Valkeakosken Radioamatöörit ry.
oh3ab

Toimintasuunnitelma 1998


Yleiskatsaus 1998

Menneen vuoden aikana on pyritty järjestämään kerhoiltojen lisäksi mahdollisuuksien mukaan jonkinlaisia jäsenistön leppoisia kokoontumistilaisuuksia ja yritetty olla mukana mahdollisimman paljon porukalla varsinaisessa radioharrastustoiminnassakin. Tietenkin jäsenillä "privatepuoli" on kaikessa etusijalla ja työ- ym. välttämättömät asiat tuppaavat haittaamaan mukavia ja mielenkiintoisia harrastuksia mutta kaikenlaista puuhastelua kuitenkin saatiin aikaiseksi ihan mukavasti.

Johtokunta

Vuonna -98 johtokunnan pj:ksi tuli määrätyksi -3BN, sihteeri-rahastonhoitajaksi ja vara pj:ksi - 3NWD. Muut johtokunnan jäsenet olivat -3HLY, -3MMF, -3KO, -3KUN. Varalla -3LP, -3VB, Tilintarkastajat olivat -3MAF ja -3KOH. Varalla -3KNC ja -3LW.

Jäsenistö

Uusia jäseniä on mukaan liittynyt kaksi, tammikuussa OH3HBH ja helmikuussa OH3HLY. Jäsenmaksun maksaneita ja vapaajäseniä oli v.-98 kaikkiaan 27. Kaksi lähetettyä jäsenmaksulappua ei tuottanut tulosta. Varsinaista uusien jäsenien "houkutustalkoita" ei erityisesti järjestetty. Veikko, OH3MAF kutsuttiin SRAL:n kunniajäseneksi. OH3AB:n vapaajäsenten lukumäärä vuonna -98 oli 5.

Kerhotilat

Mainittavammat asiat tai muutokset kerhotilojen suhteen ovat aika vähissä.
Lämmitys alkoi toimimaan hienosti kun talkkarille ilmoitettiin että täällä pyörii sukat jalassa ja putkien jäätymisriski ehkä uhkaa. Lisäsivät luultavasti vettä patteriverkostoon.
Taidettiinpa pitää kololla kerran epäviralliset siivoustalkootkin.
    Kerhon avaimet on edelleen hiukan ongelmallinen asia, matto ei aina pysy ulko-oven välissä kun siitä kulkee muutkin talon käyttäjät. Vintiltä on toimitettu turhempaa rojua jonkin verran asialliseen kierrätykseen.

Kokoukset

Normaalin vuosikokouksen lisäksi pidettiin yksi ylimääräinen kokous. Johtokunta piti vapaamuotoisempaa kokousta myös kerran.

Kerhoillat

Ovat olleet edelleen keskiviikkoisin klo 18:00 alkaen. Kävijöitä on riittänyt lähes jokaisena vuoden keskiviikkona, vain pari kertaa on tainnut olla kololla kerhoiltana pimeätä. Kävijämäärä on vaihdellut 1 ja 8 välillä. Onpa kerholla käynyt vierailemassa muidenkin kerhojen jäseniä. Illoissa on turinoitu mukavia ja värkätty kaikenlaista ja RTTY modekin on saatu toimimaan.

Kerhon laitteistohankinnat

Ostettiin kerholle porakone ja terät. Jonkin verran sitä on käytetty koteloiden teossa ym. värkkäämisessä. Merkittävämpi hankinta oli 486 tietokone, siihen äänikortti ja CD romppuasema. Nykyisin kerholla on kaksi toimivaa tietokonetta.

Leirit ja tapahtumat

Kaikkiaan 6 kertaa huseerasimme jossain muualla kuin tutussa kotikolossa:
Maaliskuussa olimme mukana SRAL:n kevätpäivillä Kuusankoskella. Toukokuussa vietimme oman 4 päivän leirin Ahvenanmaan Lemland:ssa. Workimme sieltä RTTY:llä ja CW:llä linukan kera ylemmillä HF bandeilla antennina R7. Toisella asemalla oli ajossa 80m bandi dipolin kera SSB:llä ja CW:llä. Pakettiradiokin oli mukana. Ahvenanmaalla kävimme workkimisen ohessa kierroksen läheisessä tuulivoimalassa, Kasteholman linnassa, vankilamuseossa ja merimuseossa. Eelin paloauto oli rankassa käytössä pakettiradion antennin maatasona, sateensuojana ja kuljetus- kulkuvälineenä. Meidän tehokas bulletiinin kuittauksemme Ahvenanmaalta muistettiin viikkoja myöhemminkin 80m rinkuloissa!
    SRAL:n kesäleirille osallistuimme heinäkuussa Jämsän Himoksella. Kerhon kirpputorina, "3699:nä" ja erityisesti polunkävelijöiden sateensuojana sekä Radio Hamin haastattelustudiona toimi jälleen Eelin kuuluisa paloauto.
    Elokuussa oli Kalvolan puolella Kokkijärven rannassa "Lake Shore Meeting", loppukesän leirin tapainen jossa yritettiin hupaisasti grillata eväitä. Seuraavana päivänä Lake Shore Meeting:ssä hoksattiin käydä tutkimassa YLE:n Annulan linkkitornin soveltuvuus VHF testikäyttöön. Meetingissä oli kaksi "vierailijaa": -3XA Hämeenlinnasta ja -3JHW mökkireissultaan Sääksmäeltä.
    Muutama -3AB:n jäsen bongattiin myös SRAL:n syyspäivillä Hämeenlinnassa.
    Juuri ennen joulua kävimme lystikkäällä pikkujouluristeilyllä Silja Europa:lla tietokilpailuineen ja oli vapaalippuarvontakin 4 hengen risteilylle. Kaikki tehdyt retket rahoitettiin lähtijöiden kesken.

