KÖNKÄMÄENON – MUONIONJOEN MELONTARETKI
27.06 – 05.07.1986
Perjantai ja lauantai 27.06 – 28.06.1986
Matkalle lähdettiin vain meidän neljän voimin eli Arskan, Jussin, Karin ja minun. Kari Teljovaaralle tuli työesteitä, eikä Risto Havialle useista yrityksistä huolimatta saatu melontakaveria, eikä meistä muista Arskaa lukuun ottamatta ollut ainakaan tällä kertaa vielä kajakkimelojiksi. Matkaan lähti siis tästä johtuen vain yksi auto eli minun Citroen, joka veti kevyttä traileriamme, joka vihdoin ja viimein lähtöpäivän iltapäivänä saatiin ajokuntoon. Trailerissa oli oma, jo pahoja kolhuja saanut Grumman kanoottini, siinä tynnyrit ja suurin osa muista tavaroista, joiden päällä Arskan kajakki.
Valkeakoskelta pääsimme lähtemään liikkeelle perjantaipäivän viimeisinä hetkinä noin kello 23.45. Matka alkoi Arskan ajovuorolla. Ajoimme Pälkäneen, Luopioisten ja Kuhmoisten kautta Jyväskylään. Ennen Jyväskylään pääsyä koimme kuitenkin jonkinasteisia kauhunhetkiä, kun ensin auton eteen yritti väkisin humalainen liftaaja Gasthaus 4:n jälkeen, jonka jälkeen vähän ajan kuluttua mäyrä ylitti ajotiemme. Arska teki hätäjarrutuksen renkaat vinkuen, mutta mäyrä tömähti ilmeisesti auton alustaan. Siinä vaiheessa auton takapenkillä kuorsannut Kari unenpöppörässä otti tiukan otteen luulleen meidän törmäävän johonkin isompaankin. Yhdessä perässä ajaneen auton poikien kanssa lähdimme katsomaan, tulisiko mäyrän kärsimykset lopettaa. Mäyrää ei kuitenkaan löytynyt tieltä, eikä sen sivustakaan, eikä veriläiskiäkään, joista päättelimme, että se oli sittenkin selvinnyt suhteellisen vähäisin vammoin.
Jyväskylässä tapasimme Jussin Hotelli Cumuluksessa lauantaiaamuna 02.30 aikaan. Soitin noin 15 min. ennen tuloamme huoltoasemalta Jussille ja herätin hänet hotellihuoneesta. Tämän jälkeen olikin koko miehistömme koossa, ja jatkoimme matkaa ajaen läpi kauniin kesäisen Suomen. Viime vuosina on järjestetty erilaisia eritavalla ”Suomen läpi” liikkumismuotoja, kuten Suomen halki juoksemista ja melomista. Jussi ja Kari olisivat kuitenkin täysin lyömätön pari Suomen halki nukkumisessa. Kolarin Sieppijärvelle saavuimme aamulla noin kello 10.30 aikaan. Sieltä matkaamme tuli Esa Nordberg, joka työskentelee Kolarin kunnan taloustoimistossa. Esa oli lupautunut kuljettamaan automme Kilpisjärveltä takaisin Kolariin. Kolarin Sieppijärveltä Kilpisjärvelle oli matkaa ainoastaan 305 km, joka sujui muutoin ilman kommelluksia, paitsi Muoniossa tankatessamme saatoimme todeta, että koko yön jostain tuntemattomasta syystä kuumennut trailerin vasen takarengas oli rikkoutunut pinnoituksen osalta siten, että oli räjähtämäisillään ja rengas täytyi vaihtaa. Onneksi matkaan oli otettu myös trailerin vararengas, joka nyt pääsi tosi tehtävään.
