Tonnari Kari Paunasalo meloo

Pakoon järvelle

Kari Paunasalo on jo kahtena peräkkäisenä vuotena jättänyt tonnarilistalla kaikki muut kauaksi taakseen. Hirmuisten kilometrien taustalla ei kuitenkaan ole ollut maineen tavoittelu tai ylikorostunut kunnianhimo, vaan tarve paeta hiljaiselle järvenselälle melomaan ja pohtimaan rankkaa elämänmuutosta.

Kari palkittiin Kanoottiliiton "Vuoden kuntomeloja -99" -tittelillä, kun mies oli tuona vuonna melonut huikeat 8 720 kilometriä. Sama mies on kirkkaassa kärjessä myös viime kauden tilastoissa 6 365 "jäähdyttelykilometrillään". Melojan toimitusta on jo pitkään kiinnostanut tietää, mikä tämä himomeloja on miehiään. Siispä singautimme tukun kysymyksiä sähköpostiin ja saimme oheisia, osin yllättäviäkin vastauksia.

* Pannaan kuule tähän alkuun heti hieman perustietoja eli ikä, ammatti, perhe, asunpaikka?
- Täytän parin kuukauden kuluttua 51 vuotta. Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle vuosi siten Valmetilta (entinen Jylhävaara) koneasentajan ammatista. Naimissa ja kolme lasta, joista nuorin asuu vielä kotona täällä Valkeakoskella.

* Missä, milloin ja ennen kaikkea miksi rupesit aikanaan melomaan?
- Vuonna 1993 tein tavallisella soutuveneellä viisipäiväisen ja noin 300 km mittaisen retken reitillä Valkeakoski-Länkipohja-Päijänteen Pihlajakoski-Padasjoki-Hauho-Valkeakoski. Päijänteen Tehinselällä tuolloin puhaltanut kova tuuli sai ajattelemaan koko soutuveneretkeilyn järkevyyttä. Kädet oli pahasti rakoilla ja sormet turvoksissa, vauhti vastatuuleen noin 1 km/h, kun epätoivoisesti ylitin vaahtopäänä vellovaa Tehin selkää. Mieleen muistui lapsuusaika, kun pääsin noin 10 vuoden ikäisenä "isojen poikien" Virolaisen Sepon ja Haataisen Veksin mukana kaksipaikkaisella vanerikanoottilla yöretkelle Mallasvedelle, muistaakseni Viitasaareen. Pari vuotta myöhemmin meloin itsekin, kokeiluluontoisesti, Rytkösen Sepon lakattua rima-kangaskajakkia Valkeakosken kanavassa Hiedanpään rannassa.
- Mutta vasta vuoden 1993 syksyllä melontakärpänen puri uudelleen. Kokeilin Kangasalan melojien vajan rannassa Vesijärvellä Salon Reinon ja Kosken Reijon opastuksella paria kajakkia. Samoin Helsingissä Merimelojien kalustoa keväällä 1994. Myös Padasjoen elinkeinoasiamies, melontaa harrastava Matti Rahko vaikutti taustalla. Sain häneltä karttoja ja hyviä reittineuvoja jo aiemmin soutuveneretkeäni varten. Sittemmin myös kajakin- ja melan ostoon liittyvissä asioissa.

* Oletko kokeillut jotain muuta melontalajia, vaikkapa koskea?
- Pihlajaveden ja Ähtärin reiteillä oli jonkin verran pieniä koskia, samoin Tarpiojoessa. Mutta aika vähiin on jäänyt tuo koskipuoli. Merikajakkini kun ei oikein sovellu siihen.
- Kilpakajakkia on tullut kokeiltua. Aika kiikkeriä vehkeitä. Pysyin pystyssä jopa 200 metriä. Ostaisin ehkä sellaisen, tai hyvän kuntokajakin kauniinpäivän lenkeille, mutta ovat liian kalliita tuloilleni.

