Vesilahden Yli-Laurilan sukua

Vesilahden Lohnattilan kylässä oli Laurila-niminen kantatila jo 1540. Laurilasta erotettiin 1740 Yli- Laurilaksi kutsuttu puolisko ja tästä vuonna 1883 toinen puoli, jota alettiin kutsua nyt Yli-Laurilaksi ja entisestä Yli-Laurilasta tuli Mäki-Laurila, jota Antti Heikinpoika Yli-Laurila oli isännöinyt 1740-61. Yli-Laurilan tila oli Antin pojalla Juholla 1762-83 ja edelleen Juhon pojalla Mikolla 1784-1820 ja perikunnalla -1827, sitten Mikon pojalla Malakiaksella 1828-38. Hän jäi vaimonsa kanssa syytingille.
    Yli-Laurilaa isännöi Fredrik Mikonpoika Pråhl 1839-44, ja vaimonsa Loviisa Erkintytär Taikina 1844-45. Sitten Juho Jaakonpoika Mäki-Hovi 1845-46 ja Malakias Yli-Laurilan veli Heikki Mikonpoika Yli-Laurila 1847. Heikin kuoltua isäntänä oli Matti Schönberg Huittisista 1848-58 ja sitten hänen poikansa Juho Matinpoika Yli-Laurila 1859-99.
    Heikki Mikonpoika Yli-Laurilan tytär Eeva Liisa Yli-Laurila ja Matti Schönbergin poika Kustaa solmivat avioliiton 1851. He isännöivät Yli-Laurilan 1/4 manttaalin perintötilaa noin 1852-82. Toisen puolen Yli-Laurilasta omisti Kustaan seitsemän vuotta nuorempi veli Juho Matinpoika Yli-Laurila (Mäki-Laurila).
    Yli-Laurila siirtyi Kustaan ja Eeva Liisan vanhimmalle tyttärelle Vilhelmiinalle ja tämän miehelle, sittemmin ajurina Valkeakoskella toimineelle Juho Vihtori Heikinpoika Laurilalle (Keppilä) 27.3.1882. Tämän puoliskon nimeksi jäi Yli-Laurila ja toisen puolen nimeksi tuli Mäki-Laurila. Juho ja Eeva Liisa myivät Yli-Laurilan suvulla melkein aukottomasti vuodesta 1740 olleen tilan 13000 mk:lla Juho Oskar Iso-Raukolle 29.5.1902. Tähän päättyi Yli-Laurilan suvun tarina Lohnattilassa.


I Antti Heikinpoika Takku, Yli-Laurila ( vanhemmat ) s. 1706, k. Vesilahti 1797. - Vesilahden Lohnattilan Yli-Laurilan talon isäntä 1740-61.
    Puoliso Vesilahti noin 1735 Maria Yrjöntytär s. 1713, k. Vesilahti 1788.

II Lapsia:

  1. Maria Yli-Laurila s. Vesilahti 1738, k. siellä 1794.
        Puoliso Vesilahti 4.6.1758 Matti Öyrä (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 2.8.1734, k. siellä 2.8.1814, vanh Onkimäen Öyrän talollinen Heikki Antinpoika Öyrä ja Kaisa. - Vesilahden Onkimäen Ali-Öyrän isäntä 1752-1805.
        Matin 2. puoliso Vesilahti 25.10.1796 Anna Yli-Tomtila s. Vesilahti 1.3.1760, k. siellä 1810, vanh Vesilahden Ylömäen Ruotsilan talollinen Juho Yrjönpoika Riippa ja Maria Karoliina Kallentytär.
  2. Kristiina Yli-Laurila s. Vesilahti 1741, k. siellä 8.12.1814.
        Puoliso 1:o Vesilahti 28.12.1758 Yrjö Köppi s. Vesil 13.2.1728, k. siellä 1780, vanh Vesilahden Saarelan Köpin isäntä Perttu Pertunpoika ja Riitta Yrjöntytär. - Vesilahden Viljulan Jyrälän isäntä 1757-80.
        Puoliso 2:o Vesilahti 5.2.1781 Martti Markkula s. Kangasala 24.9.1749, k. Vesilahti 20.5.1817, vanh Kangasalan Kesomalahden Markkulan isäntä Erkki Erkinpoika Markkula ja Liisa Heikintytär. - Vesilahden Viljulan Jyrälän isäntä 1781-12.
  3. Juho Yli-Laurila s. 20.10.1744, k. Vesilahti 5.9.1808.
  4. Anna Yli-Laurila s. Vesilahti 26.8.1747, k. siellä 9.5.1815.
        Puoliso Vesilahti 21.10.1770 Juho Rooseli s. Vesilahti 24.5.1748, k. siellä 1810, vanh Vesilahdenn Rooselin talollinen Matti Mikonpoika Rooseli ja Anna Juhontytär Laurila. - Vesilahden Lohnattilan Ala-Rooselin isäntä 1774-1806.

II Juho Antinpoika Yli-Laurila ( (vanhemmat) ) s. Vesil 20.10.1744, k. Vesilahti 5.9.1808. - Vesilahden Lohnattilan Yli-Laurilan talon isäntä 1762-83.
    Puoliso Vesilahti 18.10.1764 Valpuri Seiväs s. 1741, k. Vesilahti 1810, isä ehkä Vesilahden Onkimäen Seipään talollinen Erkki Martinpoika Seiväs.

III Lapsia:

  1. Mikko Yli-Laurila s. Vesilahti 6.9.1765, k. siellä 28.2.1820.
  2. Maria Yli-Laurila s. Vesilahti 19.2.1768, k. siellä 1808.
  3. Juho Yli-Laurila s. Vesilahti 16.12.1770, k. ennen 1774.
  4. Heikki Yli-Laurila s. Vesilahti 28.12.1772, k. Tammela 16.3.1838.
  5. Matti Yli-Laurila s. Vesilahti 30.7.1777, k. luultavasti 1777.
  6. Aatami Yli-Laurila s. Vesilahti 22.12.1778, k. siellä 4.1.1809.

III Mikko Juhonpoika Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 6.9.1765, k. siellä 28.2.1820. Mikolla ja sisarellaan Marialla oli kaksoishäät kun he avioituvat Jutilan talon sisarusten kanssa. - Vesilahden Lohnattilan Yli-Laurilan talon isäntä 1784-1820.
    Puoliso Vesilahti 1.7.1791 Kaisa Yrjöntytär s. Vesilahti 10.10.1765, k. siellä 22.12.1833, vanh talollinen Yrjö Matinpoika Järvenrannan Jutilasta ja Anna Tuomaantytär.

IV Lapsia:

  1. Malakias Yli-Laurila s. Vesilahti 8.9.1792, k. siellä 9.6.1851.
  2. Helena Yli-Laurila s. Vesilahti 28.9.1794, k. siellä 1795.
  3. Mikko Yli-Laurila s. Vesilahti 20.2.1796, k. siellä ehkä 1796.
  4. Kustaa Yli-Laurila s. Vesilahti 9.6.1797, k. siellä ehkä 1797.
  5. Ester Yli-Laurila s. Vesilahti 23.6.1798, k. siellä 6.6.1834.
  6. Heikki Yli-Laurila s. Vesilahti 15.1.1801, k. siellä 3.5.1848.
  7. Juho Yli-Laurila s. Vesilahti 11.6.1803, k. siellä 1804.
  8. Aatami Yli-Laurila s. Vesilahti 25.5.1805, k. siellä 26.5.1865.
  9. Johanna Yli-Laurila s. Vesilahti 11.5.1808, k. siellä 16.6.1809.

IV Malakias Mikonpoika Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 3.9.1792. k. siellä 9.6.1851. - Vesilahden Lohnattilan Yli-Laurilan isäntä 1828-38. Sitten vaimonsa kanssa syytingillä Yli-Laurilassa.
    Puoliso Kalvola 12.4.1821 Maria Kristiina Perttula s. Kalvola 11.8.1799, k. Vesilahti 29.7.1859, vanh Kalvolan Taljalan Pertulan ratsutilallinen Heikki Matinpoika Kalvolasta ja Maria Juhontytär Kantala Sääksmäeltä.

V Lapsia:

  1. Maria Yli-Laurila s. Vesilahti 14.1.1822. k. siellä 28.6.1867.
  2. Loviisa Yli-Laurila s. Vesilahti 24.4.1823, k. siellä 27.11.1907.
  3. Johanna Yli-Laurila s. Vesilahti 7.3.1825, k. siellä 18.9.1908.
  4. Heikki Yli-Laurila s. Vesilahti 22.12.1826, k. siellä 22.12.1897.
  5. Kustaa Yli-Laurila s. Vesilahti 30.3.1829, k. siellä (Hamina) 27.5.1874. - Renkinä viimeksi Hakimäessä.
  6. Kalle Yli-Laurila s. Vesilahti 31.10.1831, k. siellä 24.1.1836.
  7. Fredrik Yli-Laurila s. Vesilahti 24.7.1835, k. siellä 17.11.1843.

V Maria Malakiantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 14.1.1822, k. siellä 28.6.1867.
    Puoliso Vesilahti 21.5.1848 Kustaa Heikinpoika s. Vesil 25.9.1802, k. Vesilahti 15.6.1854. - Asuivat Vesilahden Mantereen Marttilassa 1848-53 ja Pietilässä vuodesta 1853.

VI Lapsia:

  1. Johanna Mathilda s. Vesilahti 22.7.1848.
  2. Mariaana s. Vesilahti 21.9.1850, k. sielä 4.3.1851.
  3. Fredrika Pauliina s. Vesilahti 24.7.1852, k. sielä 27.12.1852.
  4. Kustaa s. Vesilahti 21.1.1854, k. siellä 8.2.1854.

VI Johanna Matilda Kustaantytär (vanhemmat) s. Vesilahti 22.7.1848. - Mantereen Päykästä Tampereelle 29.10.1869, josta Kangasalle 29.11.1871. Kangasalan ulosmuuttaneiden mukaan Lempäälään 15.9.1872, N:51, mutta ei löydy Lempäälän sisäänmuuttaneissa 1872-73.
    Puoliso Kangasala 20.4.1872 Aksel Akselinpoika Savola? - Oli vihittäessä tilanhoitajana Lohjalla?

VII Lapsia:

V Loviisa Malakiantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 24.4.1823, k. siellä 27.11.1907. - Eri taloissa piikana mm. Vesilahden Valkkisten Fiskarissa 1839-41, Hyvätissä 1841-43 ja Halmeenmäen ratsutilalla 1845-47. Miehensä kuoltua oli kotonaan Lohnattilan Yli-Laurilassa.
    Puoliso 1:o Vesilahti 5.12.1847 Antti Yrjönpoika s. Vesil 20.6.1815, k. Vesilahti 23.7.1848, - Oli Tottijärvellä 1840-42. Vesilahden Kahnalan Klemolaan 1842. - Vesilahden Hyvätin Moision torpan itsellinen 1848.
    Puoliso 2:o Vesilahti 20.9.1857 Juho Antinpoika Köykkä (hänen 2. aviossaan) s. Vesil 8.10.1809, k. Vesilahti 22.4.1861. - Vesilahden Hakkilan Hakimäen Köykän torppari 1839-61.
    Juhon 1. puoliso Vesilahti 1.4.1838 Anna Maija Kustaantytär Köykkä s. Vesil 30.1.1818, k. Vesilahti 29.11.1856.

VI Lapsia:

  1. Eva Moisio s. Vesilahti 15.8.1848, k. siellä 15.8.1848.
  2. Vilhelmiina Köykkä s. Vesilahti 26.7.1858, k. siellä 10.3.1863.
  3. Amanda Köykkä s. Vesilahti 27.6.1860, k. siellä 4.3.1863.

V Johanna Malakiantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 7.3.1825, k. siellä 18.9.1908. Lempäälän Alkulan Pärrissä 1846-52, Alkulan Uotilassa 1852-53, Perälän Laurilassa 1853-54, Vesilahden Sarkkilan Parrassa 1854-59, Parran Kaidan torpassa 1859-1908.
    Puoliso 1:o Lempäälä 26.12.1852 Kustaa Aaponpoika s. Lempäälä 18.11.1822, k. Vesilahti, onnettomuudessa Pirkkalassa 1.3.1858, vanh Lempäälän Ihamaan ratsutilan jääkäri Aapo Johanpoika Svärd ja Maria Elisabet Tuomaantytär.
    Puoliso 2:o Vesilahti 27.11.1859 Mikko Kaita s. Lempäälä 22.6.1825, k. Vesilahti 1.8.1867, vanh Lempäälän Alkulan kylän torppari Antti Matinpoika ja Anna Jaakontytär. - Renki ja Vesilahden Sarkkilan Parran Kaidan torppari 1859-67.

VI Lapsia:

  1. Kustaa Eevertti Kaita s. Lempäälä 29.1.1854, k. Vesilahti 28.4.1907.
  2. Heikki Mikonpoika Virtanen s. Vesilahti 30.8.1860. - Muutti Vesilahdelta Helsinkiin 31.5.1889.
  3. Vilhelmiina Kaita s. Vesilahti 19.2.1863.
  4. Mathilda Virtanen s. Vesilahti 4.12.1866. Muutti Lempäälään Taipale Hinkka 13.11.1885. Viialaan 5.11.1887. - Viialan Höyrysahan Kansakoululla piikana 1898-1915. - Lähti Lietoon 10.11.1915, N:81.

VI Kustaa Eevertti Kustaanpoika Kaita (vanhemmat) s. Lempäälä 29.1.1854, k. Vesilahti 28.4.1907.
    Puoliso Vesilahti 9.9.1888 Serafia Josefina Tenhiäinen s. Vesilahti 5.3.1860, k. siellä 26.8.1895, vanh Vesilahden Kirkonkylän Aliuotilan Tenhiäisen torppari Taavetti Pekanpoika Tenhiäinen ja Serafia Mikontytär.

VII Lapsia:

  1. Kustaa Eemil Kustaanpoika s. Vesilahti 17.8.1895, k. siellä 20.10.1895.

VI Vilhelmiina Mikontytär Kaita (vanhemmat) s. Vesilahti 19.2.1863.
    Puoliso Lempäälä 13.11.1893 Juha Valfrid Wallenius (hänen 3. aviossaan) s. Sääksmäki 24.1.1858, äiti Anna Liisa Matintytär. - Lempäälän Kuokkalan Hollon sahan sahatyömies. Vesilahden Sarkkilan Parran Kaidan lohkotiallinen 1900-. Tuli Sääksmäeltä Lempäälän Perälän Mattilaan 1876. Vesilahden Sarkkilan Parta-Kaita talollinen vuodesta 1900.
    Juhon 1. puoliso Lempäälä 14.4.1884 Amanda Vihtorintytär s. Akaa 2.4.1861, k. Lempäälä 3.1.1888.
    Juhon 2. puoliso Lempäälä 7.6.1891 Matilda Kustaantytär Lindsröm s. Lemp 2.9.1867, k. Lempäälä 22.2.1892, vanh Lempäälän Perälän Mattilan, Lastusten ja Lempoisten itsellinen Kustaa Adolf Lindström ja Edla Henrika Mikontytär Tilli

VII Lapsia:

  1. Aina Maria Wallenius s. Lempäälä 24.8.1894.

V Heikki Malakianpoika Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 22.12.1826, k. siellä 22.12.1897. - Vesilahden Suomelan Sivutakun torppari 1862-66.
    Puoliso Vesilahti 4.8.1861 Vilhelmiina Kaapontytär s. Vesilahti 1.4.1841, k. siellä 1867, vanh renki Kaapo Matinpoika Kuru ja Liisa Juhontytär.

VI Lapsia:

  1. Mathilda Miina s. Vesilahti 9.11.1862, k. siellä 18.11.1862.
  2. Mathilda Mariaana s. Vesilahti 26.4.1864, k. siellä 1867.
  3. Miina s. Vesilahti 18.1.1866, k. siellä 19.12.1867.

IV Esteri Mikontytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 23.6.1798, k. siellä 6.6.1834.
    Puoliso Vesilahti 1827 Mikko Parta (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 6.9.1795, k. siellä 14.9.1836, vanh Sarkkilan Parran talollinen Johan Fredinpoika Parta ja Maria Mikontytär. - Vesilahden Sarkkilan Parran talollinen 1818-36.
    Mikon 1. puoliso Vesilahti 1816 Maria Paulintytär Pietilä s. Vesilahti Riitiälä 20.3.1798, k. siellä 11.3.1827.
    Mikon 3. puoliso Vesilahti 1835 Saara Yrjöntytär Kylä-Hovi s. Vesilahti 8.11.1795, k. siellä 1.7.1877.

V Lapsia:

  1. Heikki Parta s. Vesilahti 2.9.1929, k. siellä 14.3.1830.
  2. Aadolf Parta s. Vesilahti 15.12.1830, k. siellä 1.10.1905.
  3. Karoliina Parta s. Vesilahti 19.10.1833, k. siellä 5.4.1915.

V Aadolf Mikonpoika Parta, Kuorttila (vanhemmat) s. vesilahti 15.12.1830, k. siellä 1.10.1905. - Renkinä Lempäälän Alkulan Laurilassa 1851. Akaan Viialan Tarpian Kuorttilan talollinen 1853-69. Vesilahden Koskis Multasen talollinen noin 1873-77. Korpiniemen Uotilan itsellinen 1879-1905. - Sakotettu kapakoitsemisesta 29.5.1861.
    Puoliso 1:o Akaa 21.10.1852 Magdaleena Nurkkila s. Lempäälä 28.7.1834, k. Akaa 2.3.1858, vanh Lempäälän Nurkkilan, myöhemmin Viialan Kuortilan talollinen Aatami Matinpoika Nurkkila ja Maija Stiina Erkintytär.
    Puoliso 2:o Lempäälä 7.11.1861 Greeta Liisa Uotila s. Lempäälä 2.4.1830, k. Vesilahti 19.4.1907, vanh Lempäälän Alkulan Uotilan talollinen Juha Mikonpoika Uotila ja Greeta Jaakontytär.

VI Lapsia:

  1. Mathilda Karoliina Kuorttila, Mäenpää s. Akaa 30.9.1853.
  2. Kustaa Adolf Kuorttila s. Akaa 10.6.1856.
  3. Iida Katariina Söderholm s. Akaa 10.4.1864.
  4. Amanda Karoliina Kuorttila s. Akaa 6.12.1866, k. siellä 24.1.1867.

VI Mathilda Karoliina Aadolfintytär Kuorttila, Mäenpää (vanhemmat) s. Akaa 30.9.1853. - Asui leskenä Pätsiniemen Mattilassa tyttäriensä kanssa vielä 1919.
    Puoliso Akaa 16.8.1874 Heikki Mäenpää s. Akaa 4.4.1843, k. siellä 17.5.1897, vanh Akaan Nahkialan Heikkilän talollinen Heikki Juhonpoika Heikkilä ja Riitta Maria Simontytär Iso-Pennola. - Akaan Nahkialan Rekulan itsellinen.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Henrik Mäenpää s. Akaa 23.6.1875.
  2. August Edvin Mäenpää s. Akaa 16.6.1878, k. siellä 29.9.1909.
  3. Hilma Mathilda Mäenpää s. Akaa 16.3.1881, k. siellä 26.5.1881.
  4. Olga Maria Mäenpää s. Akaa 2.3.1883. - Helsinkiin Pohj. suomal. 20.2.1906. - Siellä 1.4.
  5. Alfred Jalmari Mäenpää s. Akaa 29.6.1886, k. siellä 13.7.1886.
  6. Lydia Rebecka Mäenpää s. Akaa 30.4.1890.
  7. Hilda Mariaana Mäenpää s. Akaa 30.4.1890. - Lähti Turkuun 2.10.1918.
  8. Juho Lambert Mäenpää s. Akaa 24.6.1893, k. siellä 29.9.1893.
  9. Aino Alina Mäenpää s. Akaa 12.2.1896.

VII Kaarle Henrik Heikinpoika Mäenpää (vanhemmat) s. Akaa 23.6.1875. - Viilari Tampereella 1898-1901, Toijalassa veturinlämmitäjä ja kuljettaja 1901-1911. Veturinkuljettaja Hausjärvellä vuodesta 1911.
    Puoliso Hattula 26.7.1906 Aina Elisabet Kerälä s. Hattula 10.7.1878, vanh Hattula Kerälän Ali-Kerälän ratsutilan isäntä Kaarle August Kustaanpoika Hafverberg, Ali-Kerälä ja Josefiina Heikintytär Moijala.

VIII Lapsia:

  1. Reino Henrik Mäenpää s. Akaa (Hattula) 1.6.1907.
  2. Tyyne Elisabet Mäenpää s. Pietari 16.6.1908, k. Hausjärvi 25.6.1912.
  3. Kaarlo August Mäenpää s. Akaa (Venäjällä Valkeasaari) 11.5.1910. - Kastoi Terijoen kirkkoherra 29.5.1910.
  4. Väinö Henrik Mäenpää s. Hausjärvi 18.12.1912.
  5. Aino Elisabet Mäenpää s. Hausjärvi 13.7.1916.
  6. Lauri Johannes Mäenpää s. Hausjärvi 21.8.1918.
  7. Eine Elisabet Charlotta Mäenpää s. Hausjärvi 12.5.1920.

VII August Edvin Heikinpoika Mäenpää (vanhemmat) s. Akaa 16.6.1878, k. siellä 29.9.1909. - Toijalan aseman jarrumies.
    Puoliso Akaa 17.5.1903 Hilda Karoliina Väkinen, Mäenpää (hänen 1. aviossaan) s. 30.7.1880. - Kutoja. Tuli Helsingistä 17.11.1902.
    Hildan 2. puoliso Akaa 19.12.1913 Juho Vilhelm Kivelä (hänen 2. aviossaan) s. Kalvola 29.3.1873, vanh Kalvolan Pappilan jyvätorppari Kalle Kustaa Hedvigintytär Kivelä ja Vilhelmiina Malakiaantytär.
    Juhon 1. puoliso Akaa 14.11.1894 Vilhelmiina Kustaantytär (hänen 2. aviossaan) s. Sääksmäki 22.7.1847, k. Akaa 21.3.1913, vanh Sääksmäen Lantoisten Penttilän renki ja Sohlbergin Lopin torppari Kustaa Juhonpoika ja Ulla Kristiina Juhontytär.
    Vilhelmiinan 1. puoliso Akaa 14.9.1876 Harttu Vähä-Vääkäs s. Akaa 4.5.1840, k. siellä 22.3.1891, vanh Akaan Rätön Kylä eli Vähä-Vääkäksen isäntä Juho Kustaa Matinpoika Vähä-Huovila ja Kaisa Liisa Juhontytär Vähä-Vääkäs.

VIII Lapsia:

  1. Helmi Margareetta Mäenpää s. Akaa 3.7.1904.
  2. Heikki Mäenpää s. Akaa 10.5.1909.

VI Kustaa Adolf Aadolfinpoika Kuorttila (vanhemmat) s. Akaa 10.6.1856. - Renkinä monessa talossa Vesilahdella. Vesilahden Narvan Ketolan lampuoti 1901-1921. Omistaja Maanviljeliä Ernst Bergius.
    Puoliso Vesilahti 13.3.1887 Mariana Laakso-Maijala s. Vesilahti 15.1.1862, vanh Vesilahden Valkkisten Laakso-Maijalan talollinen Mikko Juhonpoika ja Anna Stiina Juhontytär. - Osa perheestä muutti Kurkijoelle 23.8.1921.

VII Lapsia:

  1. Lauri s. Vesilahti 2.1.1888. - Kurkijoelle 27.9.1921.
  2. Kustaa Vihtori s. Vesilahti 26.10.1889.
  3. Kaarle s. Vesilahti 15.5.1894, k. siellä 9.11.1895.
  4. Marjaana Sofia s. Vesilahti 15.5.1894, k. siellä 6.4.1898.
  5. Kaarle Jalmari s. Vesilahti 12.9.1897.
  6. Martta Maria s. Vesi 14.2.1900. - Kurkijoelle 23.8.1921.

VI Iida Katariina Aadolfintytär Söderholm (vanhemmat) s. Akaa 10.4.1864. - Vesilahdelta Lempäälään 3.10.1886, sitten Hausjärvelle 22.11.1888, Hämeenlinnaan 5.11.1889, Lempäälään 10.11.1890 ja Augustin kanssa Hausjärvelle 1891.
    Puoliso Hämeenlinna? 9.11.1890 August Sandberg s. Hattula 24.9.1869, vanh Heikki Marianpoika ja Maija Stina Heikintytär Tyrvännöstä.

VII Lapsia:

  1. Alfred Johannes s. Hausjärvi 21.11.1893.

IV Heikki Mikonpoika Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 15.1.1801, k. siellä 3.5.1848. - Vesilahden Lohnattilan Yli-Laurilan isäntä 1847.
    Puoliso Vesilahti noin 1829 Anna Pietilä s. Vesilahti 26.4.1801, k. siellä 25.6.1859, vanh Vesilahden Riitiälän Pietilän talollinen Pauli Sipinpoika Pietilä ja talollisen tytär Maria Juhontytär Mutoinen.

V Lapsia:

  1. Eeva Elisabet Yli-Laurila s. Vesilahti 2.2.1830, k. siellä 31.3.1908.
  2. Heikki Yli-Laurila s. Vesilahti 25.8.1835, k. siellä 19.6.1888.

V Eeva Elisabet Heikintytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 2.2.1830, k. siellä 31.3.1908. Yli-Laurilan talon emäntä.
    Puoliso Vesilahti 26.10.1851 Kustaa Yli-Laurila s. Punkalaidun 6.8.1825, k. Vesilahti 21.12.1894, vanh Punkalaitumen Talalan Saikaran seppä ja Lohnattilan Yli-Laurilan talon isäntä Matinpoika Schönberg Huittisista ja talollisen tytär Kaisa Matintytär Punkalaitumen Talalan Rasista. Kustaa oli seppä ja Yli-Laurilan talon isäntä 1852-82. Kustaa ja Eeva Liisa myivät 3000 mk:lla ja elinikäisellä syytingillä Yli-Laurilan 1/4 manttaalin perintötilan N:61 vanhimmalle tyttärelleen Vilhelmiinalle ja tämän miehelle Juho Vihtori Heikinpojalle 27.3.1882. Kaupan jälkeen 1883 tilan toinen puolisko sai nimen Mäki-Laurila.

VI Lapsia:

  1. Vilhelmiina Karoliina s. Vesilahti 31.1.1852, k. Sääksmäki 23.1.1931.
  2. Marjaana Yli-Laurila s. Vesilahti 18.3.1855, k. Valkeakoski 2.3.1944.
  3. Amanda Sofia Yli-Laurila s. Vesilahti 10.10.1858, k. Viiala 18.4.1936.
  4. Heikki Vihtori Siren s. Vesilahti 14.4.1861, k. siellä 4.1.1943.
  5. Mathilda Yli-Laurila s. Vesilahti 12.7.1864, k. Sääksmäki 26.2.1920.
  6. Eeva Stina Yli-Laurila s. Vesilahti 12.4.1870, k. Valkeakoski 11.8.1935.
  7. Kustaa Yli-Laurila s. Vesilahti 29.6.1876, k. Valkeakoski 8.8.1935.

VI Vilhelmiina Karoliina Yli-Laurila myöhemmin Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 31.1.1852, k. Sääksmäki 23.1.1931.
    Puoliso Vesilahti 6.3.1882 Juho Vihtori* Keppilä, Laurila s. Akaa 3.3.1857, k. Valkeakoski 2.11.1940, vanh talollinen Heikki Jaakonpoika Keppilä Urjalan Laukeelan ratsutilalta ja Maija Stina Juhontytär. - Vesilahden Yli-Laurilan talollinen 1883-1902. Juho ja Vilhelmiina myivät 13000 mk Yli-Laurilan perintötilan 1/4 manttaalia N:61 Juho Oskar Iso-Raukolle 29.5.1902. Muuttivat Valkeakoskelle 9.6.1902. Juho toimi Valkeakoskella hevosajurina. Kuljetti kauppatavaroita ja ihmisiä. Asuivat Sahanmäessä omassa talossa. Paikka on nykyisin Eriksonin puiston eteläkärjessä paikassa josta mennään Tehtaan kentälle.

Ei lapsia

VI Marjaana Kustaantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 18.3.1855, k. Valkeakoski 2.3.1944, Palmurinteen vanhaikodissa. Piikana Kirkonkylä Alibjörnissä 1882-84 ja Mäki-Hovissa 1884-90. Muutti Vesilahdelta Sääksmäelle 6.12.1890. Asuivat Vanhassakylässä Penkkikoskentiellä Penkkikosken torpassa.
    Puoliso Sääks 21.12.1890 Juho Härmelä, Lassfolk, Penkkikoski (hänen 4. aviossaan) s. Purmo 24.9.1827, k. Sääksmäki 23.6.1900, vanh Purmon Härmelän talollinen Antti Antinpoika ja Reetta Matintytär. - Kirvesmies. Sääksmäen Vedentaan Kasilan talon Penkkikosken torppari 1873-1900. Muutti lasten kanssa leskenä Helsingistä Sääksmäelle 22.9.1873.
    Juhon 1. puoliso Ähtävä 30.12.1860 leski Maija Greetta Antintytär Påvall, Lassfolk s. Ähtävä Påvall 3.4.1827, k. Helsinki 7.3.1871.
    Juhon 2. puoliso Messukylä? 1874 leski Stiina Antintytär Kuitu, Juselius s. Akaa Tyrisevä Kuitu 1.5.1822. k. Sääksmäki 3.3.1890. - Muutti Akaasta Säksmäelle 14.3.1842, Messukylästä Sääksmäelle 16.4.1874. Avioero 23.11.1882. Tästä avioliitosta ei ole lapsia.
    Juhon 3. puoliso Tampere 29.12.1882 leski Anna Liisa Juhontytär Janson, Lindholm s. Oriv 12.11.1825, k. Sääksmäki 11.2.1890. - Muutti Messukylästä Tampereelle 18.6.1869 ja Tampereelta Sääksmäelle 1883.

VII Lapsia:

  1. Juho Vihtori Lassfolk s. Sääksmäki 25.6.1892, k. siellä 6.8.1892.
  2. Amanda Sofia Lassfolk s. Sääksmäki 16.6.1893, k. siellä 23.5.1918.
  3. Juho Severius Lassfolk s. Sääksmäki 22.10.1895, k. siellä 29.4.1918.

Amanda Sofia Andersson ( Vanhemmat ) s. Sääksmäki 16.6.1893, k. siellä 23.5.1918.

VII Lapsi:

  1. Uuno Ilmari Andersson s. Sääksmäki 29.6.1917, k. siellä 18.2.1918.

VI Amanda Sofia Kustaantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 10.10.1858, k. Viiala 18.4.1936.
    Puoliso Vesilahti 15.4.1879 Kaarle Kustaanpoika Lönnqvist s. Lempäälä 28.1.1849, k. siellä 5.12.1905, äiti Reetta Jaakontytär Akaan Haihunkoskelta. - Lempäälän Alkulan Laurilan mäkitupalainen. Puuseppä.
    Puoliso 2:o Lempäälä 22.11.1908 Kaarle Kustaa Rantanen s. Lempäälä 20.8.1868, k. Viiala 10.7.1944, vanh Lempäälän Taipaleen Hyrkäksen itsellinen Kustaa Heikinpoika ja Vilhelmiina Erkintytär.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Iivari Lönnqvist s. Lempäälä 8.4.1880, k. siellä 22.3.1938.
  2. Amanda Josefina Lönnqvist s. Lampäälä 31.7.1882, k. Akaa 10.3.1903.
  3. Kustaa Oskari Lönnqvist s. Lempäälä 22.4.1886, k. siellä 9.3.1906.
  4. Selma Maria Lönnqvist s. Lempäälä 21.9.1890, k. siellä 23.8.1898.
  5. Hilma Vilhelmiina Lönnqvist s. Lempäälä 30.6.1893, k. siellä 22.12.1894.
  6. Frans Eemeli Lönnqvist s. Lempäälä 2.8.1896, k. siellä 23.4.1897.
  7. Frans Eemeli Lönnqvist s. Lempäälä 24.12.1898, k. siellä 8.11.1920.
  8. Eino Artturi Lönnqvist s. Lempäälä 7.6.1902, k. Viiala 18.4.1963.

VII Kaarle Iivari Kaarlenpoika Lönnqvist (vanhemmat) s. Lempäälä 8.4.1880, k. siellä 22.3.1938. - Lampäälän Alkulan Uotilan mäkitupalainen 1904-08.
    Puoliso Vesilah 20.1.1903 Hilja Maria Kuisti s. Vesilahti 17.8.1884, k. 1973, vanh Onkimäen Tuomaalan talollisen poika ja Valkkisten Nisulan Kuistin torppari Kaarle August Taavetinpoika ja Henrika Juhantytär.

VIII Lapsia:

  1. Selma Johanna Lönnqvist s. Lempäälä 8.6.1904, k. siellä 26.7.1904.
  2. Elma Katri Lönnqvist s. Lempäälä 12.7.1905, k. Viiala 22.12.1996.
  3. Viljo Iivari Lönnqvist, Kairimo s. Lempäälä 2.8.1908, k. Tampere 8.12.2000.
  4. Aili Ester Lönnqvist s. Lempäälä 28.3.1911, k. Vaasa 6.12.1995.
  5. Aune Annikki Lönnqvist, Kairimo s. Lempäälä 14.8.1914.
  6. Mirja Kaarina Lönnqvist s. Lempäälä 7.7.1918, k. Viiala 6.2.1999.
  7. Lea Tellervo Lönnqvist s. Lempäälä 26.2.1921, k. siellä 25.5.1926.
  8. Erkki Asseri Lönnqvist, Kairimo s. Lempäälä 11.9.1923, k. siellä 22.11.2014.
  9. Rauni Mikael Lönnqvist, Kairimo s. Lempäälä 9.9.1925, k. Tampere 5.8.2008.

VIII Elma Katri Kaarlentytär Lönnqvist (vanhemmat) s. Lempäälä 12.7.1905, k. Viiala 22.12.1996.
    Puoliso Viiala 30.8.1930 Väinö August Lehtonen s. Kylmäkoski 28.9.1902, k. Viiala 28.3.1979, vanh Kylmäkosken Savikosken Penttilän Lepomäen torpparin vävy suutari Kaarle August Augustinpoika Lehtonen ja Amanda Fredrikintytär Palander.

IX Lapsia:

  1. Raili Tuulikki Lehtonen s. Viiala 16.7.1932, k. siellä 11.9.1933.
  2. Pirkko Marjatta Lehtonen s. Viiala 29.4.1935.
  3. Pertti Juhani Lehtonen s. Viiala 3.11.1941, k. siellä 4.2.1942.
  4. Rauno Olavi Lehtonen s. Viiala 5.12.1943.

VIII Viljo Iivari Kaarlenpoika Lönnqvist, Kairimo (vanhemmat) s. Lempäälä 2.8.1908, k. Tampere 8.12.2000. - Sähköteknikko.
    Puoliso Tampere 21.9.1935 Toini Elviira Alanen s. Akaa 10.8.1910, k. Tampere 9.2.1993, vanh Viialan aseman vaihdemies Nestori Alfredinpoika Alanen ja Hilma Auroora Vihtorintytär molemmat Vesilahdelta.

IX Lapsia:

  1. Marja-Riitta Kairimo s. Helsinki 23.7.1936.
  2. Heikki Tapani Kairimo s. Tampere 27.12.1937.
  3. Eija Mirjami Kairimo s. Lempäälä 12.3.1940, k. Tampere 30.3.2009.

VIII Aili Esteri Kaarlentytär Lönnqvist (vanhemmat) s. Lempäälä 28.3.1911, k. Vaasa 6.12.1995.
    Puoliso Vaasa 9.10.1937 Urho Ilmari Alamäki s. Kuortane 14.11.1908, k. Vaasa 10.3.1982.

IX Lapsia:

  1. Markku Ilmari Alamäki s. Vaasa 18.2.1939, k. siellä 25.11.1998.
  2. Tuula Marjaleena Alamäki s. Vaasa 29.11.1942.

VIII Aune Annikki Lönnqvist, vuodesta 1935 Kairimo ( Vanhemmat ) s. Lempäälä 14.8.1914.
    Puoliso Tampere 1.5.1948 Väinö Juhani Hakkarainen s. Viipurin tuomiokirkkoseurakunta 8.12.1906, k. Tampere 30.4.1964, vanh hevosajuri Juha Hakkarainen Rääkkylästä ja Anna Henriikka Huttunen Kuusjärveltä. Väinö toimi konelatojana Aamulehdessä.

IX Lapsia:

VIII Mirja Kaarina Kaarlentytär Lönnqvist (vanhemmat) s. Lempäälä 7.7.1918, k. Viiala 6.2.1999.
    Puoliso Lempäälä 16.12.1945 Arvo Olavi Tupala s. Lempäälä 3.7.1910, k. Viiala 1.12.1990, vanh Lempäälän Jokipohjan Tupalan tilallinen Johan Henrik Tuominen Merikarvialta ja Aina Augusta Kaarlentytär Lempäälästä.

IX Lapsia:

VIII Erkki Asseri Lönnqvist, vuodesta 1943 Kairimo ( Vanhemmat ) s. Lempäälä 11.9.1923. - Veturinlämmittäjä.
    Puoliso Viiala 9.6.1946 Martta Helena* Nikkilä s. Vesilahti 28.8.1923.

IX Lapsia:

VIII Rauni Mikael Lönnqvist, vuodesta 1943 Kairimo ( Vanhemmat ) s. Lempäälä 29.9.1925, k. Tampere 5.8.2008.
    Puoliso Tampere 28.2.1948 Laura Kyllikki* Virtanen s. Lempäälä 20.10.1925.

IX Lapsia:

VII Amanda Josefina Lönnqvist ( Vanhemmat ) s. Lempäälä 31.7.1882, k. Akaa 10.3.1903.
    Puoliso Lempäälä 22.1.1903 Arturi Alarik Forss s. Akaa 1.3.1883, k. Valkeala, Kouvola (murhattu) 28.4.1918, h. Helsinki Hietaniemi, vanh Viialan lasitehtaan koneenkäyttäjä Albert Henrik Forss ja Amanda Josefina Lindgren Pohjan pitäjästä. - Viialan lasitehtaan työmies, myöhemmin palomestari. Muutti Helsinkiin 29.1.1904.

Ei yhteisiä lapsia

VII Eino Artturi Kaarlenpoika Lönnqvist (vanhemmat) s. Lempäälä 7.6.1902, k. Viiala 18.4.1963.
    Puoliso 1:o Lempäälä 17.2.1924 Laina Amanda Alén s. Vesilahti 11.10.1904, k. Viiala 4.9.1940, vanh työmies Vihtori Akselinpoika Alén ja Amanda Vilhelmiina Eevastiinantytär.
    Puoliso 2:o Ylöjärvi 17.1.1943 Elsa Maria Koskusoja s. Kylmäkoski 13.11.1913, k. Viiala 21.3.1988, vanh Kylmäkosken Savikosken irtolainen Vihtori Teodor Koskusoja ja Emma Maria Lehtonen.

VIII Lapsia:

  1. Eino Olavi Lönnqvist s. Lempäälä 2.10.1926, k. Viiala 27.4.1997.
  2. Eeva Esteri Lönnqvist s. Viiala 15.7.1931.
  3. Annikki Anna-Liisa Lönnqvist s. Viiala 17.6.1934, k. siellä 2.7.2001.
  4. Erkki Juhani Lönnqvist s. Viiala 23.6.1944, k. Lohja 4.5.1995.

VI Heikki Vihtori Kustaanpoika Lehtiniemi myöhemmin Sirén (vanhemmat) s. Vesilahti 14.4.1861, k. siellä 4.1.1943. - Vesilahden Toivolan Ärölän Lehtiniemen torppari, sitten maanviljelijä.
    Puoliso Vesilahti 26.6.1892 Hilma Mathilda Lehtiniemi s. Vesilahti 19.7.1869, k. Siellä 17.4.1944, vanh Lehtiniemen torppari Kaarle Kaarlenpoika Lehtiniemi ja Johanna Kustaantytär Lindqvist.

VII Lapsia:

  1. Selma Johanna Lehtiniemi s. Vesilahti 20.3.1893, k. siellä 30.4.1893.
  2. Selma Vilhelmiina Lehtiniemi s. Vesilahti 10.5.1894, k. siellä 26.7.1894.
  3. Sulo Vihtori Siren, Lehtiniemi s. Vesilahti 29.7.1895, k. Helsinki 4.12.1971.
  4. Svante Oskari Siren s. Vesilahti 9.2.1898. k. siellä 1973.
  5. Kustaa Artturi Siren, Lehtiniemi s. Vesilahti 28.10.1900, k. Helsinki 13.3.1974.
  6. Tyyne Mathilda Siren s. Vesilahti 28.2.1904, k. siellä 21.6.1990.
  7. Lauri Aleksi Siren s. Vesilahti 15.8.1906, k. siellä 14.10.1910.
  8. Eeva Maria Siren, Lehtiniemi s. Vesilahti 8.8.1909, k. siellä 1999. Asui Vesilahti Valkkinen Terimaa. Naimaton.