Kilpisjärvellä olimme noin. klo 14.30 aikaan. Tässä vaiheessa ilmoittauduin ARP:n kautta Marjolle, joka ihmetteli myöhäistä saapumisajankohtaamme. Helteinen lähtösää oli tässä vaiheessa ja viimeistään 50 km ennen Kilpisjärveä muuttunut jossain määrin sateiseksi ja pilvet riippuivat alhaalla hävittäen osan tuntureista näköpiiristä. Meille ensikertalaisille kävijöistä Kilpisjärven maisema tuntui varsin ainutlaatuiselta ja hyvinkin poikkeavalta muusta Suomen luonnosta. Nautittuamme lounaan Kilpisjärven matkailukeskuksessa ajoimme yhdessä takaisin n. 12 – 13 km tienvartta Kilpisjärven eteläpäähän, jotta järvimatkaa olisi vähemmän. Saatuamme tavarat autosta pääsimmekin kanoottien rantaan hinaamisen jälkeen vesille. Tässä vaiheessa Esa lähti autolla omaan suuntaansa ja me omaamme.
Vajaan tunnin järvimelonnan jälkeen saavuimme ensimmäiselle koskelle, joka Arskan ennakkotietojen mukaan oli niin kivinen, ettei siinä ollut melomisen mahdollisuuksia. Niinpä pojat veivätkin kajakkinsa tavaroineen kosken Suomen puolella olevaa polkua pitkin sen alapuolelle. Oletimme kosken olevan noin 200 – 300 metrin pituisen. Asian todellinen tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Osoittautui, että polku oli selvästi yli kilometrin mittainen, mikä tiesi sitä, ettei raskaasti lastattu Grumman kanoottiamme ainakaan tavaroineen ollut mahdollisuutta koko porukankaan voimin kuljettaa polkua pitkin. Tuloksena oli, että Jussi märkäpukuineen yhdessä Karin kanssa lähti uittamaan Grummanin joen Ruotsin puoleisia rantoja noudatellen. Aikaa meni runsaat 1,5 tuntia ja homma oli luonnollisesti aika vaativa. Jatkettuamme koskea seurannutta järveä pitkin eteenpäin huomasin pian kanootin täyttyvän, mikä oli merkkinä sitä, että kovia kokeneeseen kanoottiin oli ilmennyt uusi reikä.
Jatkoimme matkaa etsien leiripaikkaa, joka n. 20.30 aikaan löytyikin kauniista saaren rantatörmästä, joka sijaitsi saaren luoteisrannalla. Aurinko paistoi tässä vaiheessa vaihteeksi kauniisti, mutta auringonottamiseen ei ilman kylmyyden ja sääski-ystäviemme lukuisuuden vuoksi ollut mahdollisuutta. Tehtyämme kevyen iltapalan suunnittelimme nukkumaan menoa, mutta se viivähti ainakin osalle meistä puoleen yöhön asti ihaillessamme maiseman ainutlaatuisuutta ja luonnon rauhaa. Ympärillämme nousivat Ruotsin, osittain myös Norjan ja Suomen tunturit. Kari kävi tiedustelemassa Ahdilta, onko anteja. Niitä ei kuitenkaan tällä kertaa meille annettu. Sen sijaan Kari sai ainutlaatuisen kokemuksen meloessaan ympäröivien saarten kierroksen kauniissa Lapin kesäyössä.
Sunnuntai 29.06.1986
Herätys tapahtui poikkeuksellisesti Arskan ja Jussin hienotunteisen aamuruokarupattelun muodossa, kun vihdoin minä ja lopuksi Karikin kömmimme teltasta ulos. Tässä vaiheessa aamupala puuroineen ja mustikkakeittoineen olikin valmista. Todettakoon vielä tässä yhteydessä, että korjausinsinöörimme oli jo edellisenä iltana korjannut ilmastointiteipillä kanootin uuden reiän, ja korjauksella toivoimme pääsevämme kunnialla tämän reissun loppuun.
