Soutuveneretki Päijänteelle

Souturetkeni Valkeakoskelta Päijänteelle ja takaisin keskeytyi Länkipohjaan 12.7. Vene oli tarkoitus työntää trailerilla maakannaksien yli. Harmikseni huomasin, että trailerini pyörät eivät olisi kestäneet veneeseen kuormattua painavaa lastia. Palasin pettyneenä laivareittiä takaisin Ahjoniemeen. Päätin kuitenkin toteuttaa tuon soutuelämyksen vielä samana kesänä.

25.7.1993 Sunnuntai 8:45-22:30.

(Ahjoniemi - Länkipohja 64km) - (Länkipohja-Isojärven kansallispuisto 7 + 6 = 13km) = 77 km
Tyttäreni Kati saattoi retkitavarani volvollaan aamulla Ahjoniemeen. Irtaannuin rannasta kello 8:45 suuntana Länkipohja. Sää oli lähtiessä pilvinen ja tyyni. Joskin sitten Vehoniemestä Ponsanselälle saakka satoi ja oli pieni vastatuuli. Kirjaanselällä satoi myös.
Ohitin Pelisalmen sillat 11:45 ja Ponsanselällä tuli nälkä. En pysähtynyt syömään. Jatkoin soutamista ja samalla lusikoin vatsani täytteeksi melko ison annoksen kaalilaatikkoa.
Vähän ennen Rönniä tuli vastaan Valkeakoskelaisen Hiedanpään omistama Kostia- niminen vanha pieni hinaaja. Ihmettelin sen tekemää pientä aallokkoa ja tasaista kulkua.
Soitin Rönniltä kotiin 15:50. Vähän myöhemmin pysähdyin Koljon selän pohjoispäässä Hinkan saareen syömään. Länkipohjassa olin vasta 19:25, soudettuani 64 km matkaa 10 tuntia 20 minuuttia. Pirjo oli Längelmäen satamassa vastassa ja Kati samaan aikaan ostamassa meille hampurilaisia Längelmäeltä.

Syötyämme lastasimme varusteeni Volvoon. Vedin veneen kuljetustrailerin päälle ja lähdin työntämään sitä kello 19:55 kohteena Isojärvi, jonne oli matkaa 7 km.
Längelmäen keskustassa pari juopunutta horjui penkillä ja tuijottivat venettä maantiellä työtävää miestä. Toinen miehistä huudahti vanhan juopon möreällä äänellä: "Nyt mä oon sitten kaikki nähny". Ja nauraa käkättivät päälle. Sain lisää kannustusta kilometrin päässä, kun 100-päinen lammaslauma ryntäsi aidan viereen tuijottamaan ja määkimään.
Kävi selväksi, että vene ei ehkä kuulu maantielle. Mutta se oli tyhjänä yllättäen kevyt työntää, vaikka hiekkatie oli aika mäkistä ja toisin paikoin vähän pehmeääkin. Saavuimme Isojärven rantaan 21:20. Vuorossa oli retkitarvikkeiden siirto takaisin veneeseen. Hyvästelin läheiseni ja soutelin Isojärveä pitkin 6 km, kun ilta alkoi jo hämärtää. Oli rantauduttava. Kunnollisesta telttapaikasta oli turha haaveilla; oli tyytyminen kiviseen ja kaltevaan rinteeseen Isojärven kansallispuistossa Hirvivuoren liepeillä.

