Valkeakosken Radioamatöörit ry.
oh3ab

Kerhoinfo 1/2006

25 lokakuuta 2006. Toimittanut Pentti Pelto, OH3GQM


Tervehdys, kerholaiset

Tässä tämä nyt on, vuoden ensimmäinen kerhoinfo. Tarkoitus on, että joka vuosi tulisi kaksi infoa, ensimmäinen vuosikokouksen jälkeen keväällä ja toinen syksyllä. Erkki, OH3BN, jonka toimittamana Info ilmestyi aikaisemmin, on kiireellinen muissa töissä. Siksi minä lupauduin toimitustyöhön.

Toimitustyö ei ole työtä yksin, vaan siihen tarvitaan itse kunkin apua.

Se tarkoittaa vinkkejä, jutun juurta,uutisia ym, mitä kukin lehdessä varmaan mielellään näkee. Huomatkaa teemailtoja koskevat kyselyt, joiden pohjalta kerhon toimintaa kehitetään.

Kerholla on kirja, johon jokaisesta kerhoillasta toivotaan kirjoitettavan muistiin tapahtumia, läsnäolijat jne.

Pentti oh3gqm


Veikko, OH3PS, 70 vuotta

Veikko OH3PS 70-vuotta Kuvassa Veikko ja Mikko, OH3PS ja OH3HTU

Veikko, OH3PS, 70 vuotta 19.4.2006.

Kymmenkunta kerholaista oli onnittelemassa Veikkoa Peltolammin QTH:ssa. Hänelle ojennettiin “monumentti”, jalustaan istutettu putki, jonka etupuolella on kutsu ja päivämäärä puusta sahattuina.

Veikko, OH2RD kunniajäseneksi

Vuosikokous 2006 kutsui kerhon uudeksi kunniajäseneksi OT Veikko, Vic, Halmeen OH2RD ex. OH3RE.

Erkki Tuominen, OH3VB, silent key

Erkki Tuominen, OH3VB menehtyi äkillisesti työpaikallaan, perjantaiaamuna 14.7.2006.Sain asiasta tiedon perjantaina iltapäivällä kun eräs Ekin työasioihin epäsuorasti liittyvä henkilö kävi meillä. Kahvittelun aikana hän vastasi kännykän kilinään ja kohta sitten kertoikin mykistäviä uutisia. Aika vaisuksi muuttui loppuosa kaffeepuuhista.

Suunnitelmissa Ekin kanssa oli lähteä SRAL:n kesäleirille Turkuun seuraavana päivänä heti aamulla. Vähältä piti etten itsekään lähtenyt. Päätin kuitenkin lopulta käydä. Menin yksin.

Tulin tuntemaan Kaiman 80m bandilta, pidettiin eka QSO CW:llä, olin muutamia viikkoja aikaisemmin saanut kokelasluokan luvan. Silloin elettiin vuotta 1979.

Toijalaan Riihitielle ilmestyi antennimasto, ehkä vuoden verran aikaisemmin, sitä aina kiinnostuneena vilkuilin ohi ajaessani, itsellänikin oli vakaa aikomus saada HAM lupa lähitulevaisuudessa.

Siinä sitten myöhemmin Ekin kanssa ekaa QSOa kilkutellessa täytyi kysyä että “onko se masto sun..?”. Vastaus tuli myönteisenä ja samalla kävi kutsu kyläilemään.

Poikkesin Ekillä silloin tällöin ja useasti jutusteltiin bandillakin, aluksi CW:llä. Sitten saavutettuani yleisluokan ja lisää radioita, olimme paljon 2m FM:llä tai 80m SSB:llä.

Meillä oli lyhyt välimatka QTH:n välissä, joten yhdistimme tavallisesti kesäleiri-, kerho- ja muut tapahtumamatkat samaan kulkupeliin, mikäli muuten aikataulut sopivat. Tällä tavalla vähitellen tuli ihan tavaksi kysyä -VB:ltä “ookko menossa talvipäiville..?” tai mikä tapahtuma kulloinkin oli ajankohtainen. Kaima oli tavallisesti aina lähdössä mukaan. Tai sitten ehti kysyä ensin...

