Yhdeksäs sukupolvi

Matti Backman ( Vanhemmat - taulu ) s. Keuruu 16.3.1858, k. Pihlajavesi 5.2.1946. Muutti vanhempiensa mukana noin 2 kk ikäisenä Pihlajavedelle. Avioiduttuaan osti vanhemmiltaan vaimonsa Eveliinan kanssa loput Lampilan perintötilasta 16.10.1878. Sitoutuivat kaupan myötä antamaan heille elinikäisen syytingin eli eläkkeen. Matilla oli tarkoitus perustaa uudisviljelys kruunun maalle Pihlajaveden Isoriihilammen metsäalueelle 2.10.1882, mutta hanke ei sitten toteutunut. Hän myi kuitenkin Lampilasta 1/96 manttaalia veljelleen Kustaa Aholalle 5.7.1883. Vaimonsa Eveliinan kuoltua kolmas osa Lampilasta siirtyi perintöosana heidän pojilleen Kallelle ja Jussille. Lampila oli kohtalaisen suuri tila vielä vuoden 1898 jakokirjojen mukaan. Tuolloin sen pinta-alaksi mainitaan 272 ha. Peltoa siitä oli vain 6 ha, koska Matti harrasti kaskenpolttoa jopa siinä määrin, että kävi myös tuttaviensa luona kaskeamassa.
    Hän sai passin 18.2.1902 viideksi vuodeksi Amerikkaan, missä hän sitten asuikin jonkin aikaa. Omaksui tietoja sikäläisestä maanviljelyksestä, kuten superfosfaatin käytöstä lannoitteena. Amerikassa hän sai sosiaalidemokraattisia vaikutteita, jotka muuttivat jonkin verran hänen elämänkatsomustaan.
    Jäi eläkkeelle toisen puolisonsa kanssa Lampilan tilalle 27.12.1913 ja myi tilan tyttärelleen Iidalle ja vävylleen Nikolai Salmiselle 2300 mk:sta. Hänen nuorin tyttärensä Edla sai kaupan yhteydessä perintöosana 500 mk ja lehmän. Vaikka Lampila pakkohuutokaupattiinkin 6.7.1931 Matti asui eläkkeensä ansiosta vielä vuoteen 1936 Lampilassa. Tämänkin jälkeen hän sai eläkkeen sieltä, vaikka tila vaihtoikin sitten usein omistajaa. Mainittakoon, että Lauri Kankimäki rakensi Lampilaan 1934 uuden päärakennuksen, joka oli edellistä pienempi.
    Matti muutti poikansa Kallen luokse pieneen mökkiin 1936, omistamalleen Pyöräisen tilalle, joka oli ollut hänen poikansa Jussin perintöosuus. Mökki sijaitsi noin 500 m:n päässä Lampilasta, Hautojärven tien oikealla puolella, mäen päällä. He raivasivat Pyöräisiin 2 ha peltoa ja rakensivat sinne riihen ja saunan sekä asuivat kahdestaan tuossa kauniin luonnon ympäröimässä pienessä mökissä ja viettivät vaatimatonta elämää. Vielä vanhoilla päivilläänkin Matti viljeli joskus kaskimaissa ruista. Hän oli yli 190 cm pitkä, yhteiskunnallisesti valistunut, luonteeltaan valoisa sekä rehellinen.
    Puoliso 1:o Ähtäri 7.11.1877 Eveliina Isomäki s. Ähtäri 5.11.1859, k. Pihlajavesi 26.7.1884, vanh Ähtärin Peranteen Mäkisipin eli Isomäen talollinen Erkki Heikinpoika Isomäki ja Liisa Erkintytär Kivistö Ähtäristä. Kerrotaan Eveliinan olleen hyvä laulaja. Hänen serkkunsa Hanna Isomäki oli Matti Backmanin veljen Kaarlo Backmanin puoliso.
    Puoliso 2:o Pihlajavesi 1.4.1885 Eriika Vähämäki s. Pihlajavesi 31.1.1863, k. siellä 3.5.1925, vanh Pihlajaveden Kömin Simsiön Vähämäen talollinen Hermanni Heikinpoika Vuohimäki, Simsiö, Vähämäki Keuruulta ja Vilhelmiina Antintytär Huhtala Jyväskylästä.

X Lapsia:

  1. Emil Aleksander Lampila s. Pihlajavesi 23.9.1879, k. siellä 29.9.1879.
  2. Kaarle Alfred Lampila, Backman s. Pihlajavesi 2.10.1880, k. siellä 12.1.1962.
  3. Matti Adiel Lampila s. Pihlajavesi 9.2.1883, k. siellä 21.12.1883.
  4. Johannes Lampila, John Lampi s. Pihlajavesi 22.7.1884, k. Duluth, Minnesota, USA 20.6.1919.
  5. Julius Lampila s. Pihlajavesi 1.2.1886, k. siellä 1.2.1886.
  6. Hermanni Lampila s. Pihlajavesi 3.7.1887, k. siellä 19.7.1892.
  7. Lauri Mathias Lampila s. Pihlajavesi 9.7.1889, k. siellä 27.7.1892.
  8. Edla Maria Lampila s. Pihlajavesi 27.10.1891, k. Vesilahti 8.3.1948.
  9. Iida Vilhelmiina Lampila, Salminen s. Pihlajavesi 23.1.1895, k. Ähtäri 17.9.1975.
Matti Backman
Lampilan talon vanhan- ja uuden isännän (vävyn) perhettä Lampilan pihassa kesällä 1920.
Seisomassa: Silja Backman, Matti Backman, Armas Backman, Nikolai Salminen, Hermanni Mutka.
Istumassa: Erika Backman, Iida Salminen, Tyyne Mutka. Lapset: Kerttu Salminen, Olavi Salminen.
Kuva. Taimi Penttilän kotiarkisto