VII Sulo Vihtori Heikinpoika Siren, Lehtiniemi (vanhemmat) s. Vesilahti 29.7.1895, k. Helsinki 4.12.1971. - Helsingissä Koskelan sairaalassa lämmittäjänä.
    Puoliso Helsinki 24.5.1926 Helmi Oksanen, Lehtiniemi s. Rautalampi 8.8.1902, k. Helsinki 15.6.1971, vanh mäkitupalainen Kalle Vihtori Oksanen ja Amanda Jämsen. - Helsingissä Koskelan sairaalassa keittiöapulaisena.

VIII Lapsia:

VII Svante Oskari Heikinpoika Siren (vanhemmat) s. Vesilahti 9.2.1898, k. siellä 1973. - Maanviljelijä kotitilallaan Lehtiniemessä.
    Puoliso Vesilahti 9.8.1931 Elli Aniina Lepistö s. Ikaalinen 20.2.1910, k. Vesilahti 1986, vanh Ikaalisten Vahojärven Hankalan Lepistän torppari Nestori Efraiminpoika Stark ja Emma Lyydia Kaarlentytär.

VIII Lapsia:

  1. Toini Sinikka Siren s. Vesilahti 23.3.1932.
  2. Tarmo Tapani Siren s. Vesilahti 2.6.1934, k. Lempäälä 24.3.1984.
  3. Tauno Tapio Siren s. Vesilahti 4.9.1935.
  4. Terttu Mirjami Siren s. Vesilahti 22.1.1937.
  5. Teuvo Topias Siren s. Vesilahti 5.6.1938.
  6. Timo Tuomas Siren s. Vesilahti 11.1.1941.
  7. Tuula Tellervo Siren s. Vesilahti 3.6.1945.
  8. Teppo Taisto Uolevi Siren s. Vesilahti 6.4.1950.

VII Kustaa Artturi Heikinpoika Siren, Lehtiniemi (vanhemmat) s. Vesilahti 28.10.1900, k. Helsinki 13.3.1974. - Helsingissä Koskelan sairaalassa konemestarina.
    Puoliso Helsinki 8.7.1934 Eliisa (Elli) Koponen s. Tuusniemi 14.7.1903, k. Helsinki 2.8.1972.

VIII Lapsia:

VII Tyyne Mathilda Heikintytär Siren (vanhemmat) s. Vesilahti 28.2.1904, k. siellä 21.6.1990.
    Puoliso Vesilahti 23.11.1930 Lauri Haavisto s. Vesilahti 10.6.1900, k. siellä 7.1.1950, vanh Onkimäen Yli-Öyrän talollisen poika Martti Martinpoika Haavisto ja Maija Stiina Jaakontytär Haapavehmas. - Maanviljelijä Onkimäen Haavistossa.

VIII Lapsia:

  1. Lauri Martti Olavi Haavisto s. Vesilahti 4.7.1932.
  2. Helmi Anna Maija Haavisto s. Vesilahti 8.12.1933, k. siellä 10.11.1937.
  3. Arvo Henrikki Haavisto s. Vesilahti 9.7.1936.
  4. Liisa Marjatta Haavisto s. Vesilahti 25.9.1937.
  5. Aapo Antero Haavisto s. Vesilahti 18.12.1940.
  6. Helmi Helena Haavisto s. Vesilahti 30.6.1944, k. Ylöjärvi 22.6.1990.

VI Mathilda Kustaantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 12.7.1864, k. Sääksmäki 26.2.1920.
    Puoliso Vesilahti 25.3.1888 Alfred Nieminen s. Tyrvää 20.2.1859, k. Sääksmäki 15.5.1912, vanh Tyrvään Illon Anttilan renki ja Vesilahden Jokioisten Sievarin Lehtiniemen torppari ja itsellinen Vesilahdella Samuli Matinpoika Suonsivu, Järvinen ja hänen 1. puolisonsa Anna Elisabet Antintytär, molemmat Tyrväältä. - Vesilahden Menkala Laajalan ja Lohnattila Yli-Laurilan renki, Heinutsuun Jussilan itsellinen, Sääksmäen Salon Hannulan itsellinen 1897, myöhemmin Salon Klemolan.

VII Lapsia:

  1. Otto Johannes Nieminen s. Vesilahti 1.4.1889, k. siellä 28.7.1889.
  2. Selma Maria Nieminen s. Vesilahti 12.5.1890, k. Sääksmäki 2.7.1921.
  3. Kaarle Lauri Nieminen s. Vesilahti 22.1.1893, k. katosi Tyrvönnön taistelussa 30.4.1918.
  4. Hulda Aliina Nieminen s. Vesilahti 23.4.1895, k. Helsinki 25.2.1979.
  5. Lempi Vilhelmiina Nieminen s. Vesilahti 29.1.1897, k. siellä 24.6.1921.
  6. Lyydi Matilda Nieminen s. Sääksmäki 12.8.1899, k. ammuttu Hauholla 1.5.1918.
  7. Hilma Karoliina Nieminen s. Sääksmäki 29.3.1902, k. Valkeakoski 19.2.1977.
  8. Väinö Jalmari Nieminen s. Sääksmäki 19.12.1904, k. Valkeakoski 16.1.1988.

VII Selma Maria Alfredintytär Nieminen (vanhemmat) s. Vesilahti 12.5.1890, k. Sääksmäki 2.7.1921.
    Puoliso Sääksmäki 1.12.1912 Antti Arvid Hellstén, Suomi (hänen 1. aviossaan) s. Sääksmäki 29.11.1888, k. Valkeakoski 29.10.1949, vanh suutari Kaarle Kustaa Kaarlenpoika Hellstén ja Iida Maria Heikintyrär. - Koneenhoitaja paperitehtaalla.
    Antin 2. puoliso Sääksmäki 25.3.1922 Selma Eufemia Sivula, Vuorinen, Suomi (hänen 2. aviossaan) s. Sääksmäki 16.9.1886, k. Valkeakoski 2.4.1963, vanh Sääksmäen Koivuportaan Pietolan renki, Kangasalan Vehoniemen Hallilan Sivulan torppari ja työmies Valkeakosken paperitehtaalla Vihtori Matinpoika Sivula ja Aleksandra Pauliina Juhontytär.
    Selman 1. puoliso Sääksmäki 10.7.1909 Paavo Ilmari Vuorinen s. Sääksmäki 26.10.1888, k. Lahden vankileirillä sairauteen 2.8.1918, vanh puuseppän sälli Sääksmäen Valkeakosken Kassolla Emil Vuorinen ja Amanda Oksanen. - Koneenhoitaja Paperitehtaalla.

VIII Lapsia:

  1. Sirkka Tuulikki Suomi s. Sääksmäki 20.1.1915, k. Valkeakoski 10.4.1975.
  2. Kerttu Kyllikki Suomi s. Sääksmäki 14.4.1921, k. siellä 21.8.1921.

VII Kaarle Lauri Alfredinpoika Nieminen (vanhemmat) s. Vesilahti 22.1.1893, k. katosi Tyrvönnön taistelussa 30.4.1918. - Työmies.
    Puoliso Sääksmäki 17.2.1918 Iida Maria Virtanen, Nieminen s. Akaa 14.4.1894, k. Sääksmäki 16.12.1929, vanh Akaan Kurisjärven irtolainen Juho Oskari Virtanen, Urjalasta ja Anna Sofia Malakiaantytär Selkälä, Humppilasta.

VIII Lapsia:

  1. Helmi Helena Nieminen s. Sääksmäki 7.5.1918, k. Pori 14.12.2009.
  2. Helvi Maria Elisabet* Iidantytär Nieminen s. Sääksmäki 15.10.1927.

VIII Helmi Helena Kaarlentytär Nieminen (vanhemmat) s. Sääksmäki 7.5.1918, k. Pori 14.12.2009. - Omisti Porissa Sinimeri-nimisen ravintolan. Hänellä oli Kiukaisissa asuessaan myös ravintola ja sitten Porissa Kemikaalio Sapriino ja kahvikioski.
    Puoliso Pori 6.6.1948, ero 1991 Onni Armas Erkkilä s. Pori 21.5.1920, k. siellä 22.3.1994. - Ravintola Puisto-Keskuksen vahtimestari Porissa.

IX Lapsia:

VII Hulda Alina Alfredintytär Nieminen (vanhemmat) s. Vesilahti 23.4.1895, k. Helsinki 25.2.1979. - Sääksmäeltä Helsingin eteläiseen ruotsalaiseen srk. 1919. Sieltä perheineen Hankoon 27.11.1919, josta takaisin Helsingin eteläiseen ruotsalaiseen seurakuntaan 7.6.1941. Kotikieli ruotsi.
    Puoliso Helsinki 18.11.1919 August Valdemar Wied s. Hanko 12.12.1892, k. Helsinki 26.5.1944. - Hangon tullikamarin päällikö. Asuivat Helsingissä Kuusitiellä.

VIII Lapsia:

  1. Vera Alina Leonora Wied s. Helsinki 13.10.1919, k. siellä 28.7.2005.
  2. Jack Valdemar Wied s. Hanko 31.5.1925, k. Helsinki 23.4.1986.

VII Hilma Karoliina Alfredintytär Nieminen (vanhemmat) s. Sääksmäki 29.3.1902, k. Valkeakoski 19.2.1977.
    Puoliso Sääksmäki 20.2.1926 Kalle Rafael Haapanen, Pauni s. Sääksmäki 20.5.1902, k. Valkeakoski 17.9.1968, vanh viilari Kalle Vihtori Pauni ja Salon Kemmolan itsellisen tytär Hulda Amanda Juhontytär Haapanen.

VIII Lapsia:

  1. Eero Rafael Pauni s. Sääksmäki 22.4.1926, k. Valkeakoski 27.4.1998.
  2. Aira Annikki Pauni s. Sääksmäki 28.2.1928, k. Valkeakoski 2.5.2005.

VII Väinö Jalmari Alfredinpoika Nieminen (vanhemmat) s. Sääksmäki 19.12.1904, k. Valkeakoski 16.1.1988.
    Puoliso Sääksmäki 29.7.1928 Elsa Maria Lehtonen s. Sääksmäki 14.10.1906, k. Valkeakoski 21.11.1995, vanh talollinen Heikki Topias Heikinpoika Lehtonen ja Selma Lyydia Marjaanantytär Mikkola.

VIII Lapsia:

  1. Risto Olavi Nieminen s. Sääksmäki 13.6.1929, k. Valkeakoski 8.9.1918.

VIII Risto Olavi Väinönpoika Nieminen (vanhemmat) s. Sääksmäki 13.6.1929, k. Valkeakoski 8.9.1918.
    Puoliso Valkeakoski 2.6.1952 Hilkka Liisa Annikki Puputti s. Impilahti 27.12.1929, k. Valkeakoski 21.6.2000, vanh Edvard Puputti ja Jenny.

IX Lapsia:

VI Eeva Stiina Kustaantytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 12.4.1870, k. Valkeakoski 11.8.1935.
    Puoliso Vesilahti 27.12.1892 Kaarle Oskari Seppälä s. Lempäälä 1.1.1863, k. Valkeakoski 11.12.1932, vanh Sääksmäen Lotilan Seppälän torppari Harttu Antinpoika Hovi ja Vilhelmiina Matintytär Lempäälästä. - Sääksmäen Lotilan Seppälän torppari ja myöhemmin lohkotilallinen ja maanviljelijä.

VII lapsia:

  1. Aino Vilhelmiina Seppälä s. Sääksmäki 1.12.1893, k. Valkeakoski 9.2.1966.
  2. Kalle Hjalmar Seppälä s. Sääksmäki26.12.1895, k. Lempäälä 8.7.1933.
  3. Olga Maria Seppälä s. Sääksmäki 15.7.1898, k. siellä 3.2.1912.
  4. Anna Mathilda Seppälä s. Sääksmäki 30.3.1901, k. siellä 23.3.1919.
  5. Martta Lydia Seppälä s. Sääksmäki 21.11.1906, k. Valkeakoski 16.2.1995.
  6. Elma Katri Seppälä s. Sääksmäki 3.6.1909, k. siellä 10.12.1916.
  7. Frans Artturi Seppälä s. Sääksmäki 4.10.1909, k. siellä 27.11.1916.
  8. Tyyne Maria Seppälä s. Sääksmäki 7.7.1913, k. siellä 13.3.1930.

VII Aino Vilhelmiina Kaarlentytär Seppälä (vanhemmat) s. Sääksmäki 1.12.1893, k. Valkeakoski 9.2.1966.
    Puoliso Sääksmäki 25.6.1921 Lauri Fredrik Rein s. Sääksmäki 9.8.1895, k. Valkeakoski 25.2.1954, vanh Juho Fredrik Otonpoika Rein Urjalasta ja Miina Aatuntytär Saarinen Tyrvännöstä.

VIII Lapsia:

  1. Antti Lauri Johannes Rein s. Sääksmäki 10.3.1929, k. Valkeakoski 25.6.2009.

VIII Kalle Jalmari Kaarlenpoika Seppälä (vanhemmat) s. Sääksmäki 26.12.1895, k. Tampere 8.7.1933.
    Puoliso Lempäälä 16.4.1921 Elsa Mathilda Savijärvi (hänen 1. aviossaan) s. Lempäälä 18.2.1898, k. Valkeakoski 18.1.1972, vanh Lastusten torppari Kustaa Eevanpoika Savijärvi ja Iida Mariaana Kustaantytär Vesilahdelta.
    Elsan 2. Sääksmäki 25.5.1938 Heikki Erik Nieminen s. Tampere 16.4.1908, k. Valkeakoski 24.12.1984, vanh työmies Tampereeella Matti Eriikanpoika Nieminen ja Hilma Kustaantytär Hast.

IX Lapsia:

  1. Pentti Juhani Seppälä s. Tampere 2.10.1921, k. Valkeakoski 12.2.2002.
  2. Paavo Jalmari Seppälä s. Lempäälä 27.2.1924, k. Valkeakoski 14.9.2004.

VII Martta Lyydia Kaarlentytär Seppälä (vanhemmat) s. Sääksmäki 21.11.1906, k. Valkeakoski 16.2.1995.
    Puoliso Sääksmäki 8.12.1929 Vilho Einari Järvinen s. Kangasala 13.7.1903, k. Valkeakoski 22.12.1991, vanh Kangasalan Radonsalon Rantalan itsellinen August Helenanpoika Järvinen Pälkäneeltä ja Iida Heikintytär.

VIII Lapsia:

  1. Pekka Antero Järvinen s. Sääksmäki 21.8.1931, k. Valkeakoski 19.12.1999.
  2. Terttu Marjatta Järvinen s. Sääksmäki 23.1.1938, k. Valkeakoski 18.8.2006.

VIII Pekka Antero Järvinen (vanhemmat) s. Sääksmäki 21.8.1931, k. Valkeakoski 19.12.1999.
    Puoliso Valkeakoski Maire Mirjam Järvinen s. Sääksmäki 2.3.1925, k. Valkeakoski 6.7.2004.

IX Lapsia:

  1. Timo Järvinen s. Valkeakoski 22.1.1955, k. siellä 5.7.2021.

VIII Terttu Marjatta Järvinen (vanhemmat) s. Sääksmäki 23.1.1938, k. Valkeakoski 18.8.2006
    Puoliso Valkeakoski 10.9.1960 Asko Seppälä s. Hauho 14.6.1938.

IX Lapsia:

VI Kustaa Kustaanpoika Yli-Laurila, Laurila) (vanhemmat) s. Vesilahdella 28.6.1876, k. Valkeakoski 8.8.1935. - Ab Walkiakosken tehtaan palveluksessa mm. portinvartijana.
    Puoliso Vesilahti 13.11.1904 Helmi Elisabeth Hakala s. Vesilahti 1.12.1886, k. Valkeakoski 18.2.1958, vanh Sääksmäen Mutin Pukkilan isäntä Heikki Anselmi Klemola, Lehtonen ja Vesilahden Mantereen Perä-Pietilän Hakalasta ompelija Elina Joosepintytär Hakala. - Käsityöläinen.

VII Lapsia:

  1. Laina Elviira Laurila s. Sääksmäki 29.12.1906, k. Valkeakoski 3.11.1986.
  2. Heljä Kaarina Laurila s. Sääksmäellä 13.10.1923, k. Valkeakoski 11.6.2013.

VII Laina Elviira Laurila ( Vanhemmat ) s. Sääksmäki 29.12.1906, k. Valkeakoski 3.11.1986.
    Puoliso Sääksmäki 12.10.1930 Eino Hjalmar Estlin s. Hauho 14.9.1906, k. Valkeakoski 5.9.1986, vanh metsätyönjohtaja, poliisi ja Valkeakosken punakaartilaiskomppanian päällikkö Gustaf Estlin ja Hilma Maria Oskarintytär. - Palopäällikkönä Valkeakoskella 1949-1969.

VIII Lapsia:

  1. Matti Olavi Estlin s. Tampere 18.8.1931, k. Kangasala 2.3.1999.

VIII Matti Olavi Estlin ( Vanhemmat ) s. Tampere 18.8.1931, k. Kangasala 2.3.1999. - Linja-autonkuljettaja ja myyjä. Myi Tampereella mm. Volvo kuorma-autoja kalustoineen eri puolille Suomea.
    Puoliso Kangasala 8.1950 Anneli Ritva Marjatta Luotonen s. Kangasala 15.8.1930, k. siellä 22.1.2024, vanh maanmittausinsinööri Kangasalta Aimo Valio Kustaa Adolf (Aku) Kustaanpoika Luotonen ja Aster Auroota (Auru) Kaukolander, Lindfors. - Verovirkailija Tampereella.

IX Lapsia:

  1. Riitta Marketta Estlin s. Valkeakoski 27.10.1950.
  2. Tuula Kristiina Estlin s. Valkeakoski 4.9.1952.
  3. Arja Kirsti Anneli Estlin s. Kangasala 21.7.1955.
  4. Eija Marianne Estlin s. Kangasala 22.5.1957.

VII Heljä Kaarina Laurila) (vanhemmat) s. Sääksmäellä 13.10.1923, k. Valkeakoski 11.6.2013. - Postivirkailija.
    Puoliso Valkeakoski 21.12.1947 Armas Olavi Backman, Paunasalo s. Pihlajavesi 29.8.1926, k. Valkeakoski 19.11.1966, vanh mäntyöljynkeittäjä Kaarle Aleksander Kaarlenpoika Backman, Paunasalo ja Eeva Esteri Heikintytär Ahonen. - Paperikoneenhoitaja.

VIII Lapsia:

  1. Kari Juhani Paunasalo s. Valkeakoski 25.3.1950.
  2. Helena Majukka Paunasalo s. Valkeakoski 2.1.1952.
  3. Marja Elina Paunasalo s. Valkeakoski 26.5.1958.

IV Aatami Mikonpoika Yli-Laurila, Mäkelä (vanhemmat) s. Vesilahti 25.5.1805, k. siellä 26.5.1865. Vesilahden Kurkelan Uotilassa noin 1827-1835. Lempäälän Kuljun Mikkolan torppari 1835-1837. Itsellisenä Vesilahden Lohnattilan Ala-Laurilassa 1837-38 ja Yli-Laurilassa 1839-?. Yli-Laurilan Mäkelän torppari -1867.
    Puoliso Vesilahti 1829 Esteri Mäkelä s. Vesilahti 20.3.1806, k. siellä 20.4.1882, vanh Vesilahden Pörölän Supumäen torppari Mikko Mikonpoika ja Helena Matintytär.

V Lapsia:

  1. Risto Yli-Laurila, Kilpiö s. Vesilahti 23.4.1830, k. siellä 20.8.1902.
  2. Heikki Yli-Laurila s. Vesilahti 14.6.1832, k. siellä 3.6.1840.
  3. Kaarle Yli-Laurila s. Lempäälä 5.3.1835, k. siellä 4.6.1840.
  4. Vilhelmiina Yli-Laurila s. Vesilahti 10.3.1838. - 1854-1860 s.253.
  5. Kaarle Yli-Laurila, Katajisto s. Vesilahti 10.8.1847.

V Risto Aatunpoika Yli-Laurila, Kilpiö (vanhemmat) s. Vesilahti 23.4.1830, k. siellä 20.8.1902. - Vesilahden Lohnattilan Ala-Laurilan Alikilpiön torppari 1857-1902.
    Puoliso Akaa 19.1.1858 Maria Katariina Parikka s. Kylmäkoski 20.6.1823, vanh Kylmäkosken Raidiston Parikan talollinen Mikko Juhonpoika Parikka ja Maria Kristiina Kallentytär Näppilä.

VI Lapsia:

  1. Mariaana Kilpiö s. Vesilahti 26.1.1860, k. Akaa 12.9.1890.
  2. Vihtori Kilpiö, Hyrkäs s. Vesilahti 5.5.1862, k. Viiala 12.12.1941.

V Mariaana Kristianintytär Kilpiö (vanhemmat) s. Vesilahti 26.1.1860, k. Akaa 13.9.1890.
    Puoliso Vesilahti 18.10.1885 Kustaa Adolf Rasila (hänen 2. aviossaan) s. Lempäälä 14.4.1855, vanh Lempäälän Vähä-Eerolan talollinen ja Akaan Haihunkosken Iso-Rasilan talollinen Eerikki Heikinpoika Vähä-Eerola ja ja Leena Kaisa Kustaantytär Jyrälä. - Akaan Viialan Haihunkosken Iso-Rasilan talollinen 1878-1924.
    Kustaan 1. puoliso 1877 Mathilda Karoliina Parta s. Vesilahti 3.5.1857, k. Akaa 17.3.1885, vanh Vesilahden Sarkkilan Parran vävy ja talollinen Taavetti Taavetinpoika Jutila, Parta ja Karoliina Mikontytär Parta.
    Kustaan 3. puoliso Vesilahti 14.5.1891 Hilma Karoliina Alarooseli s. Vesilahti 24.5.1865, vanh Lohnattilan Ala-Rooselin isäntä Juho Kustaa Juhonpoika Ala-Rooseli ja Karoliina Kustaantytär Jyrälä. - Kansakoulunopettaja.

VI Lapsia:

  1. Valfrid Rasila s. Akaa 11.10.1888, k. siellä 22.5.1889.
  2. Edvard Rasila s. Akaa 18.3.1890, k. siellä 22.11.1890.

V Vihtori Ristonpoika Kilpiö, Hyrkäs (vanhemmat) s. Vesilahti 5.5.1862, k. Viiala 12.12.1941. - Lempäälän Taipaleen Hyrkkään talollinen noin vuodesta 1890.
    Puoliso Lempäälä 9.7.1889 Maria Karoliina Hyrkäs (hänen 2. aviossaan) s. Lempäälä 12.8.1859, k. siellä 24.8.1921, vanh Lempäälän Taipaleen Hyrkkään talollinen Matti Juhonpoika Mottinen, Hyrkäs ja Karoliina Aaprahamintytär Laatiska.
    Marian 1. puoliso Lemp 5.8.1886 Kaarle Aukusti Rekula s. Akaa 15.12.1866, k. Lempäälä 26.3.1888, vanh Akaan Toijalan Nahkialan Iso-Rekulan (Iso-Rekola) vävy ja isäntä Ville Simonpoika Mattila ja Eeva Loviisa Fredrikintytär Iso-Rekula.

VI Lapsia:

  1. Juha Vihtori Hyrkäs s. Lempäälä 13.6.1891, k. siellä 20.6.1891.
  2. Saara Matilda Hyrkäs s. Lempäälä 19.7.1892, k. Järvenpää 1.1.1980. - Ylioppilas 1912, talousopettaja 1917. Opintomatkoja Skandinaviaan 1926, 39, 50, Viroon 1930, Saksaan 1934. Lounais-Karjalan kansanopiston johtajatar ja talousopettaja 1917-20, Tampereen talouskoulun opettaja 1920-28, Järvenpään valtiollisen kotitalousopettajaopiston ravintotalouden talousopettaja ja kotitalouden lehtori vuodesta 1928 alkaen. Opettanut ruuanvalmistus- ja säilykeoppia, kodinhoito-oppia, käytännöllistä ruuan ja säilykkeiden valmistusta, leipomista ja kodin hoitoa.
        Marttaliiton johtokunnan varapuheenjohtaja 1935-42, sitten puheenjohtaja, Emäntälehden toimikunnan jäsen 1935. - Julkaissut Emmi Lehtovaaran kanssa kirjan Kodinhoidon alkeet 1938.
  3. Arvo Johannes Hyrkäs s. Lempäälä 24.9.1894, k. Viiala 6.3.1972.
  4. Uuno Abraham Hyrkäs s. Lempäälä 18.5.1898, k. Lappeenranta 24.7.1931.
  5. Olga Johanna Hyrkäs s. Lempäälä 13.4.1900, k. Viiala 2.1.1977.

VI Arvo Johannes Vihtorinpoika Hyrkäs (vanhemmat) s. Lempäälä 24.9.1894, k. Viiala 6.3.1972.
    Puoliso Lempäälä 18.11.1922 Helmi Alise Laurila s. Lempäälä 28.6.1888, k. Viiala 19.5.1970, vanh Lempäälän Perälän Laurilan ratsutilallinen Juha Eevert Juho Kustaanpoika Laurila ja Amanda Kustaantytär Arvola/Arvonen.

VII Lapsia:

  1. Olli Hyrkäs s. Lempäälä 15.4.1923, k. 23.6.2006.
  2. Ulla-Maija Kaarina Hyrkäs, Anttila s. Viiala 25.2.1927, k. siellä 21.9.2001.

VII Olli Arvonpoika Hyrkäs (vanhemmat) s. Lempäälä 15.4.1923, k. 23.6.2006.
    Puoliso 1922 Irma Esteri Heikkilä, Hyrkäs S. Lempäälä 25.10.1930, k. 16.3.2017, vanh maanviljelijä Johannes Adolf Adolfinpoika Heikkilä ja Lyydia Heikintytär Mikkola, Heikkilä.

VIII Lapsia:

VII Ulla-Maija Kaarina Arvontytär Hyrkäs, Anttila (vanhemmat) s. Viiala 25.2.1927, k. siellä 21.9.2001.
    Puoliso Reino Johannes Anttila s. Vesilahti 25.8.1925, k. Akaa 26.9.2014, vanh Kaarle Jalmari Kaarlenpoika Anttila ja Olga Anttila.

VIII Lapsia:

  1. Markku Anttila

VI Uuno Abraham Vihtorinpoika Hyrkäs (vanhemmat) s. Lempäälä 18.5.1898, k. Lappeenranta 24.7.1931. - Ratsuvääpeli.
    Puoliso Hattula 1922 Anna Kyllikki* Lindroos, Auramo, Hyrkäs s. Kuhmalahti 8.12.1894, k. Iisalmi 19.1.1971, vanh Kuhmalahden Iso-Penton Jussilasta eli Kukosta Juho Heikki Heikinpoika Lindroos, Auramo ja Matilda Kustaantytär Heikkilä.

VII Lapsia:

  1. Uuno Kalervo Hyrkäs s. Oulu 1.2.1924, k. Janakkala 26.12.2006.
  2. Ritva Kyllikki Hyrkäs, Junttila s. Lappeenranta 23.2.1929, k. Hämeenlinna 12.10.2017.
  3. Osmo Hyrkäs
  4. Jouko Hyrkäs
  5. Kauko Untamo Hyrkäs

VII Uuno Kalervo* Uunonpoika Hyrkäs (vanhemmat) s. Oulu 1.2.1924, k. Janakkala 26.12.2006.
    Puoliso Kirsti Hillevi Ropponen, Hyrkäs s. Jaakkima 30.6.1930, k. Janakkala 13.10.2020.

VIII Lapsia:

  1. Maini Kristiina Hyrkäs, Mäkinen
  2. Jalo Hyrkäs

VI Olga Johanna Vihtorintytär Hyrkäs (vanhemmat) s. Lempäälä 13.4.1900, k. Viiala 2.1.1977.
    Puoliso Juho Vilhelmi Mäenpää s. Janakkala 6.5.1883, k. Viiala 10.3.1965, vanh Nikodemus Juhonpoika Mäenpää ja Loviisa Vilhelmiina Erkintytär Mattila. - Maanviljelijä Vesilahden/Viialan Riitiälässä.

VII Lapsia:

  1. Mauno Johannes Mäenpää s. Vesilahti 15.10.1923, k. Viiala 1.5.1999.
  2. Pentti Johannes Mäenpää s. Vesilahti 1.6.1925, k. Viiala 5.9.1983.
  3. Leena-Kaisa Mäenpää, Nurminen s. Viiala 31.1.1927, k. siellä 10.8.2016.

V Kaarle Aataminpoika Katajisto (vanhemmat) s. Vesilahti 10.8.1847. - Muuttivat Viialaan 1.3.1927.
    Puoliso Vesilahti 4.11.1873 Karoliina Nisula s. Vesilahti 25.2.1848, k. siellä 24.12.1922, vanh Valkkisten Nisulan talollinen Juho Kallenpoika Nisula ja Maija Leena Heikintytär.

VI Lapsia:

  1. Kaarle Katajisto s. Vesilahti 18.6.1874, k. siellä 24.4.1918.

VI Kaarle Kaarlenpoika Katajisto (vanhemmat) s. Vesilahti 18.6.1874, k. siellä 24.4.1918.
    Puoliso Vesilahti 2.4.1896 Vilhelmiina Ali-Eskola s. Lempäälä 10.4.1872, vanh Lempäälän Lastusten Pusan torppari ja Vesilahden Heinutsuon Ali-Eskolan talollinen Fredrik August Aataminpoika Sääksmäeltä ja Maria Susanna Mikontytär Vesilahdelta. - Muutti Vesilahdelta Viialaan 1.3.1927.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Eemil Katajisto s. Vesilahti 5.10.1896, k. siellä 17.12.1898.
  2. Martta Karoliina Katajisto s. Vesilahti 28.12.1898.
  3. Tyyne Rauha Katajisto s. Vesilahti 5.7.1902.
  4. Kaarle Rafael Katajisto s. Vesilahti 22.12.1907.

VIIMartta Karoliina Kaarlentytär Katajisto (vanhemmat) s. Vesilahti 28.12.1898.
    Puoliso Vesilahti 11.6.1921 Kalle Vihtori Tuominen s. Urjala 26.1.1897, vanh Urjalan Mellolan Uotilan jyvämies ja torppari Vesilahden Pörölän Yli-Pörön talollinen Valentin Juhonpoika Tuominen ja Emma Marjaanantytär molemmat Vesilahdelta. - Vesilahdelta Viialaan 1.3.1927.

VIII Lapsia:

  1. Eero Uljas Vihtori Tuominen s. Vesilahti 24.11.1922.
  2. Eeli Ossian Tuominen s. Vesilahti 17.7.1924.

VII Tyyne Rauha Kaarlentytär Katajisto (vanhemmat) s. Vesilahti 5.7.1902, k. Viiala 7.10.1964. - Olivat Viialassa 21.3.1932-11.1.1943. Perhe muutti toisen kerran Viialaan 12.12.1944.
    Puoliso Vesilahti 6.11.1919 Väino Viktor Ussa s. Vesilahti 7.7.1897, vanh Vesilahden Mustisten Laitikan talollisen poika Sassi-Ussan talollinen Kustaa Aadolf Aadolfinpoika ja Matilda Kustaantytär.

VIII Lapsia:

  1. Taimi Ilona Ussa s. Vesilahti 22.8.1920.
  2. Eino Eemeli Ussa s. Vesilahti 30.8.1922. - Viialaan 7.7.1944.
  3. Eeva Elviira Ussa s. Vesilahti 2.8.1925.
  4. Sylvi Anna-Liisa Ussa s. Vesilahti 11.9.1927.
  5. Eero Helge Antero Ussa s. Vesilahti 15.2.1930.
  6. Erkki Lasse Severi Ussa s. Viiala 29.8.1932.
  7. Maire Tuula Anneli Ussa s. Viiala 12.10.1942.

VIII Taimi Ilona Väinöntytär Ussa (vanhemmat) s. Vesilahti 22.8.1920.
    Puoliso Viiala 21.12.1940 Viljo Matias Inha s. Vesilahti 23.2.1913, vanh Vesilahden Järvenrannan (Yli-Inhan) Liukko-Inhan vävy ja talollinen Juho Kustaa Taavetinpoika Korteisto, Inha ja Emma Johanna Kristianintytär Inha.

IX Lapsia:

VII Kaarle Rafael Kaarlenpoika Katajisto (vanhemmat) s. Vesilahti 22.12.1907. - Viialaan 1.3.1927.
    Puoliso

VIII Lapsia:

III Maria Juhontytär Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 19.2.1768, k. siellä 1808. Marialla ja hän veljellään Mikolla oli kaksoishäät kun he avioituvat kumpikin Jutilan talon sisarusten kanssa.
    Puoliso Vesilahti 1.7.1791 Matti Jutila (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 12.7.1763, k. siellä 21.10.1820, vanh talollinen Yrjö Matinpoika Järvenrannan Jutilasta ja Anna Tuomaantytär. - Vesilahden Järvenrannan Jutilan tilan isäntä 1782-1822.
    Matin 2. puoliso Vesilahti 1809 Maria Stålsten (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 26.2.1763, k. siellä ehkä 16.11.1833, vanh Toivolan sotilas Yrjö Stålsten ja Riitta Antintytär. - Jutilan tilan omistaja noin 1820-25. Hinsalan Friarissa 1827-33.
    Marian 1. puoliso Vesilahti 28.12.1790 Mikko Erkinpoika Yli-Sisto (hänen 2 aivossaan) s. Vesi 16.8.1727, k. siellä 1806. - Vesilahden Vakkalan Yli-Siston isäntä 1756-84.
    Mikon 1. puoliso Pirkkala 6.10.1751 Kirsti Antintytär Kataisto s. Pirkkala 23.7.1733, k. Vesil 1784.

IV lapsia:

  1. Eeva Jutila s. Vesilahti 27.4.1792, k. siellä 1792.
  2. Ester Jutila s. Vesilahti 30.4.1794, k. siellä 1794.
  3. Samuel Jutila s. Vesilahti 14.4.1795, k. siellä 1795.
  4. Saara Jutila s. Vesilahti 29.1.1797, k. siellä 1801.
  5. Greeta Kaisa Jutila s. Vesilahti 19.4.1800, k. siellä 1801.
  6. Taavetti Jutila s. Vesilahti 27.10.1802, k. siellä 3.10.1873.
  7. Eeva Jutila s. Vesil 17.6.1805, k. siellä 2.3.1880.
  8. Jooseppi Jutila s. Vesilahti 7.11.1807, k. siellä 9.5.1814.

IV Taavetti Matinpoika Jutila (vanhemmat) s. Vesilahti 27.10.1802, k. siellä 3.10.1873. - Vesilahden Järvenrannan Jutilan tilan isäntä 1826-45. Kirkon kuudennusmies.
    Puoliso 1:o Suoniemi 27.6.1822 Maria Keso s. Suoniemi 8.10.1801, k. Vesilahti 15.10.1844, vanh Suoniemen Sarkolan Keson talollinen Elias Mikonpoika Mauri ja Liisa Yrjöntytär Keso.
    Puoliso 2:o Vesilahti 30.8.1846 Anna Iso Kokkila, Mäkelä (hänen 2. aviossaan) s. Urjala 27.1.1784, k. Vesilahti 14.7.1868, vanh Urjalan Järven Iso Kokkilan talollinen Heikki Matinpoika ja Peatta Juhontytär.
    Annan 1. Puoliso noin 1824 leski Salomon Martinpoika s. Sääks 21.3.1779, k. Vesilahti 30.12.1843. - Vesilahden Kahnalan (Höyssä) Mäkelän talollinen noin 1816-43.

V Lapsia:

  1. Kustaa Jutila, Heikkilä s. Vesilahti 10.10.1823, k. Suoniemi 22.7.1890.
  2. Maria Katariina Jutila s. Vesilahti 20.8.1826, k. siellä 4.1.1906.
  3. Taavetti Jutila s. Vesilahti 8.1.1832, k. siellä 6.4.1891.

V Kustaa Taavetinpoika Jutila, Heikkilä (vanhemmat) s. Vesilahti 10.10.1823, k. Suoniemi 22.7.1890. - Vesilahden Järvenrannan Jutilan talollinen 1846-49. Suoniemen Ruolahden Yli-Heikkilän talollinen 1849-73.
    Puoliso Vesilahti 21.10.1847 Emma Loviisa Högander s. Vesilahti 13.11.1823, k. Suoniemi 4.11.1873, vanh siltavouti ja räätäli Iisak Högander Vesilahdelta ja Anna Johantytär Sääresniemeltä.

VI Lapsia:

  1. Josefina Heikkilä s. Vesilahti 10.10.1848.
  2. Emma Kustava Heikkilä s. Suoniemi 9.8.1850.
  3. Elias Vihtori Hekander s. Suoniemi 7.10.1856. - Tehtaan työmiehenä Tampereella 1880-1904. Kangasalle 10.12.1904.
  4. Kaarle Kustaa Heikkilä s. Suoniemi 13.8.1858, k. siellä 11.2.1862.
  5. Loviisa Vilhelmina Heikkilä s. Suoniemi 26.5.1860. - Sisarensa Josefinan luona Ahteen torpassa 1891-.
  6. Karoliina Heikkilä s. Suoniemi 2.1.1862, k. siellä 29.7.1869.
  7. Kaarlo Kustaa Salo s. Suoniemi 11.5.1865, k. Tyrvää 27.10.1924.

VI Josefina Kustaantytär Heikkilä (vanhemmat) s. Vesilahti 10.10.1848.
    Puoliso Pirkkala 14.8.1875 Paavo Vihtori Nuutila, Jutila s. Suoniemi 7.2.1854, k. siellä 15.1.1904, vanh Vahalahden Nuutilan talollinen Taavetti Esanpoika Nuutila ja Maria Kristiina Juhontytär. - Suoniemen Vahalahden Kerttulan Ahteen torppari ja Jutilan isäntä.

VII Lapsia:

VI Emma Kustava Kustaantytär Heikkilä, Fagerlund (vanhemmat) s. Suoniemi 9.8.1850. - Leskenä Rekolassa vielä 1914.
    Puoliso Suoniemi 17.12.1875 Kustaa Fagerlund s. Suoniemi 6.10.1843, k. siellä 20.3.1881, vanh Suoniemen Sarkolan Rekolan räätäli Kaarle Matinpoika Fagerlund ja Esteri Ulla Helena Antintytär Tiili. - Suoniemen Sarkolan Rekolan räätäli.

VII Lapsia:

  1. Kustaa Aaron Fagerlund, Salo s. Suoniemi 27.2.1876.
  2. Hugo Vihtori Fagerlund s. Suoniemi 21.4.1878. - Räätäli. Tampereelta Helsinkiin 15.6.1903.
  3. Väinö Fagerlund s. Suoniemi 27.6.1880, k. siellä 7.5.1881.

VII Kustaa Aaron Kustaanpoika Fagerlund, Salo (vanhemmat) s. Suoniemi 27.2.1876. - Räätäli Tampereella vuodesta 1896.
    Puoliso Tampere 15.6.1901 Laura Konstanse Nordberg s. Tampere 11.11.1876, vanh Kaarle Jaakonpoika Nordberg ja Agatha Josefina Ekblom.

Ei Lapsia:

VI Kaarlo Kustaa Kustaanpoika Salo (vanhemmat) s. Suoniemi 11.5.1865, k. Tyrvää 27.10.1924. - Tyrvään seurakunnan v.t. urkurina 1889- ja myöhemmin kanttori urkurina ja lukkari.
    Puoliso Tyrvää 20.12.1891 Fanny Helena Koskinen, Salo s. Tyrvää 5.11.1874, k. siellä 16.7.1934, vanh Tyrvään Soinilan kylän Pentin talosta kirjansitoja Heikki Kustaa Heikinpoika Koskinen ja Kustava Karoliina Ridderborg.

VII Lapsia:

  1. Ilmari Salo s. Tyrvää 20.9.1892, k. Lahti 24.3.1950.
  2. Valdemar Salo s. Tyrvää 6.9.1894, k. Kivennapa 23.5.1938.
  3. Erkki Salo s. Tyrvää 18.10.1901, k. Sastamala 3.12.1980.
  4. Reino Salo s. Tyrvää 30.7.1903, k. 16.1.1964.
  5. Kaiju Helena Salo s. Tyrvää 27.1.1905, k. siellä 23.11.1918.
  6. Saara Maria Salo s. Tyrvää 20.10.1907.
  7. Hilkka Marjatta Salo s. Tyrvää 29.7.1910, k. siellä 27.7.1912.

