14/8049-8050   13/4025   taulu 11/1007

Neljästoista sukupolvi

Henrik Johanpoika Limingius, Corvinus, Ahlholm ( Vanhemmat - taulu ) s. Liminka noin 1594, k. Pyhäjoki 1651. - Iin Kappalainen 1628, kirkkoherra 1634. Pyhäjoen kirkkoherra 1636. Pappissäädyn valtiopäiväedustaja 1638. Nimi Ahlholm tulee Iin Leppäsaaresta, jossa kappalainen Henrik Corvinus aikanaan asui. Vuonna 1633 Iin lukkarin navetasta löytyi kuollut lapsi, jonka isäksi Henrik Corvinus tunnustautui. Rikoksen ilmiantoivat Henrikin oma äiti ja lukkarin vaimo. Oikeudessa Henrik tuomittiin kuolemanrangaistukseen huoruudesta erään naimattoman itsellisnaisen kanssa (siis ei lapsensurmasta), mutta tuomio muutettiin lopulta niin että hän sai sovittaa tekonsa siirtymällä Pyhäjoelle papiksi koeajaksi. Pyhäjoen kirkkoherra Erik Montanus puolestaan siirtyi Iin kirkkoherraksi, sillä Henrik oli ennen tapausta ehditty nimittää Iin kirkkoherraksi.
    Niinpä Henrikistä tuli Pyhäjoen kirkkoherra vuodesta 1636 alkaen. Samana vuonna Henrik hankki yhdessä kirkkoherra Josef Mathesiuksen kanssa kuninkaalta luvan matkustaa ympäri maata ja etsiä malmia. Ilmeisesti näillä matkoilla malmiesiintymiä ei kuitenkaan löytynyt.
    Henrik, kuten ystävänsä Josef Mathesius ja monet muut kirkkoherrat, esim. Limingan kirkkoherra Lars Josefinpoika Lithovius, varusti myös laivoja. Pappiloista jäi nimittäin hyvinä vuosina ylitse tarpeen mm. ruokatarvikkeita jotka sitten menivät enimmäkseen myyntiin ja laivoilla tavara saatiin kaupunkeihin myyntiin. Kokkolan kaupunki eväsi kirkkoherrojen merenkäyntioikeuden vuonna 1688, koska oli havaittu myös kiellettyä liiketoimintaa.
    Henrik pantiin irstaan elämänsä tähden joksikin aikaa viralta vuonna 1642. Vuonna 1644 Henrik oli vaikeuksissa, koska oli antanut eräälle Juho Yrjönpojalle matkapassin jonka turvin tämä oli muuttanut Nevanlinnaan jättäen runsaat verorästinsä maksamatta. Kuninkaan verottajan tulkinnan mukaan Henrikin oli joko palautettava Juho takaisin Pyhäjoelle tai maksettava tämän rästit. Ei tiedetä maksoiko Henrik nuo rästit, mutta joka tapauksessa kuollessaan hänellä oli enemmän velkaa kuin omaisuutta, mikä oli kirkkoherran kyseessä ollen hyvin epätavallista. Omisti Pohjankylän Vuotilan talon 1643-51.
    Puoliso 1:o
Anna Clauntytär Groth ( Vanhemmat - taulu ) s. Gävle, Ruotsi noin 1600, k. jälkeen 1660, vanh Gävlen kaupungin porvari, kauppias Claes (Claus) Groth ja Margareta Andersdotter hänen 1. avioliitossaan. - Eli Pyhäjoella leskenä 1660.
    Puoliso 2:o
Maria Elisabet Lietzen. Turun hovioikeuden asessorin, Nikolaus Lietzenin tytär.

XIII Lapsia:

  1. Carolus Kranck s. 1610, k. 1668.
        Puoliso noin 1648 Brita Tyrisintytär
  2. Margareta Ahlholm s. noin 1620, k. Pyhäjoki 1661-67.
        Puoliso Josef Houru-Hourenius s. noin 1609, k. 1660-61. - Pyhäjoen kappalainen 1634.
  3. Claus Ahlholm s. 1626, k. Pyhäjoki 1674. - Ylioppilas Turussa 1642/43, Uppsalassa 31.10.1645; respondentti kesäkuussa 1650 (väitöskirja painettu Tukholmassa); filosofian maisteri Turussa 24.5.1664. Vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa 28.10.1652 Raahen kappalaiseksi; Raahen kaupunkiseurakunnan ensimmäinen kirkkoherra 16.10.1652; Pyhäjoen kirkkoherra 1661, astui virkaan luultavasti vasta 1664.
        Raahessa Aahlholm joutui vaikeuksiin papinmaksujensa saamisessa, kun Saloisten papisto Kuninkaallisen Majesteetin papistolle antamiin privilegioihin vedoten yritti estää Raahelle privilegioituja talonpoikia maksamasta ”kaupungin kirkkoherralle kaikkia tavanmukaisia papinmaksuja”. Synodaaliväitöksen opponentti (synod. opp.) Turun hiippakunnan Oulun pappeinkokouksessa 1670.
        Puoliso Anna Mikaelintytär s. Oulu, k. Pyhäjoki 1674, vanh Oulun kaupungin porvari, raatimies Mikko Pentinpoika ja hänen 1. puolisonsa N.N..
  4. Heikki Corvinus, Ahlholm s. Ii noin 1627, k. Brahea 1666.
  5. Gabriel Ahlholm s. Ii 1628, k. Pyhäjoki 1697. - Ylioppilas Turussa syyslukukausi 1644, Uppsalassa 31.10.1645. Pyhäjoen kappalainen (2. sarjaa) 1647; Pyhäjoen Pyhäjärven kappalainen 1664–1684.
        Puoliso Elisabet Andersintytär Uhlstadius s. 1624, k. Pyhäjoki 18.4.1691.
  6. Florens Ahlholm s. noin 1630, k. ennen 1676.
        Puoliso Margareeta Matintytär s. noin 1730, k. Oulu 25.1.1676.
  7. Poika Ahlholm.

Lähteet

Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721: Henrik Johanpoika Limingius, Corvinus, Ahlholm
https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/48
Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721: Claus Ahlholm
https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/45
Turun hiippakunnan paimenmuisto 1554–1721: Gabriel Ahlholm
https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/46
Henrik Johanpoika Limingius, Corvinus, Ahlholm:
http://www.saunalahti.fi/hirvela/Suku/500.html