Matkaan päästiin vasta puolen päivän maissa, koska aamutoimet luonnossa kestävät aina oman aikansa. Ensimmäinen puoli kilometriä melontaa tapahtui erittäin idyllistä, kapeaa Könkämäenon kapeaa sivuhaaraa myöten, joka verkalleen ja mutkitellen välillä jopa viisikin metriä syviä luonnonaltaita sisältäen jatkui etelään päin. Joki oli tässä vaiheessa etupäässä leveää ja matalaa uomaa, välillä jopa järveksikin laajentuen kuitenkin niin, että laajentuma oli suurelta osin hyvin matalaa hiekkapohjaista särkkää, vettä ehkä polven korkeuden verran. Noin 1,5 tunnin melomisen jälkeen saavuimme Peerakoskelle, joka on luokiteltu 3 luokkaan. Ennakkotarkastus kuitenkin osoitti, että keskeisin osa koskesta oli niin kivistä ja ahtaita väyliä sisältävä, ettei kenelläkään meistä olut halua eikä uskallusta lähteä laskemaan sitä. Niinpä päädyimme siihen, että laskimme kaikki kosken alkuosan pieneen suvantoon, josta kannettiin ensin poikien kajakit varsin selvää polkua pitkin joen Suomen puoleista rantaa kosken alapuolelle. Sen jälkeen Jussin ja Arskan kajakit kannettiin kosken alapuolelle ja meidän Grummanimme tavaroineen pahimman paikan ohi, josta Karin kanssa meloimme loppuosuuden kivistä koskea välillä kivillä käyden, mutta kunnialla alas selviten. Sen jälkeen olikin aikaa kulunut jo raskaan vetourakan jälkeen koskessa noin 3 tuntia ja elimistö vaati huutavasti lisää ravintoa.
Erittäin tuulisen sään vuoksi suoritimme ensimmäisen virallisen rajanylityksemme ja päädyimme syömän kosken alapuolisen suvannon Ruotsin puolelle korkeiden kallioiden päälle, mutta kuitenkin tuulelta suojassa. Muiden valmistellessa ruokaa Kari kokeili virveliä ja jo aivan muutaman heiton jälkeen tarttui kiinni varsin mukavan kokoinen harri. Kun meillä kuitenkaan ei olut haavia mukana, tulivat kaikki apuun kalan väsyttämisessä ja rannalle nostamisessa, mikä onnistuikin yli odotusten. Kari saikin varsin lyhyen ajan sisään vielä kolme muuta harria, joista yksi oli suurin, mitä minä olen koskaan ainakaan virvelillä nähnyt saadun, 1,5 kg. Lisäksi hän sai mukavan kokoisen tammukan ja pari pientä kalaa, jotka heitimme pois. Ne olivat lohikaloja, mutta eivät ainakaan tammukan kokoisia. Syönnin ja kaikkien näiden operaatioiden jälkeen kelo olikin lähellä 18.00 kun jatkoimme matkaa eteenpäin pahasti alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi oli erittäin voimakas myötätuuli luoteesta, oka edesauttoi matkaamme, vaikka sää olikin kylmä.
Tunturit ympärillä tekivät kuitenkin hyvin epätodellisen vaikutelman, aivan kuin emme olisikaan olleet Suomessa. Itse asiassa olimmekin kahden valtakunnan rajalla. Leveitä suvantoja seurasi muutamia pienehköjä koskia, jotka yltivät enintään 1 luokaan. Ne laskettiin ilman ennakkotarkistusta, mutta matkatekoa hidasti kuitenkin se, että Jussin varsin vähän vielä kajakilla meloneena osui kivelle yhdessä koskessa ja tuloksena oli uiminen. Meidän Grummanimme vuorostaan oli ilmeisesti kivikoiden aiheuttamana jälleen ruvennut vuotamaan, koska teipit olivat irronneet kyljestä. Teippaus suoritettiin uudelleen sen jälkeen, kun kanootin kylkeä oli ensin tarttuvuuden parantamiseksi lämmitetty tupakansytyttimellä. Matka jatkui sitten Saukkokosken taikka todennäköisesti sitä edeltävän kosken niskalle, johon yövyimme varsin mukavaan paikaan Ruotsin puolelle. Leiriydyttäessä kello olikin lähes 23.00, mutta aurinko paistoi, varsin korkealta, eikä yön alkamista voinut juuri havaita. Ennen nukkumaan menoa Jussi ja Arska kävivät vielä tutkimassa seuraavaa koskea, joka heidän kertomansa mukaan oli vaikeusasteeltaan riittävä.