VII Ilmari Kaarlonpoika Salo (vanhemmat) s. Tyrvää 20.9.1892, k. Lahti 24.3.1950. - Ylioppilas 1912. Pankinjohtaja, ekonomi.
    Puoliso Viipuri 3.12.1921 Liisi Fanny Alice Meurman s. Helsinki 29.4.1895, k. siellä 20.9.1982, vanh maanmittausinsinööri, kamarineuvos Ivar Johannes Meurman ja Fanny Elisabet Boedecker. - Suomen Käsityön Ystävät Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 1946.

VIII Lapsia:

VII Valdemar Kaarlonpoika Salo (vanhemmat) s. Tyrvää 6.9.1894, k. Kivennapa 23.5.1938. - Suomalainen jääkärivääpeli. Kävi kansakoulun ja suoritti vuosina 1914–1915 kurssin valtion kalastusasemalla Evossa. Liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 11.2.1916. Otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Suoritti saksassa asemestarikurssin.
    Saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavänrikiksi ylennettynä 25.2.1918. - Suomen sisällissodan aseseppä 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonassa. Otti osaa Tampereen saartoon ja Viipurin valloitukseen. Kuului sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmenttiin, jonka nimi muutettiin ensin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja myöhemmin Uudenmaan rykmentiksi. Toimi koulutusaliupseerina 7. komppaniassa. Suoritti Haminan taistelukoulun vuonna 1918. Otti osaa vuonna 1919 sattuneeseen rajakahakkaan Rajajoella, missä hän haavoittui vakavasti 7.6.1919.
    Erosi armeijasta sairauteensa vedoten 31.10.1921 ja siirtyi Suojeluskuntain päällystökoulun palvelukseen, mutta erosi sairauden vuoksi sieltäkin 30.6.1922. Suojeluskuntain yliesikunnassa varastomiehenä 1.2.– 1.8.1924. Helsingin komennuskomppanian kirjurina Yleisesikunnassa 1.8.1924-1.4.1930. Eläkkeellä pienviljelijänä ja kalastajana Kivennavalla.
    Ylennykset: Hilfsgruppenführer 31.5.1917, Varavääpeli 11.2.1918, Vääpeli 8.8.1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1lk, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.
    Puoliso 1924 Vieno Hellin Manner, Salo s. Kannus 28.6.1898, k. Sastamala 13.10.1976, vanh Matti Eliaanpoika Manner ja Hilma Jaakontytär Sillanpää.

VIII Lapsia:

VII Erkki Kaarlonpoika Salo (vanhemmat) s. Tyrvää 18.10.1901, k. Sastamala 3.12.1980.
    Puoliso Anni Helmi Helena Räty, Salo s. 23.10.1916, k. 13.11.1993.

VIII Lapsia:

V Maria Katariina Taavetintytär Jutila (vanhemmat) s. Vesilahti 20.8.1826, k. siellä 4.1.1906. - Asuivat Lempäälän Nurkkisessa 1946-50 ja Vesilahden Järvenrannan Jutilassa vuodesta 1850.
    Puoliso 1:o Vesilahti 9.4.1846 Matti Matinpoika Nurkkinen s. Lempäälä 30.5.1820, k. Vesilahti 18.6.1850, vanh Lempäälän Hahkalan Kaatusen, myöhemmin Nurkkilan talollinen Matti Matinpoika Kaatunen ja Maria Matintytär Penttilä Lempäälästä.
    Puoliso 2:o Vesilahti 17.6.1852 Taavetti Jutila s. Tottijärvi 10.5.1829, k. Vesilahti 8.10.1907, vanh Tottijärven Tottijärven Vapaluodon torppari Mikko Matinpoika Pärri ja Anna Kaisa Yrjöntytär. - Vesilahden Järvenrannan Jutilan ratsutilan isäntä 1853-89.

VI Lapsia:

  1. Kaarle Kustaa Liukko, Laaksonen s. Lempäälä 25.2.1847, k. Vesilahti 9.9.1924.
  2. Mariaana Vilhelmiina Matintytär Jutila s. Lempäälä 29.7.1848.
  3. Maria Josefina Jutila s. Vesilahti 15.3.1853, k. siellä 1.11.1863.
  4. Taavetti Jeremias Jutila s. Vesilahti 11.6.1857, k. siellä 1.11.1917.
  5. Aleksander Nikolai Jutila s. Vesilahti 8.10.1862, k. Tampere 27.8.1928.
  6. Juho Edvin Jutila s. Vesilahti 23.5.1866.

VI Kaarle Kustaa Matinpoika Liukko, Laaksonen (vanhemmat) s. Lempäälä 25.2.1847, k. Vesilahti 9.9.1924. - Vesilahden Järvenrannan Liukon ratsutilallinen 1869-78. Molemmat vielä elossa Liukolla 1909.
    Puoliso Vesilahti 22.2.1869 Amanda Josefina Kallentytär s. Vesilahti 20.10.1850, vanh Vesilahden kirkonkylän Tapolan vuokraviljelijä Kalle Juhonpoika ja Loviisa Tuomaantytär.

VII Lapsia:

  1. Maria Vilhelmiina Liukko, Lahtinen s. Vesilahti 14.9.1871, k. siellä 19.8.1948.
  2. Amanda Emilia Liukko, Niinimäki s. Vesilahti 11.6.1873, k. siellä 9.3.1922.
  3. Kaarle Herbertti Liukko, Laaksonen s. Vesilahti 16.3.1879.
  4. Enne Hilda Liukko, Rantanen s. Vesilahti 23.4.1882.
  5. Paavali Arvid Liukko s. Vesilahti 24.1.1885, k. siellä 18.3.1885.
  6. Juho Arvid Liukko, Laaksonen s. Vesilahti 8.7.1886, k. Tampere 4.10.1971.
  7. Jalmari Eemili Liukko s. Vesilahti 30.8.1889, k. siellä 6.12.1892.
  8. Heino Hermanni Liukko, Laaksonen s. Vesilahti 8.7.1892. - Pirkkalan Tanilan Tanin vuoti 1921-.
  9. Sulo Fredrik Liukko, Laaksonen s. Vesilahti 6.10.1893, k. siellä 11.4.1958.

VII Maria Vilhelmiina Kaarlentytär Liukko, Lahtinen (vanhemmat) s. Vesilahti 14.9.1871, k. siellä 19.8.1948.
    Puoliso Vesilahti 3.11.1907 Maurits Lahtinen s. Vesilahti 24.12.1874, k. siellä 20.2.1943, vanh Vesilahden Krääkkiön Suomelan Rotkolan torppari Taavetti Matinpoika Rotkola ja Mariana Karoliina Hermannintytär.

Ei lapsia:

VII Amanda Emilia Kaarlentytär Liukko, Niinimäki (vanhemmat) s. Vesilahti 11.6.1873, k. siellä 9.3.1922.
    Puoliso Vesilahti 3.4.1893 Akseli Kaita, Niinimäki s. Vesilahti 6.9.1867, k. (kadonnut) 1918, vanh Narvan Roppon Kaidan torppari Akseli Eliaanpoika Kaita ja Kreeta Liisa Aatamintytär. - Unajan Vähäsonnan renki ja irtolainen 1893-98 ja Unajan Honkin itsellinen 1899-1909.

VIII lapsia:

  1. Lyydia Amanda Niinimäki, Ylänen s. Vesilahti 1.7.1893 k. Akaa 12.4.1937.
  2. Kaarle Jalmari Niinimäki s. Vesilahti 2.12.1895, k. siellä 16.5.1929. - Pörölän Tohkalla 1913-.
  3. Iida Maria Niinimäki s. Vesilahti 7.1.1898, k. siellä 25.9.1898.
  4. Elsa Mariaana Niinimäki s. Vesilahti 31.7.1899.
  5. Lempi Katariina Niinimäki s. Vesilahti 5.1.1902, k. siellä 9.1.1905.
  6. Suoma Sofia Niinimäki s. Vesilahti 5.1.1905, k. siellä 17.5.1908.
  7. Frans Jeremias Niinimäki s. Vesilahti 15.6.1907.
  8. Uuno Johannes Niinimäki s. Vesilahti 16.4.1909.
  9. Martti Aksel Emanuel Niinimäki s. Vesilahti 14.6.1911.
  10. Tauno Oskar Niinimäki s. Vesilahti 15.11.1915.

VIII Lyydia Amanda Akselintytär Niinimäki, Ylänen (vanhemmat) s. Vesilahti 1.7.1893, k. Akaa 12.4.1937.
    Puoliso Vesilahti 1.11.1915 Kaarle Viktor Ylänen s. Vesilahti 30.10.1893, vanh Vesilahden Hinsalan Kinnarilta Kerilahden itsellisen tytär Matilda Kaarlentytär Lahti.

IX lapsia:

  1. Kuolleena syntynyt tyttö s. Vesilahti 13.7.1915.
  2. Kuolleena syntynyt tyttö s. Vesilahti 29.6.1916.
  3. Kuolleena syntynyt tyttö s. Vesilahti 23.3.1917.
  4. Veikko Ilmari Ylänen s. Akaa 7.1.1919, k. siellä 24.1.1919.
  5. Lauri Johannes Ylänen s. Akaa 23.1.1920.

VIII Elsa Mariaana Akselintytär Niinimäki (vanhemmat) s. Vesilahti 31.7.1899.
    Puoliso 1:o Vesilahti 6.11.1919 Aleksi Viskari s. Vesilahti 2.12.1881, k. siellä 26.12.1930, vanh Vesilahden Isosen mäkitupalainen ja työmies Taavetti Emanuelinpoika ja Henriika Juhonytär.
    Puoliso 2:o Vesilahti 24.12.1932 Kalle Vihtori Nieminen (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 2.5.1887, k. siellä 29.3.1942, äiti Vesilahden Onkimäen Tuomaalan palvelustyttö Miina Karoliina Antintytär. - Seppä Vesilahdella.
    Kallen 1. puoliso Vesilahti 31.12.1917 Aino Viktoriina Tamminen s. Sahalahti 17.9.1892, k. Vesilahti 24.3.1923, vanh Sahalahden Pajulan Sipilän torppari Herman Juhonpoika Tamminen ja Heta Liisa Manuntytär Vikstén, Tamminen.

IX lapsia:

  1. Anna Maria Viskari s. Vesilahti 4.9.1920.
  2. Tauno Jalmari Viskari s. Vesilahti 12.8.1922. k. siellä 21.5.1943.
  3. Aino Helena Viskari, Tuomi s. Vesilahti 29.2.1924, k. 29.11.2020.
  4. Väinö Ilmari Viskari s. Vesilahti 19.3.1926, k. 20.12.2003.

VIII Martti Aksel Emanuel Niinimäki (vanhemmat) s. Vesilahti 14.6.1911.
    Puoliso Vesilahti Elma Esteri Ojala, Niinimäki s. Lempäälä 4.10.1918, k. 27.9.2001, vanh Lempäälän Taipaleen Hinkan mäkitupalainen Kaarle Kustaa Aukustinpoika Ojala ja Amanda Vilhelmiina Heikintytär Lehtiniemi.

IX lapsia:

VIII Tauno Oskar Niinimäki (vanhemmat) s. Vesilahti 15.11.1915, k. 1.2.1991.
    Puoliso Vesilahti Anna Elina Heikkinen, Niinimäki s. Eno 10.2.1913, k. Viiala 1.2.2002, vanh Antti Laurinpoika Heikkinen ja Kaisa Heikintytär Määttä, Heikkinen.

IX lapsia:

  1. Anna Tuulikki Niinimäki s. 27.8.1948, k. 21.4.1993.

VII Kaarle Herbertti Kaarlenpoika Liukko, Laaksonen (vanhemmat) s. Vesilahti 16.3.1879. - Pirkkalan Partolan ja Partolan Eerolan renki, Messukylän Hatanpään itsellinen ja renki 1910-1918.
    Puoliso Vesilahti 7.11.1905 Emma Lyydia Järvinen s. Vesilahti 12.8.1882, vanh Vesilahden Salospohjan Heikkilän vävy Sakari Esanpoika Järvinen ja Emma Karoliina Villentytär Heikkilä.

VIII lapsia:

  1. Kaarle Arvid Laaksonen s. Pirkkala 28.4.1906.
  2. Martti Johannes Laaksonen s. Pirkkala 8.7.1908.
  3. Arvo Johannes Laaksonen s. Messukylä 16.5.1911.
  4. Iida Lyydia Laaksonen s. Messukylä 25.6.1914, k. siellä 27.8.1914.
  5. Irja Lyydia Laaksonen s. Messukylä 12.5.1916, k. siellä 1.4.1917.

VII Enne Hilda Kaarlentytär Liukko, Rantanen (vanhemmat) s. Vesilahti 23.4.1882. - Palvelijana Tampereella 1903-1907.
    Puoliso Tampere 18.8.1907 Heikki Rantanen s. Luopioinen 7.5.1883, vanh Luopioisten Rautajärvi Nygårdin itsellinen ja Karjantilan Viukarin muonamies Heikki Simonpoika ja Maria Kustaava Mikontytär. - Valkeakoskella Meijerin koneenkäyttäjä 1909-1917. - Perhe muutti Lahteen 8.1.1917, N:8.

VIII lapsia:

  1. Aili Rantanen s. Tampere (Sääksmäki) 9.9.1907.
  2. Usko Olavi Rantanen s. Sääksm 30.3.1909.
  3. Sylvi Maria Rantanen s. Sääksmäki 10.9.1910.
  4. Heikki Leonard Rantanen s. Sääksm (Vesilahti) 28.8.1913.
  5. Osmo Rauni Rantanen s. Sääksmäki (Orimattila) 15.7.1916.

VII Juho Arvid Kaarlenpoika Liukko, Laaksonen (vanhemmat) s. Vesilahti 8.7.1886, k. Tampere 4.10.1971. - Paperitehtaan työmies Tampereella 1910-1914, sitten Pirkkalan Pispalan Rovastissa.
    Puoliso Tampere 26.3.1910 Anna Elisabeth Ylén s. Pirkkala 25.12.1886, k. Tampere 15.11.1955, vanh Pirkkalan Partolan jyvärenki Kaarle Augusti Ananianpoika Ylén ja Liisa Juhontytär Pokela.

VIII lapsia:

  1. Pauli Arvid Laaksonen s. Tampere 9.12.1911.
  2. Veikko Johannes Laaksonen s. Tampere 8.10.1913.
  3. Pekka Ilmari Laaksonen s. Pirkkala 6.12.1916.

VII Sulo Fredrik Kaarlenpoika Liukko, Laaksonen (vanhemmat) s. Vesilahti 6.10.1893, k. siellä 11.4.1958. - Postinkantaja Vesilahden kirkonkylässä.
    Puoliso Vesilahti 1.6.1925 Hilja Mathilda Rosberg, Rautakanta s. Iitti 7.7.1889, k. Vesilahti 16.6.1942, vanh Iitin Vuoskosken Mustilasta tukkipäällikkö ja tukinuittaja Matti taavetinpoika Rosberg ja Leena Sofia Hansuntytär. - Kävi Porvoon yhteiskoulua. Vesilahden postitoimiston hoitaja.

Ei lapsia:

VI Mariaana Vilhelmiina Matintytär Jutila (vanhemmat) s. Lempäälä 29.7.1848, k. Vesilahti synnytykseen 3.1.1870.
    Puoliso Vesilahti 22.2.1869 Juha Outinen (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 15.11.1845, k. siellä 18.12.1885, vanh Vesilahden Anian Outisen vävy ja isäntä Juho Samuelinpoika Klemola Sääksmäeltä ja Anna Kristiina Kallentytär Outinen. - Vesilahden Anian Outisen talollinen 1871-85.
    Juhon 2. puoliso Vesilahti 25.3.1871 Elina Maria Kristiina Rekola s. Vesilahti 23.6.1848. Elossa vielä Outisessa 1920, vanh Vesilahden Anian Rekolan eli Pässin isäntä Kalle Kallenpoika Rekola ja Maria Kaisa Aatamintytär Priiari. - Anian Outisen talollinen 1885-97. Sitten poika Juha Augusti Juhanpoika Outinen 1898-1915.

VII Lapsi:

  1. Kuolleena syntynyt Lapsi s. Vesilahti 2.1.1870.

VI Taavetti Jeremias Taavetinpoika Jutila (vanhemmat) s. Vesilahti 11.6.1857, k. siellä 1.11.1917. - Vesilahden Järvenrannan Jutilan isäntä 1890-1917. Perikunta 1918-38. Taavetti ja Marjaana olivat serkkuja.
    Puoliso Vesilahti 4.4.1892 Mariaana Jutila (vanhemmat) s. Vesilahti 4.3.1859, k. siellä 6.12.1939, vanh Järvenrannan Sarkkilan Parran talollinen Taavetti Taavetipoika Jutila, Parta ja Parran talollisen tytär Karoliina Mikontytär Parta.

VII Lapsi:

  1. Kaarle Eemil Jutila s. Vesilahti 10.7.1898, k. siellä 26.5.1940. - Vesilahden Järvenrannan Jutilan tilan isännöitsijä 1918-38. Naimaton.

VI Aleksander Nikolai Taavetinpoika Jutila, Jokinen (vanhemmat) s. Vesilahti 8.10.1862, k. Tampere 27.8.1928. - Urjalan Kehron Hutkon isäntä 1890-91. Akaan Haanojan Fougdilan (Rekulan) ratsutilan isäntä 1891-92, Kylmäkosken Raidiston Hollarin isäntä 1892. Vesilahden Toivolan Mikkolan isäntä 1894-95. - Vanhan Kyttälän N:300 talonomistaja Tampereella vuodesta 1902.
    Puoliso Vesilahti 14.6.1886 Edla Amalia Suutari, Saarinen, Jokinen s. Urjala 11.9.1860, k. Tampere 1.11.1947, vanh Urjalan Kehron Laurilan Suutarin torppari Benjam Mikonpoika ja Eeva Kaisa Mikontytär. - Benjamin kuoltua tulleet uusioperheenä Vesilahdelle 1878.

VII Lapsia:

  1. Heino Eemil Severius Jokinen s. Vesilahti 22.10.1887, k. siellä 23.2.1889.
  2. Vieno Katri Maria Jokinen s. Vesilahti 22.10.1887. - Tampereen Kreikkalais-Venäläiseen seurakuntaan 3.6.1905.
  3. Sievä Rauha Mathilda Jokinen s. Vesilahti 19.1.1890.
  4. Armas Paavo Nikolai Jokinen s. Akaa 13.11.1891.
  5. Aarne August Jokinen s. Kylmäkoski 28.4.1893.
  6. Arvo Johannes Jokinen s. Vesilahti 24.8.1894, k. siellä 12.12.1898.
  7. Yrjö Arvid Jokinen s. Vesilahti 6.12.1896, k. siellä 12.6.1898.
  8. Kuolleena syntynyt poika s. Vesilahti 6.12.1896.
  9. Viljo Matias Jokinen s. Vesilahti 16.3.1898, k. Tampere 3.11.1902.
  10. Klaara Kaarin Jokinen s. Tampere 8.8.1903, k. siellä 23.3.1904.

VI Juho Edvin Taavetinpoika Jutila, Kärävä, Ranta (vanhemmat) s. Vesilahti 23.5.1866. - Kylmäkosken Vuolteen Kärävän talollinen 1892-97, sitten Riitiälän Toorikan itsellinen.
    Puoliso Vesilahti 5.5.1891 Iida Anttila (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 17.12.1858, vanh Vesilahden Riitiälän Anttilan vuorkaviljelijä Ananias Erkinpoika ja Stina Juhontytär.
    Iidan 1. puoliso 25.9.1879 Juho Tuomarla s. Sääksmäki 9.5.1838, k. Vesilahti 31.10.1888, vanh Sääksmäen Kärjenniemen Tuomarlan isäntä Kalle Kallenpoika Tuomarla ja Maria Heikintytär Klemola. - Vesilahden Riitiälän Toorikan isäntä.

VII Lapsia:

  1. Lauri Edvin Järvinen s. Kylmäkoski 8.9.1894. - Impilahdelle 12.10.1920.
  2. Edvard Valdemar Järvinen s. Kylmäkoski 25.7.1896, k. Vesilahti 5.5.1918.
  3. Ellen Maria Järvinen, Peuraus s. Vesilahti 8.2.1902, k. Lempäälä 1992.

VII Ellen Maria Toorikka Järvinen, Peuraus (vanhemmat) s. Vesilahti 8.2.1902, k. Lempäälä 1992.
    Puoliso Kaarle Eemil Peuraus s. Lempäälä 16.6.1896, k. siellä 9.12.1969, vanh Lempäälän Peurauden kylän Peurauden isäntä Juho Kustaa Juhonpoika Peuraus ja Aurora Vilhelmina Taavetintytär Hiiri, Peuraus. - Maanviljelijä Lempäälän Lempoisissa.

VIII Lapsia:

  1. Peuraus

V Taavetti Taavetinpoika Jutila, Parta (vanhemmat) s. Vesilahti 8.1.1832, k. siellä 6.4.1891. - Vesilahden Sarkkilan Parran talollinen 1854-91.
    Puoliso Vesilahti 27.7.1853 Karoliina Parta (vanhemmat) s. Vesilahti 19.10.1833, k. siellä 5.4.1915, vanh Vesilahden Sarkkilan Parran talollinen Mikko Johanpoika Parta ja Esteri Mikontytär Yli-laurila.

VI Lapsia:

  1. Mariaana Parta s. Vesilahti 16.5.1855, k. siellä 9.3.1856.
  2. Mathilda Karoliina Parta s. Vesilahti 3.5.1857, k. Akaa 17.3.1885.
  3. Mariaana Parta s. Vesilahti 4.3.1859, k. siellä 6.12.1939.
  4. Miina Parta, Aaltonen s. Vesilahti 22.5.1861, k. Kylmäkoski 22.11.1918.
  5. Adolfina Parta s. Vesilahti 1.8.1865, k. siellä 19.8.1866.
  6. Taavetti Parta s. Vesilahti 27.12.1868, k. siellä 11.3.1896.
  7. Eevert Parta s. Vesilahti 27.12.1868, - Sarkkila Harjainen 1915 s.914 ja 1921-30 s.84.
  8. Juho Oskar Parta s. Vesilahti 29.5.1871, k. siellä 23.5.1924.

VI Mathilda Karoliina Taavetintytär Parta (vanhemmat) s. Vesilahti 3.5.1857, k. Akaa 17.3.1885. - Akaaseen 6.12.1877.
    Puoliso 1877 Kustaa Adolf Iso-Rasila (hänen 1. aviossaan) s. Lempäälä 14.4.1855, vanh Iso-Rasilan talollinen Eerikki Heikinpoika Vähä-Eerola ja Leena Kaisa Kustaantytär Jyrälä. - Akaan Viialalan Haihunkoski Iso-Rasila talollinen 1878-1924.
    Kustaan 2. puoliso Vesilahti 18.10.1885 Mariana Kilpiö s. Vesilahti Lohnattila 26.1.1860, k. Akaa 13.9.1890, vanh Vesilahden Lohnattilan Ala-Laurilan Alikilpiön torppari Kristian Aatunpoika Yli-Laurila, Kilpiö ja Maria Katariina Mikontytär Parikka.
    Kustaan 3. puoliso Vesilahti 14.5.1891 Hilma Karoliina Ala-Rooseli s. Vesilahti Lohnattila 24.5.1865, vanh Lohnattilan Ala-Rooselin isäntä Juho Kustaa Juhonpoika Ala-Rooseli ja Karoliina Kustaantytär Jyrälä. - Kansakoulunopettaja.

VII Lapsia:

  1. Emma Katariina Iso-Rasi s. Akaa 2.8.1878.
  2. Aurora Iso-Rasi, Rasi, Kuvaja s. Akaa 15.2.1880.
  3. Ida Iso-Rasi s. Akaa 18.9.1881, k. siellä 19.6.1882.

VII Emma Katariina Kustaantytär Iso-Rasi (vanhemmat) s. Akaa 2.8.1878.
    Puoliso Akaa 25.11.1897 Kalle Oskari Partala s. Sääksmäki 1.9.1866, vanh Sääkmäen Partalan ratsutilallinen Juho Ulrik Aleksanterinpoika Partala ja Paulina Fredrikintytär. - Akaan Viialan Haihunkosken Harkin talon vuokraaja 1897-1901. Vesilahden Mustisten Kukkolan isäntä noin 1901-1903. Talon N:61 omistaja Tampereella. Petäjäveden Petäjäveden kylän Puttolan isäntä 1907-1908. - Perhe muutti Turkuun 5.10.1908, N:40.

VIII Lapsia:

  1. Tyyne Matilda Partala s. Akaa 3.9.1898.
  2. Aarne Oskari Ulrikki Partala s. Akaa 22.10.1900, k. Vesilahti 11.4.1904.
  3. Taina Katariina Partala s. Petäjävesi 17.3.1907.

VII Aurora Kustaantytär Iso-Rasi, Rasi, Kuvaja (vanhemmat) s. Akaa 15.2.1880. - Kansakoulu opettaja.
    Puoliso Pennsylvania USA 12.8.1904 Olli Emil Kuvaja (Ahrenberg) s. Nurmes 20.4.1882, vanh Nurmeksen Kuvajassa Heikki Fredrik Marketanpoika Kuvaja ja Anna Maria Juhontytär Timonen. - Kansakoulun seminaarioppilas Raumalla 1910-1914. - Perhe muutti Kangasniemelle 22.9.1914, N:61.

VIII Lapsia:

  1. Toimi Emil Kuvaja s. Michigan USA 21.4.1907.
  2. Taimi Auroora Kuvaja s. Jokioinen 25.2.1908.
  3. Keijo Kaleva Kuvaja s. Kangasniemi 4.10.1913.

VI Miina Taavetintytär Parta, Aaltonen (vanhemmat) s. Vesilahti 22.5.1861, k. Kylmäkoski 22.11.1918.
    Puoliso Tyrvää 5.2.1888 Frans Vihtori Aaltonen s. Tyrvää 23.12.1865, vanh Tyrvään Laukkulan torppari Heikki Vilhelm Heikinpoika Haavisto ja Eeva Josefina Juhontytär Packalén. - Akaan Kylmäkosken Haanojan Rekulan ratsutilallinen 1892-96. Kylmäkosken Vuolteen Huovilan Säterin torppari noin 1896-1910, sitten Saarikon lohkotilallinen.

VII Lapsia:

  1. Frans Ferdinand Aaltonen s. Tyrvää 3.4.1888.
  2. Oskar Johannes Aaltonen s. Tyrvää 25.9.1890, k. siellä 12.10.1891.
  3. Lauri Valdemar Aaltonen s. Akaa 30.7.1892, k. Kylmäkoski (Hämeenlinnan sotilasvankilassa) 10.7.1918.
  4. Anna Maria Aaltonen s. Akaa 4.8.1894.
  5. Taavi Edvin Aaltonen s. Kylmäkoski 30.12.1896.
  6. Martta Vilhelmiina Aaltonen s. Kylmäkoski 21.2.1899.
  7. Linda Johanna Aaltonen s. Kylmäkoski 15.4.1904.

VII Frans Ferdinand Fransenpoika Aaltonen (vanhemmat) s. Tyrvää 3.4.1888. - Poliisikonstaapeli Kylmäkoskella.
    Puoliso Kylmäkoski 6.5.1919 Eedit Johanna Mäenpää s. Kylmäkoski 12.7.1894, vanh Kylmäkosken Ruokolan Taipaleen jyvämies Kaarle August Kallenpoika Mäenpää ja Amanda Matilda Vihtorintytär.

VIII Lapsia:

  1. Aino Inkeri Aaltonen s. Kylmäkoski 11.5.1919, k. siellä 6.6.1919.

VI Juho Oskar Taavetinpoika Parta (vanhemmat) s. Vesilahti 29.5.1871, k. siellä 23.5.1924. - Vesilahden Sarkkilan Harjaisen talollinen 1900-01, Parran talollinen 1906-?, sitten mäkitupalainen.
    Puoliso Vesilahti 29.10.1905 Amanda Katariina Heikkilä s. Lempäälä 17.9.1878, k. Vesilahti 20.11.1906, vanh Lempäälän Alkkulan Ylhäisen vuokraviljelijä ja Vesilahden Sarkkilan Heikkilän talollinen Juho Eliaksenpoika Sievari ja Eeva Kaisa Heikintytär Urjalasta.

IV Eeva Matintytär Jutila (vanhemmat) s. Vesil 17.6.1805, k. siellä 2.3.1880.
    Puoliso 1:o Vesilahti 1825 Mikko Lemola s. Vesilahti 1.10.1793, k. siellä 16.7.1827, vanh Järvenrannan Lemolan talollinen Tuomas Tuomaanpoika Lemola ja Leena Matintytär Liukko. - Vesilahden Järvenrannan Lemolan talollinen -1826.
    Puoliso 2:o Vesilahti 1828 Taavetti Rassa s. Vesilahti 21.7.1804, k. siellä 7.12.1875, - Vesilahden Jokioisten Rassan talollinen 1831-59, vanh Jokioisten Rassan talollinen Juho Yrjönpoika Äijälä ja Liisa Matintytär Nurkkila.

V Lapsia:

  1. Juho Kristian Rassa s. Vesilahti 7.9.1829, k. siellä 7.3.1832.
  2. Taavetti Rassa s. Vesilahti 12.8.1832, k. siellä 9.6.1840.
  3. Juho Kristian Rassa s. Vesilahti 22.6.1835, k. siellä 16.2.1890.
  4. Karoliina Rassa s. Vesilahti 18.4.1838, k. siellä 1.8.1840.
  5. Maria Katariina Rassa s. Vesilahti 18.4.1838, k. siellä 30.7.1865.
  6. Eeva Vilhelmiina Rassa s. Vesilahti 10.12.1840, k. siellä 29.4.1879.
  7. Kalle Konstantin Rassa s. Vesilahti 25.10.1843, k. Tyrvää 7.7.1915.
  8. Kustaa Alfred Rassa s. Vesilahti 18.9.1847, k. siellä 1.5.1878. - Vesilahden Pöyhölän Ala Penttilän talollinen 1877-78.

V Juho Kristian Taavetinpoika Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 22.6.1835, k. siellä 16.2.1890. - Vesilahden Jokioisten Rassan talollinen 1860-90.
    Puoliso 1:o Vesilahti 8.8.1861 Johanna Multanen s. Vesilahti 6.7.1840, k. siellä 26.3.1868, vanh Vesilahden Kosken Multasen talollinen Taavetti Juhonpoika Multanen ja Liisa Jaakontytär Mäki-Hovi.
    Puoliso 2:o Vesilahti 15.10.1868 Amanda Johanna Mäki-Hovi, Rassa s. Vesilahti 12.1.1849, k. siellä 27.5.1911, vanh Vesilahden Mäki-Hovin talollinen Taavetti Jaakonpoika Mäki-Hovi ja Liisa Otontytär Lohjelm.

VI Lapsia:

  1. Amanda Johanna Rassa s. Vesilahti 19.12.1862, k. siellä 22.11.1864.
  2. Kaarle Edvard Rassa s. Vesilahti 27.9.1864, k. siellä 14.8.1908.
  3. Elina Rassa s. Vesilahti 10.11.1866, k. siellä 23.3.1867.
  4. Hilma Amanda Rassa s. Vesilahti 1.2.1870, k. Tyrvää 24.1.1934.
  5. Aleksandra Lyydia Rassa s. Vesilahti 15.3.1872, k. siellä 15.5.1872.
  6. Aleksandra Lyydia Rassa s. Vesilahti 16.11.1873, k. siellä 14.3.1876.
  7. Lauri Rassa s. Vesilahti 17.2.1876, k. siellä 5.8.1950.
  8. Johannes Rassa s. Vesilahti 29.6.1878, k. siellä 29.10.1959.
  9. Kustaa Alfred Rassa s. Vesilahti 1.3.1881, k. siellä 5.11.1944.
  10. Viktor Rassa s. Vesilahti 11.3.1883.
  11. Väinö Jalmari Rassa s. Vesilahti 18.2.1885, k. Pirkkala 17.2.1956. - Virroille 17.1.1916.
  12. Lyydia Rassa s. Vesilahti 27.5.1887, k. Kylmäkoski 22.11.1956.
  13. Sigrid Elsa Rassa s. Vesilahti 8.7.1890.

VI Kaarle Edvard Juhonpoika Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 27.9.1864, k. siellä 14.8.1908. - Vesilahden Jokioisten Rassan talollinen 1891-1908.
    Puoliso Vesilahti 15.7.1894 Agneta Palm s. Vesilahti 16.1.1870, vanh Vesilahden Yliskylän Mattilan torppari Aukusti Hetanpoika Palm eli Binkki ja Eeva Kaisa Efraimintytär.

VII Lapsia:

  1. Lauri Kristian Rassa s. Vesilahti 6.9.1894, k. siellä 14.12.1924.
  2. Hilma Johanna Rassa s. Vesilahti 25.4.1896, k. siellä 6.10.1918.
  3. Lyydia Maria Rassa s. Vesilahti 30.7.1900, k. siellä 27.2.1920.

VI Hilma Amanda Juhontytär Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 1.2.1870, k. Tyrvää 24.1.1934.
    Puoliso Vesilahti 7.12.1908 Kalle August* Roikka s. Tyrvää 24.1.1858, k. siellä 16.12.1928, vanh Tyrvään Isojärven kylän Roikan talollinen Kaarle Reinhold Mikonpoika ja Heta Juhontytär. - Tyrvään Isojärven kylän Roikan isäntä noin 1906-.

VII Ei yhteisiä lapsia:

VI Lauri Juhonpoika Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 17.2.1876, k. siellä 5.8.1950. - Vesilahden Jokioisten Rassan talollinen 1912-47.
    Puoliso Lempäälä 30.3.1917 Amanda Serafiina Näppilä, Rassa s. Lempäälä 8.9.1891, k. Vesilahti 21.6.1971, vanh Lempäälä Hemminkilän Näppilän ratsutilallinen Kaarle Kustaa Kustaanpoika Näppilä ja Amanda Kustaantytär Kauppila.

VII Lapsia:

  1. Irja Amanda Rassa s. Vesilahti 8.2.1918, k. siellä 19.1.1921.
  2. Arvi Lauri Rassa s. Vesilahti 28.1.1920, k. kaatui Kivennavan Kekralassa 12.6.1944. - Korpraali, Jalkaväkirykmentti 6, 4. komppania (4./JR 6).

VI Johannes Juhonpoika Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 29.6.1878, k. siellä 29.10.1959. - Maakauppias Vesilahden Koskenkylän Multasella, Tampereella 1908-1915. Lempäälän Moision Heikkilän ratsutilan isäntä 1915-1918, Vesilahden Mustisten Sassin isäntä vuodesta 1918.
    Puoliso Tampere 5.3.1906 Iida Emilia Kyöttilä s. Mouhijärvi 4.2.1881, k. Vesilahti 4.2.1938, vanh Mouhijärven Hermalan Tilan vävy ja työmies Tampereella Malakias Apraminpoika Ollari ja Selma Loviisa Antintytär Tila.

VII Lapsia:

  1. Yrjö Johannes Rassa s. Vesilahti 28.10.1906, k. Tampere 30.8.1969.
  2. Ester Helena Emilia Rassa, Hoikkanen s. Tampere 29.5.1908, k. Vesilahti 3.5.1991.
  3. Toimi Johannes Rassa s. Tampere 29.12.1909, k. siellä 28.5.1973.
  4. Toivo Johannes Rassa s. Tampere 11.5.1912, k. Kuolemanjärvi, Summa 13.2.1940.
  5. Esko Johannes Rassa s. Tampere 13.6.1914, k. Vesilahti 22.9.2004.
  6. Veikko Johannes Rassa s. Lempäälä 4.4.1916, k. Vesilahti 4.3.1977.
  7. Helmi Lyydia Rassa, Kiveläs s. Vesilahti 7.5.1918, k. Tampere 1.4.2008.
  8. Eeva Liisa Rassa s. Vesilahti 29.7.1920, k. Tampere 7.5.1986.
  9. Eero Johannes Rassa s. Vesilahti 29.1.1924, k. Tampere 29.5.1991.

VII Yrjö Johannes Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 28.10.1906, k. Tampere 30.8.1969.
    Puoliso Maija Helena Äijälä, Halme, Rassa s. Vesilahti 28.12.1912, k. Tampere 19.8.1995, vanh Vesilahden Vännilän Äijälän talollinen ja Halmeenmäen Halmeen ratsutilallinen Kaarle Kaarlenpoika Äijälä, Halme ja Amanda Vilhelmina Matintytär Parpola, Halme.

VIII Lapsia:

VII Ester Helena Emilia Rassa, Hoikkanen (vanhemmat) s. Tampere 29.5.1908, k. Vesilahti 3.5.1991.
    Puoliso Arvo Vilhelm Hoikkanen s. Vesilahti 6.7.1901, k. siellä 22.10.1979, vanh Malakias Ignatius Juhonpoika Hoikkanen ja Elina Vilhelmina Matintytär Viikari, Hoikkanen.

VIII Lapsia:

VII Toimi Johannes Rassa (vanhemmat) s. Tampere 29.12.1909, k. siellä 28.5.1973.
    Puoliso Silja Sanelma Hirvimäki, Rassa s. Kalajoki 24.4.1916, k. Kangasala 12.2.1999.

VIII Lapsia:

  1. Ritva Liisa Rassa, Eskelinen s. 1934, k. 1919.
  2. Tarmo Tapani Rassa s. 27.9.1943, k. Tampere 22.2.2014.

VII Toivo Johannes Rassa (vanhemmat) s. Tampere 11.5.1912, k. Kuolemanjärvi, Summa 13.2.1940, haudattu Vesilahden sankarihautaan 31.3.1940. - Käynyt Kansakoulun ja Viipurin musiikkiopiston. Musiikkiupseeri. Valittu Marttilaan kanttori-urkuriksi 1.5.1940 lukien, mutta hoitanut virkaa v.t. syyskuusta 1939 lähtien. Alikersantti Jalkaväkirykmentti 7, II pataljoona, 5. komppania (5./JR 7).
    Puoliso Vesilahti 4.6.1939 Lea Annikki Ryödi, Rassa (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 4.2.1920, k. siellä 4.2.1971, vanh Vesilahden Sarkkilan Ryödin talollinen Frans August Antinpoika Ryödi ja Martta Joonaantytär Nippala, Ryödi.
    Lean 2 puoliso Vesilahti 3.8.1941 (Toivon veli) Veikko Johannes Rassa s. Lempäälä 4.4.1916, k. Vesilahti 4.3.1977.

VIII Lapsia:

  1. Rassa, Hyvönen

VII Esko Johannes Rassa (vanhemmat) s. Tampere 13.6.1914, k. Vesilahti 22.9.2004.
    Puoliso 1:o Vesilahti 3.8.1941 Laila Hilma Tuulikki Ryödi, Rassa s. Vesilahti 9.2.1922, k. siellä 21.6.1943, vanh Vesilahden Sarkkilan Ryödin talollinen Frans August Antinpoika Ryödi ja Martta Joonaantytär Nippala, Ryödi.
    Puoliso 2:o Elna Kerttu Roiha, Rassa s. Parikkala 15.4.1918, k. Tampere 22.2.1984, vanh Parikkalan Oravaniemn N:4 talollisen poika Juhana Juhonpoika Roiha ja Emma Maria Heikintytär Anttonen.

VIII Lapsia:

VII Veikko Johannes Rassa (vanhemmat) s. Lempäälä 4.4.1916, k. Vesilahti 4.3.1977.
    Puoliso Vesilahti 3.8.1941 Lea Annikki Ryödi (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 4.2.1920, k. siellä 4.2.1971, vanh Vesilahden Sarkkilan Ryödin talollinen Frans August Antinpoika Ryödi ja Martta Joonaantytär Nippala, Ryödi.
    Lean 1. puoliso Vesilahti 4.6.1939 (Veikon veli) Toivo Johannes Rassa s. Tampere 11.5.1912, k. Kuolemanjärvi, Summa 13.2.1940.

VIII Lapsia:

  1. Marja Sisko Rassa, Nieminen s. Vesilahti 20.3.1946, k. Lahti 10.6.1979.
  2. Rassa, Oinas
  3. Rassa, Kaseva
  4. Sanna Rassa

VII Eero Johannes Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 29.1.1924, k. Tampere 29.5.1991.
    Puoliso 1:o, ero Anja Ilona Orimus, Rassa s. Vesilahti 19.9.1917, k. 24.10.1991, vanh Vesilahden Kirkonkylän Orimuksen talollisen poika Frans Heikinpoika Orimus ja Selma Maria Vihtorintytär Runstén.
    Puoliso 2:o Terttu Orvokki Peltonen, Rassa (hänen 2. aviossaan) s. Karkkila 5.12.1938, k. siellä 29.1.2018, vanh Mauno Einari Einarinpoika Peltonen ja Martta Kallentytär Karppanen, Peltonen.
    Tertun 1. puoliso Aulis Jalmari Stigell s. 4.1.1931, k. Karkkila 12.10.2007, vanh Aleksi Johannes Iidanpoika Stigell ja Esteri Aliina Kaarlontytär Luoto, Stigell.

