Isonkyrön Backman suku

Etusivu | Kantaisä | Suvun tarinoita | Kotisivuja | Sukutaulut | Kuvia1 | Kuvia2 | Kuvia3

Juurettomuutta
Isäni ja isoisäni menehtyivät 1966. Olin silloin 16-vuotias. Äitini jäi yksin kolmen alaikäisen lapsen ja juuri valmistuneen omakotitalon velkojen kanssa. Nämä muistot mielessäni, tunsin ajan mittaan jonkinlaista juurettomuutta, joka hiljalleen kypsytteli sukututkimusharrastuksen pariin. Aloitin työväenopiston sukututkimuskurssin syksyllä 1986. Opettajana toimi Sääksmäen seurakunnan entinen kirkkoherra Elja Penttilä. Samalla aloitin myös esivanhempieni ja isäni puoleisen Backman-suvun tutkimukset...
    Pian sain havaita, että Suomessa on useita Backman -nimisiä sukuja. Varsinaisten sukujen lisäksi on tämän nimisiä käsityöläisiä ja sotilaita, joilla tämä nimi ei aina näytä olleen periytynyt.

Vähän alkujuurista
Isonkyrön Tuuralan kylän Pakkalan (Backala) talosta 1600-luvun puolivälissä sukunimensä muotoillut Backman suku tunnetaan ainakin 1600-luvun alkupuolelle saakka. Pakkalan talo sijaitsi pienellä mäellä Tuuralan kylätie 34 kohdalla ennen Myllymäentien risteystä.
    Kantaisästä (Bertel Antinpoika Vaismaa "Backman" tai Matti Viik) ja heidän lapsistaan historiantutkijat ovat olleet eri mieltä. Sen sijaan kantaäidistä (Elisabeth Filipintytär) kiistaa ei ole ollut. Tämän takia oli luonnollista valita Elisabeth Filipintytär Backman suvun kantavanhemmaksi.
    Matti Viikin testamentin perusteella Matti Viikin ja Elisabeth Pihilipintyttären lapsia olivat Samuel, Philip, Christian, Elisabeth ja Margareta. Bertel Antinpojan ja Elisabeth Pihilipintyttären lapsia ovat näin ollen Jacob, Jöran, Matts ja Henrik. - Markku Pihlajaniemi: Matti Viikin testamentti. Eteläpohjalaiset Juuret 2/2018 s.59.

DNA tutkimus
Elisabethin joidenkin lasten isyys voitaisiin ehkä varmistaa DNA-tutkimuksen avulla. Backman suvun alkuperän ja samalla suomalaisten juurien selvittämiseksi olisi hyvä, jos mahdollisimman moni osallistuisi projektiin ja tilaisi aluksi vaikka serkkutestin (Family Finder) Suomi DNA-projektin kautta. Sen normaalihinta on 79 dollaria, mutta tarjoushinnat ovat vaihdelleet 49-59 dollarin välillä. Tosin serkkutestistä ei ole hyötyä suvun alkuperän selvittämisessä, mutta lähisuvun kartoittamiseen se on oiva väline ja halpa isyystesti.
    Oman sivun kautta voi sitten tarjoushinnoilla tilata muita parhaaksi katsomiaan testejä. Uusiin testeihin ei tarvitse antaa uutta näytettä, se tehdään vanhasta näytteestä. Esimerkiksi serkkutestin teettäneillä on ollut mahdollisuus ostaa Big Y-700- testi 399-449 dollarin tarjoushinnalla. Big Y-700 on tällä hetkellä uusin, monipuolisin, tarkin ja suositeltavin isälinjan testi. Sen tilattuaan ei tarvitse tilata muita isälinjan testejä, joilla ei välttämättä selviä kuin päähaploryhmä.
    DNA-testien mukaan olemme "Iivarin" poikia, jotka Balkkanilta vuosituhansien aikana siirtyivät Tanskan salmien kautta Ruotsiin ja edelleen Suomeen. Kannan perimässäni mm. I-haploryhmän mutaatiota Z133. Se on noin 1300-vuoden ikäinen mutaatio, joka luultavasti syntyi muinaishämäläisellä alueella. Sen kantajista osa siirtyi Etelä-Pohjanmaalle. Siellä tunnetaan mm. noin 750 vuoden ikäinen I-Y16812 alaryhmä I-Y24060, joka varmistui perimästäni Big Y-testin jälkeen Y-Fullin analyysin kautta 20.10.2017.
    Johan Backmanin sukuhaarasta valmistui yksi Y67-merkkigeenin testi marraskuussa 2017, Matti Backmanin elokuussa 2020 ja Kustaa Aholan toukokuussa 2021. Meillä kaikilla viidellä merkkigeeni DYS481 on ainutlaatuinen 27 (Backman haara), kun se kaikilla muilla I-Y16812-ryhmässä on 25.
    Matin sukuhaaran kahden I-Y112416 ja Kustaa Aholan sukuhaaran yhden I-Y112416 tuloksen perusteella voi päätellä tämän mutaation syntyneet ehkä noin 1824 Johan Backman vanhemmalla. Mutaatioiden ikäarviot ovat suuntaa antavia ja uudet testitulokset luultavasti tarkentavat niitä.
    Mutaatiota I-Y112416 vanhempi mutaatio FT64169 löytyi 30.3.2020 myös henkilöltä, jonka isälinjaa ei ole voitu seurata kirkonkirjoista Viljo Matias Kuusistoa kauemmaksi. Viljo oli syntynyt Ylistarossa 20.3.1904. Hänen merkkigeeninsä DYS481=25. - Kuusiston sukuhaaran FT64169 tuloksen myötä sukupuu jakaantui kahteen haaraan. Toinen on mainittu Backman haara I-Y112416, Yfullin sukupuussa, jossa näkyvät Kuusiston, poikani ja minun tulokset. Molemmat sukulinjat tarkentuvat, kun Big Y-700-testejä tehdään enemmän.