25 vuoden aikana monet SRAL:n tapahtumat käytiin kimpassa, lähes kaikki kesäleirit Pieksämäen leiristä lähtien, samoin syys- ja talvipäivät, kerhoilloista puhumattakaan.

Kesäleireillä meistä tuli melkein legendoja, sillä 80-luvulla oli silloin tällöin kolmaskin Erkki samaisesta OH3AB kerhosta mukana. Teimme aina leirillä saman tapaisen telttakylän. Siinä sitten kerran leiriiltaa istuessa, kuului jostakin kommentti: “Kaikki hyvin, Erkistö jälleen paikalla”.

Eki OH3VB oli pohjimmiltaan CW miehiä, useasti sanoikin: “on kuin musiikkia korvalle”, kuunnellessaan oikeaoppista CW signaalia. Eki kulki aina ajan mukana, hamsäkin pöydälle ilmestyi RTTY ja pakettiradio, tietokonearsenaali oli aina ajanmukainen ja sen myötä hän otti käyttöön myös digimodet ja Skypen. Mutta CW oli kuitenkin aina päällimmäisenä.

Kilpailuihin Eki ei niinkään osallistunut, muutamia kotimaan kisoja taisi huumorimielessä workkia leppoisaan tahtiin, kommentoiden jotenkin tämän suuntaisesti: “no, mutta eihän tässä minnekään kiire...”.

Pätäkkänä metallimienä Eki värkkäili huvikseenkin yhtä jos toista, käytti sorvit, jyrsimet, CNC:t, plasmaleikkurit ynnä muut metallialan raskaansarjan koneet. CAD-ohjelmistot olivat hänelle myöskin yhtä tuttuja juttuja. Kolvi oli aina käden ulottuvilla kytkettävissä kuumaksi, oli usein tinailemassa jotakin uutta tai sitten pähkäili jonkin

vikaantuneen hilavitkuttimen kimpussa. Räyskälän kesäleiri -95 taisi olla yksi Ekin tärkeimmistä tai miten sanoisi, jonkinlainen “kulmatolppa”.

Vaistosin silloin XYL:n kanssa jotain salaperäistä, ei kuulunut Ekin tapoihin lähteä SRAL:n leiriltä tällä tavalla salaperäisessä tunnelmassa ja vielä lauantaina... sääkin oli paras mahdollinen.

Kului muutamia viikkoja kun pientä tietoa tihkui selityksenä moiseen leiriltä poistumiseen, Hänen nimensä on Eija...

Kohta Eki muutti Eijan kanssa omakotitaloon Toijalaan, jossa sitten rakensi aseman taas toimintakuntoon ja entisenlaiset iltarinkulat senkun vaan jatkuivat, tässä tietenkin on huomioitava aavistuksen omainen “siviilisäädyn” muutoksen vaikutus qsoilun määrään ja pituuksiin ajallisesti, tästähän on luonnollisesti itse kullakin omakohtaisia kokemuksia...

Ekillä oli asema QRV tuon kaiken ajan nykyisessä QTH:ssa. Työasiat näyttivät rajoittavan harrastustoimintaa, pientä lepo- ja harrasteaikaa lisäsi viime aikoina osa-aikainen eläköityminen ainakin teoriassa, menossa oli mökkiremontteja tms. useammassakin kohteessa.

Kokonaan “pitkälle lomalle” Eki ei sitten ehtinyt. Muistelen paluuta eräiltä SRAL:n syyspäiviltä, ajettiin pimeässä, ajoittain satoi, ja jostain syystä puheeksi tuli jotain sairauksista ynnä muusta tällaisesta, Ekin muistan sanoneen että “toivottavasti lähtö sitten aikanaan tulee seisovilta jaloilta ettei tarvitsisi joutua sängyn vangiksi”. Ekin toive näytti tässä asiassa täyttyneen.

Muistan aina ne leppoisat juttutuokiot Ekin kanssa, monet illan istujaiset, mökkireissut, leirit, perjantaiQSO: t, näitä on paljon mukavia hetkiä.