26.7.1993 Maanantai 8:30-21:15.

Isojärven kansallispuisto - Päijänteen Pyhänpää 38km
Isojärvi on 20 km pituinen kapea repeämäjärvi. Kaikuluotauksen perusteella on löydetty yli 90 metrin syvyisiä hautoja. Yhdestä syvänteestä on tarttunut verkkoon jopa merihevonen. Järven vesi on kirkasta, puhdasta ja sellaisenaan juomakelpoista. Sitä reunustavat monin paikoin jyrkät kallioiset rannat.
Aamun askareista selvittyäni lähdin soutelemaan Isojärveä pitkin kohti Päijännettä kello 8:30. Sade ropsutteli hiljalleen järven sileätä pintaa...
Saavuin Kivijärvelle. Rantauduin sen toisessa päässä uskaliaasti lähellä olevan talon pihapiiriin. Iso- ja Kivijärvi laskevat vetensä Kivikosken kautta Koekeskiseen ja edelleen Kotakosken kautta Kotajärveen osana Arvajan maisemallisesti merkittävää vesireittiä joka päättyy Päijänteeseen. Kivikoskessa on vanha mylly. Silmäilin oliko talo autio vai asuttu.

Ikkunasta kurkisti vanhempi naishenkilö. Kertoi olevansa taidemaalari, professori Pekka Halosen tyttären tytär. Hänen nimeään en enää muista. Isoisä oli tutustunut Kuhmoisten kauniisiin maisemiin jo kesällä 1916, jolloin hän oli vuokrannut pappilan maihin kuuluneen Kivikosken torpan kesäasunnoksi perheelleen. Myöhemmin hän oli lunastanut sen omakseen. Siitä tuli Halosten kesäkoti moneksi vuodeksi, aina Pekka Halosen 1933 kuolemaan saakka.
Siellä hän teki monia koski- ja myllyaiheisia maalauksia, muun muassa ”Kivikosken mylly talvella”. Kota- ja Kivikoski ovatkin tulleet myöhemmin tunnetuiksi juuri Pekka Halosen maalaamina ja siitä, että Urho Kekkonen kävi siellä kalassa. Kivikosken torpan päärakennus ja aitta on rakennettu kuulemma 1870-luvulla.
Otin naisesta diakuvan idyllisen ja kirkasvetisen Kivikosken yli menevällä sillalla. Kerrottuani retkestäni sain ilomielin luvan kulkea talon pihapiirin läpi. Jos palaisin, sitten myöhemminkin. Lopuksi hän toivotteli soutumiehelle onnea. Lähdin epätoivoissani työntämään raskasta lastia kohti Kotajärveä. Trailerin pyörät olivat aika litussa, vaikka lastia oli vähempi kun edellisellä kerralla. Ohitin pienen Koekeskisen ja laskeuduin Kotajärveen. Kivijärven ja Kotajärven välillä on korkeuseroa 17 metriä, josta Kotakosken osuus on kartan mukaan noin 12 metriä.

Kotajärveltä työntelin venettä kilometrin Vähä-Pihlajajärveen. Matkalla oli muutama rankka ylämäki. Varusteet oli kannettava mäen päälle. Sitten tyhjä vene perässä. Ruokailin Vähä-Pihlajajärvellä. Kattilallinen hernekeittoa meni että hupsahti, näkkileipiäkin puoli-pakettia. Maantietä pitkin oli enää noin kilometri Iso Pihlajajärvelle.
Suunnittelemani rantautumispaikka Iso Pihlajajärvelle, järven pohjukan ojaa pitkin, osoittautui kelvottomaksi. Kipusin takaisin tien risteykseen. Risteyksessä oli Saranmäen talo ja pihassa seisoi kaksi henkilöä. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kysäisin: Osaatteko sanoa missä on lähin paikka veneen laskemiseksi Iso Pihlajajärveen. Isännän oloinen sanoi tietävänsä. Mutta välttämättä hän halusi, että veneeni hinataan hänen autonsa peräkoukkuun sidottuna ja että hän toimii kuskina.
Sanoin oliko se oikein viisasta, kun huomasin, että molemmat auttajani olivat nousuhumalassa ja selvästi liian innostuneita auttamaan lyhyttukkaista, heidän arvionsa mukaan, työtöntä matkaajaa. Mutta ei auttanut, tarvin opastusta ja siihen oli suostuminen. Kuljettajan ajo oli melko hurjan näköistä. Juoksin venettä vetävän auton perässä ja pelkäsin trailerin pyörästön rikkoutuvan minä hetkenä hyvänsä. Onneksi vahinkoa ei sattunut. Auttajani olivat selvästi iloisia ja nauttivat kun saivat aikansa kuluksi touhuta jotakin. Rantaan oli ollut matkaa vain noin 600 metriä. Ei siihen autolla hinauksia olisi tarvittu. Ei ainakaan näin hurjaa kyytiä.

