Radiosuunnistusta aloittelijoille

Normaalissa suunnistuksessa etsitään karttaan jo valmiiksi merkittyjä kohteita eli rasteja. Radiosuunnistuksessa etsitään myöskin rasteja, mutta niitäpä ei olekaan merkitty karttaan vaan niiden sijainti pitää ensin itse määritellä ja merkitä kartalle ja vasta sitten voi nähdä minkälainen suunnistusrata on. Sen jälkeen pääsee miettimään parhaan leimanhakujärjestyksen.

Rastien määritys karttaan tapahtuu ristisuuntiman perusteella. Ensin etsitään oma sijainti kartalta ja sitten otetaan kaikista rasteista suunnat, siirretään ne kartalle ja piirretään suuntaviivat. Sitten katsotaan kartalta joku toinen sopiva paikka ja mennään sinne. Sitten tehdään sama suuntimisoperaatio, jolloin saadaan kartalle viivojen leikkauspisteet. Näissä leikkauspisteissä on rastien (kettujen) sijainnit.
Tähän itse tehtävään rastien paikan määritykseen perustuu koko radiosuunnistuksen viehätys, rastit löytyvät yhtä tarkasti kuin olet ne itse onnistunut määrittelemään. Jonkin rastin määritys saattaa mennä tasan kohdalleen, toisen rastin taas puoli kilometriä pieleen.
Radiorastit ovat siitä mukavia että ne lopulta löytyvät varmasti. Radiosignaali ohjaa taatusti kohteeseen. Jos alussa tehty rastien kartalle haku on mennyt pieleen, olet saattanut lähteä etsimään niitä väärässä järjestyksessä ja joudut tuhlaamaan tunnin turhaan juoksemiseen.

Rastilähettimet eli ketut

Rastilähettimet eli ketut ovat noin yleismittarin kokoisia ja täynnä elektroniikkaa. Niissä on ajastin joka hoitaa käynnistymisen kilpailun alkuhetkellä ja vaikenemisen jos kilpailussa on määritelty "TX OFF" aika. Lisäksi ajastin hoitaa sanoman lähettämisen silloin kun kunkin ketun oma vuoro tulee. Sitten ketuissa on systeemi joka hoitaa sanoman muodostuksen. Sanoma on poltettu ROM -piirille josta elektroniikka hoitaa lukemisen lähetysaikana. Kolmantena lohkona on lähetinosa. Kideohjatussa CW lähettimessä on tehoa yleensä parin watin luokkaa tai vähemmän. Pääteasteen jäkeen voi löytyä myös jonkinlainen antennituneri jolla suhteellisen lyhyt lanka yritetään virittää edes "sinne päin". Kovin terävää dippiä näihin ei tahdo saada mutta käytännössä lähtee tarpeeksi tehoa vaikka viritys onkin hiukan "ympäripyöreä". Kun kettu asennetaan metsikköön, ei tarvitse tehdä mitään antennin viritystoimia vaan se workkii sellaisenaan ihan mukavasti.

Rastien antennit ovat tehty ohuesta mustasta tai ruskeasta sähköjohtimesta. Kaksi tai kolme n. 5 metristä maatasoa lähtee ketusta säteittäisesti maata pitkin. Ne on yritetty naamioida näkymättömiin ja sitoa niin, ettei ketusta tule hiljaista jos joku kisailija kompuroi niihin. Säteilijä roikkuu koukulla puun oksassa ja on pituudeltaan myös n. 5m mittainen. Säteilijä usein laitetaan pari kierrosta matkaltaan puun ympärille.

Suomessa kilpailuissa käytetään normaalisti viittä rastia. Niiden lähettimet toimivat kaikki samalla taajuudella, yleensä 3,579 MHz. Lähettimet ovat äänessä minuutin ajan kukin vuorollaan. Ne lähettävät hitaanpuoleista CW:tä. Rastit erotetaan toisistaan sanoman (tai myös kellonajan) perusteella. Esim. rasti numero 1 antaa "MOE, MOE, MOE... ja lopuksi tulee jonkin kerhon asematunnus ja vuoro siirtyy seuraavalle "ketulle". Kakkoskettu lähettää vastaavasti minuutin ajan "MOI, MOI, MOI..." jne.