* Entä melontakalusto, monesko kajakki on menossa ja mikä on nykyinen? Oletko siihen tyytyväinen?
- Olisin ostanut ekaksi kajakiksi Sveginin Hannulta Avalonin, mutta se oli valitettavasti liian pitkä, ei mahtunut talliin. Toinen kajakki on menossa.
- Artisan 2000 palveli neljä vuotta. Se on isojen poikien kajakki. Mulle liian suuri. Kolme vuotta olen nyt melonut Star 530:llä. Suhteellisen helppo kajakki meloa. Yksi parhaista. Kovassa kelissä sivumyötäisessä, tyhjällä kajakilla meloessa, voi tietysti tulla ongelmia, kuten muillakin vehkeillä.
- Ja ne moitteet: roiskii isossa jyrkässä järvivasta-aallokossa vettä ilkeesti silmille etuluukun kynnyksen takia. Välilaipiot liian ohuet ja vain istuma-aukon puolelta käsitelty. Etukannen reunaan tulee tuulella kolautettua melalla. Syvennys reunassa saattaisi auttaa, kuten uusissa kilpureissa?

* Osallistutko suuriin melontatapahtumiin ja miltä sellaiset tuntuvat?
- Viiden Veden Maratoniin olen osallistunut monta kertaa. Ja kerran Suomi Meloo tapahtumaan muutamalla pätkällä, kun se meni Valkeakosken kautta. Muut tapahtumat ovat jääneet kokematta.
- Jos saisin päättää, ottaisin Viiden Veden Maratonin tapaisiin tapahtumiin kokeiltavaksi purjevenekilpailuissa paljon käytetyn ns. tasoituskertoimen. Kokeilemisen arvoinen asia, vaikka se aiheuttaisikin paljon höpinöitä ja sen, että jonkun ns. virallisen tahon pitäisi tutkia eri kajakkien nopeus suhteessa kilpakajakkiin. Joskin onhan niissäkin eroja.

* Missä kaikkialla olet melonut, ja minne tekisi mieli kajakin kanssa lähteä?
- Valkeakoski-Tampere-Ähtäri-Pihlajavesi-Tampere-Valkeakoski reittillä. Päijänne on osittain tuttu. Helsinki-Tukholma. Saimaan Haukivesi ja Kolovesi. Sitten nämä lähivedet niin pitkälle kun vettä riittää.
- Suomen ja Ruotsin rannikko tietysti kiinnostaisi sekä Tornionjoki ja Lappi. Miksei Norjakin. Nähtäväksi jää onko mahdollisuus lähteä.

* Onko joku suosikkivesistö tai -reitti, jossa mieluiten melot?
- Kyllä Suomessa kauniita paikkoja riittää, mutta autottoman on vaikea lähteä. Lähinnä melon lähivesissä Valkeakosken yläpuolella vesistön puhtauden takia. Viime vuonna tuli melottua Pälkäneelle 109 kertaa, eli siinä samalla yli 200 kertaa Mallasveden selän yli, joka on noin 10 km pitkä. Eihän se nyt merta vastaa, mutta jonkinlaista saaristomerta hyvinkin.
- Ulkosaaristo on tietenkin elämyksellisesti omaa luokkaansa.

* Mikä melontakokemus tai -retki on jäänyt erityisesti mieleen?
- Niitä on niin paljon... Mutta viime vuoden marraskuulta muistuu mieleeni 3 asteen pakkaskeli yhdistettynä noin 12 m/s puhaltaneeseen tuuleen. Vettä roiskui melasta ja aallokko roiski kajakin etuluukusta välillä naamalle sitä samaa ainetta, mutta useimmiten kuitenkin sadehatun päälle. Jäätä muodostui tietysti kaikkiin niihin paikkoihin, jotka eivät liikkuneet. Kajakin kannella oli kello, jota peitti sentin jääkerros. Mutta kello vain käydä raksutti. Kun katselin melonnan jälkeen vajalla sadehattuani, se oli kuin sotilaskypärä. Puolen sentin jääkerroksesta jäykistyneenä.
- Tietysti muistan hyvin myös Helsinki-Tukholma ja Haukivesi-Kolovesi retket ja monta muutakin.