VIII Lapsia:

  1. Maarit Kastehelmi Rassa s. 7.10.1950, k 19.2.2019.

VI Viktor Juhonpoika Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 11.3.1883.
    Puoliso Vesil 3.11.1912? Matilda Sillanpää, Mäkelä, Rassa s. Tottijärvi 11.1.1889, vanh Tottijärven kartanon Pärrän torpparin vävy ja Vesilahden Hiirenojan Puntuksen talon torppari Kaarle Kaarlenpoika Sillanpää, Mäkelä ja Amanda Vilhelmiina Juhontytär Pärrä. - Muuttivat Pirkkalaan 28.4.1915.

VII Lapsia:

  1. Rassa s. .

VI Lyydia Juhontytär Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 27.5.1887, k. Kylmäkoski 22.11.1956.
    Puoliso 1:o Vesilahti 11.4.1909 Juho Jalmari Joela s. Urjala 9.5.1880, k. Kylmäkoski 20.4.1941, vanh Kylmäkosken Taipaleen Joelan talollinen Kalle Heikki Abrahaminpoika Seppälä, Joela ja Maria Sofia Kustaantytär Heikkilä. - Kauppias Kylmäkosken Taipaleen Simolassa 1910-.
    Puoliso 2:o Tampere 23.4.1944 Frans Vihtori Hellström, Lehto (hänen 2. aviossaan) s. Keikyä 20.8.1879, k. siellä 15.8.1962, vanh Huittisten Potilan Mälläsen työmies Kalle Maurits Antinpoika Hellström ja Selma Serafia Ahlfors.
    Fransen 1. puoliso Huittinen 11.11.1900 Maria Kristiina Höylänen, Lehto s. Huittinen 11.8.1881, k. Keikyä 4.11.1935, vanh Huittisten Karhiniemen Kastarin Tienhaaran torppari Kalle Matinpoika Höylänen ja Eva Stina Juhantytär Tiehaara.

Ei yhteisiä Lapsia:

IV Maria Katariina Taavetintytär Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 18.4.1838, k. siellä 30.7.1865.
    Puoliso 1:o Vesilahti 12.4.1859 Bror Johan Juselius (hänen 2. aviossaan) s. Karkku 6.12.1821, k. siellä 8.3.1863, vanh kruunun nimismies Gabriel Erikinpoika Juselius ja Maria Johanna Erikintytär Stålhanske. - Karkun Rikaisten Ryömän Lampuoti 1850-63.
    Brorin 1. puoliso Karkku 22.4.1847 Heta Helena Alanen s. Kurikka 28.10.1824, k. Karkku 1.2.1858, vanh Kurkan Latva-Nikkolan lampuoti ja Karkun Järvenrannan Alasen ratsutilallinen Antti Antinpoika ja Heta Kustaava Andell.
    Puoliso 2:o Vesilahti 7.3.1865 Joakim Kupari (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 19.12.1800, k. siellä 30.12.1879, vanh Vesilahden Kurkelan Kuparin isäntä Erkki Jaakonpoika Kesola ja Kaisa Mikontytär - Vesilahden Kurkelan Kuparin isäntä 1832-54.
    Joakimin 1. puoliso Lempäälä 27.6.1826 Eeva Liisa Kerttula s. Lempäälä 29.9.1804, k. vesilahti 17.7.1863, vanh Lempäälän Ruholan Kerttulan isäntä Matti Matinpoika Kerttula ja Katariina Matintytär Lumiala.
    Joakimin 3. puoliso Vesilahti 25.11.1869 Mariana Takanen (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 17 14.2.1850, k. siellä 23.9.1896, vanh Vesilahden Valkkisten Hyvätin Hossalan itsellinen ja Koskenkylän Hoikkasen Kallaksen torppari Mikko Yrjönpoika Takanen ja Anna Stiina Erkintytär Montell.

Ei yhteisiä lapsia:

IV Eeva Vilhelmiina Taavetintytär Rassa (vanhemmat) s. Vesilahti 10.12.1840, k. siellä 29.4.1879.
    Puoliso 1:o Vesilahti 6.1.1863 Taavetti Kiviniemi, Moisio (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 1.7.1843, vanh Vesilahden Järvenrannan Liukon Kiviniemen torppari Aapraham Matinpoika ja Ester Erkintytär. - Vesilahden Kostialan Ylisen talollinen 1867-70. Järvenrannan Liukon Kiviniemen torpan itsellinen 1870-90. Kärkölän Hussun itsellisiä ainakin 1890-1909.
    Taavetin 2. puoliso Huittinen 28.12.1880 Maria Karoliina Nygrén s. Huittinen 14.3.1845, vanh Huittisten Leppäkosken Liuhalan Kankaanpään torppari Heikki Juhonpoika Nygrén ja Eeva Justiina Juhontytär Sandell.

Ei Lapsia:

IV Kalle Konstantin Taavetinpoika Rassa, Mäkelä (vanhemmat) s. Vesilahti 25.10.1843, k. Tyrvää 7.7.1915. - Mäkelän torppari Tyrvään Evonkylän Rahkialan alueella.
    Puoliso Tyrvää 27.12.1866 Jemiina Judit Mäkelä s. Tyrvää 27.9.1849, k siellä 12.7.1915, vanh Tyrvään Ekon Rahkilan Mäkelän torppari Juho Heikinpoika Holppi ja Eeva Kristiina Simontytär. - Tyrvään Ekon Rahkilan Mäkelän torpan vävy ja torppari.

V Lapsia:

  1. Anna Jemina Mäkelä, Salovaara s. Tyrvää 19.12.1869.
  2. Kaarle Atanasius Mäkelä s. Tyrvää 1.8.1872, k. siellä 17.10.1936.
  3. Fanny Serafia Mäkelä, Niemelä s. Tyrvää 2.11.1874, k. Mouhijärvi 20.6.1947.
  4. Juho Heikki Mäkelä s. Tyrvää 19.1.1877.
  5. Kustaa Vilho Mäkelä s. Tyrvää 2.7.1879.
  6. Martti Konrad* Mäkelä s. Tyrvää 10.11.1881, k. Hollola 2.5.1918.
  7. Frans Oskar* Mäkelä s. Tyrvää 8.7.1884. - Helsinkiin 5.1.1903, N:1.
  8. Vihtori Hermanni Mäkelä s. Tyrvää 22.10.1886, k. Hämeenlinnan vankileirillä 9.7.1918.
  9. Hilda Maria Mäkelä, Kannisto s. Tyrvää 22.6.1889, k. 11.1.1967.

V Anna Jemina Kallentytär Mäkelä, Salovaara (vanhemmat) s. Tyrvää 19.12.1869. - Ennen avioitumistaan meijerin hoitaja Tyrväällä ja Kiikassa.
    Puoliso Kiikka 29.12.1896 Ville Palmgrén, Salovaara s. Kiikka 20.1.1874, k. Tyrvää 2.3.1912, vanh Kiikan pitäjänseppä Kiimajärven Mäkelässä Kaarle Kustaa Kaarlenpoika Palmgrén ja Eeva Liisa Matintytär. - Seppä Tyrvään Ekon Stormin Ala-Harsussa.

VI Lapsia:

  1. Niilo Nikolai Salovaara s. Tyrvää 4.12.1897.
  2. Vilho Eemeli Salovaara s. Tyrvää 4.12.1897, k. Hämeenlinna, vankileirillä 8.7.1918. - Seppä, naimaton.
  3. Siiri Maria Salovaara, Karenius s. Tyrvää 7.10.1900, k. Kisko 2.9.1936.
  4. Emmi Augusta Salovaara, Kämppä s. Tyrvää 7.3.1903.
  5. Yrjö Erkki Salovaara s. Tyrvää 21.11.1905, k. kenttäsairaala 7.11.1941.
  6. Anna Esteri Salovaara s. Tyrvää 9.5.1908.
  7. Lauri Olavi Salovaara s. Tyrvää 14.5.1911, k. kaatui Karisalmi Näätälä, Viipurin mlk. 22.6.1944.

VI Siiri Maria Villentytär Salovaara, Karenius (vanhemmat) s. Tyrvää 7.10.1900, k. Kisko 2.9.1936.
    Puoliso Kisko 25.11.1925 Väinö Rudolf Karenius (hänen 1. aviossaan) s. Kisko 5.3.1900, k. siellä 1.12.1988, vanh Kiskon Kaukurin Härjäsen Saaremetän torppari ja Saaren lohkotilallinen Juho Vihtori Eenokinpoika Karenius ja Karoliina Vilhelmiina Kaarlentytär Rehn, Karenius.
    Väinön 2. puoliso Kisko 2.12.1950 Hilkka Marjatta, Lensu Karenius s. Kanneljärvi 7.3.1924, k. Salo 23.3.2011, vanh Antti Tuomaanpoika Lensu ja ? Vesterinen.

VII Lapsia:

  1. Emmi Maria Karenius, Lehtonen s. Kisko 10.9.1926, k. Halikko 17.4.1993.
  2. Terttu Annikki Karenius, Karvonen s. Kisko 5.10.1929, k. Porvoo 20.4.2022
  3. Kuolleena syntynyt poika s. Kisko 2.9.1936.

VI Emmi Augusta Villentytär Salovaara, Kämppä (vanhemmat) s. Tyrvää 7.3.1903.
    Puoliso Punkalaidun 17.10.1931 Iivari Aamos Vanha-kämppä, Kämppä s. Punkalaidun 31.3.1898, vanh Punkalaitumen Teikaarlan Vanhakämpän talollinen Vihtori Juhonpoika Vanha-Kämppä ja Emma Mariana Abrahamintytär Jussila, Vanha-Kämppä.

VII Lapsia:

VI Yrjö Erkki Villenpoika Salovaara (vanhemmat) s. Tyrvää 21.11.1905, k. kenttäsairaala 7.11.1941, haudattu Kouvola, Myllykosken kirkkopuisto. - Vaatturi (räätäli) Sippolassa. Korpraali Jalkaväkirykmentti 25, 8. komppania (8./JR 25).
    Puoliso 2.11.1930 Toini Pokki s. Sippola 30.12.1904, vanh Sippolan Viialan N:2 Pokin 9. isäntä Tuomas Eerikinpoika Pokki ja Maria Helena Eliaksentytär Kitunen.

VII Lapsia:

  1. Maija-Liisa Salovaara, Aalto s. 5.3.1931, k. 21.4.2012.

VI Lauri Olavi Villenpoika Salovaara (vanhemmat) s. Tyrvää 14.5.1911, k. kaatui Karisalmi Näätälä, Viipurin mlk. 22.6.1944, haudattu Tyrvään kirkkohautausmaahan. - Sekatyömies. Sotamies Jalkaväkirykmentti 60, 6. komppania (3./Er.P 14).
    Puoliso Alli? Aili? Salovaara

VII Lapsia:

V Kaarle Atanasius Kallenpoika Mäkelä (vanhemmat) s. Tyrvää 1.8.1872, k. siellä 17.10.1936. - Maalari. Urakoinut mm. Sakakunnan Parantolan ja Tyrvään Piirimielisairaalan sisämaalaukset. Harrastanut kotiseutututkimuksia.
    Kuulutettu Naantali 21.,24.12.1897 Ida Josefiina Grönroos s. Merimasku 27.9.1866, vanh Merimaskun Sannaisten Niemen torppari ja Naantalin Kirstilän isäntä Kustaa Kustaanpoika Grönroos ja Maria Kristiina Kallentytär Tuppi. - Palkittu Naantalin kansakoululla käsityönäyttelyssä puuvillakankaastaan 1896.
    Puoliso Tyrvää 4.3.1900 Johanna Vilhelmiina Nikkilä, Mäkelä s. Tyrvää 10.9.1876, k. siellä 29.1.1949, vanh Tyrvään Evon kylän Nikkilän perintötilallinen Antti Herman Juhonpoika Harsu, Nikkilä ja Siina Antintytär Anttila, Nikkilä.

VI Lapsia:

  1. Bertta Josefina Gronroos, Vihervä s. Naantali 12.8.1898. - Opettaja Naantalin Lounnonmaalla.
  2. Irene Vilhelmiina Mäkelä s. Tyrvää 22.9.1900.
  3. Arvo Kaarlo Mäkelä s. Noormarkku 13.11.1905.
  4. Meeri Vilhelmiina Mäkelä s. Noormarkku 13.11.1905.
  5. Anna Vilhelmiina Mäkelä s. Noormarkku 26.9.1907.
  6. Erkki Kaarlo Mäkelä s. Noormarkku 10.9.1914, k. 31.7.1979.

VI Erkki Kaarlo Kaarlenpoika Mäkelä (vanhemmat) s. Noormarkku 10.9.1914, k. 31.7.1979.
    Puoliso 26.1.1941 Eevi Marjatta Kuusiluoma, Mäkelä s. Parkano 11.5.1918, k. Sastamala 24.9.2017, vanh Parkanon Sydanmaan Kuusiluoman talollisen tytär Suoma Maria Manassentytär Kuusiluoma, Koskela.

VII Lapsia:

  1. Mäkelä
  2. Mäkelä, Hulkko
  3. Iiris Irmeli Mäkelä, Varttinen s. Tyrvää 16.10.1948, k. Varkaus 1.5.2017.
  4. Virpi Anneli Mäkelä

VII Iiris Irmeli Mäkelä, Varttinen (vanhemmat) s. Tyrvää 16.10.1948, k. Varkaus 1.5.2017.
    Puoliso Vammala 14.6.1975 Kari Ensio Varttinen s. Tyrvää 9.5.1949, k. Varkaus 29.4.2018.

VIII Lapsia:

  1. Varttinen
  2. Varttinen

V Fanny Serafia Kallentytär Mäkelä, Niemelä (vanhemmat) s. Tyrvää 2.11.1874, k. Mouhijärvi 20.6.1947.
    Puoliso Kiikka 19.9.1897 Kalle Fabian Gröndahl, Niemelä s. Kiikoinen 20.1.1872, vanh Kiikoisten Hongiston Alahorilan Gröndahlin torppari Kustaa Maijanpoika Gröndahl ja Hilma Karoliina Heikintytär Ilomäki, Niemelä. - Mouhijärven Vesunin Iso-Tykin N:4 Rantatykin talollinen.

VI Lapsia:

  1. Anton Fabian Gröndahl, Niemelä s. Mohijärvi 23.10.1905.

V Juho Heikki Kallenpoika Mäkelä (vanhemmat) s. Tyrvää 19.1.1877. - Nahkakauppias Tammisaaressa.
    Puoliso Tammisaari 2.12.1899 Hilda Sigrid Westerholm s. Pohja 18.4.1876, vanh Pohjan Hindrabölen torpparin poika Fredrik August Westerholm ja Maria Karolina Lindblad.

VI Lapsia:

  1. Aarne Mäkelä s. Tammisaari 31.12.1900, k. siellä 4.8.1901.
  2. Aarno Johannes Mäkelä s. Tammisaari 13.9.1902, k. siellä 1.4.1903.
  3. Tor Erik Mäkelä s. Tammisaari 18.3.1905.

V Kustaa Vilho Kallenpoika Mäkelä (vanhemmat) s. Tyrvää 2.7.1879.
    Puoliso Maaria 21.7.1900 Ida Josefina Sirén s. Loimaa 18.8.1875, vanh Loimaan Onkijoen Rynkön ratsutilan Anttilan torpparin poika Kaarle Juhonpoika Anttila ja Juhanna Vilhelmiina Penjamintytär.

VI Lapsia:

  1. Inga Araminda Mäkelä s. Maaria 30.7.1901, k. siellä 16.4.1902.
  2. Vieno Toivo Mäkelä s. Maaria 18.3.1903.

V Martti Konrad Kallenpoika Mäkelä (vanhemmat) s. Tyrvää 10.11.1881, k. Hollola 2.5.1918. - Tyrvään Laukulan Äijälän mäkitupalainen ja maalari.
    Puoliso Pietarsaari 29.5.1909 Hedvig Sofia Koskela, Mäkelä s. Kurikka 10.5.1885, vanh Kurikan Tuiskulan kylän Yli-Antilan renki ja Jalasjärven Luopajärven Hakkolan Koskelan torppari Heikki Eliaanpoika Kallio, Koskela ja Karolina Iisakintytär Uitto.

Ei yhteisiä lapsia:

V Vihtori Hermanni Kallenpoika Mäkelä (vanhemmat) s. Tyrvää 22.10.1886, k. Hämeenlinnan vankileirillä 9.7.1918. - Palstatilallinen, työmies ja teurastaja Tyrväällä.
    Puoliso Tyrvää 27.3.1910 Iida Kesälä, Kannisto, Mäkelä, Korpela (hänen 1. aviossaan) s. Punkalaidun (Tampere) 7.12.1880, k. Tyrvää 3.5.1966, äiti Punkalaitumen Liitsolan Kylä-Laurilan Kesälän torpparin tytär Vilhelmiina Kustaantytär Kesälä.
    Iidan 2. puoliso Tyrvää 12.9.1920 Vihtori Viitanen, Korpela s. Tyrvää 17.10.1896, k. Vammala 18.7.1986, vanh Tyrvään Houhajärven Kuukan Korpelan torppari Heikki Malakias Kaarlenpoika Viitanen, Korpela ja Amanda Kustaantytär Kuusisto, Korpela

VI Lapsia:

  1. Veikko Vihtori Mäkelä s. Tyrvää 27.10.1912.

V Hilda Maria* Kallentytär Mäkelä, Tanni (vanhemmat) s. Tyrvää 22.6.1889, k. 11.1.1967.
    Puoliso 1:o Tyrvää 11.12.1914 Kalle Anselmi Tanni s. Kiikka 28.9.1889, k. Tyrvää 20.1.1923, vanh Kiikan Kilpijoen Tannin perintötilan poika ja isännän veli Verner Aatunpoika Tanni ja Hilma Kristiina Kustaantytär.
    Puoliso 2:o Hugo Eevert Kiperä, Koivula s. Tottijärvi 28.12.1891, k. 25.9.1976, vanh Tottijärven Tottijärven kylän Siukolan työmies Kaarle Heikinpoika Kiperä ja Johanna Antonintytär Kataisto, Kiperä.

VI Lapsia:

  1. Selma Maria Tanni s. Tyrvää 17.2.1916.
  2. Anni Helena Tanni s. Tyrvää 24.4.1919.

III Heikki Juhonpoika Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 28.12.1772, k. Tammela 16.3.1838. - Tammelan Torajärven Heikkilän isäntä 1798-1838.
    Puoliso 1:o Akaa 25.10.1798 Maria Kelo s. Akaa 20.7.1765, k. Tammela 1.1.1801, vanh Akaan Kylmäkosken Vuolteen Kelon vävy ja isäntä Sipi Matinpoika ja Kaisa Matintytär Kelo.
    Puoliso 2:o Tammela 10.10.1801 Elisabet Bucht s. Tammela 10.12.1776, k. siellä 9.2.1861, vanh Tammelan Kallion talon rakuuna, torppari ja Torajärven Puhtilan (Bucht) isäntä Iisakki Iisakinpoika Bucht ja Maria Jaakontytär Jaakkola.

IV Lapsia:

  1. Eeva Heikkilä s. Tammela 6.12.1800, k. siellä 5.7.1868.
  1. Justiina Heikkilä s. Tammela 14.4.1802, k. siellä 29.9.1867.
  2. Esteri Heikkilä s. Tammela 2.4.1804, k. siellä 26.2.1875.
  3. Taavetti Heikkilä s. Tammela 23.3.1807, k. siellä 28.10.1807.
  4. Anna Heikkilä s. Tammela 8.12.1808, k. siellää 13.9.1887.
  5. Katariina Heikkilä s. Tammela 25.3.1812, k. siellä 13.2.1884.

IV Eeva Heikintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 6.12.1800, k. siellä 5.7.1868.
    Puoliso 1:o Tammela 28.12.1817 Tuomas Seppälä s. Hattula 22.12.1787, k. Tammela 17.10.1826, vanh Hattulan Mervin Seppälän isäntä Antti Antinpoika Seppälä ja Valpuri Antintytär Sännälä. - Tammelan Mansikkaniemen Alhomäen torppari.
    Puoliso 2:o Tammela 19.5.1834 Juho Tapani s. Tammela 8.7.1808, k. siellä 21.1.1875, vanh Tammelan Forssan Järvenpään Tapanin isäntä Heikki Antinpoika Tapani ja Kaisa Juhontytär Jaakkola. - Tammelan Hevoniemen Mansikkaniemen sotilastorppari ja itsellinen.

V Lapsia:

  1. Maria Stiina Alhomäki s. Tammela 30.6.1819, k. siellä 25.2.1901.
  2. Eeva Alhomäki s. Tammela 6.12.1821, k. siellä 3.9.1876.
  3. Ulla Alhomäki s. Tammela 6.10.1824, k. siellä 28.4.1893.
  4. Elisabet Alhomäki s. Tammela 27.2.1827.
  1. Heta Mäkilä s. Tammela 24.2.1835.
  2. Serafia Mäkilä s. Tammela 20.8.1838, k. siellä 3.2.1897. - Hevoniemen Mansikkaniemen itsellinen.
  3. Henrika Mäkilä s. Tammela 7.9.1844.

V Maria Stiina Alhomäki (vanhemmat) s. Tammela 30.6.1819, k. siellä 25.2.1901.
    Puoliso Tammela 19.12.1846 Efraim Nääppä s. Urjala 28.11.1814, k. Tammela 5.2.1879, vanh Urjalan Kehron Nääpän vävy ja lampuoti Heikki Matinpoika Knuutila ja Maria Heikintytär Nääppä. - Tammelan Hevoniemen Mansikkaniemen Karjusillan torppari.

VI Lapsia:

  1. Heikki Karjusilta s. Tammela 23.9.1847, k. ennen 1855.
  2. Matti Karjusilta s. Tammela 25.2.1850, k. siellä 16.8.1904.
  3. Maria Justiina Karjusilta s. Tammela 26.12.1852.
  4. Serafia Toivonen s. Tammela 27.8.1855.
  5. Kalle Karjusilta s. Tammela 10.10.1859, k. siellä 18.10.1859.
  6. Heta Karjusilta s. Tammela 3.11.1860, k. siellä 16.11.1862.
  7. Juho Karjusilta s. Tammela 30.9.1864.

VI Matti Efraiminpoika Karjusilta (vanhemmat) s. Tammela 25.2.1850, k. siellä 16.8.1904. - Tammelan Hevoniemen Mansikkaniemen Karjalan talon Karjusillan torppari.
    Puoliso Tammela 29.6.1880 Serafia Lönn s. Tammela 28.10.1859, vanh Tammelan Lunkaisen Nissilän talon torppari Mikko Juhonpoika Lönn ja Maria Justiina Tuomaantytär Tamlander.

VII Lapsia:

  1. Hilda Maria Karjusilta s. Tammela 7.11.1881, k. siellä 24.11.1883.
  2. Kalle Vihtori Karjusilta s. Tammela 17.2.1883, k. siellä 13.7.1885.
  3. Juho Erland Karjusilta s. Tammela 17.10.1884.
  4. Iida Maria Karjusilta s. Tammela 31.12.1886.
  5. Kalle Karjusilta s. Tammela 26.2.1889.
  6. Vihtori Valfrid Karjusilta s. Tammela 7.5.1891.
  7. Martta Matilda Karjusilta s. Tammela 25.2.1893.
  8. Matti Efraim Karjusilta s. Tammela 28.2.1895, k. siellä 10.4.1896.
  9. Oskari Karjusilta s. Tammela 14.3.1897.
  10. Aukusti Karjusilta s. Tammela 19.10.1899, k. siellä 18.5.1900.
  11. Olga Serafia Karjusilta s. Tammela 19.7.1901, k. siellä 22.12.1906.

VI Maria Justiina Efraimintytär Karjusilta (vanhemmat) s. Tammela 26.12.1852.
    Puoliso Tammela 19.12.1875 Mikko Ananias Siltanen s. Tammela 27.9.1849, vanh Tammelan Saaren kartanon torppari Elias Juhonpoika ja Leena Sofia Lake. - Kankaisten ratsutilan muonarenki.

VII Lapsia:

  1. Anna Maria Siltanen s. Tammela 14.4.1876. - Helsinkiin sisään 5.12.1896, N:2903, 1. s.392.
  2. Iida Serafia Siltanen s. Tammela 2.9.1878.
  3. Kaarle Vihtori Siltanen s. Tammela 19.3.1884.
  4. Elli Matilda Siltanen s. Tammela 4.2.1888, k. siellä 29.9.1901.

VII Iida Serafia Mikontytär Siltanen (vanhemmat) s. Tammela 2.9.1878.
    Puoliso Tammela 1905 Vihtori Anttila s. Tammela 25.3.1874, vanh Tammelan Hevoniemen Anttilan isäntä Antti Simonpoika Anttila ja Vilhelmiina Mikontytär Kulmala. - Tammelan Hevoniemen Anttilan isäntä 1912-44.

VIII Lapsia:

  1. Toivo Vihtori Anttila s. Tammela 14.5.1905.
  2. Elli Augusta Anttila s. Tammela 24.2.1907.
  3. Aili Matilda Anttila s. Tammela 13.3.1909.

VI Serafia Efraimintytär Toivonen (vanhemmat) s. Tammela 27.8.1855.
    Puoliso Tammela 25.9.1881 Oskari Laxström s. Tammela 7.12.1854, k. 28.3.1948, vanh Tammelan Saaren kartanon Jussilan torppari Juho Kaarlenpoika Laxström ja Maria Heikintytär. - Tammelan Saaren kartanon tallirenki.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Oskari Laxström s. Tammela 8.3.1882, k. 2.4.1962.
  2. Iida Sofia (Serafia) Laxström s. Tammela 24.11.1884. - Helsinkiin sisään 22.8.1905, N:2579 6 s.400.
  3. Aina Lyydia Laxström s. Tammela 29.2.1888, k. siellä 27.11.1893.
  4. Martta Maria Laxström s. Tammela 18.5.1891, k. siellä 7.12.1893.
  5. Johanna Emilia Laxström s. Tammela 14.6.1893. - 1910 s.332
  6. Juho Vihtori Laxström s. Tammela 25.2.1896. - Sekatyömies. Punakaartissa, kadonnut 1918.
  7. Nestori Edvard Laxström s. Tammela 19.2.1899.

VII Kaarle Oskari Laxström (vanhemmat) s. Tammela 8.3.1882, k. 2.4.1962. - Perhe muutti Helsinkiin 19.9.1908, N:131.
    Puoliso Tammela 29.7.1905 Olga Maria Hakala s. Tammela 24.7.1882, k. 22.12.1953, vanh Tammelan Kaukolan Penttilän talollisen poika ja Penttilän Hakalan torppari Juho Sakarinpoika Hakala ja Amanda Karoliina Samuelintytär Kankuri.

VIII Lapsia:

  1. Elli Sigrid Laxström s. Tammela 16.11.1906.
  2. Urho Johannes Laxström s. Tammela 2.8.1908.

VI Juho Efraiminpoika Karjusilta (vanhemmat) s. Tammela 30.9.1864. - Karkkilan Högforsin ruukin ajomies 1896-1898, Jokioisten Nummelan sivukartanon renki 1899.
    Puoliso Tammela 18.11.1893 Emilia Riihimäki s. Tammela 23.2.1870, vanh Tammelan Hykkilän Mikkolan ratsutilan Riihimäen eläketorppari Mikko Jaakonpoika Mikkola, Riihimäki ja Vilhelmiina Juhontytär Vehmas. - Perhe muutti Jokioisista Humppilaan sisään 20.11.1899, N:40 s.6.

VII Lapsia:

  1. Iida Emelia Karjusilta s. Tammela 15.1.1895.
  2. Juho Sulo Karjusilta s. Pyhäjärvi (Karkkila) 8.4.1897.

V Eeva Tuomaantytär Alhomäki (vanhemmat) s. Tammela 6.12.1821, k. siellä 3.9.1876.
    Puoliso Tammela 19.11.1854 Jaakko Juho Kannila (hänen 1. aviossaan) s. Tammela 15.7.1830, k. siellä 24.3.1909, vanh Tammelan Hykkilän Könnön Kannilan torppari Juho Fredrikinpoika Kannila ja Maria Antintytär Lana. - Tammelan Hykkilän Könnön Kannilan torppari noin 1854-93, Saaren kartanon Rajakiston torppari 1893-1909.
    Jaakon 2. puoliso Renko 20.4.1877 Vilhelmiina Kustaantytär Eskman s. Tammela 19.5.1855.

VI Lapsia:

  1. Serafia Kannila s. Tammela 9.8.1855.
  2. Eeva Liisa Kannila s. Tammela 7.9.1857, k. siellä 15.3.1864.
  3. Jaakko Juho Kannila s. Tammela 21.12.1860, k. siellä 26.3.1864.

VI Serafia Jaakontytär Kannila (vanhemmat) s. Tammela 9.8.1855.
    Puoliso 1:o Tammela 7.6.1877 August Samuelinpoika (hänen 2. aviossaan) s. Loppi 25.9.1850, k. siellä 9.7.1884, vanh Lopen Salmion kartanon Loukeenkiven torppari Samuel Heikinpoika ja Eeva Kreeta Jaakontytär. - Lopen Salmion kartanon Lamminpään torppari 1879-84.
    Augustin 1. puoliso Tammela 21.12.1871 Vilhelmiina Esanpoika Perälä s. Tammela 1.4.1852, k. siellä 29.7.1876.
    Puoliso 2:o Loppi 10.11.1889 Juho Oskari Wallén s. Vihti 17.5.1859, vanh Vihdin Vihtijärven Sorvarin Mäkilän torpan vävy Juho Wallén ja Erika Maria Nikodemuksentytär Mäkilä. - Lopen Salmion kartanon Lamminpään torppari 1889-1903, Räyskälän Skyttälän Lampuoti vuodesta 1903.

VII Lapsia:

  1. Kaarle August s. Tammela 31.12.1878. - Todistus avioliittoa varten 1.9.1904, Karkkilaan sisään 9.1.1905, N:1 s.519.
  2. Vihtori Villehard s. Loppi 26.10.1881.

V Ulla Tuomaantytär Alhomäki (vanhemmat) s. Tammela 6.10.1824, k. siellä 28.4.1893.
    Puoliso Tammela 20.5.1852 Matti Ketola s. Tammela 11.5.1827, k. siellä 21.5.1868, vanh Tammelan Kaukolan Ketolan torppari Juho Juhonpoika Penttilä ja Anna Stiina Heikintytär Frantsila. - Tammelan Saaren kartanon Seppälän torppari 1861-68.

VI Lapsia:

  1. Matti Ketola s. Tammela 16.8.1851, k. siellä 31.7.1852.
  2. Juho Oskari Seppälä s. Tammela 30.9.1853.
  3. Kalle Vihtori Seppälä, Mattson s. Tammela 25.5.1857.
  4. Aina Augusta Sofia Seppälä s. Tammela 10.12.1860, k. siellä 12.6.1902.
  5. Heikki Seppälä s. Tammela 7.1.1863.
  6. Amanda Seppälä s. Tammela 10.6.1866.

VI Juho Oskari Matinpoika Seppälä (vanhemmat) s. Tammela 30.9.1853. - Tammelan Saaren kartanon Seppälän torppari.
    Puoliso Tammela 13.1.1881 Maria Justiina Tuomola s. Tammela 1.3.1857, vanh Tammelan Saaren Tuomolan torppari Heikki Kaaprielinpoika Tuomola ja Serafia Kaarlentytär Levoniemi.

VII Lapsia:

  1. Olga Maria Seppälä s. Tammela 4.12.1880, k. siellä 23.6.1894.
  2. Aliina Vilhelmiina Seppälä s. Tammela 6.4.1884.
  3. Aino Sofia Seppälä s. Tammela 1.7.1887.
  4. Amalia Seppälä s. Tammela 2.5.1891.
  5. Heikki Seppälä s. Tammela 26.7.1895.
  6. Amalia Seppälä s. Tammela 2.5.1891, k. siellä 4.9.1891.
  7. Alma Matilda Seppälä s. Tammela 20.10.1892, k. siellä 26.11.1892.
  8. Emilia Seppälä s. Tammela 2.5.1894, k. siellä 8.5.1894.
  9. Heikki Seppälä s. Tammela 26.7.1895, k. siellä 2.9.1895.
  10. Maria Josefiina Seppälä s. Tammela 19.4.1899.

VI Kalle Vihtori Matinpoika Seppälä, Mattson (vanhemmat) s. Tammela 25.5.1857.
    Puoliso Tammela 21.12.1890 Emma Riihioja s. Tammela 27.8.1871, vanh Tammelan Saaren kartanon Riihiojan torppari Juho Kustaa Jaakonpoika ja Justiina Tuomaantytär. - Tammelan Saaren kartanon Riihiojan torpparin vävy ja torppari, sitten renkilä Kankaisissa, Luntilan Hakalassa, Tammelan Marttilassa. Liesjärven Harjulla.

VII Lapsia:

  1. Hilma Lyydia Mattson s. Tammela 7.9.1891.
  2. Selma Emilia Mattson s. Tammela 4.4.1894.
  3. Kaarle Aleksanteri Mattson s. Tammela 16.8.1896.
  4. Juho Fredrik Mattson s. Tammela 5.4.1899.
  5. Saima Vilhelmiina Mattson s. Tammela 26.5.1901.
  6. Olga Irene Mattson s. Tammela 16.7.1903, k. siellä 9.7.1905.
  7. Arvo Eerikki Mattson s. Tammela 29.1.1906.
  8. Oskari Alpertti Mattson s. Tammela 2.7.1908, k. siellä 15.7.1908.
  9. Reino Armas Ilmari Mattson s. Tammela 20.7.1909.

VI Aina Augusta Sofia Matintytär Seppälä (vanhemmat) s. Tammela 10.12.1860, k. siellä 12.6.1902.
    Puoliso Tammela 3.4.1888 Nestori Nissilä (hänen 1. aviossan) s. Tammela 24.2.1863, vanh Tammelan Lunkaisen Nissilän vuorkaajan vävy ja vuokraaja Topias Erkinpoika ja Serafia Juhontytär Nissilä. - Tammelan Riihivalkaman mökkiläinen Anttilan maalla.
    Nestorin 2. puoliso Tammela 14.6.1907 Amalia Kustaantytär Selmelin s. Tammela 20.4.1866.

VII Lapsia:

  1. Hilda Serafia (Sofia) Nissilä s. Tammela 19.2.1889.
  2. Kaarle Nestori Nissilä s. Tammela 27.2.1892.
  3. Bruuno Erland Nissilä s. Tammela 25.10.1895.
  4. Svante Viljam Nissilä s. Tammela 11.5.1899.

VI Heikki Matinpoika Seppälä (vanhemmat) s. Tammela 7.1.1863. - Forssan apteekin renki. Perhe muutti Hämeenlinnaan? 21.11.1887, N:121.
    Puoliso Tammela 20.6.1886 Josefa Malin s. Tammela 28.9.1863, vanh Tammelan Hykkilän Könnön torppari Manu Simonpoika ja Edla Karoliina Juhontytär.

VII Lapsia:

  1. Olga Maria Seppälä s. Tammela 29.7.1886.

VI Amanda Matintytär Seppälä (vanhemmat) s. Tammela 10.6.1866.
    Puoliso Tammela 16.9.1888 Heikki Severin Heikkilä s. Tammela 2.4.1862, vanh Tammelan Letkun Hiisilän eli Kyynärämaan isäntä Heikki Matinpoika Hiisilä ja Anna Kaisa Juhontytär Yli-Anttila. - Tammelan Riihivalkaman Markkulan itsellinen mökkiläinen noin vuodesta 1889.

VII Lapsia:

  1. Juho Henrik Heikkilä s. Tammela 11.1.1889.
  2. Hulda Maria Heikkilä s. Tammela 20.11.1891.
  3. Martta Matilda Heikkilä s. Tammela 6.4.1896.
  4. Kalle Vihtori Heikkilä s. Tammela 7.4.1896, k. siellä 26.4.1896.
  5. Väinö Valfrid Heikkilä s. Tammela 14.10.1898, k. siellä 23.6.1908.
  6. Saara Amanda Heikkilä s. Tammela 11.7.1901, k. siellä 30.12.1902.
  7. Erkki Konstantin Heikkilä s. Tammela 15.2.1904.
  8. Yrjö Nikolai Heikkilä s. Tammela 19.6.1908.

V Elisabet Tuomaantytär Alhomäki (vanhemmat) s. Tammela 27.2.1827.
    Puoliso Tammela 3.10.1853 Juho Perälä s. Tammela 3.11.1834, vanh Tammelan Susikaisen Perälän torppari Kaapriel Aataminpoika Skoning ja Elisabet Joosepinpoika Perälä. - Tammelan Susikaisen Perälän torppari noin vuodesta 1862.

VI Lapsia:

  1. Matti Perälä s. Tammela 29.8.1854.
  2. Juho Perälä s. Tammela 24.5.1856.
  3. Kalle Perälä s. Tammela 14.1.1858, k. siellä 11.9.1858.
  4. Kaapo Perälä s. Tammela 4.10.1859, k. siellä 2.2.1862.
  5. Maria Henrika Perälä s. Tammela 23.1.1862, k. siellä 20.2.1869.
  6. Kaapo Perälä s. Tammela 1.2.1864.
  7. Matilda Perälä s. Tammela 14.3.1866, k. siellä 15.2.1869.
  8. Eeva Stiina Perälä s. Tammela 8.5.1868, k. siellä 9.2.1869.
  9. Kaarle Perälä, Niittymäki s. Tammela 28.3.1870.

VI Matti Juhonpoika Perälä (vanhemmat) s. Tammela 29.8.1854.
    Puoliso Tammela 21.10.1875 Matilda Lähteenkorva s. Tammela 6.10.1857, vanh Tammelan Susikaisen Iso-Liinaharja Lähteenkorvan eläketorppari Jaakko Pertunpoika Lähteenkorva ja Maria Kristiina Matintytär. - Tammelan Susikaisen Iso-Liinaharja Lähteenkorvan vävy ja torppari.

VII Lapsia:

  1. Maria Henriika Lähteenkorva s. Tammela 30.10.1876, k. siellä 19.8.1877.
  2. Iida Maria Lähteenkorva s. Tammela 26.6.1878.
  3. Vihtori Lähteenkorva s. Tammela 23.9.1881, k. siellä 5.6.1882.
  4. Jaakko Reinhold Lähteenkorva s. Tammela 8.7.1883.
  5. Juho Eevert Lähteenkorva s. Tammela 24.7.1886, k. siellä 27.10.1887.
  6. Serafia Elisabet Lähteenkorva s. Tammela 13.9.1888.
  7. Eevert Lähteenkorva s. Tammela 27.7.1891.
  8. Matti Lähteenkorva s. Tammela 6.8.1894.
  9. Alma Lähteenkorva s. Tammela 5.4.1897.
  10. Elli Matilda Lähteenkorva s. Tammela 1.1.1900.
  11. Erkki Anselmi Lähteenkorva s. Tammela 31.3.1903.

VII Iida Maria Matintytär Lähteenkorva (vanhemmat) s. Tammela 26.6.1878.
   

VIII Lapsia:

  1. Lauri Iidantytär Läheteenkorva s. Tammela 10.8.1901.

VII Jaakko Reinhold Matinpoika Lähteenkorva (vanhemmat) s. Tammela 8.7.1883.
    Puoliso Tammela 20.11.1909 Iida Aliina Hieperi s. Tammela 23.4.1888, vanh Tammelan Susikaisen Pihtikosen Haaviston muonamies ja Ojalan torppari Malakias Matinpoika Hieperi ja Amanda Henriika Kallentytär Kivenkorva.

VIII Lapsia:

VI Juho Juhonpoika Perälä (vanhemmat) s. Tammela 24.5.1856. - Asuivat Susikkaan Juhalan Perälässä.
    Puoliso Tammela 29.11.1881 Henriika Sofia Hakoja s. Tammela 6.9.1859, vanh Tammelan Luntilan Hakojan torppari Kustaa Kallenpoika Hakoja ja Maria Stiina Topiaksentytär.

VII Lapsia:

  1. Kalle Eevert Perälä s. Tammela 8.9.1883.
  2. Alfhild Perälä s. Tammela 26.1.1886.
  3. Edla Henriika Perälä s. Tammela 28.5.1888.
  4. Juho Arthur Perälä s. Tammela 8.11.1891.
  5. Maria Matilda Perälä s. Tammela 25.1.1895.