Maanantai 30.06.1986
Herätettyäni porukan aamulla noin klo 10 aikaan puurolle ja kiisselille tai mustikkakeitolle, pääsimme mukavaan alkuun. Aluksi Arska ja Kari korjasivat Grummanin repeytynyttä kylkeä niittaamalla siihen uuden alumiinipaikan, jolla toivon mukaan pärjäämme eteenpäin. Kello on nyt 12.30 ja olemme tulleet seuraavan kosken niskalle, jonka nimeä emme todennäköisesti tiedä. Olemme tässä kosken niskalla ja taustalla kuuluu todennäköisesti sinnekin kuohua ja haluankin tässä tiedustella meidän laskumestarilta, että mitä teemme Arska? ”Jaa, täytyy miettiä, vaikeusaste riittävä, että katellaan tässä vähän aikaa”…(kuohua, pärskeitä)…”Mitä?” ”Toi kuohu vaan tuossa. Kato kun sen jälkeen joutuu tuohon taas. Rantaan vaan…Päästään kantaan tavaroita.”
Niinhän siinä kävi, ettei kukaan meistä uskaltanut laskea koskea, mikä tiesi raskasta kanoottien ja tavaroiden siirtämistä ohi kosken, jonka pituus kokonaisuudessaan oli arviolta 600 – 700 metriä. Tilanne ratkaistiin siten, Että Ari kantoi oman kajakkinsa kosken alle, Jussi uitti omansa ja minä Karin kanssa muiden poikien avustuksella siirsin kanoottimme tavarat ensin pois ottaen noin 15 metriä kosken niskalta alaspäin, josta suuresti peläten loppujen lopuksi laskimme kosken ja selvisimme, vaikka kerran kiven kautta vaihdoimme kulkusuunnan takaperoiseksi ja saimme muutoinkin vettä runsaasti kanootin päälle. Kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen Saukkokoskien ryhmään kuuluva koski. Tämän jälkeen oli yksi rauhallisempi ehkä luokittelematon koski ja sen jälkeen välittömästi uusi Saukkokoskiin kuuluva vähintään 3 luokan koski. Sitä ennen kuitenkin olimme jälleenpistäytyneet ulkomailla eli Ruotsin puolella syömässä lihapullia ja perunamuusia, kuinkas muuten.
Tämä viimeinen Saukkokoskiin kuuluva, tai ainakin siksi katsomamme koski, oli varsin vuolasvirtainen, mutta toisaalta selvästi edeltänyttä 3 luokan koskea selkeäuomaisempi. Suuresti peläten uskaltauduin Karin innostuksen innoittamana laskemaan sen. Ari ja Jussi seurasivat laskuamme, jonka päätimme ennen kosken loppumista alajuoksulle sovitun mukaisesti odottamaan pelastusjoukkoina poikien alas laskemista. Sitä ei kuitenkaan pitkän aikaan tapahtunut, sillä pojat olivatkin päättäneet kantaa kajakkinsa pahimman alaputouksen alapuolelle ja lähteä vasta sieltä melomaan. Niinpä he sitten aikanaan tulivat, ensin Ari edellä ja sitten Jussi perässä, molemmat selviytyen vain pienellä kasvojen huuhtelulla. Sen jälkeen olikin leveämpää uomaa, joka kuitenkin oli erittäin matalaa, pohjalla erinomaista hiekkaa. Niinpä auringon paistaessa ja iltapäivän ollessa tällöin jo klo 19.00 maissa päätin keskellä ”järvenselkää” käydä uimassa kanootistamme. Vettä oli noin polveen asti, joten kanootista oli hyvä mennä ja tulla. Uinti teki todella mukavaa, kun ilma oli lämmin eikä sääskistä keskellä selkää ollut tietoakaan. Tilanne ikuistettiin vielä Arskan toimesta kameralla. Maisemat olivat muutoinkin erinomaisen hienot ympäröivine tuntureineen ym. Lopetimme melomisen klo 20.59, jolloin saavuimme pienehkön kosken niskalle ja ryhdyimme valmistelemaan iltatoimia. Kari kävi tapansa mukaan kalaa heittelemässä. Tuloksena oli kuitenkin se, että hauki vai kaksi kuvaa ja peruketta mennessään ja seurasi vielä kolmannella yrittämällä vahvistettua kuvaa ja peruketta, mutta ei enää ottanut kiinni. Iltapalana teen ja muun juomisen lisäksi nautimme kuitenkin Karin edellisinä päivinä saamia mahtavaa harria ja tammukkaa, jotka maistuivat todella hyvälle hiilloksella paistettuna. Yöpuulle päädyimme puolen yön aikoihin.
