Kymmenes sukupolvi

Gustaf Aleksander Backman, vuodesta 1873 Ahola ( Vanhemmat - taulu ) s. Pihlajavesi 13.12.1869, k. Hansson Amerikka 17.11.1954. Kävi Alavudella kansakoulua. Osti isältään Aholan tilan, jonka sai omistukseensa 29.3.1893. Vuoden 1898 jakokirjojen mukaan Aholan pinta-alaksi mainitaan 264 ha. Aleksi kuten häntä kutsuttiin, saavutti monella alalla korkean ammattitaidon lukemalla eri alojen kirjallisuutta ja soveltaen sitten lukemansa käytäntöön.
    Hän oli perustamassa Pihlajavedelle maamiesseuraa vuonna 1900 ja kuului sen ensimmäiseen johtokuntaan. Toimi maanviljelyksen ohella kotitilallaan mm. seppänä; teki raudasta "melkein mitä vain", oli itse valmistanut rauta-ja puusorvin sekä urkuharmoonin, jota myös soitti. Sai tekemästään juurikasvien kylvökoneesta ensimmäisen palkinnon Kuopion maatalousnäyttelyssä. Hän oli jossain määrin kelloseppä - valmisti tarvittaessa rikkoutuneet kellonosat itse, suutari ja itseoppinut "lääkäri".
    Toimi myös avustajana lakiasioissa käräjillä ja voitti yleensä asiansa. Tästä johtuen hänellä oli myös vihamiehiä. Nämä hävittivät Aleksissa olleen tervauunin, josta sai tärpätinkin erilleen. Kerran Aholan talo syttyi palamaan kipinän lentäessä nokivalkeasta pärekatolle. Se paloi räjähdysmäisesti maan tasalle, tärpättipullojen räjähdellessä ullakkolla. Palaneen talon tilalle siirrettiin Aholan tilaan kuuluva Viitala-niminen torppa. Aleksi piti Aholassa myös pientä meijeriä.
    Hän muutti Yhdysvaltoihin Rhode Islandin osavaltioon Pawtucketiin takuuasioiden vuoksi 1912. Aleksin piti matkustaa Titanicillä, mutta onnekseen myöhästyi laivasta liiketapaamisen vuoksi. Hän osti maatilan Massachusettsin osavaltiosta Hanssonista ja pyysi perhettään muuttamaan luokseen, mutta hänen vaimonsa ei halunnut matkustaa. Aleksi toimi Hanssonissa maanviljelijänä ja kasvatti vuohia yli 40 vuotta sekä korjaili myös kelloja. - Asevelvollisuus Vaasan Tarkk'ampujapataljoonan Alavuuden II:ssa reservikomppaniassa 1892-94. Kuoli maatilallaan Hanssonissa. Haudattiin vävynsä Kaarle Viktor Salmisen viereen Mt. Vernon hautausmaahan Abingtonissa 20.11.1954.
    Puoliso Ruovesi Pohjaslahden kirkko 2.11.1890 Iida Maria Jyväsjärvi s. Ruovesi 11.4.1872, k. Pohjaslahti 31.1.1959, vanh Ruoveden Pohjaslahden Jyväsjärven ruununtorppari Opatiia Santerinpoika Jyväsjärvi ja Maria Stiina Samulintytär. Aleksin lähdettyä Amerikaan Iida myi Aholan tilan Serlachius Oy:lle keväällä 1918. Muutti nuorempien lastensa kanssa Ruoveden Pohjaslahdelle sisarensa omistamaan Rantalan taloon 1920. Osti Agada ja Hemmi Koivistolta Kytöniemi-nimisen maatilan 15.9.1920, jonne muuttivat 1921. Myi tilan pojalleen Sten Aholalle 16.8.1947. Hän harrasti erilaisia käsitöitä.

XI Lapsia:

  1. Eino Ahola s. Pihlajavesi 16.10.1891, k. siellä 6.1.1892.
  2. Aina Maria Ahola s. Pihlajavesi 20.10.1893, k. Ähtäri 21.1.1981.
  3. Toini Lyydia Ahola s. Pihlajavesi 17.7.1896, k. Abington USA 1973.
  4. Urho Aleksanteri Ahola s. Pihlajavesi 3.1.1899, k. Turku 13.7.1930.
  5. Vieno Silja Ahola s. Pihlajavesi 23.7.1901, k. Winnipeg Kanada 30.11.1989.
  6. Lempi Katri Ahola s. Pihlajavesi 25.11.1903, k. Kankaanpää 15.12.1987.
  7. Elna Ester Ahola s. Pihlajavesi 17.5.1906, k. Jämsä 11.11.1992.
  8. Sten Johannes Ahola s. Pihlajavesi 27.11.1908, k. Mäntän aluesairaala 2.2.1995.
  9. Kaarle Vihtori Ahola s. Pihlajavesi 20.4.1911, k. Vilppula ?
  10. Tauno Kustaa Ahola s. Pihlajavesi 20.4.1911, k. Lokinkylä 3.8.1941.
Aleksi Ahola Iida Jyväsjärvi
Aleksi Ahola ja Iida Jyväsjärvi.
Aleksi lähetti kuvansa kehystettynä Amerikasta kaikille lapsilleen
Sten Aholan kokoelmat. Iidan kuva: Linnea Tammelan kotiarkisto