Erkki Numminen, OH3BN

Viime tapahtumia kerholla

1. Kerholle hankittiin uusi radio, Kenwood TS-2000, jjolla on mahdollista workkia myös satellitteja. Sillä on pidetty jo lukuisia QSOja. OH3HTU laati laitteesta lyhyen suomenkielisen ohjeen, joka on kerholla paperitulosteena. Tutustuminen on siis helppoa.

2. Antennitalkoot pidettiin joitakin viikkoja sitten. Talon katolla on masto, jossa on pyörivä putki. Siihen on nyt kiinnitetty ylimmäksi monielementtinen 2 metrin yagi sekä vähän alemmaksi 70 cm yagi. Kerhon vertikaali on tarkastettu ja toimivaksi havaittu. Se painottaa CW- ja digialueita.

3. Pakettiradio on poistettu käytöstä, mutta sitä ei ole purettu. Modeemi ehkä menee museoon?

4. Pitkässä HF-dipolissa on edelleenkin huono liitos, joka aiheuttaa huolia. Mutta syöttöpiste on haasteellisessa paikassa hauraan savupiipun yläpuolella. Siksi sen korjaaminen on vielä suunnitelmien puolella.

 

Tarvitaan hyvät turvavälineet jotta korjaamiseen voidaan ryhtyä. Mutta se korjaantuu aikanaan.

5. Kuudelle metrille on olemassa antenni, mutta se ei mahdu olemassa olevaan putkeen. Jos kuuden metrin workkiminen kiinnostaa, voisi antennin rakentamisesta ottaa itselleen tehtävän. Tarvitaan korkeampi putki, johon 6 m. antenni voidaan kiinnittää entisten lisäksi.

Mestari Mikko, OH3HTU
Mikko, OH3HTU voitti ensimmäisen suomalaisen RTTY-kisan. Kisan idean olivat esittäneet oh6li ja oh2lu, ja kun yhteistyöhökumppaniksi saatiin SARTG, asia meni pikavauhtia eteenpäin. Alunperin uudenvuodentervehdyksiksi tarkoitettu New year RTTY Contest oli sopiva tilanne. Mikon tulos Low Power -luokassa (alle 100 W) oli 58 qsoa ja 1856 pistettä. Toiseksi tullut OH7JJT sai 56/1736. Lokeja lähetettiin 27 kpl. (RA 5/2006 s 35) Onnittelumme!

Kevätretki Kouvolaan 2006 Vasemmassa kuvassa museon perustaja Vesa Harsi. Oikealla kerholaisia: oh3gqm, oh3hti, oh3bn, oh3-7956, oh3hho, vierailija oh1je sekä oh3htu

KEVÄTRETKI 2006 KOUVOLAN PUTKIRADIOMUSEOON

Jo perinteiseksi muodostunut OH3AB:n kevätretki suuntautui tämä vuonna Kouvolan Putkiradiomuseolle. Matkapäivä oli tiistai 30.5.

Saapuessamme museolle, meitä odotti koko joukko innokkaita Kouvolalaisia radioharrastajia: oh4gn, oh5jti, oh5hpl, oh5got, oh5gfd sekä museon perustaja Vesa Harsi.

Edellä mainitusta porukasta voi päätellä, että meille tarjottu esittely oli varsin monipuolinen ja kattava. Museon esittelyn lisäksi, välillämme kehittyi monia muita radioharrastukseen liittyviä jutunjuuria.

Mitä tulee Kouvolan Putkiradiomuseoon, se on eittämättä eräs Suomen mielenkiintoisimmista museoista. Siellä langattoman keksinnän noin satavuotinen historia saa arvolleen sopivaa huomioita. Museon kokoelma on Suomenmittakaavassa sekä laajuudeltaan että monipuolisuudeltaan vertaansa vailla. Yksittäisiä museoesineitä on tuhansia, joista vain osa on suurelle yleisölle näytteillä. Me “kunniavieraat” saimme myöskin etuoikeutettuina tutustua museon arkiston aarteisiin.

