Kuudes sukupolvi

Aksel Backman ( Vanhemmat - taulu ) s. Uusikaarlepyy 1.3.1822, k. Iisalmi maalaiskunta 16.10.1882. Backman palveli ensin Seinäjoen ruukissa. Vuoden 1845 lopulla hän tuli Vaalassa olevan Myllyrannan ruukin isännöitsijäksi. Vuonna 1854 Backman perusti yhdessä Myllyrannan rakennusmestarin J. E. Strömbergin ja oululaisten kauppias A. Laurellin ja raatimies M. Sandströmin kanssa Kiiminginjoen Kurimonkosken rannalle Utajärven Särkijärven kylässä Kurimon rautaruukin, jonka johtaja Backmanista tuli ensimmäiseksi viideksi vuodeksi.
Muistitieto kertoo, että Backman ja Strömberg olivat riitaantuneet Myllyrannan omistajan asessori Bergbomin kanssa ja perustaneet Kurimo-yhtiön. Ei tiedetä mistä syystä he olivat Bergbomiin pahastuneet, mutta ehkä asessori oli hidas ajan vaatimiin uudistuksiin ja parhaassa iässä olevilla miehillä oli halu itsenäistyä. Keskellä talvea he joka tapauksessa sälyttivät tavaransa rekiin ja muuttivat Särkijärvelle.
    Piirustukset ruukkia varten olivat laatineet W. Brehmer ja A. Backman, joka oli myös itse johtanut kaikki rakennustyöt. Se oli kylälle suuri tapahtuma. Töitä riitti kaikille, eikä oman kylän työvoima riittänytkään. Työstä maksettiin palkka selvällä rahalla. Ensin rakennettiin masuuni, jossa järvimalmista saatiin puuhiilen kanssa valmistettua raakarautaa. Vuonna 1863 Kurimossa oli toiminnassa masuunin lisäksi kaksi putlausuunia, hitsausuuni, kankivasara, kaksi naulavasaraa, kahdella tuoliparilla varustettu valssi.
Kurimossa oli täydellinen valimo, jossa voitiin valmistaa kaikkia mahdollisia valutuotteita hellanlevyistä hautaristeihin. Tuotteet varustettiin omalla merkillä. Oulussa oli oma myymälä. Tuotanto vuonna 1862 oli 3500 kippuntaa takkirautaa. (1 kippunta = 160 kg) Rakentamiseen oli saatu korotonta lainaa, mutta ruplan arvo nousi ja lainan takaisinmaksu tuli kalliiksi. Käyttöpääomaa ei ollut. Kurimo ja Suomussalmella oleva Ämmän ruukki yhdistettiin samaksi yhtiöksi. Perustettiin vuonna 1864 Kurimon – Ämmän rautatehdas oy. Kurimon tuotanto vuonna 1867 oli 6600 kippuntaa kankirautaa.
    Tuotanto oli huomattavaa luokkaa senaikaisissa olosuhteissa ja laatu oli hyvä. Vuonna 1864 lähetettiin tuotteista näytteitä Moskovan teollisuusnäyttelyyn ja ne saivat siellä kaikki kiitettävät arvosanat. Pääosa tuotteista menikin vientiin venäjälle. Nälkävuodet 1860-luvun lopulla ja pitkät kuljetusmatkat vaikeuttivat ruukin toimintaa.
    Tuotannon teki kannattamattomaksi ennen kaikkea kallis kuljetus. Talvisin tapahtui malmisulaimien kuljetus Ämmästä Kurimoon poroilla. Taivalta kertyi noin 10 peninkulmaa. Sieltä valmiita tuotteita oli kuljetettava toinen mokoma, ennen kuin ne saatiin ostajien ulottuville. Kesällä kuljetus tapahtui Ämmästä ensin pitkin Emä- ja Kiehimäjokea Oulujärvelle, lautoissa yli tuulisen järvenselän ja tervaveneissä alas koskista Oulujokea Utajärven kirkolle Laitilan lastauspaikalle. Sieltä malmit kuljetettiin maitse Mikkolan majataloon (noin 40 km) ja veneillä sauvoen Kurimoon. Jalostettuina rautatuotteet kuljetettiin samaa tietä takaisin Laitilaan ja sieltä Oulun kauppapaikoille.
    Marraskuun 1. pnä 1868 ruukkia kohtasi raskas onnettomuus, kun valssilaitos paloi. Samassa kuussa pidetyssä yhtiökokouksessa ehdotettiin jo eräiltä tahoilta ruukin lopettamista. Enemmistö uskoi kuitenkin teräksentuotannon kannattavuuteen, ja kun senaatti vielä myönsi otetuille lainoille pidennystä, päätettiin toimintaa jatkaa. Velkojien tyydyttämiseen tarvittavaa pääomaa ei kuitenkaan saatu kokoon, vaan ruukit oli 27. pnä lokakuuta 1869 luovutettava saamamiehille. Omaisuutta oli 1 308 000 mk ja velkoja yli 905 000 mk. Backman, Strömberg ja Laurell joutuivat vararikkoon. Myös Oulussa ollut Kurimon myymälä suljettiin. Vararikon vuoksi Kurimon rattaat seisahtuivat ja vasarat lakkasivat kalkuttelemasta kolmeksi vuodeksi. He saivat sen myytyä vasta 7.8.1872. Ostaja oli Englantilainen yhtiö The Finland Carcoal Iron Works Company Limited.
    Backman asui Kurimon päärakennuksessa ja muutti vasta 18.2.1873 englantilaisen yhtiön tieltä Maaningalle. Vuosina 1875—79 hän toimi Salahmin ruukin isännöitsijänä ja piti sitten kauppaliikettä Iisalmessa kuolemaansa saakka. Backman oli lahjakas ja ammattinsa hyvin taitava, hänhän valmisti ensimmäisenä maailmassa järvi- ja suomalmista terästä, mutta samalla hän oli suurellisuuteen taipuvainen. Hänen aikanaan elettiin Kurimossa komeaa elämää tuntematta huolta huomisesta.
    Puoliso Uusikaarlepyy 24.6.1842 Anna Sofia Hjelt s. Uusikaarlepyy 30.9.1815, k. Oulu 7.10.1893, vanhemmat Matts Hjelt Paimiosta ja Anna Greta Sjöberg.

VII Lapsia:

1. Sofia Wilhelmiina Backman s. Seinäjoki 11.4.1843, k. Ähtäri 27.2.1904.
2. Alfred Elieser Backman s. Uusikaarlepyy 20.4.1844, k. Hauho 18.2.1909.
3. Joel Backman s. 22.8.1845, k. Utajärvi 17.4.1868.
4. Hanna Backman s. Utajärvi 5.11.1846, k. Kemi 15.7.1925.
5. Gustaf Backman s. Utajärvi 23.4.1848, k. Asikkala 13.11.1916.
6. Mathilda Backman s. Utajärvi 12.12.1849, k. Ähtäri 21.1.1898.
7. Maria Charlotta Backman s. Utajärvi 12.5.1851, k. Kööpenhamina 1922.
8. Axel Backman s. Utajärvi 25.9.1852, k. Heinola 25.3.1921.
9. Emilia Backman s. Utajärvi 31.3.1854, k. siellä 12.1.1855. isorokkoon.
10. Karl Wilhelm Backman s. Utajärvi 4.8.1856, k. Iisalmi 6.2.1880.
11. Anna Emilia Backman s. Utajärvi 17.6.1859, k. Iisalmi 4.6.1877.