Iso Pihlajajärvestä rantauduin jonkun kesämökin pihan poikki maantielle. Kävelymatkaa oli vielä kilometri Päijänteen Pihlajakoskelle, missä tunnetut Pekko-elokuvat oli filmattu. Venettä työntäessäni ihmisten päät jälleen kummasti kääntyivät ja olin näkevinä hilpeitä kasvoja. Pekko-elokuvien sisältöön, venekohtaus olisi sopinut vallan mainiosti.
Täydensin juomavarastoani matkan varrella olevasta lähteestä ja soitin puhelinkopista kotiin. Pihlajakosken satamaan saavuin 17:45. Jatkoin matkaa Päijännettä pitkin tarkoituksena päästä vielä samana iltana Linnasaareen.
Isohkot murtuvat aallot kaatuivat keulan kautta veneeseen. Vettä oli veneessä jo muutama kymmenen litraa. Joku avovenekin oli liikkeellä. Sivusta katsellen näytti siltä, että tuuli paiskaa sen kohta ympäri, mikäli kuljettaja ei älyä rantautua. Tehinselällä puhalsi voimakas tuuli etelästä. Kova aallokko pakotti rantautumaan pienehköön Pyhänpään saareen kello 21:15.
Pystytin teltan mahdollisimman kauas saaren kesämökistä, etten olisi häiriöksi, jos omistaja olisi sattunut paikalle. Nälkä oli kova. Keitin perunoita ja lihapullia, kuuntelin uutiset ja hoh hoijaa, nukahdin...

27.7.1993 Tiistai 7:30-22:00.

Päijänteen Pyhänpää - Padasjoen Yläjärven Takkusaari 58km.
Syötyäni lähdin liikkeelle 07:30 aikomuksenani soutaa Tehin selän yli. Tuuli oli edelleen kova, mutta sää aurinkoinen. Isommat aallot hieman toista metriä. Se tiesi ongelmia. Veneen keulan ja laidan yli roiskahti silloin tällöin vettä taas uhkaavasti. Lisäksi huomasin unohtaneeni radion saareen, jossa olin juuri yöpynyt. Kovan tuulen takia en palannut sitä hakemaan.
Tehinselän ylittäminen vastatuulessa suoraan Linnasaareen tuntui mahdottomalta. Päätin soutaa lähellä rantoja, välillä saarista suojaa hakien reittiä: Sarvisalo ja Lampsalo kiertäen, Tupasalot, Lehtinen, Iso-Ohjo, Iso-Rämö ja Linnasaari. Soudettuani 7,5 tuntia ja 34 kilometriä saavuin vihdoin Linnasaaren Västinginlahden pohjukkaan kello 15:00. Olin aika uupunut. Sormet oli pahasti rakoilla ja turvoksissa. Ylimääräistä matkaa kertyi noin 14 km.
Keittelin kattilallisen hernekeittoa, kiertelin saarta ja katselin telttapaikkaa. Tapasin sattumalta saaressa tutun esimiehen Harri Seppäsen, joka oli juuri savusaunan lämmityspuuhissa. Soitin kotiin Linnasaaresta ja kerroin kuulumiset. Pirjo kertoi Esko Lehtosen saaneen sydänkohtauksen ja joutuneen sairaalaan.
Koska tuuli oli tyyntynyt huomattavasti, päätin jatkaa Kohti Padasjokea 17:35. Kohta rannasta päästyäni sain kovan rankkasateen niskaani. Sain nauttia kuuroluontoisista sateista Padasjoelle saakka, jossa sää selkeni. Padasjoen satamasta ostin hernekeittopurkin ja juotavaa. Pari tyttöä talutteli hevosia rantavedessä.
Soudin Padasjoen ja Kirkkolammin kautta Yläjärvelle. Yövyin Pohjoisemmassa Takkusaaressa. Päivä oli ollut rankka. Sydän löi levossa noin 100 kertaa minuutissa. Oli ehkä vähän epätahdissa. Jotenkin jaksoin keittää kattilallisen hernevelliä. Retkahdin teltaan kello 11:00. En saanut nukutuksi. Sydän jyskytti edelleen vauhdikkaasti. No aamuyöstä sentään torkahdin.

