Touko Salo, OH6MO
Suomen Radioamatööriliiton kesäleiri pidettiin Valkeakoskella vuonna 1963 ja sen jälkeen toiminnan esittelytapahtuma yleisölle. Innostus levisi ja kokelaskurssi alkoi talvella 1963–1964.
Kouluttajina kurssilla toimivat puuhamiehet ja kerhoaktiivit Rauno Saresalo (OH3QC) ja Tatu Sivula (OH3OV). Jossakin koulutusillassa oli mukana bandeilla hyvin tunnettu heleä-ääninen Vuokko Saresalokin (OH3ND) innostamassa ja kertomassa radioyhteyksistä.
Koulutusta pidettiin Roukon yhteiskoulun väestösuojassa. Alussa kurssille osallistui ainakin 19 innokasta oppilasta. Osa kurssilaisista sai kokelasluokan luvat 10.7.1964.
Kurssin lomassa vedimme tilapäisiä antennilankoja oven kautta ja kuuntelimme Raunon ja Tatun pitämiä radioyhteyksiä. Koimme sen kiehtovan tunteen, kun uusi kaukainen ja ihmeellinen asema tuntemattomasta maasta tuli kuuluville. Välillä katselimme kartasta vasta-aseman sijaintia. Onneksi tuolta kurssilta on säilynyt muutamia valokuvia. Valkeakosken Sanomat teki suuren lehtijutun kurssista.
Kurssin jälkeen radiotoiminta Valkeakoskella vilkastui. Pidimme kerhoiltoja ja leirinkin Rengossa sekä kävimme vierailulla Tampereen kerholla. Sitten me nuoremmat lähdimme kukin tahoillemme opiskelemaan ja sitä myöten uusille paikkakunnille.