VI Kaapo Juhonpoika Perälä (vanhemmat) s. Tammela 1.2.1864.
    Puoliso Tammela 24.10.1896 Maria Siltainsuu s. Tammela 8.3.1870, vanh Tammelan Susikkaan Siltainsuun isäntä Manu Juhonpoika Iso-Liinaharja ja Henriika Kallentytär Mattila.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Jalmari Perälä s. Tammela 11.11.1896, k. siellä 22.11.1896.
  2. Toivo Artturi Perälä s. Tammela 29.4.1898.

VI Kaarle Juhonpoika Perälä, Niittymäki (vanhemmat) s. Tammela 28.3.1870.
    Puoliso Tammela 7.10.1899 Henriika Uutela s. Tammela 7.11.1876, vanh Tammelan Susikkaan Pihtikosken Mäkelän eli Hieperin isäntä ja Juhalan Uutelan torppari Juho Matinpoika Hieperi ja Riitta Kaisa Kustaantytär Sund.

VII Lapsia:

  1. Matti Eevert Niittymäki s. Tammela 5.3.1900.
  2. Iida Henriika Niittymäki s. Tammela 22.4.1901.
  3. Emma Matilda Niittymäki s. Tammela 21.11.1902.
  4. Olga Maria Niittymäki s. Tammela 8.7.1909.

V Heta Juhontytär Mäkilä (vanhemmat) s. Tammela 24.2.1835.
    Puoliso Tammela 16.4.1861 Heikki Roos s. Tammela 11.8.1837, vanh Tammelan Kaukjärven Pinnin torppari Jaakko Pekanpoika ja Juhalan torpasta Justiina Juhontytär Fager, Roos jonka puoliso Matti Juhonpoika Roos kuoli 4.11.1833. - Tammelan Kaukjärven itsellinen vuodesta 1869. Molemmat elossa vielä 1909.

VI Lapsia:

  1. Serafia Roos s. Tammela 7.7.1861, k. Elimäki 19.4.1892. - Forssa Osakeyhtiön Kutomalaitoksen Kangastehtaan työntekijä 1880-87, Hämeenlinna Kuvernöörin viraston piika 1888-91, Elimäen Moision Kartanon piika 1891-92.

V Henrika Juhontytär Mäkilä (vanhemmat) s. Tammela 7.9.1844.
    Puoliso Tammela 21.11.1869 Aapraham Mikko Wiklund s. Urjala 11.2.1848, vanh Urjalan Kokon Mäenpään talon Rauniston torppari Salomon Pekanpoika Sillanpää ja Heta Yrjöntytär Tomukorpi. - Renkinä Tammelassa, Elimäellä, Valkealassa, Anjalassa ja Elimäellä, Anjalan Takamaan katanon vouti 1896-1902 ja Elimäen Moision Naaranojan 1902-1903, Anjalan Takamaan kartanon mäkitupalainen vuodesta 1903.

VI Lapsia:

  1. Iida Maria Wiklund s. Tammela 15.8.1875, k. Anjala 16.2.1893.
  2. Viktor Valfrid Wiklund, Vuokko s. Tammela 28.4.1880. - Anjalan Takamaan kartanon välskäri.
        Puoliso Anjala 27.10.1907 Iida Sofia Lindberg s. Eura 3.6.1879, vanh Euran Kauttuan rautaruukin renki Samuel Samuelinpoika Lindberg ja Amanda Fredrikintytär Wikberg.
  3. Frans Oskar Wiklund s. Elimäki 28.6.1882. - Anjalan Takamaan kartanon puutarhuri.
        Puoliso Anjala 24.6.1906 Iida Augusta Fleminch s. Eura 28.4.1882, vanh Euran Kauttuan rautaruukin seppä Juho Vilhelm Fleminch ja Anna Augusta Augustantytär Wikberg.

IV Justiina Heikintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 14.4.1802, k. siellä 29.9.1867.
    Puoliso Tammela 12.2.1829 Juho Huti, Ylösmäki s. Kalvola 12.5.1792, k. Tammela 28.2.1869, vanh Kalvolan Orjanhirren Hutin isäntä Heikki Matinpoika ja Liisa Tuomaantytär. - Tammelan Torajärven Ylösmäen torppari.

V Lapsia:

  1. Gerhard Ylösmäki s. Tammela 20.6.1829, k. siellä 4.4.1830.
  2. Juho Kustaa Ylösmäki s. Tammela 2.6.1831, k. siellä 19.7.1847.
  3. Anna Kristiina Ylösmäki s. Tammela 7.7.1834, k. Kalvola 26.11.1893.
  4. August Ahlstedt s. Tammela 19.3.1837, k. siellä 15.4.1898.
  5. Gerhard Seppänen s. Tammela 16.9.1840.
  6. Iisakki Ylösmäki s. Tammela 8.8.1843, k. siellä 21.8.1852.

V Anna Kristiina Juhontytär Ylösmäki (vanhemmat) s. Tammela 7.7.1834, k. Kalvola 26.11.1893.
    Puoliso 1:o Tammela 13.7.1857 Elias Jussila s. Hattula 11.9.1825, k. Kalvola 12.2.1879, vanh Hattulan Heinun Jussilan isäntä Juho Heikinpoika Jussila ja Riitta Maria Mikontytär.
    Puoliso 2:o Kalvola 6.7.1882 Juho Kustaa Ekvall (hänen 1. aviossaan) s. Kalvola 16.2.1843, vanh Niemen Kotkaniemen torpasta, Sittalan Hyvämäen torppari Kustaa Juhonpoika Kotkaniemi ja Elisabet Juhontytär Skåning, eli Juhala. - Kalvolan Heinun Jussilan itsellinen ja Niemen Tompakan mäkitupalainen.
    Juhon 2. puoliso Kalvola 23.9.1897 Henriika Heikintytär Heikkilä (hänen 2. aviossaan) s. Kalvola 13.11.1854.
    Henriikan 1. puoliso Kalvola 15.4.1883 Juho Kustaa Juhonpoika Eerola s. Kalvola 24.3.1855, k. siellä 19.2.1892. - Kalvolan Niemen Vähä-Kaaron torppari.

VI Lapsia:

  1. Juho Kustaa Jussila, Raittila s. Hattula 1.6.1858, k. jälkeen 1920.
  2. Vihtori Jussila s. Hattula 29.9.1859, k. Kalvola 6.10.1862.
  3. Vilhelmiina Jussila s. Hattula 3.4.1861.
  4. Amanda Jussila s. Kalvola 5.10.1863, k. siellä 11.3.1867.
  5. August (Elias) Jussila s. Kalvola 19.5.1866, k. siellä 23.10.1867.
  6. Vihtori Saarinen s. Kalvola 4.4.1869.
  7. Matilda Jussila s. Kalvola 22.6.1871, k. Urjala 21.8.1897.
  8. Iida Maria Jussila, Saarinen s. Kalvola 8.4.1876.

VI Juho Kustaa Eliaanpoika Jussila, Raittila (vanhemmat) s. Hattula 1.6.1858, k. jälkeen 1920. - Urjalan Perhon Perheenniemen itsellinen, Kokon/Saviniemen kylän Lähteenkorvan Raittilan torppari noin 1897-1904, sitten itsellinen.
    Puoliso Urjala 18.10.1891 Iida Miina Raittila s. Urjala 24.12.1866, k. siellä 16.3.1904, vanh Urjalan Perhon Perheemiehen renki Antti Israelinpoika ja Kreeta Juhontytär.

VII Lapsia:

  1. Anna Lyydia Raittila s. Urjala 9.12.1891, k. siellä 29.5.1901.
  2. August Osvald Raittila s. Urjala 4.5.1896, k. siellä 3.6.1899.
  3. Toivo Armas Raittila s. Urjala 1.4.1899.
  4. Otto Johannes Raittila s. Urjala 9.4.1902, k. siellä 24.4.1902.

VI Vilhelmiina Eliaantytär Jussila (vanhemmat) s. Hattula 3.4.1861.
    Puoliso Kalvola 9.10.1880 Juho Fredrik Iso-Pietilä s. Tammela 22.7.1853, vanh Tammelan Kojon Iso-Pietilän isäntä Matti Heikinpoika Iso-Pietilä ja Eeva Stiina Matintytär. - Tammelan Ojaisen Yli-Huikon isäntä noin 1889-.

VII Lapsia:

  1. Hulda Maria Yli-Huikko s. Tammela 13.6.1890.
  2. Toivo Johannes Yli-Huikko s. Tammela 24.10.1892.
  3. Lempi (Alli) Matilda Yli-Huikko s. Tammela 19.6.1896.
  4. Iida Lyydia Yli-Huikko s. Tammela 27.4.1900.

VI Vihtori Eliaanpoika Saarinen (vanhemmat) s. Kalvola 4.4.1869. - Sahankäyttäjä Kalvolan Kutisten Kartanon Kerttulassa.
    Puoliso Urj 12.9.1904 Lyydia Maria Salimäki s. Urjala 25.3.1884, vanh Urjalan Salmen Jaakkolan Salinmäen torppari Kalle Kustaa Eenokinpoika Salimäki ja Amanda Josefiina Juhontytär.

VII Lapsia:

  1. Eino Alarik Saarinen s. Kalvola 24.5.1908

VI Matilda Eliaantytär Jussila (vanhemmat) s. Kalvola 22.6.1871, k. Urjala 21.8.1897.
    Puoliso Kalvola 16.4.1895 Mauri Koenperä, Simola (hänen 1. aviossaan) s. Urjala 21.1.1865, vanh Urjalan Kokon Koenperän torppari Simo Kaarlenpoika Lavala, Sääksmäeltä ja Anna Kristiina Fredrikintytär Mäki. - Urjalan Saviniemen Lähteenkorvan Koenperän torppari ja Simolan isäntä noin 1900-.
    Maurin 2. puoliso Urjala 23.9.1904 Iida Maria Jussila, Saarinen s. Kalvola 8.4.1876, vanh Kalvolan Heinun Jussilan isäntä Elias Juhonpoika Jussila ja Anna Kristiina Juhontytär Ylösmäki.

VII Lapsia:

  1. Elsa Augusta Koenperä s. Urjala 25.4.1896, k. siellä 9.6.1896.
  2. Iida Maria Koenperä s. Urjala 18.5.1897, k. siellä 17.11.1897.

VI Iida Maria Eliaantytär Jussila, Saarinen (vanhemmat) s. Kalvola 8.4.1876.
    Puoliso Urjala 23.9.1904 Mauri Koenperä, Simola (hänen 2. aviossaa) s. Urjala 21.1.1865, vanh Urjalan Kokon Koenperän torppari Simo Kaarlenpoika Lavala, Sääksmäeltä ja Anna Kristiina Fredrikintytär Mäki. - Urjalan Saviniemen Lähteenkorvan Koenperän torppari ja Simolan isäntä.
    Maurin 1. puoliso 16.4.1895 Matilda Jussila s. Kalvola 22.6.1871, k. Urjala 21.8.1897 vanh Kalvolan Heinun Jussilan isäntä Elias Juhonpoika Jussila ja Anna Kristiina Juhontytär Ylösmäki.

VII Lapsia:

  1. Vilho Eevert Simola s. Urjala 3.1.1905.
  2. Saara Aleksandra Simola s. Urjala 27.12.1905.
  3. Reino Maurits Simola s. Urjala 12.5.1909.
  4. Siiri Siviä Simola s. Urjala 8.1.1912.
  5. Meri Mirjam Simola s. Urjala 11.6.1917.

V August Juhonpoika Ahlstedt (vanhemmat) s. Tammela 19.3.1837, k. siellä 15.4.1898. - Kirkon kuudennusmies Ylösmäen torpassa, Kojon Vuollun Pukkilan kartanon mäkitupalainen ja Ilvesojan Heikkilän.
    Puoliso Tammela 5.10.1865 Eeva Vähä-Pietilä s. Tammela 12.12.1844, vanh Tammelan Kojon Vähä-Pietilän isäntä Heikki Erkinpoika Vähä-Pietilä ja Elisabet Jaakontytär Elf. - Tammelan Ilvesojan itsellinen vielä 1909.

VI Lapsia:

  1. Elsa Ahlstedt s. Tammela 22.2.1867, k. siellä 25.1.1877.
  2. Olga Maria Ahlstedt s. Tammela 23.7.1869, k. siellä 18.4.1890.

VI Olga Maria Augustintytär Ahlstedt (vanhemmat) s. Tammela 23.7.1869, k. siellä 18.4.1890.
    Puoliso Tammela 28.12.1887 Aleksanteri Juhala (hänen 1. aviossaan) s. Tammela 19.1.1859, k. siellä 21.6.1904, vanh Tammelan Kojon Ilvesojan Juhalan poika Juho Juhonpoika Juhala ja Maria Kristiina Jaakontytär Mattila. - Tammelan Kojon Ilvesojan itsellinen.
    Aleksanterin 2. puoliso Tammela 19.12.1891 Johanna Maria Mikontytär Toivonen s. Tammela 7.7.1865.

VII Lapsia:

  1. Väinö Aleksanteri Juhala s. Tammela 10.11.1888, k. siellä 8.12.1894.

V Gerhard Juhonpoika Seppänen (vanhemmat) s. Tammela 16.9.1840. - Kalvolan Iittalan Pidetyksen torppari 1862-80, sitten Paakkosen Paakosen itsellinen, Ahlajärven Nummelan kartanon torppari 1894-96 ja Tammelan Torajärven Heikkilän Ylösmäen torppari 1896-.
    Puoliso 1:o Kalvola 28.9.1862 Vilhelmiina Juhala (hänen 2. aviossaan) s. Tammela 20.11.1833, k. siellä 14.11.1893, vanh Tammelan Susikaisen Juhalan isäntä Mikko Juhonpoika Skåning, eli Juhala ja Eeva Liisa Erkintytär Heikkilä.
    Vilhelmiinan 1. puoliso Tammela 27.6.1854 Heikki Juho Juhonpoika Pidetys s. Kalvola 10.11.1827, k. siellä 10.2.1859. - Kalvolan Iittalan Pidetyksen torpan poika.
    Puoliso 2:o Kalvola 15.7.1894 Vilhelmiina Aaprahamintytär (hänen 2. aviossaan) s. Tammela 9.1.1856, vanh Tammelan Kojon Vuollun Kojon kartanon torppari Aapraham Juhonpoika ja Liisa Stiina Matintytär.
    Vilhelmiinan 1. puoliso Kalvola 3.6.1877 Edvard Kustaanpoika Villikko s. Kalvola 16.7.1851, k. siellä 2.7.1893. - Kalvolan Lintumaan Kankaanmaan torppari, sitten Ahlajärven Nummelan kartanon torppari.

VI Lapsia:

  1. Maria Matilda Pidetys s. Kalvola 10.3.1857, k. siellä 13.11.1898.
  2. Maria Stiina Pidetys s. Kalvola 5.1.1864, k. siellä 6.1.1864.
  3. Aurora Pidetys s. Kalvola 4.3.1865, k. siellä 12.3.1865.
  4. Ulla Pidetys s. Kalvola 22.11.1869, k. siellä 30.11.1869.
  5. Iida Maria Pidetys s. Kalvola 21.12.1871, k. siellä 24.12.1871.
  6. Iida Pidetys s. Kalvola 3.10.1876, k. siellä 5.10.1876.
  7. August Ylosmäki s. Kalvola 15.6.1895.

VI Maria Matilda Gerhardintytär Pidetys (vanhemmat) s. Kalvola 10.3.1857, k. siellä 13.11.1898.
    Puoliso 1:o Kalvola 21.10.1875 Vihtori Paakkonen s. Kalvola 5.8.1846, k. siellä 10.1.1878, vanh Kalvolan Paakkosen Paakkosen isäntä Kustaa Fredrik Aataminpoika Paakkonen ja Maria Loviisa Juhontytär Nisuniemi. - Kalvolan Paakkosen Paakkosen isäntä.
    Puoliso 2:o Kalvola 2.11.1879 Kustaa Paakkonen s. Kalvola 16.2.1855, vanh Kalvolan Paakkosen Paakkosen isäntä Pietari Aleksanteri Eliaksenpoika Paakkonen ja Eeva Elisabet Manuntytär Antila Hattulasta. - Kalvolan Paakkosen Paakkosen yksinäisen perintötalon isäntä.

VII Lapsia:

  1. Olga Maria Paakkonen s. Kalvola 8.8.1876, k. siellä 11.3.1883.
  2. Dagmar Fredrika Paakkonen s. Kalvola 10.10.1879, k. siellä 21.10.1979.
  3. Juho Anton Paakkonen s. Kalvola 3.9.1880, k. siellä 13.7.1883.
  4. Aukusti Harald Paakkonen s. Kalvola 22.4.1883.
  5. Maria Aukusta Paakkonen s. Kalvola 1.7.1886.
  6. Juho Anton Paakkonen s. Kalvola 11.7.1888.
  7. Rauha Liini Matilda Paakkonen s. Kalvola 14.2.1891.
  8. Väinö Valfrid Paakkonen s. Kalvola 30.6.1893.

IV Esteri Heikintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 2.4.1804, k. siellä 26.2.1875.
    Puoliso Tammela 27.12.1829 Antti Lana (hänen 2. aviossaan) s. Tammela 2.11.1788, k. siellä 13.11.1862, vanh Tammelan Kuuston Lanan isäntä Matti Antinpoika Lana ja Valpuri Matintytär Pekola. - Tammelan Hykkilän (Loimonen) Ylitalon isäntä noin 1814-31.
    Antin 1. puoliso Tammela 31.10.1814 Anna Heikintytär (hänen 2. aviossaan) s. 23.10.1779, k. Tammela 3.2.1829.
    Anna 1. puoliso noin 1811 Israel Antinpoika s. Renko 12.12.1779, k. Tammela 3.10.1813. - Tammelan Hykkilän (Loimonen) Ylitalon isäntä -1813.

V Lapsia:

  1. Malakias Loimonen s. Tammela 19.7.1830, k. siellä 24.3.1893.
  2. Anna Elisabet Loimonen s. Tammela 27.1.1833, k. siellä 1.3.1836.
  3. Maria Justiina Loimonen s. Tammela 11.5.1837.

V Malakias Antinpoika Loimonen, Anttila (vanhemmat) s. Tammela 19.7.1830, k. siellä 24.3.1893. - Tammelan Hykkilän Ylitalon Anttilan torppari.
    Puoliso Tammela 19.12.1851 Ulla Lekkala s. Tammela 24.8.1830, k. siellä 10.5.1909, vanh Tammelan Teuron Lekkalan vävy ja isäntä Niilo Heikinpoika ja Riitta Jaakontytär Lekkala.

VI Lapsia:

  1. Juho Vihtori Anttila s. Tammela 3.12.1852. - Tammelan Hykkilän itsellisiä vielä 1909.
  2. Maria Justiina Anttila s. Tammela 20.1.1857, k. siellä 5.2.1908.
  3. Matilda Anttila s. Tammela 31.8.1860.
  4. Heikki Anttila s. Tammela 25.1.1864, k. siellä 11.5.1864.
  5. Olga Anttila s. Tammela 8.11.1866.
  6. August Anttila s. Tammela 3.8.1870. - Tammelan Hykkilän itsellisiä vielä 1909.

VI Maria Justiina Malakiaantytär Anttila (vanhemmat) s. Tammela 20.1.1857, k. siellä 5.2.1908.
   

VII Lapsia:

  1. Vihtori Anttila s. Tammela 10.12.1888, k. siellä 25.12.1888.

VI Matilda Malakiaantytär Anttila (vanhemmat) s. Tammela 31.8.1860.
    Puoliso Tammela 21.8.1881 Juho Kuisti s. Tammela 2.5.1851, vanh Hykkilän Loimosen Setärin torppari Heikki Samuelinpoika Loimonen, Kuisti ja Anna Juhontytär Mäkilä. - Tammelan Hykkilän Alitalon Kuistin torppari noin 1900-.

VII Lapsia:

  1. August Kuisti s. Tammela 12.3.1882.
  2. Kalle Henrik Kuisti s. Tammela 30.9.1885.
  3. Otto Vihtori Nikodemus Kuisti s. Tammela 28.5.1888.
  4. Anton Anselm Kuisti s. Tammela 16.4.1891.
  5. Elli Sofia Kuisti s. Tammela 11.3.1900, k. siellä 30.6.1907.

VI Olga Malakiaantytär Anttila (vanhemmat) s. Tammela 8.11.1866. - Piikana eri puolilla Tammelaa.
   

VII Lapsia:

  1. Aina Sofia Anttila s. Tammela 16.2.1893.

V Maria Justiina Antintytär Loimonen (vanhemmat) s. Tammela 11.5.1837, k. siellä 24.10.1913.
    Puoliso 1:o Tammela 5.11.1854 Juho Mikkola s. Tammela 24.11.1828, k. siellä 18.3.1879, vanh Tammelan Hykkilän Mikkolan ratsutilan poika Juho Juhonpoika Mikkola ja Liisa Jaakontytär. - Tammelan Hykkilän Mikkolan ratsutilan Ketolan eläketorppari.
    Puoliso 2:o Tammela 29.12.1883 Juho Sipilä (hänen 2. aviossaan) s. Tammela 19.6.1822, k. siellä 9.9.1905, vanh Tammelan Hykkilän Sipilän vävy ja isäntä Heikki Juhonpoika Iso-Kassari ja Maria Jaakontytär Sipilä. Tammelan Hykkilän Sipilän isäntä 1862-71.
    Juhon 1. puoliso Tammela 26.2.1857 Eulalia Kaarlentytär Rönberg s. Tammela 10.2.1836, k. siellä 16.12.1881.

VI Lapsia:

  1. Serafia Ketola s. Tammela 6.9.1857.
  2. Maria Stiina Ketola s. Tammela 12.5.1859, k. siellä 24.2.1880.
  3. Juho Vihtori Ketola s. Tammela 5.4.1863, k. siellä 10.1.1899.
  4. Anna Liisa Ketola s. Tammela 10.9.1866, k. siellä 21.6.1883.

VI Serafia Juhontytär Ketola (vanhemmat) s. Tammela 6.9.1857.
    Puoliso Tammela 5.11.1876 Heikki Kaapriel Heikkilä s. Tammela 27.4.1850, k. siellä 8.6.1905, vanh Tammelan Saaren Kartanon Heikkilän torpan vävy ja torppari Heikki Kaaprielinpoika ja Eeva Antintytär Tangren. - Tammelan Hykkilän Mikkolan itsellinen mökkiläinen.

VII Lapsia:

  1. Maria Serafia Ketola s. Tammela 21.6.1877, k. siellä 8.8.1899.
  2. Malakias Ketola s. Tammela 4.2.1880, k. siellä 13.3.1881.
  3. Amalia Ketola s. Tammela 21.12.1882, k. siellä 31.8.1883.
  4. Kalle Henrik Ketola s. Tammela 10.9.1885.
  5. Hildu Amalia Ketola s. Tammela 9.5.1888, k. siellä 10.12.1895.
  6. Oskari Leander Ketola s. Tammela 7.1.1891.
  7. Emil Aleksanteri Ketola s. Tammela 25.6.1894.
  8. Selmi Vihtori Ketola s. Tammela 7.7.1899, k. siellä 19.10.1899.
  9. Selim Vihtori Ketola s. Tammela 10.1.1901.

VI Maria Stiina Juhontytär Ketola (vanhemmat) s. Tammela 12.5.1859, k. siellä 24.2.1880.
    Puoliso Tammela 4.11.1877 Malakias Poutala (hänen 1. aviossaan) s. Tammela 16.6.1854, vanh Tammelan Saloisen Mustialan Heikkilän eli Poutalan torppari Heikki Kustaanpoika ja Elisabet Samuelintytär Poutala. - Tammelan Hykkilän Mikkolan ratsutilan Ketolan vävy ja torppari noin 1879-89, Saaren kartanon Jussilan torppari 1889-.
    Malakiaksen 2. puoliso Renko 21.10.1880 Amanda Antintytär Takala s. Renko 1.10.1858.

VII Lapsia:

  1. Malakias s. Tammela 11.4.1879, k. siellä 29.7.1879.

VI Juho Vihtori Juhonpoika Ketola (vanhemmat) s. Tammela 5.4.1863, k. siellä 10.1.1899.
    Puoliso Tammela 10.7.1889 Serafia Mansikkaniemi (hänen 2. aviossaan) s. Tammela 21.11.1850, vanh Tammelan Hevoniemen Mansikkaniemen ratsutilallinen Mikko Juhonpoika Ali-Heikka ja Maria Kristiina Juhontytär Mansikkaniemi.
    Marian 1. puoliso Tammela 30.6.1870 Matti Matinpoika Yliskylä s. Tammela 16.4.1837, k. Tammela 2.2.1884. - Tammelan Hykkilän Könnön isäntä 1877-84.

VII Lapsia:

  1. Anna Karoliina s. Tammela 28.11.1891.

IV Anna Heikintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 8.12.1808, k. siellää 13.9.1887.
    Puoliso Tammela 30.12.1833 Heikki Hakari s. Kalvola 9.2.1810, k. Tammela 7.5.1868, vanh Kalvolan Keikkalan Hakarin isäntä Antti Tuomaanpoika Hakari ja Anna Eliaksentytär Mattila. - Kalvolan Keikkalan Hakarin isäntä noin 1837-46 ja lautamies, Tammelan Teuron Yli-Lekkalan isäntä 1846-68.

V Lapsia:

  1. Karoliina Vilhelmiina Hakari s. Kalvola 19.7.1834, k. Tammela 5.6.1906.
  2. Henrika Hakari s. Kalvola 7.2.1836, k. siellä 24.1.1840.
  3. Ulla Kristiina Hakari s. Kalvola 5.3.1838, k. Tammela 25.10.1921.
  4. Juho Heikki Hakari s. Kalvola 12.3.1840, k. siellä 18.2.1844.
  5. Oskari Edvard Hakari s. Kalvola 29.9.1842.
  6. Juho Heikki Hakari s. Kalvola 29.4.1845.
  7. Matti Yli-Lekkala s. Tammela 15.12.1848.
  8. Matilda Yli-Lekkala s. Tammela 7.11.1851, k. siellä 3.8.1852.

V Karoliina Vilhelmiina Heikintytär Hakari (vanhemmat) s. Kalvola 19.7.1834, k. Tammela 5.6.1906.
    Puoliso Tammela 15.4.1862 Eerik Lejon s. Tammela 9.5.1841, vanh Tammelan Kuuslammella, sitten Teuron Yli-Lekkalan Juhalan torppari Juho Sakarinpoika Lejon ja Esteri Kaaprielintytär Glasin. - Tammelan Teuron Yli-Lekkalan Juhalan eläketorppari.

VI Lapsia:

  1. Johannes Karoliinantytär Yli-Lekkala s. Tammela 5.8.1860, k. siellä 5.11.1867.
  2. Oskari Lejon s. Tammela 15.12.1863, k. siellä 8.7.1908.
  3. Kaarle Vihtori Juhala s. Tammela 8.10.1867, k. 11.1942.
  4. Matilda Lejon s. Tammela 11.5.1871.
  5. Juho Heikki Lejon s. Tammela 27.9.1873.

VI Oskari Eerikinpoika Lejon (vanhemmat) s. Tammela 15.12.1863, k. siellä 8.7.1908. - Asuivat Tammelan Teuron Yli-Lekkalan Juhalan torpassa.
    Puoliso Tammela 30.10.1893 Ulla Maria Kirpunkoski, Kärppä s. Urjala 11.4.1870, vanh Urjalan Urjalankylän Kirpunkosken isäntä Salomon Salomoninpoika Kirpunkoski ja Kaisa Liisa Erkintytär.

VII Lapsia:

  1. Hilja Sofia Lejon s. Tammela 8.5.1895, k. siellä 1.6.1895.
  2. Toivo Johannes Lejon s. Tammela 2.7.1896, k. siellä 11.6.1901.
  3. Hilja Maria Lejon s. Tammela 29.1.1898.
  4. Kaarle Eerik Lejon s. Tammela 25.9.1899, k. siellä 9.7.1901.
  5. Selma Karoliina Lejon s. Tammela 15.11.1901.
  6. Alma Esteri Lejon s. Tammela 9.8.1903.
  7. Kaarle Lejon s. Tammela 7.7.1905.
  8. Olga Sofia Lejon s. Tammela 25.6.1907.

VI Kaarle Vihtori Eerikinpoika Juhala (vanhemmat) s. Tammela 8.10.1867, k. 11.1942. - Kalvolan Kutisen kartanon muonarenki 1895-.
    Puoliso Tammela 9.11.1893 Ida Vilhelmiina Lukana s. Tammela 1.6.1873, vanh Kaarle Vihtori Eliaksenpoika Hosio, Pellontausta ja Amanda Karoliina Matintytär.

VII Lapsia:

  1. Juho Arvid Juhala s. Kalvola 24.3.1895.
  2. Lauri Nikolai Juhala s. Kalvola 25.7.1897, k. siellä 7.8.1905.
  3. Fanny Sofia Juhala s. Kalvola 2.12.1899.
  4. Esko Adolf Juhala s. Kalvola 30.1.1902, k. 9.8.1956.
  5. Valma Karoliina Juhala s. Kalvola 8.10.1904.
  6. Arvo Aukusti Juhala s. Kalvola 29.4.1907.
  7. Selma Maria Juhala s. Kalvola 20.10.1909.

VII Esko Adolf Kaarlenpoika Juhala (vanhemmat) s. Kalvola 30.1.1902, k. 9.8.1956.
    Puoliso Toivi Lemmikki Lehtinen s. Huittinen 5.4.1900, k. 24.12.1980, vanh Huittisten Loiman Rytin työmies Fredrik Lehtinen ja Amanda Maria Kulmala.

VIII Lapsia:

  1. Ritva Kaarina Juhala, Pertola s. Kalvola 21.10.1935.

VI Matilda Eerikintytär Juhala (vanhemmat) s. Tammela 11.5.1871.
    Puoliso Tammela 6.7.1893 Juho Oskari Talpiainen, Aromäki s. Jokioinen 11.3.1873, vanh Jokioisten Jänhijoen Talpiaisen torppari Paavali Salomoninpoika Talpiainen ja Mariaana Aapramintytär. - Jokioisten Jänhijoken Talpiaisen torppari ja Aromäen lohkotilallinen.

VII Lapsia:

  1. Väinö Oskari Aromäki s. Jokioinen 16.4.1894.
  2. Hilja Matilda Talpiainen s. Jokioinen 17.1.1896.
  3. Martta Maria Talpiainen s. Jokioinen 10.9.1897.
  4. Lyydia Vilhelmiina Talpiainen s. Jokioinen 21.6.1899, k. siellä 29.9.1899.
  5. Toivo Nikolai Talpiainen s. Jokioinen 16.7.1900.
  6. Alma Sofia Talpiainen s. Jokioinen 7.4.1902.
  7. Lydia Vilhelmiina Talpiainen s. Jokioinen 15.4.1904.
  8. Otto Villiam Talpiainen s. Jokioinen 4.8.1908, k. siellä 2.3.1911.
  9. Johannes Villiam Aromäki s. Jokioinen 19.6.1911.
  10. Lahja Laina Aromäki s. Jokioinen 19.12.1913.
  11. Paavo Jalmari Aromäki s. Jokioinen 9.7.1916.

VII Väinö Oskari Juhonpoika Aromäki (vanhemmat) s. Jokioinen 16.4.1894.
    Puoliso Jokioinen 9.10.1921 Martta Johanna Niinilä s. Jokioinen 7.6.1899, vanh Jokioisten Jänhijoen Niisisen torppari ja Niilän lohkotilallinen Otto Mauri Villenpoika Niinilä ja Mariana Matintytär.

VIII Lapsia:

  1. Bruuno Oskari Martanpoika s. Jokioinen 6.7.1920.

VII Hilja Matilda Juhontytär Talpiainen (vanhemmat) s. Jokioinen 17.1.1896. - Muutti Humppilaan 7.10.1917, N:35.
    Puoliso

VIII Lapsia:

  1. Ester Hiljantytär s. Jokioinen 11.5.1915, k. siellä 27.8.1915.

VI Juho Heikki Eerikinpoika Lejon (vanhemmat) s. Tammela 27.9.1873. - Tammelan Teuron Ranttilan Ojalan torppari noin 1904-.
    Puoliso Tammela 9.11.1901 Eeva Matilda Houkka s. Tammela 24.12.1881, vanh Tammelan Teuroisten Myllärin renki Kustaa Kustaanpoika Houkka ja Amanda Mariantytär.

VII Lapsia:

V Ulla Kristiina Heikintytär Hakari (vanhemmat) s. Kalvola 5.3.1838, k. Tammela 25.10.1921.
    Puoliso Tammela 11.7.1867 Aapo Markkula, Kujala s. Renko 23.12.1843, k. Tammela 3.2.1920, vanh Rengon Oinolan Markkulan isäntä Herman Esanpoika ja Maria Liisa Juhontytär. - Tammelan Kuuslammin Anttilan isäntä noin 1868-88, Anttilan Kujalan eläketorppari 1889-.

VI Lapsia:

  1. Matilda Kujala s. Tammela 1.8.1869, k. 22.6.1945.
  2. Vilhelmiina Kujala s. Tammela 7.11.1871, k. 23.4.1950.
  3. Oskar Edvard Kujala s. Tammela 1.6.1874, k. siellä 15.7.1951.
  4. Amanda Kujala s. Tammela 12.6.1877.
  5. Maria Kujala s. Tammela 19.3.1880, k. 7.6.1935.

VI Matilda Aapontytär Kujala (vanhemmat) s. Tammela 1.8.1869, k. 22.6.1945.
    Puoliso Tammela 6.10.1887 Vihtori Talonen s. Urjala 7.2.1864, k. 6.10.1937, vanh Urjalan Kokon Talosen isäntä Juho Juhonpoika Talonen ja Vilhelmiina Aatamintytär. - Tammelan Kuuslaniemen Siukolan Anttilan isäntä 1889-93, Akaan Riisikkalan Ali-Nikkilän isäntä noin 1893-1902, Tammelan Kuhalan itsellinen 1902-04, Someron Jaatilan Simolan isäntä 1904-.

VII Lapsia:

  1. Vihtori Anselmi Talonen s. Tammela 10.6.1888, k. 19.6.1967.

VI Vilhelmiina Aapontytär Kujala (vanhemmat) s. Tammela 7.11.1871, k. siellä 23.4.1950.
    Puoliso Tammela 21.6.1894 Kaarle Pietilä s. Tammela 10.2.1873, k. siellä 24.10.1932, vanh Tammelan Kuuslammin Siukolan Pietilän isäntä Juho Reinhold Tuomonpoika Pietilä ja Fredriika Kallentytär.

VII Lapsia:

  1. Kalle Arvo Pietilä s. Tammela 14.2.1895.
  2. Elli Vilhelmiina Pietilä s. Tammela 16.4.1897. - Helsinkiin 1931.
  3. Juho Reinhold Pietilä s. Tammela 11.11.1899, k. 8.4.1985.
  4. Iida Maria Pietilä s. Tammela 18.3.1902. - Ruovedelle 9.8.1933.
  5. Matilda Ester Pietilä s. Tammela 4.3.1905. - Helsinkiin 1933.
  6. Toivo Pietilä s. Tammela 14.7.1907. - Urjalaan 16.11.1931.
  7. Tuomas Anselm Pietilä - Pertteliin 19.8.1936.
  8. Eeva Hilkka Helena Pietilä - Helsingin Sörnäisiin 27.8.1938.

VI Oskar Edvard Aaponpoika Kujala (vanhemmat) s. Tammela 1.6.1874, k. siellä 15.7.1951.
    Puoliso Renko 3.10.1907 Heta Ali-Vehmas s. Renko 18.4.1885, k. Tammela 5.2.1947, Rengon Uusikylän Kokkisen eli Ali-Vehmaan perintötalollinen Manasse Kustaanpoika Erkkola, Ali-Vehmas ja Erika Mikontytär Komeri.

VII Lapsia:

  1. Elli Amanda Kujala s. Tammela 24.4.1909.
  2. Saimi Esteri Kujala s. Tammela 5.9.1914, k. siellä 7.6.1915.
  3. Arvo Oskari Kujala. - Naimaton ja lapseton.

VI Amanda Aapontytär Kujala, Luoto (vanhemmat) s. Tammela 12.6.1877.
    Puoliso Tammela 5.12.1905 Kalle Mandellöf, Luoto s. Urjala 20.6.1870, vanh Urjalan Kokon Nikkilän Matonenän torppari ja Vehmaan itsellinen Juho Abrahaminpoika Mandelöf ja Maria Juhontytär. - Suutari Urjalan Saviniemen kylässä.

VII Lapsia:

  1. Selma Matilda Amandatytär Mandellöf s. Tammela 14.3.1902. - Somerolle 21.8.1917, N:97.
  2. Kalle Villiam Mandellöf s. Urjala 22.11.1906, k. siellä 20.12.1910.
  3. Olavi Anselmi Mandellöf s. Urjala 3.11.1909, k. siellä 27.12.1909.
  4. Olavi Johannes Mandellöf s. Urjala 25.1.1912, k. 30.12.1978.
  5. Helvi Maria Mandellöf s. Urjala 28.6.1914.
  6. Vieno Esteri Mandellöf s. Urjala 29.5.1917, k. siellä 6.6.1919.
  7. Kalle Oskari Mandellöf s. Urjala 29.5.1917.
  8. Hilja Inkeri Mandellöf s. Urjala 5.10.1920.

VI Maria Aapontytär Kujala (vanhemmat) s. Tammela 19.3.1880, k. 7.6.1935.
    Puoliso Tammela 11.12.1909 Kaarle Hakala s. Tammela 24.1.1881, k. 22.11.1955, vanh Tammelan Teuron Ali-Tuomolan talon torppari Antti Vihtori Juhonpoika Mäkilä, Hakala ja Henriika Heikintytär.

VII Lapsia:

  1. Lempi Kaarina Hakala s. Tammela 18.3.1911. - Karinaiseen 30.12.1930.
  2. Tarmo Olavi Hakala s. Tammela 21.12.1912. - Janakkalaan 3.11.1937.
  3. Irja Rakel Hakala.
  4. Kaisu Marjatta Hakala.

V Oskari Edvard Heikinpoika Hakari (vanhemmat) s. Kalvola 29.9.1842. - Tammelan Teuron Yli-Lekkalan isäntä noin 1867-69, Hykkilän Perähuhdan isäntä 1869-74, Rengon Lietsan Ylitalon isäntä 1874-.
    Puoliso Renko 18.10.1866 Maria Helena Männistö s. Renko 4.6.1846, vanh Rengon Vaimareen Männistön isäntä Mooses Erkinpoika Männistö ja Eeva Kristiina Fredrikintytär.

VI Lapsia:

  1. Karl Edvard Yli-Lekkala s. Tammela 12.12.1867, k. siellä 24.5.1868.
  2. Vilhelmiina Yli-Lekkala s. Tammela 8.8.1869, k. siellä 6.2.1871.
  3. Maria Vilhelmiina Ylitalo s. Tammela 1.4.1872.
  4. Otto Ylitalo s. Renko 5.5.1875.
  5. Matilda Ylitalo s. Renko 6.1.1878.
  6. Edla Maria Ylitalo s. Renko 6.4.1881.
  7. Nikodemus Ylitalo s. Renko 30.12.1883, k. siellä 6.2.1884.
  8. Enok Ylitalo s. Renko 30.12.1883.
  9. Hilma Ylitalo s. Renko 11.1.1887.
  10. Amanda Ylitalo s. Renko 24.9.1890.

VI Maria Vilhelmiina Oskarintytär Ylitalo (vanhemmat) s. Tammela 1.4.1872.
    Puoliso Renko 11.7.1895 Kaarle Vihtori Uusitalo s. Tammela 17.8.1857, vanh Tammelan Portaan Pääjärven Uusitalon vävy ja isäntä Jooseppi Heikinpoika Kytömäki ja Maria Kristiina Kustaantytär Ulf, eli Uusitalo. - Tammelan Portaan Pääjärven Uusitalon isäntä.

Ei lapsia:

VI Matilda Oskarintytär Ylitalo (vanhemmat) s. Renko 6.1.1878, k. Kalvola 6.10.1968.
    Puoliso Renko 8.8.1897 Heikki Heikkari (hänen 2. aviossaan) s. Kalvola 20.9.1864, k. siellä 7.6.1948, vanh Kalvolan Ojajärven Yli-Heikkarin isäntä Kalle Mikonpoika Heikkari ja Henrika Salomonintytär Mikkola. - Kalvolan Ojajärven Yli-Heikkarin perintötalon isäntä noin 1897-.
    Heikin 1. puoliso Kalvola 30.8.1894 Ida Aurora Kyyhkynen s. Kalvola 10.4.1872, k. siellä 19.7.1895, vanh Kalvolan Orjanhirren Kyyhkysen Kapteeninpuustellin vuokraaja Kalle Israelinpoika ja Ulla Serafia Juhontytär.