28.7.1993 Keskiviikko 8:00-18:15.

Padasjoen Takkusaari - Kuohijärven Pöystilänsaari 50km.
Keräsin aamulla Takkusaaresta kourallisen kanttarellaja matkaevääksi. Ylöjärvestä Ruskolammin kautta Tarposeen ja sitten Alajärvelle. Vierunkosken kiersin maantietä pitkin (noin 200m) Tarposeen. Venettä työntäessäni eräs Vierunkoskella asuva mökkiläinen kaveli vierellä ja kyseli retkeni tarkoitusta... Avuliaan tuntuinen herrasmies.
Työnsin veneen Alajärveltä nelostietä pitkin Arrakosken mäen päälle. Esko ja Olli Mertsalmi sattuivat juuri ajamaan ohitseni pakettiautolla. Pysähtyivät, ja Esko kysyi: Haluanko kyydin seuraavalle järvelle Miestämälle. Sanoin, kyllä apu kelpaa. Käykö, että saman tien heität Myllyjärvelle saakka. Miestämässä soutumatkaa olisi kertynyt vain pari kilometriä ja jyrkän nousun takia sieltä on vaikea saada vene vedettyä takaisin maantielle.
Nostimme veneen auton peräkärryyn. Pääsin Eskon kyydissä noin 3 kilometriä Myllyjärvelle. Kerroin saaneeni Matti Rahkolta karttoja ja hyviä neuvoja retkeäni varten. Esko sanoi hyvin tuntevansa Matin ja hän rankentaa Miestämän rantaan kesämökkiä lähelle Matin asuntoa.
Aamu ja päivä oli hyvin kaunis. Jatkoin hyvällä tuulella matkaani Myllyjärveltä Välijärven, Tohtainlammin ja Sumperinjoen kautta Vesijakojärveen. Tohtainlammin molemmissa päissä oli kirkasvetinen kapea kaunis väylä, jossa vilahteli isoja ahvenia. Palsan myllymuseon kohdalta rantauduin yhden talon pihan kautta jälleen maantielle. Tietä 1,5 kilometriä taaperettuani laskeuduin toisen talon pihan kautta Parlammille. Talon isäntä arveli, ettei Suomen jokea voi laskea soutuveneellä. Luotin Matti Rahkon neuvoihin, enkä kovin paljon pannut painoa isännän puheille.

Ensin tuli vastaan Pelsin silta, jonka alitse pääsin venettä painamalla. Pellin pato ylittyi venettä vetämällä ja niin oli Suomen joen valloitus alkanut kello 14:10. Luhtakosken jälkeen alkoi sataan ja vettä tuli iltaan saakka. Välillä enempi toisinaan vähempi. Vähä Terrakoski, Ala- ja Yli savikoski, samoin kuin reitillä olleet matalat sillat, eivät tuottaneet ohgelmia matalalla olleen veden takia. Ne jäivät taakse veneen perässä istuen ja välillä meloen.
Koska aallokosta ei ollut haittaa, keitin veneen pohjalla trangialla kaksi kattilallista hernekiettoa. Ensimmäinen kattilallinen luiskahti sateen liukastamista käsistä veneeseen. Toinen sentään meni suihin eikä turpeeseen. Kohta ohitin yhden pyykkärin, joka pesi mattojaan. Suomen joen noin 11,5 kilometrin laskemiseen käytin aikaa 3,5 tuntia.
Matka jatkui Nerosjärveltä Jurvanlahden kautta Porraskoskelle, jossa on pudotusta noin 7 metriä. Laskin veneen kosken vasemalta puolelta alas. Kävin Porraskosken kioskilta ostamassa makkarapaketin ja pullon limonaadia. Soitin kotiin ja jatkoin soutamista Kuohijärvelle. Majoituin Matiniemen lähellä Pöystilänsaaressa, siinä pienemmässä. Keitin vaihteeksi perunoita. Lihapuliakin söin. Menin nukkumaan kello 11:15.

