Valkeakosken Radioamatöörit ry.
oh3ab

Kerhoinfo 1/2007

15 kesäkuuta 2007.


Tervehdys

Vuoden 2007 ensimmäinen kerhoinfo ilmestyy, kun kesä on alkanut, linnut laulavat ja odotellaan kesän erityisiä tapahtumia. SRAL:n kesäleiri on melkein kerhon reviirillä, Petäyksessä. Sitä edeltää nuorille, tuleville radioamatööreille tarkoitettu harjoitusleiri, jonka aikana osallistujat valmistautuvat kokeeseen. Onnellisessa tapauksessa he saavat pätevyyden ja pääsevät miettimään laitteiden hankkimista ja niillä vorkkimista.

Kerhoinfon toimittaja toivottaa kaikille hyvää kesää. Samalla, kun oma hamschack kutsuu vorkkimaan, kerho on odottamassa tekeviä käsiä yhteiseksi hyväksi.

oh3gqm, Pentti

Möbleerausta kololla

Kerhon tilat eivät ole järin suuret, minkä vuoksi hyvä järjestys ja laitteiden ynnä tilojen tarkoituksenmukainen ryhmittely on tärkeää.

Parin viime kuukauden aikana on kerholla pidetty talkoita ja kalustettu tiloja osin uudelleen. Kerhon workkimispaikka on ollut kaiken hälinän keskellä, eikä ainakaan kerhoiltojen puitteissa ole ollut helppo asettua bandille ja ruveta pyydystämään mielenkiintoisia vasta-asemia. Mutta tilanne muuttui. Järjestelyjä jatketaan sen mukaan kuin hyväksi nähdään.

Ideoita saa esittää, ja ahkeria käsiä tarvitaan.


Mielenkiintoinen kevätretki 12.5.2007

Kerhon vuosikokouksessa tuumattiin tehdä keväinen retki tänäkin vuonna. Eivät olleet kaikki lumet vielä lähteneet kun Mikko, -3HTU - rupesi touhuamaan kevätretkeä Tekniikan Museoon Helsinkiin. Reissupäiväksi löytyi 12.5.2007.

Vähän ennen keikkapäivää bongattiin toinenkin mielenkiintoinen paikka matkan varrelta, nimittäin Oitin mittalaitevarasto. Koska museo avautui vasta klo 12, niin ehdittiin aamulla käydä penkomassa kiinnostavia sähköisiä mittalaitteita.

Lähtijöitä kertyi lopulta kolmeen ajopeliin. Lisäksi muutama meni omia reittejään suoraan museoon. Kerhon pihasta lähti liikkeelle kaksi lastia etelän moottoritielle. Urjalasta lähti vielä yksi pienempi kuorma “diesel-vieterihiirellä” (-3bn, -3nwd) oikotietä kaakkoon, suoraan Räyskälän kautta kohti Oittia, jonne sovittiin ensimmäiset treffit mittarivaraston pihaan.

 

Eihän tuonne sitten osattu ilman navigaattoreita. Pientä ihmetystä aiheutti “Asematie” ja “Asemantie”, molemmat samaisessa Oitissa mutta eri puolella kylää... Suurempi osa porukasta osui kohteeseen heti ensiyrittämällä mutta me alussa edellä olleet henskelinpaukuttajat jouduimme peränpitäjiksi moisen pianovirheen vuoksi. Luulimme, että kerrankin meitä ei tarvi muiden odotella.

Mittarikauppa käy nähtävyydestä. Entinen hotelli, ja hyllyt ja lattia niin täynnä että saa tosissaan varoa pudottamasta mitään kallista lattialle.

Löytyy vaikka millaista mittalaitetta, spektrianalysaattoreita, skooppeja, generaattoreita... Ihan mitä vaan. “Toimitusjohtaja” kertoi bisneksen olevan pelkkä harraste. Ostaa jostain käytettyjä mittareita ja... - menkäähän katsomaan niin näette, saattaa olla että tarttuu jotain mukaankin.