Tiistai 01.07.1986
Heräsin klo 08.40 siihen, että sade ropisi pikkuhiljaa telttamme kattoon ilmeisesti sen vuoksi, että olimme jättäneet muovin pois illalla komean sään vuoksi. Yritin saada Karin liikkeelle hankkimaan kalaa porukalle, mutta uni ei aikonut millään luovuttaa. Niinpä lopputuloksena oli, että Kari saapui valmistamalleni aamupalalle vasta viimeisenä. Lähtöön pääsimme klo 11.15 aikaan. Sää on pilvipoutainen, ajoittain ripustelee vettä. Heti alkuun meillä oli mukava pienehkö koski, josta saimme vajaan kilometrin matkalla ilmaista lisävauhtia. Koski ei edellyttänyt ennakkotarkastusta. Sen jälkeen saimmekin meloskella vaihtelevissa maisemissa runsaat kaksi tuntia, ennen kuin saavuimme Pätikkäkurkionkoskelle, joka on merkitty 4 luokkaan kuuluvaksi. Ennakkotarkistus osoitti, ettei meidän taitomme ainakaan nykyveden aikana anna mahdollisuuksia ko. kosken laskemiseen, minkä vuoksi päätimme kokeilla kanoottien uittamista. Ensin Jussin ja Arska uittivat omansa, jonka jälkeen yhteisvoimin saimme pienien vastoinkäymisten jälkeen myös Grummanimmekin uitetuksi pahimman kosken osan ohitse, minkä jälkeen laskimme loput, noin puolet, koskesta. Saatuamme kanootit kosken alapuolelle, olikin aika vierähtänyt jo niin pitkälle, että oli meidän lounasaikamme vuoro, jonka valmistimme kosken Suomen puoleisella rannalla. Koski oli erittäin lähellä Kilpisjärven tietä, mitä ei valitettavasti voi olla näkemättä ympäröivästä luonnosta. On vaikea ymmärtää, että autoilevat matkailijat eivät ole niin varakkaita, että heillä olisi oma palvelija, joka korjaisi heidän luontoon jättämänsä roskat pois. Kun sen sijaan liikuttaessa kaukana tieltä, vaikka liikkujiakin on paljon, ei juuri jälkiä, jotka rikkovat luonnon rauhaa.
Jonkin matkaa Pätikkäkurkion jälkeen melottuamme saavuimme ensin 2 luokan koskelle, jonka laskimme ilman ennakkotarkastusta ja melkein heti sen jälkeen toiselle koskelle, jonka tarkistimme Ruotsin puolelta. Koski oli tiukka 2 luokan koski, ellei peräti 3, koska se oli suhteellisen vuolas ja sen keskellä oli isoja kiviä, jotka olennaisesti vaikeuttivat laskua. Tuloksena oli, että laskin ensin Karin kanssa Grummanilla kosken, minkä jälkeen Ari todettuaan rantakivet liukkaiksi äskeisen sateen jälkeen päätti laskea omalla kajakillaan myös kosken. Selvisimme molemmat ilman suurempia vaurioita, kun ei ota huomioon sitä, että Ari täräytti yhdelle kivelle, joka jätti ilmeisesti muistutuksen kanoottiin. Jussi uitti kajakkinsa kosken alkuosan ohitse, minkä jälkeen laski loppuosan koskesta hyvin selviytyen. Tällä välin minä laskettelin Karin kanssa alaspäin kanootilla ja kalastellen samalla tällä kertaa leppeässä ilta-auringon ja myötätuulen merkeissä.
Tämän jälkeen seurasi tiukkaa melontaa aina klo 22.15 asti, joka sisälsi n. 8 kilometriin mittaisen Kelottijärven ylityksen. Reippaassa myötätuulessa se kuitenkin onnistui Grummanillakin varsin mukavassa ajassa, ja hyvällä mielialalla. Heti järven jälkeen seurasi 2 luokan nimetön koski, jonka laskimme ilman suurempaa ennakkotarkastusta. Tämän jälkeen haimme heti leiripaikkaa. Jussi ja Kari olisivat mielellään menneet Suomen puolella olevalle auringossa kylpevälle, mutta ah! niin tuuliselle niemelle. Minä puolestani kallistuin Arskan esittämälle töyräälle, jossa oli tähän asti paras leiripaikka koivumetsikössä mustikka- ja naavamättäillä. Äänestyksen mennessä tasan me Arskan kanssa voitimme ja Ruotsi jälleen voitti Suomen maaottelussa. Leiripaikka sijaitsee vastapäätä Suomen puolella olevaa Ylitalon taloa. Ilta oli erittäin kylmä ja tuulinen, minkä vuoksi iltajuomisen jälkeen asetuimmekin kaikki yöpuulle ilman suurempia seremonioita.