29.7.1993 Torstai 8:00-19:30.

Kuohijärven Pöystilänsaari - Laajasalmen Ahjoniemi 68km.
Aamulla puuron lisukkeena oli edellispäivänä keräämäni kanttarellit. Ei hassumpaa. Lähdin Kuohijärveä pitkin kello 08:00 suuntana Kukkia ja siellä Vihavuoden saha. Puutikkalasta lähtien Kukkia oli mukavan sokkeloinen. Ajattelin laskea Vihavuoden kosken veneellä. Tulin toisiin aatoksiin; koski oli liian kivinen ja virtakin kohtalainen. Vene olisi saattanut rikkoutua. Raimo Pöytäkiven serkku Pöytäkivi Hämeenlinnasta auttoi paatin siirrossa kosken ohi Sappeenjärveen. Ei tarvinnut käyttää käyttää traileria.
Niin jäivät taakse Sappeenjärvi, Painonselkä, Hiiriselkä, Ruumiinsalmi, Vähä- ja Isoroine sekä Vitsiälän vuolle. Mutta sormien koppuraista otetta ei mielellään irrottanut airoista. Ne olivat niin turvoksissa. Ja sama päinvastoin. Hieman oli takapuolikin hellänä.
Rantauduin Alvettulassa sillan vieressä olevalle uimarannalle. Uin, pesin jäljellä olleet perunat ja laitoin ne trangiaan veneen pohjalle kiehumaan. Sitten soutamaan kohti Ahjoniemeä. Perunoiden kiehuttua lämmitin tölkillisen lihapullia ja sotkin ne keskenään. Aterioin Ilmoilanselän Pärnäniemen kärjessä.
Kyllönjoella aurinko meni pilveen kello 17:00. Tyynen sään loputtua, Pinteleellä jo puhalteli leppoisa myötätyyli, joka mukavasti joudutti matkantekoa. Tuulen suunta pysyi edullisena koko loppumatkan, Mallasvedeltä Tyrynselälle.
Vihdoin olin perillä Ahjoniemessä Metalli 105 mökillä. Jorma Kiretti istu laiturilla ja onki kaloja. Oli lämmittänyt saunankin, perheen ja ystäviensä kanssa.
Soitin Eino Suurosen mökiltä kotiin. Hetken perästä Kati ja Pirjo hakivat kotiutuneen ja sen tavarat takaisin kotikonnuille puhdistumaan. Vaaka osoitti laihtumista tapahtuneen viisi kiloa...

Teksti: Kari Paunasalo

Vara-airojen lisäksi varusteisiini kuului kolme pyörivää venetelaa. Ne oli kiinnitetty molemmista päistä tukeville jalaksille. Vetäessäni venettä huonossa maastossa rannasta maantielle, siirsin takimmaisen telan veneen luikuessa etummaiseksi. Kaksi telaa oli aina veneen alla. Niiden avulla painavasti lastatun puisen soutuveneen siirtely maalla kävi kätevästi kivikkossakin, vaikka se oli hidasta. Maantiellä käytin matalaa puusta tekemääni kumipyörillä varustettua traileria.
Tiedustelin etukäteen poliisiviranomaisilta miten lakia tulkitaan, jos työntää venettä maantiellä. Antoivat luvan. Veneessä oli tietysti asianmukaiset heijastimet.