Tekniikan Museo 1

Tekniikan Museo 2

sivu 1

Tekniikan Museo 3 Oitin myymälän mittalaitteita yksitellen ...

Seuraava etappi museolle mennessä oli ABC Hyvinkäällä. Latasimme itseemme hiukan evästä loppupäivän museokävelyä varten. Sitten taas uusi osoite navigaattoriin. Eihän se tietenkään tunnistanut kyseistä katuosoitetta mutta löysi sentään naapurin. Siispä ajopelin keula kohti museon naapuria ja menoksi.

Tällä kerralla ei tarvinnut suuremmin kinastella navigaattorin kanssa ja perille löydettiin helposti. Museon kyltti löytyi ja sen kun vaan kurvattiin kumit soikeana pihaan.

-3MAF tuli suoraan paikkakuntalaisena museolle. Samoin -3GNK motukalla omia reittejään. Jäimme odottelemaan sisääntuloväylän tienoille. Veikkoa ja muita odoteltiin melkein pitkästyttävä tovi, lopulta kännyllä ruvettiin kyselemään josko jopa paikkakuntalaiset olisivat eksyneet... No.. siellähän nuo tekivät sitä samaa odottelua mutta toisella puolella taloa.

Lopulta pääsimme itse asiaan, siis museokierrokselle. Museo on tehty entisestä vesilaitoksesta. Siellä on kaksi erillistä rakennusta näyttelytilana, eivätkä ihan pieniä olekaan. Nähtiin höyrykoneet sun muut wanhat jyskyttimet, veikeä vekotin oli motukan pyörä, jonka keskiönä on polttomoottori pinnojen välissä.

Jos sitten on se kirjapainokin ollut joskus vaivalloinen mesta. Olis kiva tietää, kauanko kesti lehden ladontakoneen tekeminen toimivaksi, sehän sulatti lyijyseosta ja teki “muotit” sanomalehden jokaiselle riville ja kirjaimelle erikseen, peilikuvana.

Tekniikan Museo 4 ja tukuttain !

Näyttää siltä, että toimivana on pysäytetty sekin pieni kone, joka tekee kaapelin päälle metallilankapunoksen, ollut sekin 50v palveluksessa. Mahtoi olla kolmivaihetasasuuntaajalla joskus hintaa, se kun oli tehty puhaltamalla lasia isoiksi kupliksi ja sisään oli taiottu monenlaista metallihäkkyrää elektrodeiksi.

Saa museossa pähkiä Rubikin kuutiotakin tai runsaslukuisesti muita omituisia palikkatestereitä.

Varsinainen viestintäosasto oli toisessa rakennuksessa. Löytyy kaikkea, vanhin versio kännystä lienee kirjekyyhky taskukotelossa (en huomannut oliko merkki Nokia). Uudempia kännyjä vaikka miten monta. Minullakin on vanhempi känny vielä käytössä. On kipinälähetin ja yleisradion lähetin. Veivattava puhelin ja digitaalipuhelin keskuksineen, ne toimivat jopa.

Tekniikan Museo 5 Kone punoo sydämen päälle metallipunoksen.

sivu 2

Tekniikan Museo 6 On siinä pyörämoottori !

On malmikaivososasto ja rakennustekniikkanäyttely. Löytyy Elcat -auto ja laseineen, renkaineen pieneksi möykyksi paalattu auto. Ensimmäinen teollisuusluokan sähkögeneraattori Suomessa, Finlaysonilta Tampereelta. Sillä veivattiin poweria vain lamppuihin.

On siellä tavaraa, yksi päivä on melko lyhyt aika yhdenkin näyttelyhallin kiertämiseen. Kyllä tuo elämysmatkailustakin käy, nimittäin siellä törmää sellaisiin museoituihin asioihin, että laittaa miettimään omaakin ikää...

