Riikka Kerttula

Riikka Kerttula nauttii, kun talvi on takana ja kajakilla pääsee taas Mallasveden mainioille vesireiteille.

Ei kieli vyön alla

Riikka Kerttula tykästyi melontaan vuosi sitten. Nyt hän on Mallasveden Melojien kolutuksesta vastaava. Uusia kursseja on tulossa kesäksi.

Valkeakoskeleinan Riikka Kerttula oli jo monta vuotta haaveillut, että pitäisi päästä melomaan ja vesille. Viime keväänä hän päätti, että nyt se tapahtuu. Hä koetti ilmoittautua Mallasveden Melojien kurssille, mutta ei enää mahtunut. Koska hän oli päättänyt opetella molomaan, hän meni kurssille Hämeenlinnaan. Sen jälkeen hän pääsi MalMen jäseneksi.

Riikka Kerttula (os. Lehto) muistuu mieleen Valkeakosken Nuorisohiihdoista, kun niitä takavuosina suksittiin vielä Kaakonojallakin. Päättyneen talven Riikka kävi uimahallitreeneissä, vuoroviikoin Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella. Hän kouluttaa melojien peruskurssilaisia.
  Mallasveden Melojille tulee kesäkuun ensimmäisellä ja toisella viikolla peruskurssit. - Mukaan voi tulla sellainenkin, joka ei ole koskaan melonut. Huippukuntoa ei vaadita. Meillä melonta ei ole kieli vyön alla menevää urheilua, vaan leppoisaa harrastamista, rauhallista ja yhdessä melonnan alkeita opetellen, Riikka kuvailee.
  Kolmepäiväisillä kursseilla perehdytään melonnan tekniikkaan ja kolmantena päivänä tehdään pieni retki Mallasveden rannoille. Kummallekin kurssille MalMe ottaa korkeintaa kymmenen kokelasta.
  Halusin kouluttautua ohjaajaksi juuri siksi, että saamme riittävästi aikaan kursseja. Jos halukkaita tuleekin paljon, voimme lisätä kurssien määrää. Jo nyt meillä on kursseja tuplasti viime kesästä.

Harrastajia ei Valkeakoskella ole räjähdysmäisesti enemmän, mutta lajikirjo kasvaa. MalMen tarkoitus on esitellä uusin tuttavuus eli SUP-melonta, jossa seistään laudan päällä ja melotaan. SUP-melonta sopii hyvin rantavesiin kesähelteillä.

Mallasveden Melojilla on varikollaan Apianlahden kauniissa rannassa kolmisenkymmentä kajakkia ja saman verran suikuloita vuokraustarpeisiin.

Kunhan liittyy jäseneksi, voi käydä tiistai- ja torstaiharjoituksissa ja seuran retkillä. Jotkut käyvät myös vaeltamassa. Jos haluaa itsekseen meloa, kolmenkympin vuosimaksu kalustosta ei ole paha, Riikka naurahtaa.

Kuvaile mikä on melonnassa parasta? Kyllä se on luonto ja hiljaisuus, kun pääsee sellaisille reiteille, joita moottoriveneellä ei voi edes kuvitella pääsevänsä. Aamun tyvenet hetket ja alkukesän linnunlaulut ovat parasta antia.

Mallasveden Melojia onnesti, kun kaupunki jatkoi alueen vuokrausta viidellä vuodella. - Tämä on aivan loistava paikka lähteä melomaan. Meillä on hyvä laituri, mutta ennen kaikkea vesistöä moneen suuntaan, saa valita monista reiteistä mieleisensä, taitojen ja kunnon mukaan, Riikka huomauttaa.

Yhdessä vai yksin? - Aluksi, turvallisuuden takia yhdessä. Totta kai, kun taidot karttuvat, voi hyvin meloa myös yksin. Tällöin täytyy olla esimerkiksi pelastautumisasiat hanskassa.

Melojilla on kesän ohjelmassa muutamia päiväretkiä ja lisänä viikon mittainen retki Saimaalle. Meillä on suunnitteilla kesälle myös kalustoesittely, johon voi tulla tutustumaan kuka vain. Päivämäärää emme ole vielä päättäneet. - Mikä on luontevin tapa tulla mukaan Melojiin? - Kannattaa lähteä peruskurssille, johon jo sisältyy jäsenmaksu. Kun perusasiat ovat hallussa, on turvallista jatkaa harrastusta.

Lähde: Valkeakosken Sanomat 7.5.2015.
Teksti: Alpo Eerola.
Kuva: Henry Rantaniemi