Alla kaikkien viiden rastin sanomat, esimerkkinä SRAL:n lähettimet:

Kettukisa alkamassa. Kilpailijoiden rx:t kanissa etualalla juuri ennen lähtöä. Kuvassa vas. Eeli OH3NWD ja Teemu OH3KUN. Kettukisa Himoksen leirillä 1998

  1. "MOE, MOE, MOE... de OH2C"
  2. "MOI, MOI, MOI... de OH2C"
  3. "MOS, MOS, MOS... de OH2C"
  4. "MOH, MOH, MOH... de OH2C"
  5. "MO5, MO5, MO5... de OH2C"

Yhteistä kaikkien kettujen sanomassa on "MO", ne ovat CW:tä ajatellen viivoista tehtyjä kirjaimia. Sitten tulee pelkistä pisteistä koostunut kettuja yksilöivä osa. Allepräntänneellä ei ole tarkkaa tietoa näiden merkkien historiasta mutta oletettavasti sanoma on valittu siten, että CW taidotonkin pystyy ne lyhyen harjoittelun jälkeen erottamaan. Ketut ovat ajastettu ainakin kilpailuissa Suomen Aikaan. Jos kilpailu alkaa jollakin tasatunnilla, esim. 12:00:00, ensimmäinen kettu käynnistyy samalla hetkellä ja vuoro siirtyy kakkosketulle 12:01:00 jne.. kunnes seuraava kierros alkaa taas alusta, eli ykköskettu käynnistyy toistamiseen 12:05:00. Ketut voi erottaa toisistaan myöskin kelloa katsomalla jos CW ei niin sanotusti "kolahda".
Rastit voivat olla maastossa hyvinkin näkymättömiä. Kilpailuissa niitä on yleensä merkitty jollakin kapealla värinauhalla puun tyvessä. Toinen näkyvä asia rastilla on punainen leimasin joka yleensä roikkuu polven korkeudella puun oksassa.

Vastaanotin

Tässä hiukan selostusta Hannun OH2NWM:n tekemän vastaanottimen käyttämisestä. Muutkin vastaanottimet ovat käyttöperiaatteeltaan vastaavia. Itse "sisäkaluihin" ei tässä tarkemmin puututa. Se on kuitenkin supervastaanotin jossa kapeahkon taajuusalueen VFO säädetään kapasitanssidiodilla. Vastaanottimessa ei ole AGC:ta, vahvistuksen säätö tehdään käsikäyttöisenä potikalla. Näin siksi, että säätönupin asennosta suhteessa äänenvoimakkuuteen voidaan päätellä jonkinlainen tuntuma ketun etäisyydestä. AGC ja mittari eivät ole yhtä hyvät tähän tarkoitukseen.

Vastaanottimessa on kaksi antennia. Ensimmäinen muodostuu vaakasuorasta ferriitin pätkästä jonka ympärillä on kela. Tällä antennilla etsitään suuntaviiva vastaanottimen ja ketun välille. Tarkin suunta saadaan siten, että etsitään suunta ketun signaalin minimille eli tällöin toinen ferriitin päistä osoittaa suoraan kettuun. Jos katsotaan toiseen minimin suunnista, voi kettu voi olla joko edessäsi tai takanasi, sitä ei vielä tiedetä ennen puolen määritystä. Toinen antenni on n. 10 cm mittainen vertikaali. Sitä käytetään puolen määritykseen sen jälkeen kun suuntaviiva on saatu selville. Vastaanottimessa on painonappikytkin jolla summataan tämä vertikaaliantennin signaali ferriittiantennin signaaliin. Puolen määrityksessä, toisin kuin suuntimisessa, ei etsitä minimiä vaan maksimia, eli ensin vastaanotin käännetään 90 astetta minimiin nähden. Sitten painetaan kytkin pohjaan ja käännellään vastaanotinta puoli kierrosta, 180 astetta kerrallaan. Toinen kahdesta maksimin suunnista on tällöin voimakkaampi. Kettu löytyy sieltä maksimin puolelta, (vastaanottimeen on merkitty puolenmääritystä varten suuntanuoli).