Putkiradiomuseon tilat on jaettu kahteen eri rakennukseen. Ns. vanhemmassa rakennuksessa sijaitsevat aikajärjestyksessä putkiradioajan eri vuosikymmenien huoneet 1920- luvulta 1960- luvulle. Paitsi radion historiasta, museo kertoo myös Kouvolan asukkaiden oloista kauppalakaudella. Kyseisen rakennuksen yläkerrassa sijaitsee mm. Putkiradiomuseon radioamatöörikerhon OH5K tilat.

Toinen, ns. uusirakennus pitää sisällään näyttelytilat, joissa on esillä radiohistoriaa laidasta laitaan. Rakennuksen yläkerrassa on yleisnäyttelytilat sekä radiokorjaamomuseo. Kyseisen rakennuksen alakerrassa sijaitsee komponenttivarastot sekä arkistot. Kuten edellä mainittiin, kaikille museoesineille ei ole tarpeeksi tilaa varsinaisessa näyttelytilassa, vaan paljon on jouduttu sijoittamaan arkistotilaan odottamaan esillepääsyä.

Uskoakseni tämäkin retki oli meille kaikille mukana olleille sykähdyttävä ja ikimuistoinen kokemus. Lämpimät kiitokset vielä kerran kuuluu Kouvolan Putkiradiomuseon aktiiveille, joita ilman matkamme anti olisi ilman muuta jäänyt ohuemmaksi.

Kevätretket ovat saaneet mukavaa kannatusta jäsenistössä. Voisinkin jo näin hyvissä ajoin ehdottaa seuraavaksi kevätretkikohteeksi Petäjäveden radioja puhelinmuseota. Museolla järjestetään 26.5 2007 perinteinen radiorompepäivä, joten se olisi mitä mainioin ajoitus matkakohteelle?

Teksti ja kuvat Mikko oh3htu

Kuvakavalkadia museolta:

Kevätretki Kouvolaan, museo 1 Göbbelsin ääniä eli radioperhe “Hitlerit”.

Kevätretki Kouvolaan museo 2 Desanttiradio                           Radiokorjaamomuseo

Kevätretki Kouvolaan museo 3 Legendaarinen salakirjoitusvekotin “Matolaatikko”         Baltic super ja kehäTesla

Teemailtoja

Jos halukkaita ilmestyy, järjestetään kerholla teemailtoja eri asioihin syventymiseksi.

PIC-prosessorien ohjelmointia on Hannu, OH3KW Tampereelta lupautunut esittelemään. Ohjelmoininen ei ole ollenkaan niin vaikeaa kuin voisi kuvitella. Hannulla on havainnollinen ja käytännönläheinen tapa esitellä asioita.

APRS paikanmäärittelystä on Mikko, oh3htu valmis kertomaan. Laitteet eivät maksa paljon, eikä niiden virittely ole vaikeaa.

Satelliittityöskentely ja MixW:n kisakäyttö ovat nekin aiheita, joista oh3htu on valmis puhumaan.

On tärkeää, että kiinnostuneet ilmaisevat kiinnostuksensa vaikkapa hallituksen jäsenille. Näitä tapaa kerholla ja myös e-mailin kautta ja tietenkin BANDILLA!

Laitehankinnoista ..

Kerholle on saatu termostaattijuotin. Sitä käytettäessä on hyvä tietää, että juottimen lämpötila on todellisuudessa noin 30 astetta matalampi kuin numerot näyttävät.

Juottimeen on saatavissa eri kokoisia vaihtokärkiä. Jotta kärki ei jumittuisi kovin tiukkaan, on hyvä melko usein ottaa kärki pois ja kopistaa roskat ulos. CRC auttaa jumittuneen kärjen irti.

SRAL:n syyskokous

pidetään Porvoossa 18.11.2006. Esillä on normaalien syyskokousasioitten lisäksi SRAT:n tilanne. Ainakin oh3gqm on lähdössä ja mukaan pääsee.

Legendaarinen salakirjoitusvekotin “Matolaatikko” Baltic super ja kehäTesla Desanttiradio Radiokorjaamomuseo


Sivu on koodattu Marraskuuta 2006
oh3lp