Mallasveden Melojat Apian kanavassa menossa 20-vuotisjuhlaan Valmarinniemeen

Seuran yhteiset melontaillat ovat leppoisia ja kohdistuvat lähivesille. Aktiivien mukaan aloittelijoiden alkujännitys menee oheitse, eikä kukaan ola tähän mennessä kaatunut.

Kevät ja alkukesä ovat melojille parasta aikaa, kun asiaa kysyy Mallasveden Melojien sihteeriltä Outi Penninkankaalta

"En arvannut, että melonta vie mennessään ihan täysin. Harrastukseni on nyt ympärivuotista."

Mallasveden Melojat on pitkän talven ajan suunnitellut kesän reissuja, melontaretkiä ja seuratoimintaa. - Taukoahan meillä ei ole ollut, kun harjoituksia on pidetty uimahallissa, mutta tästä alkaa ulkomelontakausi, seuran sihteeri Outi Penninkangas tuumii.
  Jorma Kiretti on myös melonut vuosikausia. Hän jopa teki talvikauden aikana itselleen uuden kajakin. - Hyvillä varusteilla järvelle on keväällä hienoa mennä, kun ei pakahdu kajakkiin helteellä. Luonto ja linnut ovat parhaimmillaan, Kiretti tunnelmoi.
  Penninkangas suitsuttaa melontaa loistavana harrastuksena. - Luonnossa saa liikkua ihan rauhassa riittävillä etäisyyksillä.

Outi Penninkangas on asunut Valkeakoskella toista kymmentä vuotta. Hän muutti Kangasalta Tyrynlahdelle lähistölle. - Mietin jotain vesiliikuntaa, mutta en arvannut, että melonta vie mennessään ihan täysin. Tuli vajalle Kerttulan Riikan hyvälle opastukselle viisi vuotta sitten. Jäin seuraan aktiivina, eli ole apuohjaaja melontakoulussa ja mukana retkillä. Harrastamiseni on nyt ympärivuotista, Penninkangas kertoo.
  Melojien puheenjohtaja Matti Kalliomäki kertoo tykästyneensä melontaan, kun työpaikan liikuntaryhmä tutustui lajiin. - Seuraavana kesänä oli jo melontakoulussa. Sille tielle jäin 20 vuotta tulee harrastusta pian täyteen, ja nyt on menossa 12. vuosi puheenjohtajana.
  Jorma Kiretti sanoo, että valkeakoskelaista miestä vesi on vetänyt aina puoleensa. - Tein ensin itselleni kajakin ja opettelin sillä melomaan. Kurssille tulin kymmenisen vuotta sitten. Vielä ei ole melontaan kyllästymisen merkkejä, Kiretti naurahtaa.

Mallasveden Melojat aateloitiin vuodenvaihteessa tähtiseuraksi ensimmäisenä aikuisliikunnan retkimelontaseurana Suomessa. Siitä on komea merkki Melojien vajan ulkoseinustalla Apianlahden rannalla. - Haimme Olympiakomitean tähtiseuraohjelmaan, mutta siinä haussa seurat itse arvioivat omaa toimintaansa. Tähtimerkin myöntäjänä oli Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Penninkangas jatkaa.
  Mallasveden Melojat täytti viime vuonna 20 vuotta. Tänä aikana paikallisia retkiä on tehty niin Mallasvedellä kuin Vanajalla. - Nyt oli hyvä tarkastella, miten seura oikeasti toimii. Dokumentoimme kattavasti kaiken, mitä seurassa on tehty, miten johtokunta toimiin, miten mitä me haluamme tarjota jäsenistölle ja missä voimme parantaa, Melojien puheenjohtaja Matti Kalliomäki kertoo.
  Toiminnan on tarkoitus olla myös läpinäkyvää, jotta 116-henkinen jäsenistö tuntee hyvin oman seuransa. - Olemme tehneet uudet nettisivut, jakaneet melojille oheistuksia, ja nyt meillä on tunnustus laadukkaasta seuratoiminnasta. Toisaalta se on velvoite jatkaa hyvällä tiellä ja parannamme edelleen niitä asioita, jotka olemme itse huomanneet arvokkaiksi. Tunnustus sparraa meitä eteenpäin seuratyössä, Outi Penninkangas kuvailee.
  Tähtiseuramerkki ei tuonut rahallista tukea seuran kassaan. Euroja kuitenkin Melojatkin tarvitsee. Kajakkien hankinnat ovat suurin menoerä. - Nyt meillä on yhteensä kolmisenkymmentä yksikköä ja kaksikkoa ja lisäksi pari sup-lautaa, jotka ovat seuran jäsenien käytössä keskiviikon ja sunnuntain melonnoille ja retkille. Kun maksaa vielä kalustomaksun. voi järvelle lähteä myös omia aikojaa, Kalliomäki ja Kiretti kertovat.

Korona rajoittaa tätäkin harrastusta. Soutuliitto on ohjeistanut seuroja koko poikkeusajan, ja Apianlahdella esimerkiksi yhteinen kalusto puhdistetaan aina käytön jälkeen.

Outi Penninkangas ja Jorma Kiretti

Outi Penninkangas ja Jorma Kiretti saivat Melojien kolmen arki-illan mittaisen peruskurssin täyteen hetkessä. Vain viisitoista ensimmäistä pääsi mukaan.

Lähde: Valkeakosken Sanomat: Kesä 2020 (12.6.2020).
Teksti ja kuva: Alpo Eerola.

Toimittaja yritti videoida melontaa, mutta kuinkas sitten kävikään? Katso video ja lisää kuvia Valkeakosken Sanomien verkkosivuilta.