Kymmenes sukupolvi

Iida Vilhelmiina Lampila ( Vanhemmat - taulu ) s. Pihlajavesi 23.1.1895, k. Ähtäri 17.9.1975. Kävi Pihlajavedellä Sällin kansakoulua 1904-07. Osti vanhemmiltaan tulevan miehensä Nikolain kanssa Lampilan (163 ha) perintötilan 27.12.1913 ja myi tilaan kuuluvan Ylimäen torpan osuuden (26 ha) 1920-luvun alussa. Nikolain mentyä Amerikkaan Iida velkaantui myöhemmin tulevalle vävylleen Toivo Hietaselle ja kauppias Viljam Joupinojalle. Ähtärin Säästöpankille hän oli velkaa 18775 mk. Iida ei saanut rahaa velkojensa maksuun, eikä hänellä asiakirjojen mukaan ollut irtainta omaisuutta, joten Lampila pakkohuutokaupattiin 6.7.1931. Sen osti johtaja Johan Alfred Sisto. Hän maksoi Lampilan (137 ha) perintötilasta 39500 mk sekä eläke-edun Matti Backmanille. Mainittakoon, että 1930-luvun alkupuolella pakkohuutokaupattiin Suomessa lukemattomia tiloja, koska maanviljelijät olivat tuolloin yleisesti maksuvaikeuksissa. Muistitiedon mukaan tähän pakkohuutokauppaan liittyi kuitenkin jonkin verran epäselvyyksiä.
    Ida asui lastensa kanssa vuoden 1932 lopulla Sakkolassa muutaman kuukauden. Hän oli Tuusulassa Äijänsaari-nimisellä tilalla karjanhoitajana 1934-57. Peri isänsä Matin kuoltua Pyöräisen tilasta kolmanneksen. Sisarensa Edlan kuoltua 1948 Pyöräinen jaettiin kahteen osaan Iidan ja hänen veljensä Kallen kanssa. Iida myi osuutensa Pyöräisistä 1965 Serlachius Oy:lle. Vanhuutensa hän asui Ähtärissä tyttärensä Taimi Penttilän luona 1958-72 sekä Mäntyrinteen vanhainkodissa, jossa hän kuoli.
    Puoliso Pihlajavesi 3.11.1913 Nikolai Salminen s. Pihlajavesi 17.1.1889, k. Kanada 14.3.1965, vanh Pihlajaveden Kokinmäen Salmenahon torppari Matti Juhonpoika Salmenaho Ylistarosta ja Kreetta Liisa Matintytär Hautamäki Töysästä. - Lampilan perintötalon isäntä, mutta meni Amerikkaan rahaa tienaamaan 1923, eikä sieltä koskaan palannut.

XI Lapsia:

  1. Elli Siro Tellervo Salminen s. Pihlajavesi 31.7.1914, k. Ähtäri 7.7.1984.
  2. Kerttu Sanelma Salminen s. Pihlajavesi 17.4.1916, k. Rovaniemi 1.7.1978.
  3. Olavi Allan Matias Salminen s. Pihlajavesi 6.6.1919, k. Pihlajavesi 13.5.1924.
  4. Aune Marja Salminen s. Pihlajavesi 22.8.1921, k. Ähtäri 7.9.1971.
Iida Salminen Nikolai Salminen
Iida sylissään Olavi Salminen, oikella Nikolai Salminen
kesällä 1920. Osasuurennos.
Taimi Penttilän kokoelmat