Harjoittelemaan

Oletetaan, että kartta merkintöineen, mittakaavat ja kompassi ovat jo tuttuja. Ensimmäistä kertaa oikeata radiosuunnistusta kokeileva ihmettelee sitä tavaramäärää jota pitäisi käsissä kuljetella: vastaanotin joka on kiinni piuhalla korvassa, kompassi, kartta, kynä. Kaiken tämän sälän kanssa pitäisi sitten ottaa suuntia, piirtää viivoja ja juosta niin ettei mitään putoa ja huku..

Vähän luetteloa, mitä tavaraa radiosuunnistuksessa tarvitaan

Radiosuunnistuksen ensikokeilu kannattaa alkaa vastaanottimen käytön opettelulla, koko "kettujahdin" perustyökalu on juuri vastaanotin. Alkuharjoitukseen riittää kaksi kettua. Ensimmäinen kettu voisi olla näkyvillä, näin vastaanottimen käyttäytyminen ketun suuntaan nähden tulee nopeimmin ymmärretyksi. Ensin etsitään vastaanottimesta signaalin minimisuunta kettuun, kokeillaan mitä vahvistuksen säätö vaikuttaa. Helppo havaita, että signaalin minimisuunnalla saadaan paljon tarkempi suunta selville kuin maksimilla. Sitten harjoitellaan puolen määritys, siinä on kokeiltava myös vahvistussäädön vaikutus. Toinen harjoituskettu kannattaa laittaa etäämmälle ja täysin piiloon, mieluummin niin ettei metrin päästä näy. Näin tulee heti alkuun tuntuma "lähitaistelutekniikasta" ja vastaanottimen käyttäytymisestä lähettimen vieressä. Tässä ns. lähitaistelussa viimeistään selviää miksi käsisäätöinen vahvistus on parempi kuin automaattinen.

Yllättävää on myös havaita miten tarkasti vastaanotin suuntii antennilangan minimin puolelta, periaatteessa kettu löytyisi vaikka silmät kiinni... Aluksi kannattaa tehdä muutamia etsintäharjoituksia pelkän vastaanottimen avulla että sen ominaisuudet ja käyttö tulevat riittävästi selvitetyksi ennen varsinaista kilpailua.

Jokainen kehittää itselleen parhaaksi katsomansa radiosuunnistustyylin sitten kun on päässyt alkuun.
Sitten kun vastaanottimen käyttö alkaa sujua, otetaan harjoitus uusiksi ja karttakin käyttöön: (kirjoitajalla ongelmia kompassin osien nimien kanssa...)

  1. Etsi sijaintisi kartalta, merkkaa karttaan sille kohdalle piste.
  2. Etsi vastaanottimella ketun suuntaviiva, tee puolenmääritys, tähtää vastaanottimella minimisuunta ketun suuntaan johonkin puuhun, kiveen tms. kohteeseen.
  3. Osoita kompassin nuoli (ei neula) siihen tähtäämääsi kohteeseen ja käännä "pohjoishaarukka" neulan kanssa tasan (siihen neulan päähän joka näyttää pohjoista). Nyt kompassissa on ketun suunta valmiina siirrettäväksi karttaan.
  4. Aseta kompassi kartan päälle siten että viivainreuna on sijaintikohdassasi ja "pohjoishaarukka" näyttää kartalla suoraan pohjoiseen. Läpinäkyvän "neulakiekon" pohjassa olevia viivoja voi käyttää apuna, käännä koko kompassi niin, että nämä apuviivat ovat saman suuntaisia kuin kartan etelä-pohjois viivat.
  5. Nyt saat piirrettyä kompassin reunan mukaan ensimmäisen suuntaviivan kohti kettua sijaintikohtasi kautta.
  6. Piirrä kartalle samalla tavalla kaikkien kettujen suuntaviivat. Merkkaa viivoille ketun numerot että tiedät mikä viiva millekin ketulle kuuluu.
  7. Etsi kartalta jokin toinen paikka, mene sinne ja määritä taas kartalle kettujen suuntaviivat. Sitten olet saanut ristisuuntmat ja näet kettujen sijainnit.
  8. Nyt vain päätät missä järjestyksessä lähdet rasteja hakemaan. Kuuntele koko ajan etsimääsi kettua ja tee suuntiminen ja puolen määritys usein.