* Mennäänpä sitten tähän tonnarilistaan, jonka kärjessä olet siis jo toista vuotta peräkkäin. Ehkä pari sanaa menneen kauden melonnoista eli kauden pituus, päivämatkat, retket...
- No joo. Kahtena vuonna on tullut melottua yhteensä vähän yli 15 000 km. Kausi alkoi 19.4. ja päättyi 23.12., rantojen jäädyttyä vasta 21.12.
- Pisin päivämatka oli 14 elokuuta, kun meloin 112 km nousematta kertaakaan kajakista rannalle. Aikaa meni 13 h 15 min. Sää oli tyyni ja ruokailin melonnan ohessa. Niinpä aikaa ei "haaskaantunut" taukoihin. Puhtaasti kokeiluluontoinen päiväretki.
- Lähivesille olen tehnyt parin päivän lyhyitä retkiä. Varsinaisia "hyväksyttyjä" retkikilometrejä (yli 40 km ja yöpyminen teltassa) kertyi vain 429 km. Tosin edellisvuonna ei kertynyt yhtään.

* Entä montako melonnasta vapaata päivää kaudelle jäi?
- Pari kuukautta eli siinä 60 päivän paikkeilla.

* Mikä on kannustimena noin hurjille kilometrimäärille, kunto varmaan säilyisi hieman vähemmälläkin?
- Odotin 1999 eläkepäätöstä pahan polvinivelrikon takia. Rauhallisessa ympäristössä meloessaan ikäänkuin irtautuu jossain määrin siviilioloista. Maalliset murheet saavat toisen olomuodon. Järvi oli itselleni sellainen pakopaikka, missä saattoi käsitellä elämässä eteen tulevaa suurta muutosta. Se oli samalla jonkinlaista työn korviketta. Säännöllisesti, lähes joka aamu, lähdin aikaisin liikkeelle. Meloin ja itkin. Sitä vuotta en haluaisi kokea uudelleen, vaikka jotkut saattavat sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Viime vuosi oli jäähdyttelyä edelliseen verrattuna. Välillä ihan kivaakin.
- Kuntomelontaan riittää aivan hyvin 300-500 km kuukaudessa. Se olkoon tavoitteena.

* Jääkö aikaa muille harrastuksille - miten esim. saat aikasi kulumaan ja kuntosi säilymään nyt talvella, kun vedet ovat jäässä?
- Harrastin aiemmin sukututkimusta. Vaikka se on jäänyt vähemmälle, jotakin silläkin rintamalla tapahtuu. Pidän yllä Backmanin sukuseuran, Mallasveden Melojien ja Valkeakosken Radioamatöörian kotisivuja. Eli yritän opiskellä tätä HTML-sivunkuvauskieltä. Enkä ole unohtanut Radioamatööriharrastustakaan aivan kokonaan.
- Vaikka polveni on surkeassa kunnossa, yritän käydä välillä hiihtämässä. Tasatyöntö pelkästään käsillä, läpiliukkailla suksilla, onnistuu kohtalaisesti. Hiihtoa ajatellen melonnasta on kyllä hyötyä ja päinvastoin. Perinteistä ja luisteluhiihtoa polveni ei siedä.
- Lisäksi käyn vaimoni kanssa joskus tanssimassa. Sekin sujuu jotenkin, mutta normaali käveleminen on toisinaan melko hankalaa ja kivuliasta.

* Onko perheessäsi muita melojia?
- Ei oo. Yks hullu sitä lajia kuulemma riittää.

* Ja lopuksi, mikä melonnassa sinua yhä viehättää?
- On kait vaikea uskoa, mutta rauhallinen retkimelonta on sydäntäni kaikkein lähinnä...

Teksti: Ilkka Pitkänen ja Kari Paunasalo.
Kuvat: Mika Seppänen, Valkeakosken Sanomat.
Alimmainen kuva: ?
Artikkeli julkaistu Meloja-lehdessä 1/2001, sivut 8-9.