Kaikki muuttuu
Niin kävi myös suvulla lähes 300 vuotta olleelle Backman-nimellekin. Siihen vaikutti voimakas suomalaisuuden- ja sen kautta sukunimenmuutosaate, joka kohdistui vieraskielisiin sukunimiin, mm. Kalevalan satavuotisjuhlien aikoina 1935–36. Tällöin Backman-nimi sai väistyä ja sen tilalle vaihdettiin seuraavia nimiä: Jokimo, Kaukometsä, Kurimo, Kytökallio, Paunasalo, Perholehto ja Perolahti.
    Sukupolvelta toiselle periytynyt Backman-sukunimi on hiljalleen hävinnyt suvulta Suomessa, mutta sukuun on naitu Backman- nimisiä ja jotkut ovat vaihtaneet nimensä Backmaniksi.
    Naimakauppojen myötä Backman sukua jatkavat monet muut suvut, kuten: Aho, Airas, Ala-Kurikka, Brofeldt, Cannelin, Costiander, Ekman, Hansten, Heikinheimo, Hellemaa, Hellman, Ingman, Iso-Kurikka, Karttunen Kecklund, Keckman, Kuoppamäki, Laurunen, Lenander, Luhtasaari, Makkonen, Manninen, Mechelin, Merikallio, Nauklér, Ojanen, Päivärinta, Rauramo, Reinilä, Salervo, Schroderus, Snellman, Spoof, Sundholm, Swan Söderström, Topelius, Wegelius, Westerlund, Vihma, Vuorjoki, Vähä-Kurikka, Österbladh, jne...

Sukutaulut
Sukutaulut-nimisestä linkistä avautuu nimihakemistot ja jälkipolvitaulukaaviot. Tarkemmat henkilötiedot saa näpäyttämällä nimeä joko hakemistossa tai kaaviossa. Rakenteissa voi liikkua moneen suuntaan. Sukulaissuhteet hahmottaa kuitenkin paremmin taulukaavioiden avulla.

Lisätietoa ja kuvia
Toivon saavani sivuille lisää valokuvia ja täydennyksiä henkilötietoihin sekä tietoa sivuilla olevista virheistä.
   Sivun voi kopioida muutoksia varten mm. seuraavalla tavalla. Vedä hiiren kohdistin kopioitavan tekstin yli vasen painike pohjassa. Näin teksti tulee valituksi. Paina sitten Ctrl- ja samalla C näppäintä, niin teksti siirtyy leikepöydälle, josta sen voi siirtää Ctrl ja V näppäimillä Muistio- (Notepad) tai muuhun tekstinkäsittely- tai suoraan sähköpostiohjelmaan. Lähetä korjattu teksti sähköpostilla allekirjoittaneelle. Tai ilmoita muulla tavalla muutostarpeista.
    Alkuperäisistä isoista digikuvista saa parhaat nettikuvat. Skannatkaa valokuvatkin sen vuoksi mieluiten isoiksi. Muokkaan ne sitten sopivaksi. Postin kautta lähetetyt alkuperäiset valokuvat luonnollisesti palautan annettuun osoitteeseen. Mieluiten otan vastaan digimuodossa ja sähköpostitse.
    Monilla on oma kotisivu, jonka osoitteen myös mielelläni lisäisin sivulle.

Vaakuna

Sivut on tehty 18 huhtikuuta 2000

Kari Paunasalo
kari.paunasalo(at)gmail.com