Keskiviikko 02.07.1986
Päivä alkoi omalta osaltani siten, että kuulin noin puoli kuuden aikaan Arin ja Jusiin liikkuvan ulkona ja valittelevan kylmyyttä. Itse heräsin kello kuuden aikaan todeten sateen ropisevan telttamme kattoon. Ryntäsin ulos pelastamaan ulkona kuivumassa olevia saappaita ym. tavaroita, mutta totesin, että pojat olivat jo aikaisemmin pelastaneet ne oman telttansa liepeisiin. Seuraava kirkas havainto olikin vasta klo 09.40, jolloin heräsin lukuisten unennäkyjen jälkeen. Muuta nukkuivat tässä vaiheessa. Vakiintuneen tavan mukaisesti ryhdyin aamupalan valmistamiseen, joka onnistui normaalisti lukuun ottamatta nuotion sytyttämistä, jossa koko porukallekin oli töitä. Edellisenä päivänä olimme taittaneet matkaa runsaat 30 km, joka oli tähänastisista päivämatkoista pisin, mutta kuitenkin sekin alle alkuperäistavoitteemme, joka tässä vaiheessa näyttää selvästi joen luonteen huomioon ottaen ylimitoitetulta.
Lähtöön pääsimme noin 12.30 aikaan. Matka jatkuikin sitten noin 10 km:n ajan helpohkona 1 luokan koskina, joten matka eteni Maunun talolle, jossa olimme noin tunnin kuluttua lähdöstä varsin mukavasti. Siitä jatkoimme sitten tasaisempaa jokea meloen Markkina kylään, joka ilmestyi yllättävänkin nopeasti. Kartan mukaan Markkinassa piti olla kauppa, mutta tosiasiassa siellä oli vain Lätäsenon majat, joka tarkoitti majoja noin 60 vuodesijan verran sekä pientä kahvitupaa, jossa viivähdimme tunnin verran kahvia ja teetä juoden, yhteyksiä kotiseudulle ottaen puhelimitse sekä kortteja kirjoittaen. Paikkaa hoiti nuori viehättävä tyttö, joka melkein lupautui tulemaan mukaamme Muoniosta Arin taloudenpitäjäksi. Minulle sen sijaan otti huomattavasti paljon lujemmille saada puhelinsoitosta tarvitsemaani tositteeseen hänen allekirjoituksensa lisäksi osoitetta ja puhelinnumeroa, loppujen lopuksi ne kuitenkin sain siihen merkityksi. Erämajakin olisi siellä ollut vuokrattavissa, mutta ruuanlaittajasta olisi tarvinnut suorittaa eri korvaus. Syötyämme Markkinan rannassa jatkoimme kuitenkin kaikista näistä houkutuksista huolimatta matkaa edelleen kohti Karesuvantoa tai oikeastaan Karesuantoa, jonne saavuimme klo 19.50 Suomen aikaan melkoisen melomisen jälkeen.
