8/81-82   7/41   taulu 6/21

Kahdeksäs sukupolvi

Matti Juhonpoika Lauren ( Vanhemmat - taulu ) s. Huittinen 7.9.1757, k. siellä 1.4.1817. - Matin äitinä mainitaan syntyneiden kirjassa virheellisesti Maria Antintytär? Huittisten Raijalan Laurilan 1 1/2 manttaalin perintötilan (ratsutilan) rakuuna 28.2.1780 alkaen ja myöhemmin torppari. Katselmusluettelossa 19.6.1804 hän on vielä rakuuna. Matti oli 5 jalkaa ja 10 tuumaa eli 174 cm pitkä. Laurila kuului Juha Laurenin aikana Turun ja Porin läänin Henkirakuunarykmentissä Eversti-Luutnantin komppaniaan nro 83.
    Henkirakuunarykmentti hajotettiin ja henkirakuunat jalkautettiin eli hevosten käytöstä luovuttiin vuonna 1791. Sekä Turun että Porin jalkaväkirykmenttien yhteyteen muodostettiin rakuunoista kolmannet eli kevyet jalka- ja jääkäri-, vuodesta 1805 ratsutilallis- pataljoonat, joiden varustus ja toiminta oli sama kuin muullakin jalkaväellä.
    Ratsumiehen perunkirjasta ei ole niinkään vaikeaa löytää paria lehmää, hieman viljaa ja jokunen tarve-esine, kaikki jokapäiväisessä elämässä kuluvia, mutta ei mitään turhaa. Miekkä, satula, hevonen, selkäpeite, kuolaimet ja sen sellaiset, olivat isännän. Ratsutilalliset halusivat pitää ratsumiehensä näiden kuolinpäivään asti. Rakuunaa venyttelivät armeijan käskijät ja isännät eri suuntiin.
    Puoliso Huittinen 30.9.1781.
Maria Jaakontytär Vähä-Kenni ( Vanhemmat - taulu ) s. Huittinen 28.3.1761, k. siellä 6.12.1823. Oli vihittäessä Lauttakylän Jäppilässä piikana noin 1778-81.

VII Lapsia:

  1. Maria Matintytär s. Huittinen 9.2.1783, k. siellä 9.1.1836.
        Puoliso Huittinen 26.5.1806 Simo Jaakonpoika Torn s. 6.7.1778, k. Huittinen 22.7.1837. - Sotilas ja Lauttakylän Juntilan torppari, sitten Raijalan Perttulan vuokraviljelijä.
  2. Anna Matintytär s. Huittinen 12.12.1784, k. siellä 7.12.1788.
  3. Erkki Matinpoika s. Huittinen 4.5.1787, k. siellä 20.1.1789.
  4. Juho Matinpoika s. Huittinen 6.12.1790, k. Vampula 2.4.1842. - Muutti Vampulaan 27.10.1820. Vampulan Kukonharjan Isotalon Mäkelän torppari 1834-42. Ei yhteisiä lapsia.
        Puoliso Vampula 31.3.1822 Eeva Juhontytär (hänen 1. aviossaan) s. Vampula 1.10.1803, k. siellä 7.1.1875, vanh Vampulan Kukonharjan Isotalon Mäkelän torppari Juho Jaakonpoika ja Maria Antintytär.
        Eevan 2. puoliso Vampula 22.6.1843 Jaakko Matinpoika s. 22.7.1818?, k. Vampula 7.1.1878. - Vampulan Kukonharjan Isotalon Mäkelän torppari 1843-76.
  5. Katariina Matintytär s. Huittinen 13.11.1792, k. siellä 19.5.1867.
        Puoliso Huittinen 15.12.1822 Jaakko Perttelinpoika Ronka (hänen 2. aviossaan) s. 1767, k. Huittinen 15.9.1836. - Huittisten Pappilan Ronkan torppari.
        Jaakon 1. puoliso Valpuri Mikontytär s. 8.4.1795, k. Huittinen 10.10.1821.
  6. Matti Schönberg s. Huittinen 2.9.1795, k. Vesilahti 17.6.1870.
  7. Heikki Matinpoika s. Huittinen 22.12.1797, k. siellä 22.12.1797.