VII Lapsia:

  1. Tilda Maria Heikkari, Niemi s. Kalvola 11.6.1899, k. 26.12.1999.
  2. Kaarle Henrik Heikkari s. Kalvola 17.4.1903.
  3. Salomo Johannes Heikkari s. Kalvola 25.8.1908, k. siellä 1.12.1908.
  4. Eeva Aune Henriika Heikkari s. Kalvola 19.1.1914, k. 24.3.2003.

V Juho Heikki Heikinpoika Hakari (vanhemmat) s. Kalvola 29.4.1845. - Tammelan Teuron Yli-Lekkalan isäntä noin 1869-73, Rengon Ahoisten Eskolan eli Loukasen 1873-78, Hämeenlinnan mlk Vuorentaan Ässälän 1878-88 ja Hattulan Sattulan Naskilan noin 1888-1903.
    Puoliso Urjala 16.12.1869 Mariana Matilda Lähti s. Urjala 15.5.1846, k. Hattula 12.1.1911, vanh Urjalan Salmen Lähden isäntä Kustaa Adolf Matinpoika Lähti ja Maria Antintytär Seppälä.

VI Lapsia:

  1. Juho Erland Naskila s. Tammela 28.10.1870.
  2. Matilda Augusta Naskila s. Renko 21.1.1873. - Hauholle 21.3.1908.
  3. Anna Aleksandra Naskila s. Renko 8.12.1875. Kotonaan vielä 1919.
  4. Kaarle Rikhard Naskila s. Hämeenlinna mlk 6.2.1881. - Matka-asiamies. Savonlinnaan 26.8.1916.
  5. August Jaakko Naskila s. Hämeenlinna mlk 20.12.1883.- Akaaseen 31.3.1908.
  6. Lyyli Maria Naskila s. Hämeenlinna mlk 11.1.1887.

VI Juho Erland Juhonpoika Naskila (vanhemmat) s. Tammela 28.10.1870. - Hattulan Sattulan Naskilan isäntä noin 1903-1913.
    Puoliso Hattula 5.12.1907 Hilma Klaasio s. Hattula 2.9.1886, vanh Hattulan Vähä-Luolajan Klaasion isäntä Oskari Kustaanpoika Klaasio ja Serafia Iisakintytär Paavola. - Perhe muutti Hausjärvelle 16.6.1913.

VII Lapsia:

  1. Martti Johannes Naskila s. Hattula 12.8.1908.
  2. Aili Maria Naskila s. Hattula 7.11.1909.
  3. Vilho Erland Naskila s. Hattula 14.7.1911.

VI Lyyli Maria juhontytär Naskila (vanhemmat) s. Hämeenlinna mlk 11.1.1887.
    Puoliso Hattula 21.12.1908 Kustaa Vihtori Tuomi s. Vampula 18.4.1877, vanh Vampulan Kotajan Ala-Kotajan työmies Kaarle Juho Kaarlenpoika Tuomi ja Maria Vilhelmiina Matintytär. - Hattulan Hurttalan Parolan aseman asemamies 1906-1917, Toijalan aseman jarrumies vuodesta 1917.

VII Lapsia:

  1. Vieno Esteri Marjatta Tuomi s. Hattula 16.9.1909.

V Matti Vihtori Heikinpoika Yli-Lekkala (vanhemmat) s. Tammela 15.12.1848. - Rengon Kuittilan Kaurasen vävy ja isäntä noin 1875-.
    Puoliso Renko 27.7.1873 Amanda Kauranen s. Renko 26.7.1852, vanh Rengon Kuittilan Kaurasen isäntä Taavetti Malakias Kustaanpoika Kauranen ja Heta Helena Kallentytär, molemmat Rengosta.

VI Lapsia:

  1. Vihtori Kauranen s. Renko 26.2.1874.
  2. Ida Maria Kauranen s. Renko 19.6.1876.
  3. Vilhelmiina Kauranen s. Renko 11.12.1878.
  4. Amanda Kauranen s. Renko 16.12.1880, k. siellä 11.4.1883.
  5. Maria Kristiina Kauranen s. Renko 1.3.1883.
  6. Olga Kauranen s. Renko 19.1.1886, k. siellä 5.9.1886.
  7. Väinämöinen Kauranen s. Renko 16.3.1887.
  8. Hilma Kauranen s. Renko 6.1.1890, k. siellä 30.10.1892.
  9. Amanda Kauranen s. Renko 28.9.1891.
  10. Otto Kauranen s. Renko 4.8.1894.

VI Vilhelmiina Matintytär Kauranen (vanhemmat) s. Renko 11.12.1878.
    Puoliso Renko 21.7.1898 Kustaa Adolf Uusitalo s. Tammela 16.12.1859, vanh Tammelan Portaan Pääjärven Uusitalon vävy ja isäntä Jooseppi Heikinpoika Kytömäki ja Maria Kristiina Kustaantytär Ulf, eli Uusitalo. - Tammelan Portaan Pääjärven Uusitalon Aholan eläketorppari 1898-.

VII Lapsia:

IV Katariina Heikintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 25.3.1812, k. siellä 13.2.1884.
    Puoliso Tammela 30.12.1833 Antti Hakari s. Kalvola 17.11.1803, k. siellä 6.4.1881, vanh Kalvolan Keikkalan Hakarin isäntä Antti Tuomaanpoika ja Anna Eliaksentytär. - Tammelan Torajärven Heikkilän isäntä noin 1838-70.

V Lapsia:

  1. Vilhelmiina Heikkilä s. Tammela 2.11.1836, k. siellä 19.2.1844.
  2. Juho Kustaa Heikkilä s. Tammela 7.7.1839, k. siellä 15.2.1840.
  3. Maria Justiina Heikkilä s. Tammela 7.7.1839.
  4. Antti Heikki Heikkilä s. Tammela 22.3.1844.
  5. Juho Vihtori Heikkilä s. Tammela 23.4.1848.
  6. Matilda Heikkilä s. Tammela 6.1.1859.

V Maria Justiina Antintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 7.7.1839.
    Puoliso Tammela 13.7.1857 Iisakki Könnölä s. Kalvola 7.2.1835, k. siellä 25.8.1911, vanh Kalvolan Könnölän Könnölän yksinäisen perintötalon isäntä Iisakki Iisakinpoika Könnölä ja Leena Maria Heikintytär Krakula, Vanajalta. - Kalvolan Könnölän Könnölän yksinäisen perintötalon isäntä.

VI Lapsia:

  1. Juho Vihtori Könnölä s. Kalvola 24.6.1858, k. siellä 7.1.1859.
  2. Josefiina Könnölä s. Kalvola 3.3.1860.
  3. Alfred Könnölä s. Kalvola 25.5.1862.
  4. Eevert Könnölä s. Kalvola 15.7.1864.
  5. Iida Maria Könnölä s. Kalvola 20.8.1870.
  6. Juho Iisakki Könnölä s. Kalvola 7.11.1874.
  7. Eriika Könnölä s. Kalvola 14.2.1879.

VI Josefiina Iisakintytär Könnölä (vanhemmat) s. Kalvola 3.3.1860.
    Puoliso Kalvola 7.7.1881 Kustaa Adolf Kautio s. Hattula 31.9.1836, vanh Hattulan Pelkolan Luurilan (Vuohiniemi) vävy isäntä ja Kalvolan Kaution isäntä Aatami Aataminpoika ja Peata Stiina Niilontytär Luurila. - Kalvolan Kaution yksinäistalon isäntä, Kalvolan Sittalan Apalan perintötalon omistaja 1908-.

VII Lapsia:

  1. Nikodemus Kautio s. Kalvola 10.2.1883.
  2. Juho Vihtori Kautio s. Kalvola 28.9.1886.
  3. Alfilda Josefiina Kautio s. Kalvola 13.9.1888, k. siellä 5.10.1894?
  4. Eevertti Valfrid Kautio s. Kalvola 12.10.1891.
  5. Iida Aliina Kautio s. Kalvola 20.8.1893.
  6. Rauha Josefiina Kautio s. Kalvola 26.3.1896.
  7. Väinö Kautio s. Kalvola 7.7.1898, k. siellä 7.7.1898.

VI Eevert Iisakinpoika Könnölä (vanhemmat) s. Kalvola 15.7.1864, k. siellä 21.2.1948. - Tammelan Kaukijärven Kylä-Nikkilän Vävy ja isäntä 1897-1929.
    Puoliso Tammela 17.10.1896 Aina Matilda Kylä-Nikkilä s. Tammela 27.2.1877, k. siellä 15.5.1951, vanh Tammelan Kaukijärven Nikkilän isäntä Samuel Samuelinpoika Heikkilä ja Amanda Matintytär Ali-Pekola.

VII Lapsia:

  1. Johannes Eevertti Kylä-Nikkilä s. Tammela 22.7.1897.
  2. Väinö Erland Kylä-Nikkilä s. Tammela 16.11.1899.
  3. Kalle Viljam Kylä-Nikkilä s. Tammela 26.2.1902.
  4. Elli Matilda Kylä-Nikkilä s. Tammela 10.7.1904.
  5. Jenny Kaarina Kylä-Nikkilä s. Tammela 13.6.1907.

VI Iida Maria Iisakintytär Könnölä (vanhemmat) s. Kalvola 20.8.1870.
    Puoliso Kalvola 27.4.1897 Albert Eemeli Puhka s. Kalvola 7.10.1871, k. Akaa 22.11.1916, vanh - Kalvolan Heinun Puhkan perintötilan isäntä Juho Juhopoika Saari Sääksmäeltä ja Anna Lovissa Johantytär Simola, Sakanen. - Kalvolan Heinun Puhkan perintötilan isäntä, Tammelan Kuuston Lanan mökkiläinen 1903-05, Akaan Sontulan Mäki-Kaarelan isäntä 1906-16.

VII Lapsia:

  1. Emma Eriika Puhka s. Kalvola 19.1.1898, k. siellä 25.10.1900.
  2. Juhana Aöpert Puhka s. Kalvola 17.6.1899.
  3. Huugo Ludvig Puhka s. Kalvola 27.2.1901.
  4. Väinö Vilhelm Puhka s. Kalvola 18.1.1903.
  5. Uuno Ilmari Puhka s. Akaa 24.12.1908.

VI Juho Iisakki Iisakinpoika Könnölä (vanhemmat) s. Kalvola 7.11.1874. - Kalvolan Könnölän Könnölän yksinäisen perintötalon isäntä.
    Puoliso Tammela 7.7.1904 Iida Yli-Mattila s. Tammela 26.2.1887, vanh Tammelan Kuuslammin Mattilan isäntä Juho Heikki Mattila ja Edla Maria Heikintytär.

VII Lapsia:

  1. Juho Vihtori Könnölä s. Kalvola 22.3.1905.
  2. Rauha Maria Könnölä s. Kalvola 9.9.1907.
  3. Tyyne Josefiina Könnölä s. Kalvola 19.10.1909.

VI Eriika Iisakintytär Könnölä (vanhemmat) s. Kalvola 14.2.1879, k. Hattula 30.4.1966.
    Puoliso Kalvola 29.3.1900 Eerik Alfred Sipilä s. Hattula 5.5.1866, k. siellä 19.11.1926, vanh Hattulan Takajärven Sipilän isäntä Erkki Juho Erkinpoika Sipilä ja Maria Jaakontytär Tuomola. - Hattulan Leiniälän Yli-Lassilan isäntä.

VII Lapsia:

  1. Viljo Alfred Lassila s. Hattula 16.1.1901, k. siellä 25.1.1998.
  2. Kaarlo Ilmari Lassila s. Hattula 14.5.1902, k. Hyvinkää 27.3.1974.
  3. Martti Einar Lassila s. Hattula 22.2.1905 , k. siellä 21.2.1976.
  4. Veikko Valio Lassila s. Hattula 1.10.1908, k. siellä 26.3.1913.
  5. Paavo Luukas Lassila s. Hattula 17.10.1911.
  6. Helvi Annikki Lassila s. Hattula 4.6.1913, k. siellä 7.10.1985.
  7. Hilkka Marjatta Lassila s. Hattula 3.12.1918.

V Antti Heikki Antinpoika Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 22.3.1844. - Tammelan Torajärven Heikkilän isäntä noin 1870-.
    Puoliso Kalvola 8.4.1869 Matilda Hietajärvi s. Kalvola 13.6.1843, vanh Kalvolan Hietajärven vävy ja isäntä Joonas Juhopoika Frantila ja Ulla Heikintytär Hietajärvi.

VI Lapsia:

  1. Matilda Maria Heikkilä s. Tammela 6.4.1870.
  2. Ida Heikkilä s. Tammela 29.11.1871.
  3. Vilhelmiina Heikkilä s. Tammela 2.2.1874, k. siellä 17.2.1875.
  4. Heikki Heikkilä s. Tammela 13.7.1876, k. siellä 17.1.1881.
  5. Aina Heikkilä, Uotila s. Tammela 23.12.1878, k. Urjala 26.12.1914.
  6. Juho Henrik Heikkilä s. Tammela 31.5.1881.

VI Matilda Maria Antintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 6.4.1870.
    Puoliso Tammela 14.7.1898 Jaakko Siltainsuu (hänen 2. aviossaan) s. Tammela 25.7.1861, k. 22.8.1947, vanh Tammelan Susikkaan Siltainsuun isäntä Manu Juhonpoika Siltainsuu ja Henrika Kallentytär.
    Jaakon 1. puoliso Tammela 11.12.1888 Maria Stiina Matintytär Pihtikoski s. Tammela 26.1.1873, k. siellä 17.11.1897.

VII Lapsia:

  1. Eino Nikolai Siltainsuu s. Tammela 16.12.1899.
  2. Lempi Maria Siltainsuu s. Tammela 1.9.1902, k. siellä 3.9.1902.
  3. Elli Taimi Esteri Siltainsuu s. Tammela 20.6.1904.
  4. Naima Iida Eliina Siltainsuu s. Tammela 9.2.1906.
  5. Martti Jaakop Siltainsuu s. Tammela 1.1.1908.
  6. Aili Kustaava Siltainsuu s. Tammela 30.10.1909.

VI Aina Antintytär Heikkilä, Uotila (vanhemmat) s. Tammela 23.12.1878, k. Urjala 26.12.1914.
    Puoliso Tammela 1.12.1904 Kalle Johannes Uotila (hänen 2. aviossaan) s. Urjala 20.12.1876, vanh Urjalan Perhon Uotilan vävy ja isäntä Kustaa Juhonpoika Talonen, Uotila ja Ida Juhontytär Uotila.
    Kallen 1. puoliso Kalvola 11.7.1901 Aleksandra Mattila, Uotila s. Kalvola 19.11.1874, k. Urjala 28.4.1903, vanh Kalvolan Lintumaan Mattilan isäntä Kalle Heikki Aaprahaminpoika Mattila ja Vilhelmiina Johanna Heikintytär.
    Kallen 3. puoliso Urjala 7.5.1916 Aurora Järvenpää s. Urjala 30.1.1893, vanh Urjalan Annulan Mokan itsellinen Eemeli Mikonpoika ja Aurora Vilhelmiina Erikintytär.

VII Lapsia:

  1. Elma Rauha Ester Uotila s. Urjala 22.12.1905.
  2. Lauri Einari Uotila s. Urjala 3.11.1907.
  3. Villiam Johannes Uotila s. Urjala 24.9.1909.
  4. Elli Aino Uotila s. Urjala 29.9.1910, k. siellä 3.3.1913.
  5. Suoma Aleksandra Uotila s. Urjala 25.2.1912.
  6. Armas Hemming Uotila s. Urjala 29.12.1913, k. siellä 7.2.1914.
  7. Sulo Olavi Uotila s. Urjala 29.12.1913, k. Vanaja 9.5.1943.

VII Sulo Olavi Kallenpoika Uotila (vanhemmat) s. Urjala 29.12.1913, k. Vanaja 9.5.1943. - Autonkuljettaja. Sotamies KantaHämSkp. Asuivat Vanaja Kotjalassa.
    Puoliso Aili Uotila

VIII Lapsia:

  1. Uotila
  2. Uotila

V Juho Vihtori* Antinpoika Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 23.4.1848. - Kalvolan Ojajärven Ali-Heikkarin isäntä noin 1870-90.
    Puoliso Kalvola 30.12.1869 Karoliina Hietajärvi (hänen 2. aviossaan) s. Kalvola 11.9.1839, vanh Kalvolan Hietajärven vävy ja isäntä Joonas Juhonpoika Frantila ja Ulla Heikintytär Hietajärvi.
    Karoliinan 1. puoliso Kalvola 25.2.1857 Juho Heikkari s. Kalvola 26.12.1817, k. siellä 30.4.1868, vanh Kalvolan Ojajärven Heikkarin vävy ja isäntä Jaakko Antinpoika Heikkilä ja Liisa Pekantytär Heikkari. - Kalvolan Ojajärven Ali-Heikkarin isäntä.

VI Lapsia:

  1. Heikki Vihtori Haapala s. Kalvola 1.1.1870.
  2. Ida Maria Ali-Heikkari s. Kalvola 13.3.1871.
  3. Reinhold Laine s. Kalvola 15.12.1872.
  4. Kalle Korkeamäki s. Kalvola 25.7.1874.
  5. Olga Ali-Heikkari s. Kalvola 30.4.1876, k. siellä 16.9.1885.
  6. Aleksandra Matilda Ali-Heikkari s. Kalvola 8.3.1878.
  7. Saara Korkeamäki s. Kalvola 24.12.1880.
  8. Aleksi Toivonen s. Kalvola 16.7.1882. - Hämeenlinnaan 18.12.1905.
  9. Tyttö s. Kalvola 7.3.1884, k. siellä 9.3.1884.

VI Heikki Vihtorinpoika Haapala (vanhemmat) s. Kalvola 1.1.1870. - Hattulan Ihalemmen Olkkalan Haapalan palstatilallinen vuodesta 1912.
    Puoliso Hattula 22.11.1907 Aina Sofia Stenman, Rantala s. Kalvola 29.12.1883, vanh Kalvolan Ojahirren Tiensuun itsellinen ja Hattulan Ihalemmen Ali-Rekolan mäkitupalainen ja suutari Aukusti Taavetinpoika Stenman, Rantala ja Vilhelmiina Tapanintytär.

VII Lapsia:

  1. Olga Sofia Haapala s. Hattula 30.6.1909.
  2. Väinö August Haapala s. Hattula 7.1.1912.
  3. Fanny Haapala s. Hattula 10.5.1914, k. siellä 24.7.1916.
  4. Viljo Henrik Haapala s. Hattula 12.11.1916, k. siellä 2.9.1918.

VI Ida Maria Vihtorintytär Ali-Heikkari (vanhemmat) s. Kalvola 13.3.1871.
    Puoliso Kalvola 3.4.1892 Otto Kanajärvi s. Hattula 7.9.1859, vanh Hatttulan Hyrvälän Savijärven torppari ja Kalvolan Kanajärven yksinäisen perintötalon vuokraaja Kustaa Pietarinpoika Ali-Paavola, Kanajärvi ja Eeva Kaisa Heikintytär Pikkanen. - Kalvolan Kanajärven yksinäisen perintötalon vuokraaja.

VII Lapsia:

  1. Elsa s. Kalvola 24.1.1893, k. siellä 13.7.1893.
  2. Aleksi s. Kalvola 15.7.1894, k. siellä 5.10.1895.
  3. Olga Maria s. Kalvola 17.12.1895.
  4. Lauri Eenokki s. Kalvola 3.1.1898.
  5. Huugo Jalmari s. Kalvola 4.5.1900.
  6. Otto Iivari s. Kalvola 19.9.1902.
  7. Alma Ireena s. Kalvola 28.10.1904.
  8. Arvo Aukusti s. Kalvola 5.3.1907.

VI Reinhold Vihtorinpoika Laine (vanhemmat) s. Kalvola 15.12.1872. - Hattulan Vähä-Luolajan Klasion renki 1892-1896, Nihattulan Hakolan 1896-1900, Jaakkolan 1900-1901, Kalvolan Ojajärven Ali-Heikkarin eläkeläinen 1901, Tammelan Linikkalan tilattomia 1901.
    Puoliso Hattula 14.6.1900 Olga Kustaava Jaakkola s. Hattula 23.8.1877, vanh Hattulan Nihattulan Jaakkolan ratsutilan isäntä Robert Heikinpoika Jaakkola ja Henriika Annantytär Heikkilä.

VII Lapsia:

VI Kalle Vihtorinpoika Korkeamäki (vanhemmat) s. Kalvola 25.7.1874.
    Puoliso Loppi 19.6.1902 Maria Stiina Sakshuhta s. Loppi 26.11.1876, vanh Lopen Vojakkalan Siukolan Sakshuhdan torppari Kaarle Kustaa Eevanpoika ja Eeva Liisa Antintytär.

VII Lapsia:

VI Aleksandra Matilda Vihtorintytär Ali-Heikkari (vanhemmat) s. Kalvola 8.3.1878. - Hämeenlinnaan 14.2.1897, N:5.
    Puoliso Kalvola 14.2.1897 Kaarle Järvinen - Teurastaja Hämeenlinnassa.

VII Lapsia:

VI Saara Vihtorintytär Korkeamäki (vanhemmat) s. Kalvola 24.12.1880.
    Puoliso Kalvola 28.12.1899 Matti Vihtori Grön s. Kalvola 6.9.1875, vanh Kalvolan Heinun Haapaniemen torppari Juho Heikinpoika Grön ja Ulla Kristiina Kustaantytär. - Kalvolan Heinun Haapaniemen torppari.

VII Lapsia:

  1. Aarne Vihtori Grön s. Kalvola 17.2.1900.
  2. Siiri Johanna Grön s. Kalvola 4.11.1901.
  3. Alma Irene Grön s. Kalvola 20.2.1904.
  4. Toini Esteri Grön s. Kalvola 3.10.1906.
  5. Juho Aukusti Grön s. Kalvola 6.1.1909.

V Matilda Antintytär Heikkilä (vanhemmat) s. Tammela 6.1.1859.
    Puoliso Kalvola 7.11.1878 Alfred Niinimäki s. Kalvola 1.6.1854, vanh Kalvolan Unoisten Niinimäen torppari Heikki Heikinpoika ja Serafia Mikontytär. - Tammelan Torajärven Heikkilä itsellinen 1880-82, Kalvolan Kaution Ihaniemen torppari 1882-86, sitten Ali-Heikkarin itsellinen.

VI Lapsia:

  1. Heikki s. Tammela 13.11.1880, k. siellä 13.11.1880.
  2. Nikolai Niemi s. Tammela 21.2.1882.

VI Nikolai Alfredinpoika Niemi (vanhemmat) s. Tammela 21.2.1882. - Kalvolan Ali-Heikkarin itsellinen.
    Puoliso Tammela 1.2.1903 Ida Maria Oksanen s. Tammela 11.12.1859, vanh Tammelan Hykkilän Loimosen (Ylitalo) isäntä Israel Israelinpoika Loimonen ja Maria Joosepintytär.

VII Lapsia:

III Aatami Juhonpoika Yli-Laurila (vanhemmat) s. Vesilahti 22.12.1778, k. siellä 4.1.1809. - Vesilahden Arpiaisen Alasen isäntä 1804-08.
    Puoliso Vesilahti 20.10.1802 Helena Alanen (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 8.3.1784, k. siellä 28.5.1846, vanh Vesilahden Arpiaisen Alasen vävy ja isäntä Pekka Matinpoika Rooseli ja Maria Pekantytär Alanen. - Arpiaisen Alasen haltija 1809.
    Helenan 2. Puoliso Vesilahti 1809 Juho Yrjönpoika Pylkki s. Vesilahti 25.3.1775, k. siellä 16.2.1851. - Vesilahden Arpiaisen Alasen isäntä 1910-37.

IV Lapsia:

  1. Maria Elisabet Arpiainen s. Vesilahti 9.3.1804, k. Hattula 26.8.1862.
  2. Helena Arpiainen s. Vesilahti 29.7.1805, k. siellä 2.2.1864.
  3. Kreeta Arpiainen s. Vesilahti 29.8.1807, k. siellä 11.8.1882.

IV Maria Elisabet Aatamintytär Arpiainen (vanhemmat) s. Vesilahti 9.3.1804, k. Hattula 26.8.1862.
    Puoliso Vesilahti 7.3.1828 Heikki Uotila s. Hattula 23.3.1808, k. siellä 19.8.1853, vanh Hattulan Ihalemmen Uotilan vävy ja isäntä Elias Erkinpoika Toukola, Ala-Uotila ja Elisabet Juhontytär Uotila. - Hattulan Ihalemmen Ala-Uotilan perintötilallinen.

V Lapsia:

  1. Heikki Uotila s. Hattula 7.7.1829.
  2. Juho Kristian Uotila s. Hattula 19.12.1830.
  3. Eeva Liisa Uotila s. Hattula 7.11.1832, k. Vanaja 9.11.1859.
  4. Kaarle Uotila s. Hattula 5.3.1835, k. siellä 25.2.1841.
  5. Loviisa Uotila s. Hattula 5.8.1837, k. siellä 28.2.1841.
  6. Eerika Uotila s. Hattula 11.9.1839, k. siellä 22.3.1840.
  7. Josefiina Uotila s. Hattula 26.2.1841, k. siellä 30.5.1842.
  8. Maria Uotila s. Hattula 18.3.1845.
  9. Karoliina Uotila s. Hattula 19.12.1847, k. Viiala 18.1.1936.

V Heikki Heikinpoika Uotila (vanhemmat) s. Hattula 7.7.1829, k. sielä 5.10.1905. - Hattulan Ihalemmen Ala-Uotilan perintötilallinen ja eläkeläinen.
    Puoliso Hattula 16.6.1857 Eeva Katariina Kerälä s. Hattula 17.9.1834, k. siellä 3.8.1908, vanh Hattulan Ihalemmen Kerälän ratsutilallinen Juho Erkinpoika Kerälä ja Eeva Liisa Erkintytär Komila.

VI Lapsia:

  1. Eeva Katariina Uotila s. Hattula 8.7.1858, k. siellä 8.7.1858.
  2. Heikki Vilhelm Uotila s. Hattula 16.10.1859, k. siellä 14.8.1861.
  3. Heikki Juho Uotila s. Hattula 13.7.1862, k. siellä 20.7.1862.
  4. Amanda Karoliina Uotila s. Hattula 17.7.1864.
  5. Iida Aurora Uotila s. Hattula 16.8.1869. - Asui sisarensa Amandan perheessä vuodesta 1909.
  6. Hilma Eriika Uotila s. Hattula 15.4.1875.

VI Amanda Karoliina Heikintytär Uotila (vanhemmat) s. Hattula 17.7.1864.
    Puoliso Hattula 27.11.1884 Elias Savola s. Hattula 11.4.1853, vanh Hattulan Ihalemmen Iso-Savolan isäntä Elias Eliaanpoika Iso-Savola ja Serafia Matintytär Ollila, Sääksmäeltä. - Hattulan Ihalemmen Savolan isäntä.

VII Lapsia:

  1. Elias Henrik Savola s. Hattula 19.10.1885.
  2. Hilja Amanda Savola s. Hattula 21.8.1887.
  3. Hjalmar Lauri Savola s. Hattula 11.1.1889. - Kotonaan vielä 1919.
  4. Juho Arvid Savola s. Hattula 25.4.1891. - Isokyröön 12.10.1912.
  5. Alma Armida Savola s. Hattula 13.6.1894.
  6. Vilho Evert Savola s. Hattula 11.8.1898. - Kotonaan taas 1919.
  7. Rauha Maria Savola s. Hattula 15.7.1903.

VII Elias Henrik Eliaanpoika Savola (vanhemmat) s. Hattula 19.10.1885.
    Puoliso Hattula 10.11.1910 Hilda Maria Simola s. Hattula 15.2.1885, vanh Hattulan Hyrvälän Simolan isäntä Adolf Manunpoika Simola ja Amanda Heikintytär Kankaanniemi. - Muuttivat Helsinkiin 27.12.1910.

VIII Lapsia:

VII Hilja Amanda Eliaantytär Savola (vanhemmat) s. Hattula 21.8.1887.
    Puoliso Hattula 10.11.1911 Johannes Oiva Vattinen s. Hattula 3.7.1882, vanh Hattulan Ihalemmen Vattisen isäntä Vihtori Juhonpoika Kampari ja Edla Agatha Erkintytär Toukola. - Hattulan Ihalemmen Vattisen isäntä.

VIII Lapsia:

  1. Reino Johannes s. Hattula 14.5.1912.
  2. Paavo Jalmari s. Hattula 12.7.1916.

VII Alma Armiida Eliaantytär Savola (vanhemmat) s. Hattula 13.6.1894.
    Puoliso Hattula 24.3.1919 Kalle Koskinen (hänen 2. aviossaan) s. Hattula 28.8.1881, vanh Hattulan Nihattulan Hakolan itsellinen Heikki Heikinpoika Koskinen ja Eeva Kustaava Peatantytär. - Hattulan Sattulan Naskilan istäntä.
    Kallen 1. puoliso Akaa 23.3.1905 Rosa Karoliina Mattila s. Akaa 28.5.1880, k. Hattula 16.5.1812, vanh Akaan Sontulan Mattilan, sitten Heikkarin isäntä Kaarle Tuomonpoika Mattila ja Henriika Taavetintytär Nikkilä (Heikkilä).

VIII Lapsia:

  1. Laina Armiida Koskinen s. Hattula 19.3.1920.

VI Hilma Eriika Heikintytär Uotila (vanhemmat) s. Hattula 15.4.1875.
    Puoliso Hattula 13.11.1893 Elias August Eskola, Koskinen s. Hattula 27.3.1872, vanh Hattulan Rahkolan Eskolan ratsutilallinen Erkki Juho Erkinpoika Eskola ja Amanda Israelintytär Magnula, Vanajalta. - Perhe muutti Hämeenlinnaan 26.4.1897.

VII Lapsia:

  1. Hilma Eriika Koskinen s. Hattula (Hämeenlinna) 6.7.1895.
  2. Hilda Armida Koskinen s. Hattula 1.11.1896.

V Juho Kristian* Heikinpoika Uotila (vanhemmat) s. Hattula 19.12.1830. - Vartija Hämeenlinassa 1865 s.298.
    Puoliso Hämeenlinna 16.12.1858 Venla Amalia Toukola s. Hattula 26.11.1836, vanh Hattulan Tenholan Lakkosen ratsutilallinen ja Ihalemmen Toukolan isäntä Erkki Juho Erkinpoika Lakkonen ja Ulla Loviisa Niilontytär Kaustala.

VI Lapsia:

  1. Kaarle Albert s. Hämeenlinna 18.4.1860.

V Eeva Liisa Heikintytär Uotila (vanhemmat) s. Hattula 7.11.1832, k. Vanaja 9.11.1859.
    Puoliso Hämeenlinna 31.10.1858 Juho Tammelin (hänen 1. aviossaan) s. Renko 27.6.1831, vanh Rengon Ahoisten Eskolan isäntä ja Muurilan Vähä-Pietilän lampuoti Jooseppi Simonpoika Eskola ja Eeva Kaisa Heikintytär. - Renki Vanaja pappilassa noin 1858-60, Rengon Kalloisten Maukolan torppari 1865-67, Vanajan Kankaisten Parkun torppar 1868-69.
    Juhon 2. puoliso Vanaja 24.6.1860 Serafia Juhontytär s. Hämeenlinna msrk 27.7.1837. - Perhe muutti Hämeenlinnan msrk 1869 s.66.

VI Lapsia:

  1. Juho Oskar Tammelin s. Vanaja 27.10.1859, k. siellä 21.12.1859

V Maria Heikintytär Uotila (vanhemmat) s. Hattula 18.3.1845. - Hauholta Hämeenlinnaan sisään 27.12.1866, N:238 s.380.
    Puoliso Hauho 19.11.1866 Kalle Juhonpoika - Ajomies Hämeenlinnassa.

VI Lapsia:

V Karoliina Heikintytär Uotila, Arpiainen (vanhemmat) s. Hattula 19.12.1847, k. Viiala 18.1.1936.
    Puoliso 1:o Vesilahti 21.6.1866 Hermanni Knuutila s. Vesilahti 22.2.1841, k. siellä 8.10.1867, vanh Vesilahden Kuralan Knuutilan isäntä Aatami Kustaanpoika Vihastu, Knuutila ja Esteri Matintytär. - Vesilahden Arpiaisen Alasen talollinen 1866-67.
    Puoliso 2:o Vesilahti 20.4.1869 Kaarle Ala-Rooseli, Arpiainen s. Vesilahti 9.9.1845, k. siellä 17.6.1908, vanh Vesilahden Lohnattilan Ala-Rooselin isäntä Juho Mikonpoika Ala-Rooseli ja Eva Elisabet EerikintytärHyrkki. - Vesilahden Arpiaisen Alasen talollinen 1868-88.

VI Lapsia:

  1. Kalle Arpiainen s. Vesilahti 2.4.1867, k. siellä 27.12.1931.
  1. Eva Stiina Arpiainen s. Vesilahti 23.2.1870, k. siellä 8.3.1870.
  2. Vilhelmiina Arpiainen, Mäsä s. Vesilahti 8.3.1871, k. siellä 22.11.1908.
  3. Amanda Karoliina Arpiainen s. Vesilahti 30.8.1874, k. siellä 27.10.1874.
  4. Amanda Arpiainen s. Vesilahti 28.2.1876. - Kotonaan vielä 1920.
  5. Mariaana Arpiainen s. Vesilahti 2.9.1879.
  6. Ida Karoliina Arpiainen s. Vesilahti 5.2.1882, k. siellä 14.10.1884.
  7. Juho Augusti Arpiainen s. Vesilahti 16.8.1885, k. Viiala 29.9.1931.

VI Kalle Hermanninpoika Arpiainen (vanhemmat) s. Vesilahti 2.4.1867, k. siellä 27.12.1931. - Vesilahden Unajalan Pispan isäntä 1891-1911.
    Puoliso Vesilahti 20.6.1889 Johanna Vahlqvist s. Vesilahti 28.11.1866, k. siellä 20.3.1941, vanh räätäli Vesilahden Valkkisten Parpolassa ja Mustisten Kukkolan itsellinen Vilhelm Fredrikinpoika Vahlqvist ja Vilhelmiina Aatamintytär.

VII Lapsia:

  1. Iida Marjaana Arpiainen s. Vesilahti 6.4.1890, k. siellä 28.11.1891.
  2. Juho Aukusti Arpiainen s. Vesilahti 4.10.1891, k. siellä 31.3.1896.
  3. Iida Maria Arpiainen s. Vesilahti 24.8.1893, k. siellä 11.9.1894.
  4. Kaarlo Kustaa Arpiainen s. Vesilahti 26.5.1895, k. 4.3.1940. - Varatuomari.
  5. Vilho August Arpiainen s. Vesilahti 13.3.1897, k. siellä 4.1.1973.
  6. Iida Johanna Arpiainen s. Vesilahti 2.7.1899, k. siellä 7.12.1903.
  7. Sulo Oskari Arpiainen s. Vesilahti 15.3.1901, k. siellä 23.11.1903.
  8. Arvo Herman Arpiainen s. Vesilahti 17.6.1902.
  9. Hilja Amanda Arpiainen s. Vesilahti 18.11.1904, k. siellä 27.6.1906.
  10. Iida Amanda Arpiainen s. Vesilahti 10.11.1906, k. siellä 18.2.1911.
  11. Sulo Johannes Arpiainen s. Vesilahti 4.5.1908, k. siellä 17.2.1911.
  12. Anna Johanna Arpiainen s. Vesilahti 24.9.1910.
  13. Sulo Johannes Arpiainen s. Vesilahti 11.3.1912, k. Tampere 26.1.1990.
  14. Eino Einar Arpiainen s. Vesilahti 30.8.1914.

VI Vilhelmiina Kaarlentytär Arpiainen, Mäsä (vanhemmat) s. Vesilahti 8.3.1871, k. siellä 22.11.1908.
    Puoliso Vesilahti 10.7.1902 Kaarle Nestor Rosenlund, Mäsä (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 24.9.1869, vanh Vesilahden Laukon Rosenlundin torppari, Mantereen Uotilan isäntä, sitten Sakoisten Mäsän Kaarle Konstantin Kaarlenpoika Sundgrén ja Leena Loviisa Fredrikintytär. - Vesilahden Sakoisten Mäsän talollinen noin 1905-09, sitten lasten kanssa Arpiaisissa 1909-13. Pirkkalan Sorkkalan Mäkelän lohkotilallinen vuodesta 1913.
    Kaarlen 2. puoliso Vesilahti 11.3.1911 Iida Räikkä, Mäsä s. Vesilahti 3.11.1874, vanh Vesilahden Kärkölän Anttilan Räikän torppari Juho Kustaa Taavetinpoika Räikkä ja Karolina Mikontytär Marttila.

VII Lapsia:

  1. Kaarlo Elias Mäsä s. Vesilahti 23.7.1904.
  2. Vilho Nestori Mäsä s. Vesilahti 19.11.1906.

VI Mariaana Kaarlentytär Arpiainen (vanhemmat) s. Vesilahti 2.9.1879.
    Puoliso Vesilahti 1.12.1908 August Edvin Hinkka s. Akaa 28.1.1879, k. siellä 3.10.1932, vanh Akaan Nahkialan Heikkilän eli Hinkan talollinen Kaarle Henrik Matinpoika ja Amanda Akselintytär. - Akaan Nahkialan Hinkan talollinen noin 1907-.

VII Lapsia:

  1. Eero Edvin Hinkka s. Akaa 21.2.1910, k. Kuolemanjärvi, Summa 16.1.1940. - Maanviljelijä. Alikersantti Jalkaväkirykmentti 7, II pataljoona, 2. konekiväärikomppania (2.KKK/JR 7). Naimaton
  2. Anna Maria Hinkka s. Akaa 1.3.1914.
  3. Kerttu Amanda Hinkka s. Akaa 23.3.1921.

VI Juho Augusti Kaarlentytär Arpiainen (vanhemmat) s. Vesilahti 16.8.1885, k. Viiala 29.9.1931. - Vesilahden / Viialan Arpiaisten Alasen talollinen 1909-1931.
    Puoliso Vesilahti 22.12.1913 Elsa Dagmar Pastell s. Vesilahti 8.12.1889, vanh Vesilahden Kurkelan Kuparin isäntä Juha Leonard Leonardinpoika Pastell ja Elina Matilda Heikintytär Mattila.

VII Lapsia:

  1. Eino Johannes Arpiainen s. Vesilahti 12.6.1914.
  2. Anna Marjatta Arpiainen s. Vesilahti 6.2.1918.
  3. Vilho Aukusti Arpiainen s. Vesilahti 13.8.1920, k. kaatui Parikkala Tyrjä 3.8.1941, haudattu Viialan sankarihautaan. - Sotamies Jalkaväkirykmentti 7, 5. komppania (5./JR 7). Naimaton.
  4. Toivo Leonhard Arpiainen s. Vesilahti 20.7.1922.
  5. Aune Dagmar Arpiainen s. Vesilahti 26.7.1924.

IV Helena Aatamintytär Arpiainen (vanhemmat) s. Vesilahti 29.7.1805, k. Vesilahti 2.2.1864.
    Puoliso Vesilahti 1828 Matti Komppa (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 22.10.1806, k. siellä 31.3.1874, vanh Vesilahden Hiidenojan Yli-Kompan talollinen Matti Tuomaanpoika Lemola ja Valpuri Antintytär Komppa. - Vesilahden Hiidenojan Kompan talollinen.
    Matin 2. puoliso Vesilahti 3.1.1872 Fredrika Loviisa Santala s. Vesilahti 11.10.1834, k. siellä 19.1.1896, vanh Matti Matinpoika ja Maria Jaakontytär.

V Lapsia:

  1. Juho Kristian Komppa, Anttila s. Vesilahti 7.9.1829, k. Tyrvää 24.2.1900.
  2. Leena Komppa s. Vesilahti 20.9.1831, k. siellä 15.2.1870.
  3. Herman Komppa s. Vesilahti 21.9.1835, k. Tyrvää 6.1.1897.
  4. Johanna Komppa s. Vesilahti 25.3.1839, k. siellä 24.1.1902.
  5. Karoliina Komppa s. Vesilahti 21.7.1842, k. siellä 30.1.1924.
  6. Eeva Kaisa Komppa s. Vesilahti 21.10.1845, k. siellä 2.7.1847.
  7. Ida Mariana Komppa s. Vesilahti 1.3.1872, k. siellä 14.6.1877.