Paikkoja oli matkalla vaihdettu siten, että Jussi oli tarjoutunut tulemaan Grummaniin toiseksi, joten Kari kokeili noin 5 kilometrin matkan kajakkia ja minä puolestani vedin yhdessä Jussin kanssa Grummania Ruotsin hiekkarantoja pitkin vajaan kilometrin verran, jonka jälkeen jatkoimme melomista. Muutoin Kari oli ollut Markkinasta alkaen Grummanin perämiehenä, päinvastoin siis kuin tavallisesti. Karesuvannossa kävimme ostoksilla täydentämässä ruoka- ja polttoainevarastoamme, joihin saimme erinomaiset ohjeet ystävällisiltä tullimiehiltä. Palvelu tapahtui – kuinkas muuten – ystävällisellä pohjois-suomalaisella murteella, jossa kuitenkin oli suomen puolta enemmän ruotsalaisia sanoja joukossa. Ystävälliset hymyt olivat sitä luokkaa, että joka mies olisi ollut valmis jäämään Karessuvantoon vaikka pitemmäksikin aikaa. Kuitenkin jälleen elämän kovuus tuli esille, kun jatkoimme matkaa n. 4 km päähän Karessuvannosta alaspäin ja yövyimme virran rannalle, tällä kertaa Suomen puolelle. Sen jälkeen tavanmukaiset iltatoimet runsaiden sääskien kera ja nukkumaan. Sitä ennen olimme kuitenkin seuranneet Ruotsin puoleiselle rannalle tulleen perhokalastajan yrityksiä, jotka eivät ainakaan minun nukkumaan mennessä tuottaneet kuitenkaan tulosta. Yöllä satoi kahden maissa, mutta aamulla oli jälleen sateetonta.
Torstai 03.07.1986
Heräsin poikkeuksellisesti siihen, että kuulin risuja katkottavan nuotiota varten. Totesin näin, etten suinkaan ollut ensimmäinen. Jussi olikin herännyt jo hyvissä ajoin aikaisemmin ja aamupalamme puuroineen, mustikkakeittoineen yms. valmis. Kello oli herätessä 9.50, joten uni oli todella ulkoilmassa maittanut. Lähtöön pääsimme n. 11.30.
Koko päivä sujuikin sitten leppoisan koskenlaskun merkeissä, jota tosin haittasi veden vähyys monissa koskissa. Päivän ohjelmaan piti kuulua yksi 3 luokkaan kuuluva koski, mutta laskettuamme mahdollisen ehdokkaan, päädyimme siihen, ettei sen vaikeusaste ainakaan tällä hetkellä ole1 luokkaa korkeampi. Koskiosuuksia oli lähes jatkuvasti arviolta n. 30 km matkan. Kun koko päivämatkamme käsittäen runsaan ruokailutauon oli hieman vajaat 50 km, ohitimme Palojoensuun, mistä voidaan katsoa käsivarren päättyneen. Edellisenä päivänä olimme jo Markkinassa jättäneet taaksemme Könkämäenon ja meloimme nyt Muonionjokea, joka selvästikin oli helpompi vaikeusasteeltaan kuin Könkämäeno. N. 20.15 aikaan pystytimme leirin joen keskellä olevalle saarelle, joka kartan mukaan näytti kuuluvan Ruotsin kuningaskunnalle. Emme olleet aikaisemmin majailleet Ruotsissa olevassa saaressa.
Tämän päivän aikana näimme ensimmäisen kerranjoella muutaman muun veneellä ja moottoriveneellä liikkuvan. Sen sijaan melojia emme ole nähneet ketään eikä yö sen paremmin kuin päivärauhaammekaan ole häiritty. Päivän kestäessä näimme vasta ensimmäisen poron koko matkamme aikana. Poro näkyy olevan varsin kesy, koska sillä oli panta kaulassa. Illan ohjelmassa oli mm. räiskäleen paistoa ja muuta ohjelmaa niin, että nukkumaan pääsimme tavanomaiseen klo 24.00 aikaan, jolloin aurinko vielä kauniisti paistoi.
Perjantai 04.07.1986
Heräsin 8.10 aikaan ja kävin uimassa ”vastavirta-altaalla” jonka olin edellisenä iltana todennut hyväksi ja sääskettömäksi uintipaikaksi. Lähtöön pääsimme noin 10.30, eli huomattavasti aikaisemmin kuin koskaan ennen retkemme aikana. Melonta alkoi tiukalla vastatuuliosuudella, jota kesti n. 3 km verran. Sen jälkeen joki kääntyi myötätuulen suuntaan ja saatoimme jatkaa matkaa myötävirrassa jonkin verran helpommin meloen. Varsin pian joen suunta kuitenkin kääntyi jälleen etelään ja tässä tapauksessa vastatuuleen, joten Grummanilla meloessa sai vetää todella täysillä eikä kajakeillakaan aivan helppoa etenemistä ollut. Kello 14.00 jälkeen tilanne oli sellainen, että lisää ravintoa oli saatava, minkä vuoksi pysähdyimme joen keskellä olevalle saarelle, jossa oli erittäin komea hiekkaranta, ja Jussi valmisti meille tukevan vakiolounaan, joka sisälsi luonnollisesti retkimuonaa, säilöttyä lihaa, sipulia ja perunamuusia – kuinkas muuten. Siinä lounasta nauttiessamme jostakin heräsi sellainen ajatus, että pitäisi olla Muoniossa samana iltana, eikä suinkaan seuraavana aamuna, kuten aikaisemmin olimme kuvitelleet ja suunnitelleet sen jälkeen, kun alkuperäisestä Kolarin suunnitelmasta oli poikettu.
