Valkeakosken Radioamatöörit ry.
oh3ab

Toimintasuunnitelma 2020


Yleistä

Kerhon tarkoitusperän mukaisesti, pyritään kaikin tavoin ylläpitämään ja edistämään radioamatööritoimintaa sekä Valkeakoskella että sen ympäristökunnissa. Kerhon talouden sekä jäsenmäärän kasvun suhteen pyrimme positiiviseen tulokseen.

Kerhotoiminta

Kerhoillat pidetään perinteisesti keskiviikkoisin klo 18:00 alkaen. Nykyisen radiokaluston myötä, kerhoilloissa on mahdollisuus monipuoliseen työskentelyaktiivisuuteen. Laiterakentamisella ja virittelylle pyrimme luomaan hyvät mahdollisuudet. Tuemme jäseniämme parhaamme mukaan radioharrastukseen liittyvissä ongelmissa.

Toiminta

Radiokalusto kerholla on hyvä. Hankintoja kannattaa harkita, mikäli tarpeellista hankittavaa ilmenee.

Vapaa-aikatoiminta

SRAL:n tapahtumiin pyrkimys ottaa osaa ja tuoda OH3AB:lle positiivistä näkyvyyttä. Kerhon järjestämät aktiviteetti, esim. leiri tai muu.

Kilpailut

Mahdollisuuksien mukaan, osallistumme HF- VHF- UHF kilpailuihin kerhon tai omin tunnuksilla.

Tiedotustoiminta

Kerhon www-sivut ja sähköpostilista toimivat edelleenkin perustiedotuskanavana, myös hyödynnämme SRAL:in tiedotuspalveluja.

Koulutus

Tarvittaessa voimme avustaa tai järjestää radioamatööri harrastuksen piiriin kuuluvaa tukea ja koulutusta.

Kerhon tunnukset

Päätunnus on OH3AB
Kerhon millenium-tunnus OH2OOO
Toistin tunnus OH3RDB

Valkeakoskella 4.03.2020 / Mauri Vainio OH3HTI