Tekniikan Museo 7 Voimakone ja kulkuneuvo

Lopuksi menimme vanhan hissikoneiston kautta vielä museon sisä/ulkoilmakuppilaan, rattimiehet joutuivat tyytymään kuskimuonaan ja toiset saivat nautiskella tarvittaessa paremmista antimista. Kun tuota kaikkea nähtyä kotimatkalla mietti, mielipiteeksi jäi selkeästi: kyllä kannatti käydä. Taidan tehdä sinne vielä kesälomareissunkin.

Erkki, OH3BN


Tässä porukka koko komeudessaan. Vasemmalta -3gnk, -3htu, YL sekä -3kun, -3maf, -3bn, -3nwd, -3-7956,-3hho, -3hyp ja -3hti. Valok.-3gqm. Tekniikan Museo 8

sivu 3

Tekniikan Museo 9

Vuosikokous 11.3.2007

Kololla pidetyn vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Mikko -3HTU ja sihteerinä Mauri -3HTI. Paikalla oli kerhon jäseniä ilahduttavan suuri määrä. Päätöksiä:

Kerhon puheenjohtajana jatkaa Mikko -3HTU ja sihteerinä Mauri -3HTI. Hallitukseen valittiin edellisten lisäksi Rauno -3HVS, Erkki -3BN, Teemu -3KUN ja Pentti -3GQM. Varalle hallitukseen Mauno -3GNK sekä Risto -3HHO. Tilintarkastajiksi valittiin Veikko -3MAF ja Markku, -3-7956.

Lisäksi hyväksyttiin edellisen vuoden toimintakertomus ja kuluvan vuoden toimintasuunnitelma, jotka ovat tulleet kerholaisille jo aikaisemmin. Kuvassa vuosikokousasioitten pohdintaan keskittyneitä kerholaisia.


OH2OOO äänessä

OH2OOO on ollut äänessä vuosituhannen vaihteessa ja sitten vuonna 2002. Mutta 30.12.2006 - 01.01. 2007 Jari OH6JAV workki tällä kutsulla ja kertoo tuloksista:

Tnx koolin lainasta.Kutsu meni kuin kuumille kiville, ja ne workittiin ihan cw:llä. Qrz.comissa meitit oli spotattu reilut 100 kertaa ja dxwatch.com sivustoilla useasti. Teemu -6GAW meilasi kerholle lokin, joten qsot ovat tallessa.Kortit laitan täällä lähtökuntoon.

Mukavaa kevättä Jari -6JAV

Saldo: 154 cw qsoa (40, 20, 17m), 1 ssb qso (80m)

Huutokaupat

OH3VB, Erkki Tuominen poistui keskuudestamme viime vuoden puolella. Kerho osti perikunnalta hänen amatöörikalustonsa, joka inventoitiin ja siirrettiin kerhon tiloihin.

Osa kalustosta jäi kerholle, suurempi osa

 

myytiin huutokaupalla kerholaisille tammi-helmikuun aikana kerhoiltojen puitteissa. Kiinnostuneita huutajia riitti, ja kaikki tavarat löysivät ostajan. Kerholle jäi tarpeellisia varusteita ja lisäksi mukava summa vaivan palkkaa. Ostajatkin lienevät tyytyväisiä kohtuuhintaisiin laitteisiin.

Smithin kartat kerhon webissä

Kevään mittaan syntyi keskustelua antennien mittaamisesta ja suunnittelun helpottamisesta. Smith-kartta on oiva apuväline näihin tarkoituksiin. Mikko, -3htu, on laatinut Smithin karttaa koskevaa aineistoa kerhon nettisivuille: klikkaa sivujen valikosta Toiminta | Radiotekniikkaa | Smith kartan soveltamisesta.pdf

Tulevat antennitalkoot

Kerhon antennit kaipaavat kunnostusta. Ja huutokaupoista saadut uudet laitteet odottavat asentamista.

Kesän mittaan pidetään antennitalkoot, joista ilmoitetaan erikseen.


Sivu on koodattu heinäkuussa 2007
oh3lp