Eri variaatioiden jälkeen päädyttiin siihen, että Kari ja minä melomme heti pysähdyspaikan kohdalla (joka oli Kätkäsuvanto) olevan talon rantaan ja pyrimme liftaamaan Muonioon ja Kolariin. Ari ja Jussi puolestaan melovat kajakeilla aina Muonioon asti. Kohtaamispaikaksi sovimme joen yli Ruotsiin menevän uuden sillan klo 21.00. Melottuani Karin kanssa Grummaninmme talon rantaan tiedustelin talon portailla olevalta isännältä, voiko kanootti jäädä muutamaksi tunniksi järven rantaa. Saimme luvan vaikka viikoksi. Sen jälkeen menimme lähellä kulkevalle Kilpisjärvi – Muonio tielle., josta pyrimme liftaten eteenpäin. Samalla kävelimme Muoniota kohti.
Autoja meni kymmenittäin ohi eikä kukaan osoittanut eleelläkään haluavansa ottaa meitä kyytiinsä. Kolmen kilometrin kävelyn jälkeen muutimme taktiikkaa siten, että minä kävelin tien vasemmalla puolella muutama sata metriä Karia edellä ja Kari edelleen tien oikealla puolella pyrkien liftaamaan yksin autoon ja pääsemään siten Kolariin. Kari lupasi päästyään autoon tiedustella, mahdunko myös minä mukaan. Tällä menetelmällä ehti mennä ohitsemme ainoastaan muutamia autoja, kun Karin kohdalla vihdoin tärppäsi. Norjasta ja Kilpisjärveltä etelään yli Tornioon matkalle oleva nuori kaveri otti Karin kyytiin ja Karin pyynnöstä myös minut. Tämän jälkeen etenimmekin hurjaa vauhtia Muonioon ja Kari edelleen Kolariin autoamme noutamaan.
Niin miltä nyt tuntuu Ari Rouhiainen? ”Hyvältä”. Sauna on kuuma, mitä Jussi haluaa sanoa tässä, ottaako Jussi kantaa. ”No olis himottanut sinne Kolarin vetää, mutta toi Ari vähän toppuutteli”
Edellä oleva oli viime hetken tunnelmia Arilta ja Jussilta, kun heidät juuri noudettiin sovitusta kohtauspaikasta Muonion sillan läheisyydestä sen jälkeen, kun pojat olivat meloneet kajakeillaan Kätkäsuvannosta Muonioon.
Edellä kerrotut välittömät tunnelmat keskeyttivät loppumatkan kertomukseni. Päästyäni nimittäin Muonioon neuvottelin meille Muonionmajan omistajan rouvan kanssa yöpaikaksi mökin ja saunan, minkä jälkeen minulle jäi vielä aikaa tutustua Muonion kirkkoon Karia odotellessani. Sen jälkeen lähdimme yhdessä hakemaan Grummanimme Kätkäsuvannosta, jonne olimme sen jättäneet. Porukan kokoonnuttua majapaikkaan saunoimme kunnolla matkan pölyt ja kertasimme mielessämme viikon tapahtumat. Aamulla 05.07.1986 lähdimmekin ajamaan takaisin etelää kohti hyvin aikaisin, koska sääsket olivat herättäneet ensin Arin, sitten Karin ja vihdoin minunkin. Jussia sen sijaan sääsket eivät pahemmin vaivanneet. Nämä meille jo tutuksi tulleet ystävät tulivat yöllä savupiipusta meitä tervehtimään. Ajomatka etelään sujuikin sitten ilman suurempia kommelluksia.
Oiva Sartamo