V Juho Kristian Matinpoika Komppa, Anttila (vanhemmat) s. Vesilahti 7.9.1829, k. Tyrvää 24.2.1900. - Tyrvään Ekon Mustalan talollinen 1864-67, Humalojan Antilan talollinen 1869-79.
    Puoliso Punkalaidun 6.10.1864 Anna Katarina Mäki-Laurila s. Punkalaidun 12.1.1840, k. Tyrvää 28.11.1907, vanh Punkalaitumen Liitsolan Mäli-Laurilan talollinen Kustaa Heikinpoika ja Esteri Juhontytär Laurila.

Ei lapsia

V Leena Matintytär Komppa (vanhemmat) s. Vesilahti 20.9.1831, k. siellä 15.2.1870.
    Puoliso Vesilahti 11.7.1848 Kalle Kauppila (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 2.2.1821, k. siellä 25.5.1893, vanh Kuralan Kauppilan talollinen Matti Petterinpoika Ala-Pöyskäri ja Vappu Jaakontytär Nurkki. - Vesilahden Kuralan Kauppilan talollinen 1853-75.
    Kallen 2. puoliso Vesilahti 20.11.1870 Karoliina Matintytär Mattila, Ekman (hänen 2. aviossaan) s. Pirkkala 3.8.1824, k. Vesilahti 25.7.1874.
    Karoliinan 1. puoliso 1857 Matti Matinpoika Ekman s. Vesilahti 19.1.1819, k. siellä 15.9.1867.
    Kallen 3. puoliso Vesilahti 22.7.1883 Vilhelmiina Björnbakka, Kauppila s. Tottijärvi 17.9.1850, vanh Tottijärven Björnbakan itsellinen Taavetti Matinpoika Björnbakka ja Leena Erkintytär. - Elossa vielä Kauppilan mäkitupalaisena 1920.

VI Lapsia:

  1. Hilma Karoliina Kauppila s. Vesilahti 21.6.1849, k. Sääksmäki 19.4.1911.
  2. Kaarle Edvin Kauppila s. Vesilahti 28.10.1850.
  3. Anna Kristiina Kauppila, Nieminen s. Vesilahti 28.1.1853, k. Tampere 21.2.1913.
  4. Efraim Kauppila s. Vesilahti 9.2.1855, k. siellä 30.8.1929.
  5. Mikko Vihtori Kauppila s. Vesilahti 24.9.1860, k. Tampere 19.5.1913.
  6. Johanna Vilhelmiina Kauppila s. Vesilahti 15.8.1862, k. siellä 2.11.1862.
  7. Johanna Mariana Kauppila s. Vesilahti 16.3.1864, k. siellä 20.3.1865.
  8. Oskar Kauppila s. Vesilahti 8.1.1866.
  9. Iida Kauppila s. Vesilahti 9.9.1868, k. siellä 20.4.1877.
  10. Alfred Kauppila s. Vesilahti 7.1.1870, k. siellä 10.2.1870.

VI Hilma Karoliina Kallentytär Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 21.6.1849, k. Sääksmäki 19.4.1911.
    Puoliso Vesilahti 8.5.1878 Mikko Rantanen (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 4.10.1845, vanh Vesilahden Narvan Ala-Takun talollinen Taavetti Mikonpoika ja Maria Juhontytär. - Puutarhuri ja maakauppias. Asuivat Laukossa ja sitten Kuralan Knuutilassa. Sääsmäen Mutin Pukkilan talollinen noin 1890-93, Yli-ritvalan Oikosen talollinen 1893-1915, sitten Valkeakosken Tohkan itsellinen.
    Mikon 1. puoliso Suoniemi 22.10.1871 Josefina Kaveenala s. Karkku 13.7.1845, k. Vesilahti 24.9.1877, vanh Karkun Kiuralan Ollinpojan Kaveenalan torppari Elias Matinpoika Orre, Kaveenala ja Anna Liisa Erkintytär Iponen.

VII Lapsia:

  1. Vihtori Mikko Rantanen s. Vesilahti 16.1.1882, k. Sääksmäki 16.12.1942.
  2. Jaakko Rantanen s. Vesilahti 25.7.1883, k. Sääksmäki 31.5.1931.
  3. Edla Mathilda Rantanen s. Vesilahti 26.1.1885, k. siellä 29.6.1885.
  4. Väinö Erlanti Rantanen s. Vesilahti 29.4.1886, k. Valkeakoski 27.12.1953.
  5. Selma Karoliina Rantanen, Apia s. Vesilahti 4.12.1889, k. 1917.
  6. Kalle Ludvig Rantanen s. Sääksmäki 10.10.1892.

VII Vihtori Mikko Mikonpoika Rantanen (vanhemmat) s. Vesilahti 16.1.1882, k. Sääksmäki 16.12.1942.
    Puoliso ?

VIII Lapsia:

VII Jaakko Mikonpoika Rantanen (vanhemmat) s. Vesilahti 25.7.1883, k. Sääksmäki 31.5.1931. - Itsellinen Sääksmäen Ritvalan Oikosessa.
    Puoliso Sääksmäki 26.2.1910 Ida Maria Rantala, Rantanen s. Sääksmäki 22.9.1883, k. siellä 10.1.1962, vanh Sääksmäen Ali-Ritvalan Paavon ja Ritvalan Ikosen tsellinen Kalle Kustaa Kustaanpoika Rantala ja Maria Ulla Paulintytär Åkerman.

VIII Lapsia:

  1. Anna Maija Rantanen s. Sääksmäki 1.3.1909.
  2. Jaakko Erlanti Rantanen s. Sääksmäki 10.9.1910.

VII Väinö Erlanti Mikonpoika Rantanen (vanhemmat) s. Vesilahti 29.4.1886, k. Valkeakoski 27.12.1953. - Räätäli Sääksmäen Ritvalan Oikosessa ja palstatilallinen Sääksmäen Huittulan Innalassa.
    Puoliso 1:o Sääksmäki 22.11.1908 Aina Aleksina Soini, Rantanen s. Sääksmäki 6.12.1888, k. siellä 20.2.1919, vanh maakauppias Valkekosken Salon Kassolla Mikael Kustaanpoika Soini ja Amalia Aleksina Efraimintytär Ekholm.
    Puoliso 2:o Sääksmäki Anna Maria Virtanen, Salo, Rantanen (hänen 2. aviossaan) s. Sääksmäki 21.5.1893, k. Valkeakoski 25.1.1963, vanh Sääksmäen Ritvalan Lassilan itsellinen Vilho Matinpoika Virtanen ja Vilhelmiina Erkintytär Hellstén.
    Annan 1. puoliso Sääksmäki 24.8.1913 Oskari Vilhelm Moitus, Salo s. Tyrvää 2.4.1890, k. Sääksmäki, Valkeakoski, teloitettu ampumalla 19.5.1918, vanh Tyrvään Vehmaan kylän Vehmaan itsellinen Kustaa Adolf Tuomaanpoika Viitamäki, Moitus ja Juhanna Vilhelmiina Jaakontytär. - Oskarilla ja Anna Virtasella oli kaksi lasta Eino Oskari Salo s. Sääksmäki 5.2.1914 ja Eila Kaarina Salo, Kiviharju s. Sääksmäki 2.4.1916, k. Valkeakoski 14.3.2011.

VIII Lapsia:

  1. Hagar Aleksiina Rantanen s. Sääksmäki 13.12.1909. - Asui Orivedellä ja Järvenpäässä
  2. Osmo Olavi Rantanen s. Sääksmäki 17.10.1912. - Asui myös Orivedellä
  3. Eero Eenokki Rantanen s. Sääksmäki 28.1.1921, k. Valkeakoski 22.10.1992.

VIII Eero Eenokki Väinönpoika Rantanen (vanhemmat) s. Sääksmäki 28.1.1921, k. Valkeakoski 22.10.1992.
    Puoliso Lempi Kaarina Laakso, Rantanen s. Pielisjärvi, Lieksa 18.6.1925, k. Valkeakoski 17.4.1986, vanh muurari Sulo Jalmari Laakso ja Kaisa Amanda Antintytär Oinonen.

IX Lapsia:

  1. Timo Rantanen
  2. Esko Rantanen
  3. Leena Rantanen, Eloranta
  4. Tuula Rantanen, Tenhunen

VII Selma Karoliina Mikontytär Rantanen, Apia (vanhemmat) s. Vesilahti 4.12.1889, k. 1917, haudattu sääksmäelle.
    Puoliso Sääksmäki 26.2.1915 Heikki Matias Apia s. Sääksmäki 8.1.1889, vanh Sääksmäen Huittulan Innalan Apian torppari, kalastaja ja mäkitupalainen Valkeakoskella Matti Juhonpoika Apia ja Maria Emilia Kallentytär. - Kalastaja. Muuttivat Hollolaan (Lahteen) 12.3.1915, N:30.

VIII Lapsia:

VII Kalle Ludvig Mikonpoika Rantanen (vanhemmat) s. Sääksmäki 10.10.1892. - Ajuri Valkeakoskella.
    Puoliso Sääksmäki 24.8.1920 Anni Elin Elvina Lindroos s. Sipoo 9.12.1894, vanh Sipoon Immersbyn N:2 Bertas 1:n talollinen Karl Otto Wilhelm Lindroos ja Elin Matilda Boström.

VIII Lapsia:

VI Kaarle Edvin Kallenpoika Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 28.10.1850. - Vesilahden Kuralan Kauppilan talollinen 1876-1940.
    Puoliso Pirkkala 31.8.1875 Mathilda Mäkelä, Kauppila s. Pirkkala 2.9.1855, k. Vesilahti 18.1.1918, vanh Pirkkalan Sorkkalan Mäkelän talollinen Kaarle Mikonpoika Mäkelä ja Leena Antintytär Sorkkala.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Iivari Kauppila s. Vesilahti 25.9.1876, k. siellä 4.8.1878.
  2. Ida Mathilda Kauppila s. Vesilahti 22.12.1878.
  3. Hilja Mariana Kauppila s. Vesilahti 30.10.1880, k. siellä 5.1.1881.
  4. Kalle Arvid Kauppila s. Vesilahti 12.12.1881, k. siellä 2.7.1957.
  5. Frans Iivari Kauppila s. Vesilahti 23.2.1884, k. siellä 17.2.1934.
  6. Elsa Sofia Kauppila s. Vesilahti 31.5.1886.
  7. Verneri Kauppila s. Vesilahti 10.10.1888.
  8. Marjaana Kauppila s. Vesilahti 3.4.1891, k. siellä 5.5.1892.
  9. Juho Alfred Kauppila s. Vesilahti 31.3.1893, k. siellä 21.6.1894.
  10. Juho Alfred Kauppila s. Vesilahti 30.7.1895.
  11. Tyyne Maria Kauppila s. Vesilahti 23.12.1897.

VII Ida Mathilda Kaarlentytär Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 22.12.1878.
    Puoliso Vesilahti 7.3.1915 Kaarle Härkälä (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 9.2.1864, k. siellä 1.1.1925, vanh Vesilahden Niemenkylän Härkälän talollinen Kalle Matinpoika Härkälä ja Mariana Taavetintytär. - Vesilahden Niemenkylän Härkälän talollinen.
    Kaarlen 1. puoliso Vesilahti 21.6.1906 Alfhild Pöyssäri, Härkälä s. Vesilahti 9.6.1877, k. siellä 1.6.1913, vanh Vesilahden Kuralan Ylipöyssärin talollinen Tuomas Fredrik Juhonpoika Pöyssäri ja Maria Taavetintytär.

VIII Lapsia:

VII Kalle Arvid Kaarlenpoika Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 12.12.1881, k. siellä 2.7.1957.
    Puoliso Sääksmäki 29.8.1911 Fanny Sabina Nikkilä, Kauppila s. Sääksmäki 26.10.1882, k. Vesilahti 22.2.1979, vanh Sääksmäen Vedentaan Nikkilän talollinen Vihtori Iisakinpoika Nikkilä ja Mariaana Pauliina Akselintytär Sjöstedt.

VIII Lapsia:

  1. Kalle Gabriel Kauppila s. Vesilahti 10.10.1912.
  2. Veikko Tauno Kauppila s. Vesilahti 10.1.1915.
  3. Paavo Jalmari Kauppila s. Vesilahti 19.10.1916.
  4. Anna Liisa Katariina Kauppila s. Vesilahti 9.2.1918.
  5. Johannes Kauppila s. Vesilahti 4.10.1920.

VII Frans Iivari Kaarlenpoika Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 23.2.1884, k. siellä 17.2.1934. - Vesilahden Suonolan Setälän vävy ja talollinen.
    Puoliso Vesilahti 6.3.1921 Iida Matilda Setälä s. Vesilahti 16.2.1891, k. siellä 30.12.1930, vanh Vesilahden Suonolan Setälän talollinen Vilhelm Eevert Joosepinpoika Setälä ja Matilda Vilhelmiina Konstantintytär Haliseva, Kurjenniemi.

VIII Lapsia:

  1. Laina Kaarina Kauppila s. Vesilahti 22.7.1921, k. siella 9.7.1929.
  2. Maria Helena Kauppila s. Vesilahti 3.8.1924, k. siellä 9.3.1928.
  3. Martti Kauppila s. Vesilahti 9.8.1926.
  4. Eino Alfred Kauppila s. Vesilahti 12.11.1928, k. siellä 2.3.1942.
  5. Veikko Kauppila s. Vesilahti 5.7.1930, k. siellä 8.3.1931.

VII Elsa Sofia Kaarlentytär Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 31.5.1886.
    Puoliso Vesilahti 16.6.1910 Kaarle Verner Pylkki, Seppälä s. Vesilahti 1.9.1883, vanh Vesilahden Ojoisten Pylkin talollinen Kalle Kallenpoika Ylipoukka, Pylkki ja Johanna Vilhelmiina Vilhelmintytär Ylipasti.

VIII Lapsia:

VII Juho Alfred Kaarlenpoika Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 30.7.1895.
    Puoliso Ruovesi 21.7.1918 Katri Korpinen s. Ruovesi 6.9.1895, vanh Ruoveden Storminiemenkylän Storminiemen Kalaniemen torppari Juho Aaponpoika Korpinen ja Johanna Juhontytär Koverokoski.

VIII Lapsia:

  1. Anna Maria Kauppila s. Ruovesi 14.8.1918.
  2. Anna Liisa Kauppila s. Ruovesi 14.8.1918, k. Vesilahti 14.5.1919.
  3. Meeri Sylvia Kauppila s. Vesilahti 29.9.1919.

VI Anna Kristiina Kallentytär Kauppila, Nieminen (vanhemmat) s. Vesilahti 28.1.1853, k. Tampere 21.2.1913.
    Puoliso Vesilahti 27.11.1880 Aleksi Järvenpää, Nieminen s. Virrat 16.4.1859, k. tulipalossa Shirley, Mass, USA 21.4.1912, vanh Virtain Vaskiveden Järvenpään talollisen poika, Patalanmajan Patalan eli Järvenpään talollinen Juho Gabriel Erkinpoika Järvenpää, Heikkilä ja Serafia Gabrielintytär, molemmat Virroilta, kuolivat Vesilahti Söyrinki. - Vesilahden Korpiniemen Vihaston talollinen 1883-89, entinen talollinen Vihastossa 1889-1899. Työmies Tampereella 1899-1907. Lähti Amerikkaan 22.5.1907.

Ei lapsia

VI Efraim Kallenpoika Kauppila, Mattila (vanhemmat) s. Vesilahti 9.2.1855, k. siellä 30.8.1929. - Vesilahden Sakoisten Mäsän vävy ja talollinen noin 1877-89. Onkimäen Aliöyrän torppari 1889-91. Mantereen Mattilan ratsutilallinen 1891-1918.
    Puoliso Vesilahti 2.7.1876 Josefina Mäsä, Mattila s. Vesilahti 27.7.1856, k. siellä 10.12.1938, vanh Vesilahden Sakoisten Mäsän talollinen Kalle Kustaa Juhonpoika Mäsä ja Maria Kristiina Juhontytär Jussila.

VII Lapsia:

  1. Kaarle Eemili Mäsä s. Vesilahti 26.2.1878, k. siellä 5.1.1883.
  2. Thilda Maria Mattila s. Vesilahti 26.9.1880, k. siellä 1.12.1902.
  3. Kalle Eemeli Mattila s. Vesilahti 18.2.1884, k. siellä 6.3.1971.
  4. Hilja Josefiina Mattila s. Vesilahti 15.8.1886.
  5. Iida Sofia Mattila s. Vesilahti 27.1.1889.
  6. Frans Hjalmar Mattila s. Vesilahti 31.7.1891, k. siellä 28.4.1918.
  7. Laina Aurora Mattila s. Vesilahti 28.5.1894, k. siellä 1.7.1897.
  8. Tyyne Aleksandra Mattila s. Vesilahti 28.12.1896, k. siellä 18.9.1907.
  9. Laina Ester Mattila, Vilo s. Vesilahti 4.5.1899.
  10. Väinö Johannes Mattila s. Vesilahti 30.1.1902, k. siellä 14.1.1904.

VII Kalle Eemeli Efraiminpoika Mattila (vanhemmat) s. Vesilahti 18.2.1884, k. siellä 6.3.1971. - Vesilahden Mantereen Mattilan lohkotilallinen.
    Puoliso Vesilahti 1.2.1903 Mariaana Matilda Pietilä s. Vesilahti 6.9.1885, k. siellä 14.12.1966, vanh Vesilahden Mantereen Pietilän talollinen Oskar Kustaanpoika Pietilä ja Mariana Kristiantyttären.

VIII Lapsia:

  1. Rauha Maria Mattila s. Vesilahti 26.2.1903.
  2. Juha Eemil Mattila s. Vesilahti 26.11.1904.
  3. Erkki Hjalmar Mattila s. Vesilahti 16.10.1906, k. siellä 9.7.1909.
  4. Elsa Lyydia Mattila s. Vesilahti 26.3.1908, k. siellä 6.6.1908.
  5. Paavo Anshelm Mattila s. Vesilahti 20.4.1909.
  6. Laina Sofia Mattila s. Vesilahti 7.11.1911, k. siellä 8.6.1918.
  7. Toini Matilda Mattila, Konsala s. Vesilahti 14.2.1915.
  8. Erkki Vilhelm Mattila s. Vesilahti 10.2.1917.
  9. Fanny Aurora Mattila s. Vesilahti 29.9.1919.

VI Mikko Vihtori Kallenpoika Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 24.9.1860, k. Tampere 19.5.1913. - Työmies Tampereella 1889-1913.
    Puoliso Ylöjärvi 20.11.1898 Anna Pauliina Sahlbom s. Viljakkala 16.9.1865, vanh Viljakkalan Karhen Järvensivun isäntä ja itsellinen Salomon Martinpoika Sahlbom ja Maria Henrika Mooseksentytär.

VII Lapsia:

  1. Elsa Maria Kauppila s. Tampere 11.6.1899.
  2. Arvo Valdemar Kauppila s. Tampere 11.5.1900.
  3. Yrjö Mikael Kauppila s. Tampere 7.4.1903.
  4. Katri Kyllikki Kauppila s. Tampere 26.6.1905.
  5. Urho Kauppila s. Tampere 11.6.1908.

VI Oskar Kallenpoika Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 8.1.1866. - Työmies Tampereella vuodesta 1889, myöhemmin ajuri.
    Puoliso Tampere 27.3.1894 Elina Vilhelmiina Anttila, Kauppila (hänen 2. aviossaan) s. Pirkkala 15.1.1864, vanh Pirkkalan Sorkkalan Mäkelän renki Hermanni Efraiminpoika ja Eurfosyne Mikontytär Helldan.
    Elinan 1. puoliso Lempäälä 22.10.1889 Juho Frithiof Anttila s. Pirkkala 10.11.1860, k. Tampere 24.8.1892, vanh Pirkkalan Viholan Anttilan ratsutilallinen Simo Heikinpoika Anttila ja Ulla Erkintytär.

VII Lapsia:

  1. Lauri Oskar Kauppila s. Tampere 17.5.1894.

VII Lauri Oskar Oskarinpoika Kauppila (vanhemmat) s. Tampere 17.5.1894. - Kauppa-apulainen Tampereella.
    Puoliso Pirkkala 30.1.1916 Anna Katri Hjort s. Helsinki 27.3.1892, vanh räätäli viimeksi Pirkkalan Pispalan Rovastissa Taavetti Taavetinpoika Hjort ja Johanna Antintytär Lintula, Hjort.

VIII Lapsia:

  1. Herman Elis Kauppila s. Tampere 14.6.1916.
  2. Lasse Eerik Kauppila s. Tampere 10.6.1918.

V Herman Matinpoika Komppa, Priiki (vanhemmat) s. Vesilahti 21.9.1835, k. Tyrvää 6.1.1897. - Tyrvään Uudenkylän Priikin perintötilallinen 1856-1860.
    Puoliso Tyrvää 19.1.1856 Maria Vilhelmiina Mäki-Käki (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 14.5.1825, k. Tyrvää 3.10.1895, vanh Vesilahden Hintsalan Mäki-Kärjen ratsutilallinen Yrjö Juhonpoika Mäki-Kärki ja Ulla Juhontytär Karo.
    Marian 1. puoliso Vesilahti 4.4.1848 Vilhelm Priiki s. Tyrvää 17.1.1819, k. siellä 13.5.1854, vanh Tyrvään Uudenkylän Priikin perintötilallinen Juho Juhonpoika Priiki ja Maria Heikintytär Kokki. - Tyrvään Uudenkylän Priikin perintötilallinen 1852-54.

VI Lapsia:

  1. August Priiki s. Tyrvää 1.8.1858, k. siellä 19.9.1862.
  2. Emma Karoliina Priiki s. Tyrvää 10.7.1861, k. Lempäälä 19.7.1898.
  3. Herman August Priiki, Lönnqvist s. Tyrvää 20.3.1864, k. Lempäälä 5.1.1890.
  4. Oskar Toivonen s. Tyrvää 5.8.1868. - Helsinkiin sisään 21.1.1894, N:148 II s.189. Poliisina Helsingissä.

VI Emma Karoliina Hermannintytär Priiki (vanhemmat) s. Tyrvää 10.7.1861, k. Lempäälä 19.7.1898.
    Puoliso Vesilahti 25.11.1886 Nestori Joutsjoki, Jokinen (hänen 1. aviossaan) s. Tottijärvi 18.2.1862, k. Akaa 3.10.1918, vanh Tottijärven Nygårdin Joutsijoen torppari Heikki Matinpoika ja Anna Juhontytär. - Lempäälän Ahtialan Livan talon renki, itsellinen ja mäkitupalainen 1889-98, sitten itsellinen Akaan Viialassa.
    Nestorin 2. puoliso Vesilahti 16.4.1900 Eriika Vilhelmiina Helin s. Vesilahti 10.2.1867, k. Akaa 26.11.1907, vanh Vesilahden Narvan Pourun Rajalan ja Suonolan Setälän Taipalemaan torppari Juho Erkinpoika ja Johanna Eliaantytär.

VII Lapsia:

  1. Iida Sofia Jokinen s. Vesilahti 8.2.1888. - Palvelijana Tampereella 1904-09 ja vuodesta 1910.
  2. Aimo Jeremias Jokinen s. Vesilahti 26.6.1889, k. Kalvola 6.6.1973.
  3. Kaarle Nestori Jokinen s. Lempäälä 16.8.1891, k. siellä 20.6.1892.
  4. Emma Mathilda Jokinen s. Lempäälä 29.5.1893, k. siellä 1.1.1894.
  5. Hilja Mathilda Jokinen s. Lempäälä 2.12.1894. - Helsinkiin 19.3.1913, N:14.
  6. Arvo Johannes Jokinen s. Lempäälä 5.7.1898, k. siellä 1.8.1898.

VII Aimo Jeremias Nestorinpoika Jokinen (vanhemmat) s. Vesilahti 26.6.1889, k. Kalvola 6.6.1973.
    Puoliso Akaa 3.11.1912 Selma Rantanen s. Kalvola 22.12.1887, k. Akaa 1.1.1971, vanh Kalvolan Lintumaan Aholan torpan piika Vilhelmiina Matintytär Jokila Jokioisista, jonka puoliso Kalvola 26.8.1888 Juho Samuelinpoika Petteri, Rantanen Tammelasta.

VIII Lapsia:

  1. Armas Immanuel Jokinen s. Akaa 27.3.1913, k. siellä 25.12.1996.
  2. Paavo Hermani Jokinen s. Akaa 24.1.1915, k. siellä 25.10.1981.
  3. Aarne Jeremias Jokinen s. Akaa 26.2.1917, k. kaatui Maaselkä, Karhumäki 20.5.1942.
  4. Vilho Johannes Jokinen s. Akaa 9.6.1920.
  5. Antti Ilmari Jokinen s. Akaa 15.2.1922, k. Syväri A 38 KS 15.4.1942. - Maatyömies. Sotamies Jalkaväkirykmentti 2, 6. komppania (7./JR 2). Naimaton.
  6. Matias Nestor Jokinen s. Akaa 1.1.1925, k. Oulu 22.6.2015.
  7. Liisa Julia Jokinen s. Kalvola 29.6.1927, k. Akaa 30.12.1999.
  8. Heikki Antero Jokinen s. Kalvola 9.3.1930, k. Valkeakoski 29.9.2014.

VIII Armas Immanuel Aimonpoika Jokinen (vanhemmat) s. Akaa 27.3.1913, k. siellä 25.12.1996.
    Puoliso Elvi Helena Anttila, Jokinen s. Kalvola 22.2.1913, k. Akaa 7.3.2007.

IX Lapsia:

  1. Jokinen, Alajärvi

VIII Paavo Hermani Aimonpoika Jokinen (vanhemmat) s. Akaa 24.1.1915, k. siellä 25.10.1981.
    Puoliso Mirja Esteri Laine, Jokinen s. Akaa 4.10.1913, k. siellä 8.2.1960, vanh Akaan Kurisjärven Arolan (Grönkulla) renki Kalle Kustaanpoika Laine ja Aina Viktoriina Idantytär Levo, molemmat Sääksmäeltä.

IX Lapsia:

  1. Aarne Jeremias Jokinen s. Akaa 8.3.1943, k. siellä 5.4.1943.
  2. Jokinen, Oksa
  3. Jokinen
  4. Jokinen, Mäkinen
  5. Jokinen, Reed
  6. Jokinen, Mäkinen
  7. Jokinen
  8. Jokinen

VIII Aarne Jeremias Aimonpoika Jokinen (vanhemmat) s. Akaa 26.2.1917, k. kaatui Maaselkä, Karhumäki 20.5.1942, haudattu Akaa. Työmies Akaassa. Ylikersantti Jalkaväkirykmentti 5, 7. komppania (7./JR 5).
    Puoliso Hulda Ilona Elisabeth Maijala, Jokinen s. ehkä 8.10.1920, k. ehkä Urjala 5.7.2002.

IX Lapsia:

  1. ? Jokinen, Vesanen

VIII Matias Nestor Aimonpoika Jokinen (vanhemmat) s. Akaa 1.1.1925, k. Oulu 22.6.2015.
    Puoliso Kerttu Irene Irene Salo, Jokinen s. Soini 30.1.1929, k. Oulu 8.12.2009, vanh Soinin Kuninkaanjoen Sauramäeltä August Kvirinuksenpoika Salo ja Lahja Sivia Isomäki, Salo.

IX Lapsia:

  1. ? Jokinen, Männistö

VIII Heikki Antero Aimonpoika Jokinen (vanhemmat) s. Kalvola 9.3.1930, k. Valkeakoski 29.9.2014, hautattu Sääksmäelle.
    Puoliso ? Salminen, Jokinen

IX Lapsia:

  1. Pekka Antero Jokinen s. Sääksmäki 24.10.1961, k. siellä 6.8.1883.
  2. ? Jokinen, Savela.

VI Herman August Priiki, Lönnqvist (vanhemmat) s. Tyrvää 20.3.1864, k. Lempäälä 5.1.1890. - Viimeksi Lempäälän Tolvilan renki.
    Puoliso Vesilahti 4.11.1888 Tekla Tammi, Lönnqvist, Kanerva s. Orimattila 1.4.1870, vanh Orimattilan Engla Maria Kustaantytär. - Karjanhoitaja. Akaan Konhon irtolaisia vielä 1919.

VII Lapsia:

  1. Lempi Saima Lönnqvist, Kanerva s. Vesilahti 4.1.1889.

V Johanna Matintytär Komppa, Nikkilä, Salo (vanhemmat) s. Vesilahti 25.3.1839, k. siellä 24.1.1902. - Tulivat Pirkkalasta Kompalle 1863. - Asuivat vuodesta 1869 Vesilahden Hinsalan Friiarissa itsellisinä.
    Puoliso 1:o Vesilahti 7.7.1859 Jeremias Nikkilä s. Pirkkala 14.9.1838, k. siellä 4.11.1861, vanh Pirkkalan Viralan ja Nikkilän talollinen Jeremias Mikonpoika Avenius ja Anna Leena Eliaantytär.
    Puoliso 2:o Vesilahti 30.8.1869 Akseli Reinhold Salo s. Vesilahti 15.6.1841, vanh Hintsalan Heikkilän Pussinsuun torppari Aleksander Matinpoika Lindholm ja Anna Stiina Antintytär. - Itsellisenä leskenä Friiarissa vielä 1920.

VI Lapsia:

  1. August Ernest Nikkilä s. Pirkkala 17.6.1860, k. siellä 9.1.1862.
  2. Mathilda Karoliina Nikkilä s. Vesil 7.1.1862, k. Vesilahti 11.8.1864.
  1. Juho Akseli Salo s. Vesilahti 28.2.1870, k. siellä 18.10.1913.
  2. Ida Johanna Salo s. Vesilahti 10.4.1871. - Verkatehtaan työntekijä Tampeella vuodesta 1893.
  3. Mathilda Karoliina Salo s. Vesilahti 9.11.1872, k. siellä 13.11.1872.
  4. Alma Mathilda Salo s. Vesilahti 20.11.1873, k. siellä 14.1.1876.
  5. Aleksandra Aurora Salo s. Vesilahti 13.9.1875, k. siellä, hukkui 21.11.1891.
  6. Maria Vilhelmiina Salo s. Vesilahti 18.3.1877.
  7. Hulda Matilda Salo s. Vesilahti 6.2.1879, k. siellä 6.9.1881.
  8. Kaarle Jalmari Salo s. Vesilahti 30.8.1880, k. siellä, hukkui 21.11.1891.
  9. Lauri Salo s. Vesilahti 4.6.1886.

VI Maria Vilhelmiina Akselintytär Salo (vanhemmat) s. Vesilahti 18.3.1877.
    Puoliso 1:o (kuulutus) Vesilahti 20.4.1907 Sven Helmer Heinonen s. Vesilahti 11.4.1885, k. siellä 3.9.1907, vanh Vesilahden Hinsalan Kärki-Mäen Navettolahden itsellinen Kaarle Konstantin Taavetinpoika Heinonen ja Eedla Vilhelmiina Villentytär.
    Puoliso 2:o Vesilahti 21.9.1912 Kaarle Oskar Äyräs (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 30.12.1881, vanh työmies Vesilahden Hinsalan Sorrilla Kaarle Juhonpoika Flygt ja Eeva Juhontytär.
    Kaarlen 1. puoliso Vesilahti 27.12.1905 Olga Otteliana Lundberg s. Vesilahti 18.2.1886, k. siellä 9.10.1906, vanh seppä Vesilahden Hinsalan Heikkilässä Kaarle Edvin Taavetinpoika Lundberg ja Mariaana Fredrikintytär Ylhäinen.

VII Lapsia:

  1. Lyyli Maria Äyräs s. Vesilahti 23.3.1913.
  2. Kalle Akseli Äyräs s. Vesilahti 19.12.1914, k. siellä 6.1.1915.
  3. Kalle Rikhard Äyräs s. Vesilahti 30.1.1917.
  4. Juho Akseli Äyräs s. Vesilahti 2.4.1921, k. haavoittuneena 26. Kenttäsairaala 27.8.1942. - Sekatyömies. Sotamies Jalkaväkirykmentti 2, 7. komppania (7./JR 2). Haavoittui Pirkinitsassa 26.8.1942, luoti läpi lantioiden. Naimaton.

VI Lauri Akselinpoika Salo (vanhemmat) s. Vesilahti 4.6.1886. - Vesilahden Hintsalan Friiarin itsellinen.
    Puoliso Vesilahti 21.9.1908 Emma Johanna Lehtinen s. Lavia 18.2.1887, vanh Lavian Tuohiniemen työmies Taavetti Emanuelinpoika Lehtinen ja Hilda Juhontytär.

VII Lapsia:

  1. Eero Lauri Salo s. Vesilahti 11.3.1909.
  2. Aune Maria Salo s. Vesilahti 16.4.1911.
  3. Paavo Hjalmar Salo s. Vesilahti 15.6.1913.
  4. Kalle Viljami Salo s. Vesilahti 25.1.1916, k. haavoittuneena 16. Kenttäsairaala 11.6.1943. - Maatyömies. Sotamies Erillinen pataljoona 21, Konekiväärikomppania (KKK/Er.P 21). Naimisissa.
  5. Veikko Taavetti Salo s. Vesilahti 12.2.1919.

V Karoliina Matintytär Komppa, Kauppila, Niska (vanhemmat) s. Vesilahti 21.7.1842, k. siellä 30.1.1924. - Asuivat Vesilahden Kuralan Kauppilassa.
    Puoliso 1:o Vesilahti 23.9.1866 Aatami Kauppila s. Vesilahti 11.4.1836, k. siellä 28.1.1888, vanh Vesilahden Kuralan Kauppilan talollinen Matti Petterinpoika Ala-Pöysäri ja Vappu Jaakontytär Nurkki.
    Puoliso 2:o Vesilahti 30.10.1892 Efraim Yli-Kesti, Niska (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 29.4.1844, k. siellä 23.4.1897, vanh Narvan Yli-Kestin talollinen Ville Mikonpoika Tuomala ja ja Loviisa Henrika Heikintytär Kolkki. - Lempäälästä Karkkuun 1862. Karkun Koivun Knuutilan Hakalan torppari 1864-1880, Rainion Kukkulan torppari 1880-86, Rainion Takkuniityn torppari 1886-92.
    Efraimin 1. puoliso Karkku 24.7.1864 Hilma Johanna Keisari, Takkuniitty (hänen 2. aviossaan) s. Suoniemi 15.6.1839, k. Karkku 26.7.1890, vanh Suoniemen (Karkun) Kutala Keisarin isäntä Elias Matinpoika Keisari ja Eeva Kaisa Heikintytär Isotalo.

VI Lapsia:

  1. Kalle Kauppila s. Vesilahti 29.11.1866, k. siellä 7.10.1874.
  2. Augusti Kauppila s. Vesilahti 29.9.1870, k. siellä 28.6.1897. - Renkinä eri taloissa.
  3. Selma Karoliina Kauppila, Niska s. Vesilahti 12.2.1873, k. Tammela 17.6.1905.
  4. Johanna Kauppila, Koskinen s. Vesilahti 3.7.1875, k. siellä 21.6.1918.
  5. Kaarle Aatami Kauppila, Niska, Salo s. Vesilahti 27.5.1877, k. siellä 30.11.1925.
  6. Jalmari Kauppila, Niska Salo s. Vesilahti 2.9.1879, k. siellä 2.5.1958.
  7. Nestor Kauppila, Salo s. Vesilahti 10.6.1884.

VI Selma Karoliina Aatamintytär Kauppila, Niska (vanhemmat) s. Vesilahti 12.2.1873, k. Tammela 17.6.1905.
    Puoliso Tampere 27.10.1900 Oskar Sarlin, Suomela (hänen 1. aviossaan) s. Tammela 24.9.1873, vanh Tammelan Linikkalasta Samuel Kaarlenpoika Sarlin ja Anna Kaisa Samuelintytär. - Mökkiläinen ja nahkuri Tammelan Linikkalan kylässä.
    Oskarin 2. puoliso Tammela 1.12.1906 Anna Mattila, Hellström s. Jokioinen 5.11.1870, vanh Jokioisten Vaulammen Mattilan lampuoti Hannulan lampuodin vävy Juho Kustaanpoika ja Maja Stina Antintytär Hellström, Hällström.

VII lapsia:

  1. Juho Vihtori Niska s. Vesilahti 27.2.1893, k. Tampereen vankileirillä sairauteen 13.5.1918. - Äitinsä kuoltua tuli Tammelasta Vesilahdelle 11.4.1906. Työmies Tampereella 1917-1918.
  2. Aino Selma Ediita Sarlin s. Tammela 5.11.1901.
  3. Aimo Samuli Sarlin s. Tammela 30.3.1904, k. siellä 5.10.1905.

VI Johanna Aatamintytär Kauppila, Koskinen (vanhemmat) s. Vesilahti 3.7.1875, k. siellä 21.6.1918.
    Puoliso Vesilahti 28.12.1893 isäpuolen poika Augusti Herman Koskinen (hänen 1. aviossaan) s. Karkku 29.7.1870, k. Vesilahti 14.4.1959, vanh Karkun Koivun Knuutilan Hakalan torppari Efraim Villenpoika Yli-Kesti, Niska ja Hilma Johanna Eliaantytär Keisari. - Työmies, mäkitupalainen ja tilallinen Vesilahden Kuralan kylässä.
    Aukustin 2. puoliso Vesilahti 13.6.1919 Iida Matilda Lundan, Lahtinen (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 8.1.1883, vanh Vesilahden Pöyhölän Ali-Arvelan muonarenki Adolf Juhonpoika Lundanhl, Lundan ja Eeva Stiina Juhontytär Hakala, Tottijärveltä.
    Iidan 1. puoliso Vesilahti 13.5.1906 Verner Mikael Lahtinen s. Vesilahti 23.9.1883, k. siellä 24.4.1918, vanh Vesilahden Kuralan Uotilan Lahtisen torppari Taavetti Aaprahaminpoika Lahtinen ja Amanda Loviisa Juhontytär. - Suutari Ojoisten Pylkillä ja Kuralan Pöyssärillä.

VII Lapsia:

  1. Väinö August Niska, Koskinen s. Vesilahti 5.6.1895.
  2. Nimma Johanna Niska s. Vesilahti 27.9.1897, k. siellä 9.10.1899.
  3. Nimma Mariaana Niska, Koskinen s. Vesilahti 2.5.1900.
  4. Elsa Johanna Niska, Koskinen s. Vesilahti 18.8.1902, k. siellä 15.2.1921.
  5. Hilja Maria Niska, Koskinen s. Vesilahti 2.8.1905. - Pohjois Pirkkalaan 3.2.1931.
  6. Iida Elviira Koskinen s. Vesilahti 31.5.1908, k. Tampere 26.2.1996.
  7. Aino Emilia Koskinen s. Vesilahti 30.10.1911, k. Tukholma 17.12.1946. - Pohjois Pirkkalaan 3.2.1931.
  8. Selma Ester Koskinen s. Vesilahti 4.4.1917, k. siellä 9.4.1918.

VII Väinö August Aukustinpoika Niska, Koskinen (vanhemmat) s. Vesilahti 5.6.1895. - Työmies Tampereella vuodesta 1920.
    Puoliso Tampere 22.8.1920 Hilma Maria Vihattula, Mäkinen, Koskinen s. Ylöjärvi 17.3.1896, vanh Ylöjärven Teivaalan säteriratsutilan Vihattulan torppari Juho Henrik Heikinpoika ja Henrika Kustaantytär.
    Hilman 1. puoliso Sääksmäki 30.9.1917 Aukusti Jalmari Mäkinen s. Kangasala 29.10.1889, k. Sääksmäki 3.5.1918, vanh Kangasalan Tarkeelan Konilan itsellinen ja Pälkäneen Epaalan Hirven talollinen, viimeksi Sääksmäen Vallon Yli-Sipilän mäkitupalainen Matti Aukusti Matinpoika Vänni, Mäkinen ja Johanna Matintytär Kinnarla.

VIII Lapsia:

  1. Koskinen

VII Iida Elviira Augustintytär Koskinen, Mäkirinta (vanhemmat) s. Vesilahti 31.5.1908, k. Tampere 26.2.1996. - Muutti Pohjois Pirkkalaan 2.11.1929.
    Puoliso Eero Mäkirinta

VIII Lapsia:

  1. Reijo Mäkirinta
  2. Raimo Mäkirinta
  3. Pirkko Mäkirinta, Selin

VI Kaarle Aatami Aataminpoika Kauppila, Niska, Salo (vanhemmat) s. Vesilahti 27.5.1877, k. siellä 30.11.1925. - Urjalan Annulan kylän Jutilan itsellisiä 1909-1911, sitten Annulan Mokan 1911-1921. Lohkotilallinen Vesilahden Kuralan kylässä.
    Puoliso Urjala 30.7.1905 Iida Aliina Salo s. Urjala 10.8.1882, vanh Urjalan Salmen Sakalan Kolun ja Jänttilän itsellinen Kalle Heikki Ulrikinpoika Numminen ja Karolina Loviisa Heikintytär. - Perhe muutti Vesilahteen sisään 29.10.1921, N:77 I Sivu 514..