Lähteet

Kirkonkirjat
Matti Lauren ja Maria Vähä-Kenni:
Huittinen Raijala Heikkilä - (1775-1780) kuva 40
Huittinen Raijala Heikkilä - (1781-1786) kuva 41
Huittinen Raijala Laurila - (1779-1786) Kuva 38
Huittinen Raijala Laurila - (1787-1792) Kuva 68
Huittinen Raijala Laurila - (1793-1796) Kuva 67
Huittinen Raijala itselliset - (1784-1794) s. 162
Huittinen Raijala itselliset - (1787-1796) kuva 75
Huittinen Raijala itselliset - (1795-1801) s.185
Huittinen Raijala itselliset - (1803-1808) s.173
Huittinen Raijala itselliset - (1803-1810) s.206
Huittinen Raijala itselliset - (1803-1810) s.208
Huittinen Raijala itselliset - (1812-1818) s.143
Huittinen Raijala itselliset - (1820-1825) s.139
Maria Matintytär ja Simo Torn:
Huittinen Raijala itselliset - (1795-1801) s.185
Huittinen Raijala Berttula - (1803-1808) s.155
Huittinen Lauttakylä - (1803-1808) s.215
Huittinen Lautankylä Wingo - (1803-1810) s.250
Huittinen Lauttakylä Juntila Torpare - (1812-1818) s.167
Huittinen Lautakylä Juntila Torp - (1820-1825) s.161
Huittinen Lauttakylä Juntila Torp Lehtilä - (1825-1831) s.210
Huittinen Raijala Bertula (lampuoti) - (1825-1831) s.184
Huittinen Raijala Bertula Rusth - (1832-1838) s.258
Juho Mäkelä ja Eeva Juhontytär:
Vampula Muuttaneet - (1808-1863) s.40
Vampula Kukonharja Heikilä - (1818-1824) s.291
Vampula Kukonharja Iso Talo Korpela torparen - (1825-1831) s.161
Vampula Kukonharja Torppare - (1832-1838) s.161
Vampula Kukonharja Iso Talo Torp - (1839-1845) s.171
Vampula Kukonharja Iso-Talo Torp - (1846-1852) s.177
Vampula Kukonharja Iso-Talo Torp - (1853-1857) s.190
Vampula Kukonharja Mäkelä - (1858-1864) s.375
Vampula Kukonharja Iso-Talo Mäkelä - (1865-1871) s.440
Vampula Kukonharja Iso-Talo Mäkelä - (1872-1881) s.515
Katariina Matintytär ja Jaakko Ronkka:
Huittinen Raijala itselliset - (1820-1825) s.139
Huittinen Prestegården Ronka - (1820-1825) s.273
Huittinen Hwittis Sockens Prestegård Roncka torp - (1825-1831) s.200
Huittinen Prestgården Torpare Ronka - (1839-1845) s.462
Huittinen Prestegården Ronkka - (1846-1852) s.677
Huittinen Prestegården Lähtenmäki KeskiRonkka - (1853-1859) s.651
Huittinen Lako, Keski Ronkka - (1861-1867) s.654
Suur Huittisten historia II
s.364.
Henkirakuunarytmentti: värväysluetteloita 1783-1788 - Turun ja Porin lääni
HRR 118 - mf54977 (1786) rullan kohdasta HRR119:ta 1789-1791 8 kierrosta takaisin (ei sivunumeroa)
Ylä-Satakunnan alinen kihlakunta Huittinen, 82 ja 83 Raijala 42
Porin läänin jalkaväkirykmentti - pääkatselmusrulla
PJR 172 mf54948 (83 Raijala Laurila) 23.6.1800, s. rullan lopusta 42 kierrosta takaisin
PJR 173 mf54949 (83 Raijala Laurila) 19.6.1804, s.402
PJR 174 mf54949 (83 Raijala Laurila) 19.6.1804, s.400