Jotkut radiosuunnistajat käyttävät hyväkseen polkuja ja teitä tms. mutta eräät painelevat suoraan kohti kettua juurikaan välittämättä maaston laadusta. Haun kohteena olevaa kettua kannattaa kuunnella kaiken aikaa, signaalin voimakkuudesta pääsee selville suhteellisesta etäisyydestä. Sillä aikaa kun k.o. kettu on hiljaa, voi suunnan siirtää kompassiin ja jatkaa matkaa. Aina kun haettavan ketun vuoro tulee, kannattaa tehdä myös puolen määritys, voi käydä niin että olet saattanut mennä jo ohikin...

Häiriötekijöitä

Muutamia asioita kannattaa silmäillä radiosuunnistusreitillä. Kun otetaan vastaanottimella suuntia, täytyy olla riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista, piikkilangoista ja "junanjäljistä". Metallilangat tms. voivat saada aikaan ilmiön että signaali näyttää tulevan aivan toiselta suunnalta. Mukanasikin voi olla magneettinen suunnanmuuttaja: kun tähtäilet kompassilla suuntia, katso ettei kompassin vieressä ole vastaanotin, kuuloke tai jokin muu neulaan vaikuttava esine.

Joskus on käytännössä löytynyt sellaisia maaston kohtia että suuntaa ei vain saa vastaanottimella selville vaikka kuinka kääntelisi. Syy on tuntematon, ei ole ollut lankoja tai sähkölinjoja. Tällaisiin on auttanut siirtyminen pari sataa metriä eri paikkaan.

Tämä on hauska kilpailu- ja liikuntalaji. Tästä jos mistä voi sanoa että harjoitus tekee mestarin. Tämä sopii erinomaisesti heillekin jotka eivät ole varsinaisesti urheilijoita mutta tykkäävät liikuskella luonnossa.

Kalustoa ja harjoituksia

SRAL:lla on 5 kettua, ne ovat myös varsinaiset kilpailulaitteet. Tiettävästi niitä on myös lainattu harjoituksiin. Lisäksi löytyy muutamia vastaanottimia. OH3AB:lla on 4 (5) käytössä olevaa harjoituskettua, vastaanottimista on hieman pulaa mutta pari- kolme löytyy harjoituksia varten. OH2NWM on järjestänyt harjoituksia Helsingin suunnalla, myös OH3AB pienemmässä muodossa Valkeakosken maastossa.

Kysyntää radiosuunnistukselle on alkanut olla pitkästä aikaa. Radiosuunnistajat !! pitäisiköhän järjestää asiat niin, että pari - kolme kertaa kesässä olisi kiinteä ajankohta radiosuunnistusharjoitukselle eri puolilla Suomea. Jos harjoitukset tehtäisiin järjestäjille helpoksi, eli ei tarvitsisi tehdä muuta kuin tiedottaa aika ja paikka sekä viedä lähettimet metsään, saattaisi tämä onnistuakin. Saunat ja sapuskat ym. ovat melkoisen isotöisiä, niistä voi harjoitusten yhteydessä luopua. SM kilpailut olisivat helpoiten järjestettävissä kesäleirin yhteydessä, olisi kaikki muu ylläpito jo muutenkin leirin puolesta valmiina. Pienimuotoisia harjoituksia kannattaa kysellä ainakin OH3AB:n päästä, allepräntänneeltä. Harjoitukset muualla kuin Valkeakosken - Toijalan tienoilla on vähän hankalaa järjestää, mutta piankos tänne autolla hurauttaa... Aikapula tosin vaivaa, mutta se lienee yleismaailmallinen ilmiö. Tässä ei voi lupailla toisten puolesta mitään, mutta ehkä myös Hannu, OH2NWM olisi puhuttavissa lisää harjoituksia puuhailemaan. Kaikki muutkin asiasta perillä olevat, tehkääpä harjoitusrata. Parhaita harjoitettavia ovat "yksityisoppilaat", on aina hienoa kun hän harjoitusten jälkeen sanoo, että "olis pitäny kokeilla tätä jo kauan sitten".

73 de Erkki Numminen - oh3bn!

Sivu on tehty 22.05.2001