VII Lapsia:

  1. Iida Aliina Niska s. Urjala 29.12.1905, k. siellä 7.4.1908.
  2. Alma Karoliina Niska s. Urjala 1.12.1907, k. siellä 30.4.1908.
  3. Alma Katariina Niska, Salo s. Urjala 8.3.1909.
  4. Kaarlo Johannes Salo s. Urjala 21.8.1911, k. siellä 19.12.1912.
  5. Karl August Salo s. Urjala 27.1.1915, k. siellä 8.12.1916.
  6. Elma Karin Salo s. Urjala 25.11.1918, k. siellä 9.4.1920.
  7. Mirjam Anikki Salo s. Urja 18.5.1921.
  8. Eino Johannes Salo s. Vesilahti 12.3.1925, k. siellä 23.7.1925.

VI Jalmari Aataminpoika Kauppila, Niska, Salo (vanhemmat) s. Vesilahti 2.9.1879, k. siellä 2.5.1958. - Renkinä eri taloissa. Asuivat Vesilahden Kuralan Kaapussa itsellisenä 1904-1911. Pirkkalan Partolan Pyhäjärven Sahan työmies 1911-1918, Vesilahden Suonolan Mattilan Tohkan lohkotilallinen noin 1918-1958.
    Puoliso Vesilahti 7.7.1901 Selma Tohka, Salo s. Vesilahti 5.12.1881, k. siellä 19.1.1958, vanh Vesilahden Suonolan Mattilan Tohkan torppari Kristian Kristianpoika Tohka Tottijärveltä ja Elina Antintytär Tohka Vesilahdelta.

VII lapsia:

  1. Olga Josefiina Salo, Seppälä s. Vesilahti 10.10.1901, Valkeakoski 20.4.1982.
  2. Jalmari Johannes Salo s. Vesilahti 23.1.1904.
  3. Väinö Nestori Salo s. Vesilahti 6.4.1906.
  4. Kaarlo Olavi Salo s. Vesilahti 28.9.1909.
  5. Anna Elviira Salo s. Vesilahti 27.6.1912.
  6. Eeva Rakel Salo s. Vesilahti 10.12.1919.

VI Olga Josefiina Jalmarintytär Salo, Seppälä (vanhemmat) s. Vesilahti 10.10.1901, Valkeakoski 20.4.1982.
    Puoliso Vesilahti noin 1924 Paavo Eemil Seppälä s. Vesilahti 6.2.1902, k. 27.11.1961, vanh Vesilahden Onkimäen Marttilan Seppälän lohkotilallinen Kalle Henrik Kustaanpoika Seppälä ja Henriikka Kallentytär Suontausta, Seppälä.

VII lapsia:

  1. Irja Seppälä, Nurmi, Lähteenmäki s. Vesilahti 29.11.1924, k. Forssa.
  2. Helge Tapio Seppälä s. Vesilahti 27.7.1926, k. Viiala 24.9.1960.
  3. Seppälä
  4. Seppälä
  5. Seppälä
  6. Seppälä, Halme Kakko

VI Nestor Aataminpoika Kauppila, Salo (vanhemmat) s. Vesilahti 10.6.1884. - Mäkitupalainen Messukylän Aakkulassa vuodesta 1911.
    Puoliso Vesilahti 15.4.1909 Iida Mäkelä s. Tottijärvi 19.9.1885, vanh Vesilahden Kuralan Nurkin Mäkelän torppari Kustaa Adolf Engbäck ja Eliina Miina Konstantintytär.

VII Lapsia:

  1. Unto Nestori Mikael Salo s. Messukylä 27.9.1915.
  2. Helmi Hilkka Annikki Salo s. Messukylä 3.12.1917, k. siellä 3.10.1919.

IV Kreeta Aatamintytär Arpiainen (vanhemmat) s. Vesilahti 29.8.1807, k. siellä 11.8.1882.
    Puoliso Vesilahti 1832 Aatami Ask s. Vesilahti 6.1.1806, k. siellä 5.7.1871, vanh Vesilahden Narvan sotamies Erkki Ask ja Leena Matintytär. - Vesilahden Narvan Ala-Poukan talollinen 1831-63.

V Lapsia:

  1. Kreeta Kaisa Ala-Poukka s. Vesilahti 12.3.1833, k. Akaa 30.11.1883.
  2. Johanna Ala-Poukka, Lumén s. Vesilahti 21.8.1835, k. Lempäälä 30.3.1900.
  3. Aatami Ala-Poukka s. Vesilahti 23.11.1838, k. siellä 23.10.1886.

V Kreeta Kaisa Aatamintytär Ala-Poukka (vanhemmat) s. Vesilahti 12.3.1833, k. Akaa 30.11.1883.
    Puoliso Vesilahti 3.7.1856 Juho Kustaa* Rekula s. Akaa 4.2.1834, k. siellä 5.4.1910, vanh Akaan Nahkialan Rekulan eli Köllin talollinen Antti Matinpoika Hinkka ja Margareta Juhontytär Petrell. - Akaan Nahkialan Vähä-Rekulan eli Köllin talollinen 1859-69. - Leskenä Rekulan Järvelässä 1909-1910.

VI lapsia:

  1. Johanna Mathilda Rekula s. Akaa 15.8.1857, k. Hattula 4.2.1923.
  2. Kaarle Oskari Rekula s. Akaa 20.12.1859.
  3. Johan Emil Rekula s. Akaa 1.8.1871, k. siellä 14.2.1874.

VI Johanna Mathilda* Kustaantytär Rekula, Sulander (vanhemmat) s. Akaa 15.8.1857, k. Hattula 4.2.1923.
    Puoliso Akaa 31.8.1882 Matti Sulander s. Akaa 27.2.1852, k. Hattula 16.11.1907, äiti Kylmäkosken Tipurin ratsutilan piika Vilhelmiina Mikontytär. - Toijalan Hultin itsellinen 1883-1886, Hattulan Pelkolan kartanon tallirenki, Leiniälän Savijoen muonarenki ja viimeksi Pelkolan Simolan itsellinen ja mätitupalainen 1898-1907.

VII lapsia:

  1. Juho Jalmari Johansson, Marttila s. Akaa 9.5.1879.
  2. Mathilda s. Akaa 20.11.1882.
  3. Ida Maria s. Akaa (Kalvola) 28.9.1886.
  4. Johanna Katariina s. Hattula 17.11.1889.
  5. Kustaa Adolf Sulander s. Hattula 6.3.1895.
  6. August Sulander s. Hattula 12.12.1897.

VII Juho Jalmari Matildanpoika Johansson, Marttila (vanhemmat) s. Akaa 9.5.1879. - Akaan Nahkialan Äykkölän vävy 1905.
    Puoliso Akaa 4.3.1905 Aina Johanna Laila, Äykkö s. Eura 16.5.1887, vanh Euran Turajärven Lailan poika, vuokraaja ja Akaan Nahkialan Äykkölän isäntä Vihtori Juhonpoika Laila ja Johanna Iisakintytär Pienisuo.

VIII lapsia:

  1. Lauri Johannes Marttila s. Akaa 24.6.1905.
  2. Rauha Johanna Marttila s. Akaa 14.2.1907.
  3. Aino Maria Marttila s. Akaa 31.3.1909.
  4. Alli Karoliina Marttila s. Akaa 20.5.1911.
  5. Kerttu Esteri Marttila s. Akaa 22.6.1913.
  6. Hilkka Liisa Heleena Marttila s. Akaa 30.7.1915.
  7. Sirkka Hellin Karin Marttila s. Akaa 27.10.1917.
  8. Toivo Ilmari Marttila s. Akaa 20.3.1920.

VII Matilda Matintytär Sulander (vanhemmat) s. Akaa 20.11.1882. - Oli Muolaassa 1908-1909. Hattula Uk 1920- Sivu 671.
   

VIII lapsia:

  1. Matti Sulander s. Hattula 11.6.1902, k. siellä 18.7.1902.
  2. Hilda Sulander s. Pietari 6.3.1904, k. siellä 2.5.1907.

VII Ida Maria Matintytär Sulander (vanhemmat) s. Akaa (Kalvola) 28.9.1886.
    Puoliso Hattula 28.7.1908 Henrik Wiiman s. Tammela 21.3.1885, vanh Tammelan Lunkaan Okslahden jyvämies Fredrik Malakiaanpoika Petarla ja Eriika Jaakontytär Wiman.

VIII lapsia:

  1. Valto Henrik Wiiman s. Hattula 21.12.1908.
  2. Viljo Sakari Wiiman s. Hattula 23.8.1910, k. siellä 20.10.1911.
  3. Toivo Adolf Wiiman s. Hattula 11.7.1912.
  4. Paavo Tapio Wiiman s. Hattula 27.11.1914.
  5. Martti Olavi Wiiman s. Hattula 12.8.1917.
  6. Liisa Johanna Wiiman s. Hattula 25.10.1919.

VII Johanna Katariina Matintytär Sulander (vanhemmat) s. Hattula 17.11.1889.
    Puoliso Hattula 28.9.1913 Onni Evert Isoviita, Lenkola s. Kuru 4.11.1887, äiti Kurun Aurejärven Rasimäen torpparin ja Riuttaskorven Isoviitan talon tytär Vilhelmiina Matintytär Rasimäki, Isoviita.

VIII lapsia:

  1. Paavo Evert Lenkola s. Hattula 21.10.1913.

VI Kaarle Oskari Kustaanpoika Rekula (vanhemmat) s. Akaa 20.12.1859, k. Kalvola 1888-90.
    Puoliso Sääksmäki 13.3.1881 Iida Iisakintytär (hänen 1. aviossaan) s. Sääksmäki 16.4.1857, vanh Sääksmäen Tarttilan Mettä-Paavolan renki Iisakki Matinpoika Mattä-Paavola ja Heta Elisabet Juhontytär. - Iida muutti lasten kanssa Kalvolasta Hattulaan sisään 3.5.1894, Mervin Hakalan torppaan.
    Iidan 2. puoliso Kalvola 22.4.1894 Juho Kustaa Lepistö, Hakala (hänen 2. aviossaan) s. Hattula 22.12.1850, vanh Hattulan Mervin kartanon Lepistön torppari Topias Mikonpoika Lepistö ja Anna Juhontytär. - Hattulan Mervin kartanon Hakalan torppari.
    Juhon 1. puoliso Hattula 23.6.1874 Matilda Mondemäki s. Hattula 8.2.1853, k. siellä 23.10.1890, vanh Hattulan Vesunnan Mondemäen torppari Juho Kustaa Juhonpoika ja Esteri Juhontytär.

VII lapsia:

  1. Maria Vilhelmiina Laine s. Sääksmäki 9.6.1881, k. Hattula 13.5.1953.
  2. Helmi Mathilda s. Kalvola 26.7.1886, k. Hattula 5.1.1904.

VII Maria Vilhelmiina Kaarlentytär Laine, Rantanen (vanhemmat) s. Sääksmäki 9.6.1881, k. Hattula 13.5.1953.
    Puoliso Kalvola 5.10.1902 Juho Valfrid Välivehmas, Rantanen s. Kalvola 5.10.1882, k. Hattula 1.10.1937, vanh Kalvolan Könnölän Välivehmaan torppari Juho Taavetti Eliaanpoika Välivehmas ja Josefiina Aatuntytär Suonpää. - Hattulan Mervin kartanon muonarenki, Mervin Keisarin ja kartanon vouti, Nummenkylän Kannungin muonarenki ja lohkotilallinen

VIII lapsia:

  1. Johan Edvard Rantanen s. Hattula 14.9.1903, k. siellä 19.12.1903.
  2. Eino Valfrid Rantanen s. Hattula 1.11.1904, k. 13.7.1988.
  3. Aune Maria Rantanen s. Hattula 21.1.1909.
  4. Elli Lyydia Rantanen s. Hattula 29.5.1912.
  5. Helvi Synöve Rantanen s. Hattula 18.9.1915, k. siellä 14.10.1915.

VIII Eino Valfrid Rantanen (vanhemmat) s. Hattula 1.11.1904, k. 13.7.1988.
    Puoliso Elsa Agnes Dolk, Rantanen

IX lapsia:

  1. Rantanen

V Johanna Aatamintytär Ala-Poukka, Lumén (vanhemmat) s. Vesilahti 21.8.1835, k. Lempäälä 30.3.1900.
    Puoliso Vesilahti kuulutettu 15.7.1866 Vilhelm Lumiala, Lumiini s. Lempäälä 5.8.1838, k. siellä 22.7.1894, vanh Lempäälän Lumialan ratsutilallinen Apraham Heikinpoika Lumiala ja Maria Kristiina Erkintytär Sipilä. - Lempäälän Lumialan Mattilan ratsutilallinen noin 1864-81.

VI lapsia:

  1. Karl Emil Lumén s. Lempäälä 29.10.1867. - UK 1920- Sivu 935.
  2. Johanna Erika Lumén s. Lempäälä 26.7.1869.
  3. Amanda Mathilda Lumén s. Lempäälä 22.11.1872. - Piika ja palvelija Tampereella Lokakuusta 1896-1915. Eteläiseen suomalaiseen seurakuntaan Helsinkiin 25.1.1915.
  4. Aukusti Alvar Lumén s. Lempäälä 24.10.1875, k. siellä keuhkotautiin 23.7.1904. - Työmies.

VI Johanna Erika Villentytär Lumén (vanhemmat) s. Lempäälä 26.7.1869.
    Puoliso Lempäälä 9.6.1901 Aukusti Kilpinen s. Lempäälä 7.8.1873, vanh Lempäälän Sotavallan Harhalan torppari Juho Heikki Juhonpoika Harhala ja Ulla Kustaantytär. - Lempäälän Perälän Laurilan mäkitupalainen vuodesta 1907

VII lapsia:

  1. Frans Eemeli Lumén s. Lempäälä 2.9.1896, k. siellä 10.11.1898.
  2. Juho Aukusti Kilpinen s. Lempäälä 8.8.1901.
  3. Kalle Erland Kilpinen s. Lempäälä 23.1.1904, k. siellä 25.10.1909.
  4. Kustaa Eemeli Kilpinen s. Lempäälä 23.1.1904, k. siellä 30.8.1966.
  5. Viljo Evert Kilpinen s. Lempäälä 19.9.1906, k. kaatui Summajoki Kuolemanjärvi 23.12.1939.
  6. Väinö Erland Kilpinen s. Lempäälä 13.2.1910, k. siellä 7.11.1910.
  7. Sulo Johannes Kilpinen s. Lempäälä 13.2.1910.

VII Kustaa Eemeli Aukustinpoika Kilpinen (vanhemmat) s. Lempäälä 23.1.1904, k. siellä 30.8.1966.
    Puoliso Lempäälä 16.4.1944 Aili Helena Forsman, Kilpinen s. Kuhmoinen 19.11.1914, k. Lempäälä 19.2.1939, vanh suutari Arvo Eerikinpoika Forsman ja Bertha Matilda Kustaantytär Kajander.

VIII lapsia:

  1. Terttu Kaarina Kilpinen, Lahtinen s. Lempäälä 7.12.1935, k. 29.12.2018.
  2. Taimi Marjatta Kilpinen, Mäkinen s. Lempäälä 5.1.1938, k. Turku 8.7.1987.

VIII Terttu Kaarina Kustaantytär Kilpinen, Lahtinen (vanhemmat) s. Lempäälä 7.12.1935, k. 29.12.2018.
    Puoliso Lempäälä 1956 Pentti Ensio Lahtinen s. Vesilahti 31.12.1934, k. Lempäälä 1.4.2003, vanh Toivo Ilmari Vihtorinpoika Lahtinen ja Tyyne Maria Fransentytär Tuominen.

IX lapsia:

  1. Lahtinen
  2. Lahtinen
  3. Lahtinen

VII Viljo Evert Aukustinpoika Kilpinen (vanhemmat) s. Lempäälä 19.9.1906, k. kaatui Summajoki Kuolemanjärvi 23.12.1939. - Kirvesmies. Sotamies Jalkaväkirykmentti 7 (4./JR 17). Asuivat Viialan Työväentalossa.
    Puoliso Helmi Kilpinen

VIII lapsia:

  1. Kilpinen

V Aatami Aataminpoika Ala-Poukka (vanhemmat) s. Vesilahti 23.11.1838, k. siellä 23.10.1886. . Vesilahden Pöyhölän Ali-Arvelan ratsutilallinen 1859-1882.
    Puoliso Vesilahti 19.10.1858 Karoliina Fredrika Ali-Arvela (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 19.1.1843, k. Vesilahti 23.2.1922, vanh Pöyhölän Ali-Arvelan ratsutilallinen Ville Tuomaanpoika Höyly, Tyrväältä ja Vilhelmiina Johanna Heikintytär Ali-Arvela.
    Karoliinan 2. puoliso Vesilahti 22.6.1889 Juho Vihtori Sillanpää, Heikkilä s. Urjala 25.9.1850, k. Vesilahti 24.4.1929, vanh Urjalan Matkun Heikkilä torppari Matti Matinpoika Sillanpää, Heikkilä ja Maria Mikontytär.

VI lapsia:

  1. Kaarle Aukusti Aliarvela s. Vesilahti 14.2.1861, k. siellä 29.8.1937.
  2. Oskari Sivén s. Vesilahti 3.2.1863.
  3. Johanna Ali-Arvela s. Vesilahti 15.2.1865.
  4. Vilhelmiina Ali-Arvela s. Vesilahti 11.5.1867, k. siellä 5.5.1868.
  5. Heikki Leppänen s. Vesilahti 9.8.1869.
  6. Emil Vilhelm Aaltonen s. Vesilahti 27.6.1871, k. Urjala 4.5.1918.
  7. Aatami Edvard Ali-Arvela, Sivén s. Vesilahti 11.5.1874, k. siellä 25.5.1911.
  8. Vilhelmiina Ali-Arvela s. Vesilahti 31.12.1875, k. Urjala 2.6.1914.
  9. Ida Aleksandra Ali-Arvela s. Vesilahti 16.9.1877, k. siellä 25.4.1887.

VI Kaarle Aukusti Aataminpoika Aliarvela (vanhemmat) s. Vesilahti 14.2.1861, k. siellä 29.8.1937. - Vesilahden Pöyhölän Ali-Arvelan isäntä 1883-1925.
    Puoliso Akaa 10.9.1885 Amanda Aliida Hinkka, Aliarvela s. Akaa Hinkka 26.7.1865, k. Vesilahti 1.11.1944, vanh Akaan Nahkialan Hinkan talollinen Kaarle Henrik Matinpoika Hinkka ja Amanda Aleksintytär.

VII lapsia:

  1. Anna Aliina Ali-Arvela s. Vesilahti 15.4.1888, k. siellä 29.1.1895.
  2. Augusti Anshelmi Ali-Arvela s. Vesilahti 2.3.1892, k. siellä 22.11.1892.
  3. Bertta Johanna Aliarvela, Penttilä s. Vesilahti 5.9.1894, k. siellä 5.4.1951.
  4. Toivo August Aliarvela s. Vesilahti 23.2.1897, k. siellä 23.9.1969.
  5. Saima Amanda Ali-Arvela, Tanni s. Vesilahti 14.8.1902, k. siellä 17.11.1981.
  6. Elle Aliina Aliarvela, Ylinen s. Vesilahti 7.1.1905, k. siellä 26.11.1968.

VII Bertta Johanna Aliarvela, Penttilä (vanhemmat) s. Vesilahti 5.9.1894, k. siellä 5.4.1951.
    Puoliso Vesilahti 4.6.1920 Lauri Erland Penttilä s. Vesilahti 3.12.1884, k. siellä 9.10.1963, vanh Vesilahden Pöyhölän Ala-Penttilän isäntä Heikki Kaarlenpoika Penttilä ja Annastiina Kristianintytär Kaapu.

VIII lapsia:

  1. Aino Anna-Liisa Penttilä, Laaksonen s. Vesilahti 5.11.1920, k. 17.8.2012.
  2. Kerttu Kyllikki Penttilä, Kankaanpää s. Vesilahti 29.8.1922, k. 18.4.1998.
  3. Helvi Mirjami Penttilä s. Vesilahti 7.11.1923, k. 29.8.2001.
  4. Taimi Vappu Helena Penttilä, Aaltonen s. Vesilahti 1.5.1925, k. 11.12.2020.
  5. Lauri Einari Penttilä s. Vesilahti 6.1.1927, k. siellä 27.5.1927.
  6. Aili Amanda Penttilä, Ala-Sorvari s. Vesilahti 21.2.1928, k. Tampere 9.3.2009.
  7. Mauno Heikki Veli Penttilä s. Vesilahti 15.8.1930, k. 23.10.2023.
  8. Raili Marjatta Penttilä, Uusitalo s. Vesilahti 19.6.1935.

VIII Aino Anna-Liisa Penttilä, Laaksonen (vanhemmat) s. Vesilahti 5.11.1920, k. 17.8.2012.
    Puoliso Urpo Albert Laaksonen s. Urjala 4.3.1923, k. 27.5.2002.

IX lapsia:

VIII Kerttu Kyllikki Penttilä, Kankaanpää (vanhemmat) s. Vesilahti 29.8.1922, k. 18.4.1998.
    Puoliso Matti Kalervo Kankaanpää s. 2.5.1919, k. 15.7.1956.

IX lapsia:

VIII Taimi Vappu Helena Penttilä, Aaltonen (vanhemmat) s. Vesilahti 1.5.1925, k. 11.12.2020.
    Puoliso Matti Aaltonen s. Messukylä 10.1.1922, k. Vesilahti 25.6.2012.

IX lapsia:

  1. Leena Kristiina Aaltonen s. Vesilahti 19.11.1948.
  2. Marjut Helena Aaltonen s. Vesilahti 11.4.1954.
  3. Jukka Aaltonen s. Vesilahti 6.8.1955.
  4. Matti Tapani Aaltonen s. Vesilahti 15.9.1963.

VIII Aili Amanda Penttilä, Ala-Sorvari (vanhemmat) s. Vesilahti 21.2.1928, k. Tampere 9.3.2009.
    Puoliso Tauno Matias Ala-Sorvari s. Viljakkala 30.6.1920, k. Tampere 27.4.2008.

IX lapsia:

VIII Mauno Heikki Veli Penttilä (vanhemmat) s. Vesilahti 15.8.1930, k. 23.10.2023.
    Puoliso ? Hakala, Penttilä

IX lapsia:

  1. Penttilä
  2. Penttilä
  3. Tapio Penttilä s. Vesilahti 25.4.1961.

VIII Raili Marjatta Penttilä, Uusitalo (vanhemmat) s. Vesilahti 19.6.1935.
    Puoliso Sakari Ilmari Uusitalo s. Vesilahti 18.7.1931.

IX lapsia:

VII Toivo August Aliarvela, Arvela (vanhemmat) s. Vesilahti 23.2.1897, k. siellä 23.9.1969.
    Puoliso Ellen Gabriella Alanen, Arvela s. Kylmäkoski 25.9.1900, k. Vesilahti 6.3.1976, vanh Kylmäkosken Pappilan vuokramies, sitten Vesilahden Tauran isäntä Nestori Nikanor Akselinpoika Alanen ja Olga Johanna Jouhontytär Rekola.

VIII lapsia:

  1. Eila Ellen Inkeri Ali-Arvela, Kauppila s. Vesilahti 19.1.1928, k. siellä 3.12.2000.
  2. Tuure Toivo Augusti Arvela s. Vesilahti 9.4.1930, k. siellä 2.5.2005.
  3. Terttu Helena Ali-Arvela, Tuomola s. Vesilahti 6.1.1937, k. siellä 2019.
  4. Teuvo Johannes Ali-Arvela s. Vesilahti 6.1.1937, k. siellä 25.2.2014.

VIII Eila Ellen Inkeri Ali-Arvela, Kauppila (vanhemmat) s. Vesilahti 19.1.1928, k. siellä 3.12.2000.
    Puoliso Kalevi Kalervo Kauppila s. Vesilahti 2.1.1923, vanh Kalle Arvid Kauppila ja Fanny Sabina Kauppila.

IX lapsia:

VIII Tuure Toivo Augusti Arvela (vanhemmat) s. Vesilahti 9.4.1930, k. siellä 2.5.2005.
    Puoliso Kirsti Marjatta Parpola, Arvela s. Vesilahti 26.1.1933, k. Lempäälä 18.5.2019.

IX lapsia:

VIII Terttu Helena Ali-Arvela, Tuomola (vanhemmat) s. Vesilahti 6.1.1937, k. siellä 2019.
    Puoliso Tauno Erkki Tuomola s. Vesilahti 29.5.1933, k. siellä 10.1.2014.

IX lapsia:

  1. Mikko Erkki Tuomola s. Vesilahti 11.6.1973.
  2. Ulla Maria Tuomola s. Vesilahti 2.5.1974.
  3. Janne Matti Tuomola s. Vesilahti 26.1.1977.
  4. Jukka Pekka Tuomola s. Vesilahti 26.1.1979.

VII Saima Amanda Ali-Arvela, Tanni (vanhemmat) s. Vesilahti 14.8.1902, k. siellä 17.11.1981.
    Puoliso Eino Eemil Tanni s. Vesilahti 3.8.1898, k. siellä 28.11.1974, vanh Vesilahden Narvan Tannin isäntä August Edvin Kaarlenpoika Tanni ja Matilda Taavetintytär Yli-Arvela.

VIII lapsia:

  1. Sirkka Helena Einikki Tanni, Lehmus s. Vesilahti 14.5.1927, k. siellä 6.6.2002.
  2. Tarmo Eino Augusti Tanni s. Vesilahti 16.10.1932.

VIII Sirkka Helena Einikki Tanni, Lehmus (vanhemmat) s. Vesilahti 14.5.1927, k. siellä 6.6.2002.
    Puoliso Vilho Edvard Lehmus s. Vesilahti 29.3.1922, k. siellä 12.4.1993, vanh Kaarle, Nestori Lehmus ja Katri Lehmus.

IX lapsia:

VII Elle Aliina Aliarvela, Ylinen (vanhemmat) s. Vesilahti 7.1.1905, k. siellä 26.11.1968.
    Puoliso Eino Eemel Penttilä, Ylinen s. Vesilahti 29.8.1904, k. siellä 21.5.1968, vanh Vesilahden Pöyhölän Penttilästä Kaarle Heikki Heikinpoika Penttilä, Ylinen ja Fanny Alfhild Kallentytär Ylinen. - Vesilahden Salospohjan Ylisen isäntä.

VIII lapsia:

  1. Unto Eino Tapio Ylinen s. Vesilahti 5.7.1932, k. Vesilahti 15.7.2021.
  2. Ritva Kyllikki Ylinen, Kankaanpää s. Vesilahti 26.9.1935, k. siellä 18.10.1996.
  3. Ylinen, Kiilunen

VIII Unto Eino Tapio Ylinen (vanhemmat) s. Vesilahti 5.7.1932, k. siellä 15.7.2021. - Vesilahden Narvan Leiposen isäntä.
    Puoliso Arja Orvokki Haliseva, Ylinen s. Vesilahti 23.2.1945, k. Tampere 7.11.2014.

IX lapsia:

VIII Ritva Kyllikki Ylinen, Kankaanpää (vanhemmat) s. Vesilahti 26.9.1935, k. siellä 18.10.1996.
    Puoliso Veijo Olavi Kankaanpää s. Vesilahti 7.8.1927, k. Tampere 5.8.1976.

IX lapsia:

VI Oskari Aataminpoika Sivén (vanhemmat) s. Vesilahti 3.2.1863. - Käynyt Tammelan Mustialan maanviljelys- ja meijeriopiston alaluokan 1886-89. - Työnjohtaja. Talollinen ja rakennusmestari Käkisalmen maalaiskunnan Tenkalahdessa vuodesta 1901.
    Puoliso Käkisalmi msrk 5.10.1897 Lyydia Lehto s. Kuorevesi 25.9.1867, k. Käkisalmen maalaiskunta 14.1.1918, vanh Kuoreveden Kertteen Palsinan Lehdon talollinen Konstantin Matinpoika Lehtonen ja Edla Fredrika Kustaantytär, molemmat Jämsästä. - Meijerinhoitaja Kuorrevedellä.

VII lapsia:

  1. Reino Ensio Ossian Sivén s. Vesilahti (Nurmes) 20.11.1900, k. Käkisalmen maalaiskunta 15.11.1918.

VI Johanna Aatamintytär Ali-Arvela, Saarinen (vanhemmat) s. Vesilahti 15.2.1865. - Leskenä Vahoisten Vehmaan Perälän lohkotilalla vielä 1919.
    Puoliso Vesilahti 23.3.1890 Juho Amos Saari, Saarinen, Tanhuanpää s. Urjala 12.10.1861, k. siellä 27.6.1900, vanh Urjalan Haarosten kylän Suonpään Saaren torppari Matti Amosinpoika ja Anna Tuomaantytär. - Urjalan Vahosten kylän Vehmaan Tanhuanpään torppari 1896-1900.

VII lapsia:

  1. Hugo Johannes Saarinen s. Vesilahti 17.6.1885.
  2. Kalle Emil Saarinen s. Urjala 28.8.1890.
  3. August Frans Tanhuanpää s. Urjala 4.3.1898, k. siellä 13.7.1898.
  4. Frans Nikolai Tanhanpää, Saarinen s. Urjala 3.8.1900, k. siellä 10.10.1920.

VII Hugo Johannes Johannanpoika Saarinen (vanhemmat) s. Vesilahti 17.6.1885. - Urjalan Vahoisten Vehmaan ja Jussilan itsellinen, Vehmaan Perälän lohkotilallinen.
    Puoliso Urjala 25.8.1911 Lyydia Korte, Saarinen (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 17.9.1880, vanh Vesilahden Halkivahan Haukojan syytinkimiehen tytär Emma Malakiaantytär.
    Lydian 1. puoliso Urjala 27.2.1898 Juho Korte s. Urjala 16.12.1870, k. siellä 22.9.1906, vanh Urjalan Vahoisten kylän Jussilan Kortetsaton isäntä Immanuel Eliaanpoika ja Maria Stiina Juhontytär.

VIII lapsia:

  1. Toini Maria Saarinen s. Urjala 5.1.1912.
  2. Joonas Rafael Saarinen s. Urjala 2.1.1914.
  3. Yrjö Johannes Saarinen s. Urjala 19.4.1916, k. Loimaa 1980.
  4. Martti Mainio Saarinen s. Urjala 8.9.1918, k. siellä 22.9.1918.
  5. Aili Anna Liisa Saarinen, Kurjensuo s. Urjala 11.3.1920, k. Punkalaidun 2013.

VII Kalle Emil Juhonpoika Saarinen (vanhemmat) s. Urjala 28.8.1890, k. luultavasti Amerikassa ennen 1917, koska vaimoa Lyydia Saarista sanotaan Amerikan leskeksi Ainon syntyessä 6.3.1917. - Lähti Amerikkaan noin 1915.
    Puoliso Vesilahti 3.5.1914 Lyydia Ulriikka Väärä, Saarinen s. Vesilahti (Urjala) 23.8.1887, vanh Vesilahden Toivolan Ärölän Väärän torppari Heikki Kustaanpoika Hurtig ja Ulla Stiina Matintytär Uusimaa.

VIII lapsia:

  1. Kalle Elias Saarinen s. Vesil 18.4.1914, k. Urjala 1.8.1914.
  2. Erkki Johannes Saarinen s. Urjala (Hämeenlinna msrk) 5.2.1916. - Hämeenlinnaan 5.5.1917, N:58.
  3. Aino Orvokki Lyydiantytär Saarinen s. Urjala (Vesilahti) 6.3.1917, k. Urjala 24.2.2010.
  4. Eugén Johannes Lyydianpoika Saarinen s. Urjala 10.7.1919, k. Tampere 11.5.1992.

VI Heikki Aataminpoika Leppänen (vanhemmat) s. Vesilahti 9.8.1869. - Asuivat Vesilahden Onkimäen Tuomaalan Hakalan torpassa 1892-94. Lempäälän Herralan kylän Lopen kartanon Leppäsen torppari 1894-.
    Puoliso Vesilahti 3.7.1892 Amanda Josefina Hakala s. Kokem 16.2.1865, vanh Kokemäen Kiettaron Hannulan Rekon torppari Kristian Juhanpoika Nääppä Urjalasta ja Katariina Juhantytär Lindberg Huittisista. - Muutti vanhempiensa mukana Kokemäeltä Huittisten Saappalan Hiunun Keskimäen torppaan 8.11.1866, sitten 1867 Vesilahdelle Onkimäen Tuomaalaan Hakalan torppaan, missä isänsä myös oli torpparina.

VII lapsia:

  1. Anna Matilda Leppänen s. Vesilahti 5.11.1892.
  2. Amanda Josefina Leppänen s. Lempäälä 7.4.1895.
  3. Iida Aleksandra Leppänen s. Lempäälä 13.4.1899. - Helsinkiin 7.1.1921, N:1, sisään 15.1.1921.

VII Anna Matilda Heikintytär Leppänen (vanhemmat) s. Vesilahti 5.11.1892.
    Puoliso Vesilahti 31.7.1910 Jooseppi Vilho Välimäki, Virtanen s. Suodenniemi 21.2.1872, vanh Suodenniemen Kiikoisten Palomäen Välimäen torppari Mikko Malakias Juhonpoika Palomäki, Välimäki ja Kaisa Liisa Antintytär.

VIII lapsia:

  1. Vilho Valfrid Virtanen s. Sääksmäki 1.10.1910.
  2. Vieno Maria Virtanen s. Akaa 2.9.1913.

VII Amanda Josefina Heikintytär Leppänen (vanhemmat) s. Lempäälä 7.4.1895.
    Puoliso Vesilahti 13.6.1915 Johan Vihtori Karlsson s. Lempäälä 12.1.1878, k. siellä 27.4.1918, vanh Lempäälän Alkkulan Uotilan itsellinen Viktor Fredrik Kallenpoika Karlsson, Urjalasta ja Vilhelmiina Kustaantytär Sandholm. - Lempäälän Alkkulan Uotilan itsellinen.

VIII lapsia:

  1. Vieno Lahja Kyllikki Karlsson s. Lempäälä 22.6.1915.
  2. Toini Maria Josefina Karlsson s. Lempäälä 11.10.1916.

VI Emil Vilhelm Aataminpoika Aaltonen (vanhemmat) s. Vesilahti 27.6.1871, k. ammuttu kapinallisena Hollolassa 4.5.1918. - Nahkuri Vesilahden Pöyhölän Ali-Arvelassa ja Urjalan Hakkilan Mäkelässä.
    Puoliso Vesilahti 15.11.1896 Amanda Aaltonen (hänen 2. aviosaan) s. Urjala 4.6.1871, vanh Urjalan Kustaa Uotilan renki Juho Kustaa Nikodemuksenpoika Vähätalo ja Ulla Eliaksentytär Uotila.
    Amandan 1. Puoliso Urjala 10.9.1891 Juho Kustaa Lindberg s. Urjala 10.5.1862, k. Vesilahti (Urjala) 14.3.1895, vanh Urjalan Vahosen Kortesalon itsellinen ja Kehron Mäkelä jyvätorppari Juho Eliaanpoika Lindberg ja Charlotta Pekantytär.

VII lapsia:

  1. Arvo Aaltonen s. Vesilahti 12.6.1897, k. Urjala 15.2.1909.
  2. Edit Serina Aaltonen, Salonen s. Vesilahti 28.10.1899, k. Urjala 19.12.1965.
  3. Ada Aurora Aaltonen s. Vesilahti 10.3.1903.
  4. Alma Amanda Aaltonen s. Vesilahti 20.5.1905.
  5. Auno Johannes Aaltonen s. Urjala 7.10.1907, k. Helsinki 2.10.1993.

VII Edit Serina Eemilintytär Aaltonen, Salonen (vanhemmat) s. Vesilahti 28.10.1899, k. Urjala 19.12.1965.
    Puoliso Urjala 13.9.1918 Juho Nestor Salonen (hänen 2. aviossaan) s. Urjala 17.11.1890, k. siellä 25.2.1972, vanh Urjalan Hakkilan Heikkilän renki ja Salmen kylän Paavolan Juho Heikki Heikinpoika Salonen ja Iida Maria Kallentytär. - Urjalan Menosten kylän irtolaisia.
    Nestorin 1. puoliso Urjala 1.11.1912 Matilda Aleksandra Nurminen, Salonen s. Urjala 13.1.1886, k. siellä 9.8.1917, vanh Urjalan Salmen Mattilan Kaihinojan itsellinen Ervert Taavetinpoika Nurminen ja Vilhelmiina Kustaantytär.

VIII lapsia:

  1. Fanny Sylvia Salonen, Hormisto s. Urjala 16.10.1919, k. siellä 11.4.2006.
  2. Eino Johannes Salonen s. Urjala 14.6.1921, k. siellä 14.2.2008.

VIII Fanny Sylvia Salonen, Hormisto (vanhemmat) s. Urjala 16.10.1919, k. siellä 11.4.2006.
    Puoliso Tauno Samuel Hormisto s. Urjala 20.8.1916, k. siellä 6.1.1994, vanh Urjalan Salmenkylän Reikko Hormiston talollinen Johannes Matiaksenpoika Hormisto ja Matilda Oskarintytär Järvi.

IX lapsia:

VIII Eino Johannes Salonen (vanhemmat) s. Urjala 14.6.1921, k. siellä 14.2.2008.
    Puoliso Vuokko Annikki Heikkilä, Salonen s. Urjala 28.4.1926, k. 5.9.2022.

IX lapsia:

VII Auno Johannes Emilinpoika Aaltonen (vanhemmat) s. Urjala 7.10.1907, k. Helsinki 2.10.1993.
    Puoliso Elsa Augusta Engman, Kallio, Aaltonen s. Pusula 20.9.1904, k. Helsinki 22.2.1982, vanh Pusulan Hyrkkölän Arimaan tehtaan työmies Niilo Kustaa Juhonpoika Engman, Kallio ja Erika Aurora Heikintytär Nikander, Engman, Kallio.

VIII lapsia:

VI Aatami Edvard Aataminpoika Ali-Arvela, Sivén (vanhemmat) s. Vesilahti 11.5.1874, k. siellä 25.5.1911.
    Puoliso Vesilahti 8.5.1910 Ida Maria Yli-Kilpiö, Sivén (hänen 1. aviossaan) s. Vesilahti 3.11.1879, k. siellä 1.2.1949, vanh Vesilahden Lohnattilan Ala-Laurilan Yli-Kilpiön torppari Kustaa Yrjänänpoika Yli-Kilpiö ja Iida Maria Sofia Antintytär.
    Idan 2. puoliso Vesilahti 17.12.1916 Hjalmar Lindroos (hänen 2. aviossaan) s. Vesilahti 23.11.1881, siellä 8.5.1955, vanh seppä Vesilahden Toivolan Ärölässa Kaarle Konstantin Kaarlenpoika Högvall, Lindroos ja Emma Karoliina Kaarlentytär Engbäck, Lindroos.
    Hjalmarin 1. puoliso Vesilahti 20.11.1906 Hilda Vilhelmiina Moisio, Lindroos s. Vesilahti 7.6.1877, k. siellä 14.3.1916, vanh Vesilahden Toivolan Mikkolan Moision torppari Kaarle Heikki Matinpoika Moisio ja Hedvig Samulintytär Mikkola.

VII lapsia:

  1. Rauha Ester Sivén, Lindroos, Nyman s. Vesilahti 15.5.1910, k. 9.1.1974.

VI Vilhelmiina Aatamintytär Ali-Arvela (vanhemmat) s. Vesilahti 31.12.1875, k. Urjala 2.6.1914.
    Puoliso Vesilahti 3.9.1893 Nestori Rautanen (hänen 2. aviossaan) s. Urjala 17.1.1866, k. siellä 3.2.1915, vanh Urjalan pitäjän seppä ja Vesilahden Valkkisten Parpolan Seppälän torppari Heikki Heikinpoika Hellström ja Karoliina Juhontytär Riehu, molemmat Vesilahdelta. - Seppä Urjalan Kehron kylässä 1888-1915.
    Nestorin 1. puoliso Urjala 1.3.1888 Hilma Karoliina Rautanen s. Urjala 13.6.1865, k. siellä 30.11.1892, vanh Urjalan Annulan Jutilan itsellinen Vihtori Taavetinpoika Rautanen ja Henrika Matintytär.

VII lapsia:

  1. Ensi Maria Rautanen s. Urjala 4.4.1909.