Radiosuunnistus

OH3KUN ja OH3NWD innostuivat harrastelemaan radiosuunnistustakin. Pari harjoituskertaa oli Kalvolan pöpeliköissä ennen kuin menimme mukaan kesäleirillä järjestettyyn PM tason radiosuunnistuskisaan (-3KUN, -3NWD, -3BN). Pokaalit tosin meni tällä kertaa ns. vierestä ohi, mutta vankkaa kokemusta saatiin sitäkin enemmän. Syyspimeällä kokeiltiin yösuunnistustakin Valkeakoskella.

Kirpputorit

Kolme kertaa laitoimme pystyyn kirpputorimyymälän. Kevätpäivillä Kuusankoskella, kesäleirillä Himoksella ja Syyspäivillä Hämeenlinnassa. Kirpputorien tuotot ovat olleet mukava apu kerhon laitehankintoihin.

Kilpailut

HF kisoissa OH3AB kutsu oli äänessä SAC:n CW osassa 20m bandilla, tuloksena noin 600 QSOa ja CQWW:ssa fonella 15m bandilla lähinnä maidenkeräysmielessä. Siitä tuli n.250 QSOa ja maita hiukan yli 100. Contesterina oli Matti -3MMF.
    Joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina käytävä VHF -kisa aiheutti OH3AB:lla "liikekannallepanon" kolme kertaa. Syyskuussa ja lokakuussa VHF testi ajettiin 68 metrisestä Annulan tornista, olimme merenpinnasta mitattuna 220 m korkeudella. Ensimmäinen VHF testiloki joutui tarkastajan hylkäämäksi mutta toisella yrittämällä olimme sijaluvulla 9. Marraskuussa testi workittiin kerholta hiukan huonommalla menestyksellä, olimme 15.

Talous

Kerhon rahatilanne on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa jäsenmaksujen tulemisen jälkeen koko loppuvuoden ajan. Kiinteätä kulunkipuolta toivottavasti onnistuttiin pienentämään vaihtamalla kilpailuttamisen jälkeen pankkia. Nykyisin vain ulos lähtevästä laskusta menee maksu, tiliotteet ja tuleva rahaliikenne ovat maksuttomia. Edellisessä pankissa tilinhoitoon meni liian paljon rahaa suhteessa tulopuoleen.

Tiedotustoiminta

OH3BN on testannut maksimivauhtia omaa ja ehkä toistenkin kärsivällisyyttä kokeilemalla millaista on kerhojulkaisun tekeminen. Pyrkimyksenä on ollut pääasiassa levittää kololla vähemmän piipahtavillekin tietoa touhuistamme.
    SRAL:n kerho-ohjaajan, OH2OT:n kerhotoimintakyselyyn vastattiin vähän niukahkosti mutta kuitenkin.
    Suunniteltu näyttelyasema johonkin paikalliseen messu- tms. tapahtumaan jäi v.-98 toteuttamatta, ei ollut oikein sopivaa tapahtumaa johon olisimme "sotkeutuneet" mukaan ja kukaan ei ehkä oikein olisi ehtinytkään näyttelyasemaa järjestämään.

Koulutus

RA:n välissä olleeseen mainoslehteen jostakin syystä lipsahti tieto, että OH3AB:lla olisi valmiuksia kurssin järjestämiseen. Kyselyjä ei ole tullut yhtään, ei siis ole tarvinnut oikaista tietoa, että se tarkoitti jotain sellaista kuin mahdollista itseopiskelijan avustamista eikä varsinaista kurssia.

Kerhon maatilasto

OH3MMF on pitänyt hanskassaan maatilastoa. Maita on kertynyt kerholle 271. Se on sen verran hyvä tulos että sillä pääsemme tämänhetkisen kerhotilaston jaetulle 9. sijalle!! Tilasto lähetetään OH2OT:lle joka kerää tietoja kerhoilla workituista maista.

73 de oh3bn


Sivu on tehty 26 Maaliskuuta 2005
oh3lp