyvää ruokaa ja rupattelua riitti kilpailun ohessa.

Rastit selville suuntimalla

Suunnistuskarttoja jakamassa Valkeakosken radioamatöörikerhon peheenjohtaja Erkki Numminen, OH3BN Radiosuunnistus poikkeaa tavallisesta suunnistuksesta siinä, että rastit eli ketut ovat metsään piilotettuja radiolähettimiä. Niitä ei ole merkitty etukäteen karttaan. Kilpailijoilla on kompassin ja kartan lisäksi radiovastaanotin. Kilpailija suuntii rasteja radiovastaanottimen avulla, näin hän saa selville niiden sijainnin ja voi päättää missä järjestyksessä lähtee hakemaan leimoja.
Kylmäkosken kilpailussa oli viisi rastia. Ne lähettivät koko kilpailun ajan vuorotellen minuutin ajan omaa kirjainyhdistelmäänsä hitaalla sähkötyksellä. Kirjainyhdistelmät olivat: moe, moi, mos, moh ja mo5. Sähkötystä osaamattomankin on helppoa pienen harjoittelun jälkeen erottaa kirjainyhdistelmät toisistaan.

Matkaan

Tarmo Gede vaihtaa ajatuksia Valkeakosken radioamatöörikerhon puheenjohtajan Erkki Nummisen kanssa Kilpailu alkoi kahdeltatoista. Aamupäivällä kilpailijoilla ja muilla kiinnostuneilla oli ollut mahdollisuus etsiä harjoitusrasteja. Nyt kartat oli jaettu ja matkaanlähtijät odottivat kärsimättöminä lähtövuoroaan. Kaikkien vastaanottimet oli kerätty lähtöpaikan pöydälle ja ne sai ottaa pöydältä vasta lähtömerkin kajahdettua. Kaikkien lähdettyä matkaan, kuka juosten, kuka kävellen, yleisö jäi arvaamaan kauanko kestäisi ennen kuin nopeimmat tulisivat maaliin. Tuntia veikattiin, mutta ratamestarin iloksi, siihen aikaan ei yltänyt kukaan. Rata oli siis sopivan vaikea. Linnuntietä rastilta toiselle oli lähemmäs kahdeksan kilometriä. Maasto oli kuitenkin paikotellen vaikeaa ja ketut nimensä mukaisesti ovelia, joten yksikään kilpailija ei suoriutuisi tuolla kilometrimäärällä.

Väliaikatietoja radioteitse

Koko kilpailun kakkonen Kimmo Lehtosaari lähdössä metsään paikannusjärjestelmä selässään Yleisö odotteli kilpailijoita lähtöpaikalla. Sää suosi, sillä lähipäivien sateet olivat vaihtuneet auringon paisteeseen. Yhdellä kilpailijalla oli selkärepussaan paikannusjärjestelmä. Hänen sijaintinsa siirtyi radioaaltoja pitkin hänen autossaan olevaan kannettavaan tietokoneeseen. Järjestelmää kutsutaan nimellä APRS (Automatic Position Reporting System). Tietokoneen ruudulla olevalta kartalta yleisö saattoi seurata kilpailijan etenemistä. Järjestelmä näyttää sijainnin lisäksi myös kilpailijan etenemisnopeuden kilometreinä tunnissa.

Maaliin

Koko kilpailun voittaja Hannu Launto Ensimmäisenä maaliin tuli ensimmäisten joukossa lähtenyt radiosuunnistuksen konkari Hannu Launto ajalla 1:32:40. Hän voitti yli 40 vuotiaiden sarjan. Pian häntä seurasi Viron Radioamatööriliiton radiosuunnistusohjaaja Tarmo Gede, joka tuli yleisessä sarjassa toiseksi. Vähän ajan kuluttua maalilinjan ylitti myös yleisen sarjan Suomen mestaruuden viennyt Kimmo Lehtosaari, se sama mies, joka kantoi paikannusjärjestelmää selkärepussaan. Pian hän oli jo tutkimassa tietokoneensa kartalta koneelle tallentunutta kilpareittiä.

Maaotteluvoitto Suomeen

Radiosuunnistajien eksoottisia itse rakennettuja vastaanottimia Suomi voitti Suomi-Viro-maaottelun. Kun kummankin maan kolmen parhaan tulokset laskettiin yhteen, tuli ajalliseksi eroksi viisi minuuttia Suomen hyväksi.
Kilpailut olivat onnistuneet ja hyvin järjestetyt. Ehkä radiosuunnistusväki tapaa toisenkin kerran Valkeakosken seudulla, olivathan nämä jo toiset Valkeakosken Radioamatöörien järjestämät radiosuunnistuksen SM-kilpailut, joten kokemusta kisojen järjestämisestä löytyy.

Miten mukaan?

Jos radiosuunnistus kiinnostaa, lisätietoja voi kysyä esimerkiksi Valkeakosken Radioamatöörien puheenjohtajalta Erkki Nummiselta, sähköposti, tai p. 0400 632 689.

Annika Wahlström, Suomen Radioamatööriliitto


Kilpailutulokset: Sijoitus, koko kisa

Yleinen sarja
KilpailijaRastitLähtöMaaliAika
1. Lehtosaari Kimmo512:20:0014:02:301:42:30
2. Gede Tarmo512:05:0013:51:341:46:34
3. Viira Andres512:20:0014:08:391:48:39
4. Uhtlik Ove512:30:0014:28:391:58:39
5. Anttila Juha512:15:0015:09:562:54:56
Yli 40-vuotiaat
KilpailijaRastitLähtöMaaliAika
1. Launto Hannu512:15:0013:47:401:32:40
2. Parnabas Alexander512:30:0014:28:351:58:35
3. Lehtosaari Juhani512:25:0014:38:302:13:30
4. Koskinen Kauko512:10:0014:24:492:14:49
5. Tomson Olavi512:15:0015:26:583:11:58
6. Tiilikainen Risto512:25:0016:05:173:40:17
7. Laiho Mikko512:20:0015:20:283:00:28
8. Anttila Tuomo512:25:0016:49:174:24:17
9. Määttänen Hannu312:10:0015:48:263:38:26
Aloittelijat
KilpailijaRastitLähtöMaaliAika
1. Westerlund Eric512:10:0016:03:533:53:53
2. Pentti Leena412:05:0016:00:323:55:32
3. Laakso Olli112:30:0015:23:262:53:26

Sivu on tehty 25.6.2001

Kari - oh3lp